Jemppa90
Jostain jotain jo tietävä
en tiedä oletteko muut huomanneet mitään baby bluesin kaltaista tai ainakin hurjaa hormonimyrskyä synnytyksen jälkeen.. Täällä mennään tunteiden kanssa ylä ja alamäkeä..
Välillä on päiviä jotta ei tarvitse kuin katsoa nukkuvaa neitiä niin itku tulee kun on niin mahdottoman onnellinen hänestä! onnittelukorttejakaan en pystynyt lukemaan kun tiesin että itken heti kun luen ensimmäistäkään runoa
sitten taas seuraavassa hetkessä tuskastuttaa kaikki pienimmätkin asiat, mm. päivisin en yleensä kerkeä syödä kun jogurttia ja kaikkea mitä voi yhdellä kädellä syödä samalla kun imettää.. Yritän imettää niin paljon kun tyttö jaksaisi imeä mutta omamaito ei vaan riitä, tähän tyttö hermostuu ja itselle iskee aina riittämättömyyden tunne kun joudutaan lisämaitoa antamaan.. samalla hetkellä alkaa kuulua mielessä sukulaisten neuvot ja kommentit siitä kuinka äidinmaito on sitä parasta lapselle..
öisin myöskään mies ei heräile tytön kitinöihin ennen kuin itse joudun hänet herättämään ja joka kerta pyytämään että olisiko välillä hänen vuoro vaihtaa vaippa tai lämmittää maitoa että saisin hetken levätä! kyllä hän yleensä käykin kun pyydän mutta lähinnä ärsyttää se miksi asiaa pitäisi edes pyytää! Jouduimme käymään myös keskustelun siitä kun iltanukuttamisetkin jäivät jatkuvasti minun harteille siitä syystä kun osaan sen homman miehen mielestä paremmin.. onneksi kuitenkin sain hänet pakotettua että hänen täytyy vain harjoitella, ja että jos hän itse on kireä/kiireinen tyttö vaistoaa sen eikä siksi rauhoitu. Joudun usein myös sanomaan miehelle että kun tyttö on hereillä hälle kannattaa jutella, ihan sama mitä tai mistä kunhan hölpöttää.. en tiedä tunteeko mies itsensä vaivaantuneeksi jutellessaan pienelle vai miksi sitä arastelee..
tyttö on nyt siis 2viikkoa 3päivää ja mies palasi tällä viikolla jo töihin..
Kaikesta tästä huolimatta olen siis pienokaisesta ja miehestäni todella onnellinen ja ylpeä ja vaikka he voimia välillä vaativatkin niin paljon heiltä myös voimaa saan! (huh nyt on vuodatettu)
Välillä on päiviä jotta ei tarvitse kuin katsoa nukkuvaa neitiä niin itku tulee kun on niin mahdottoman onnellinen hänestä! onnittelukorttejakaan en pystynyt lukemaan kun tiesin että itken heti kun luen ensimmäistäkään runoa
sitten taas seuraavassa hetkessä tuskastuttaa kaikki pienimmätkin asiat, mm. päivisin en yleensä kerkeä syödä kun jogurttia ja kaikkea mitä voi yhdellä kädellä syödä samalla kun imettää.. Yritän imettää niin paljon kun tyttö jaksaisi imeä mutta omamaito ei vaan riitä, tähän tyttö hermostuu ja itselle iskee aina riittämättömyyden tunne kun joudutaan lisämaitoa antamaan.. samalla hetkellä alkaa kuulua mielessä sukulaisten neuvot ja kommentit siitä kuinka äidinmaito on sitä parasta lapselle..
öisin myöskään mies ei heräile tytön kitinöihin ennen kuin itse joudun hänet herättämään ja joka kerta pyytämään että olisiko välillä hänen vuoro vaihtaa vaippa tai lämmittää maitoa että saisin hetken levätä! kyllä hän yleensä käykin kun pyydän mutta lähinnä ärsyttää se miksi asiaa pitäisi edes pyytää! Jouduimme käymään myös keskustelun siitä kun iltanukuttamisetkin jäivät jatkuvasti minun harteille siitä syystä kun osaan sen homman miehen mielestä paremmin.. onneksi kuitenkin sain hänet pakotettua että hänen täytyy vain harjoitella, ja että jos hän itse on kireä/kiireinen tyttö vaistoaa sen eikä siksi rauhoitu. Joudun usein myös sanomaan miehelle että kun tyttö on hereillä hälle kannattaa jutella, ihan sama mitä tai mistä kunhan hölpöttää.. en tiedä tunteeko mies itsensä vaivaantuneeksi jutellessaan pienelle vai miksi sitä arastelee..
tyttö on nyt siis 2viikkoa 3päivää ja mies palasi tällä viikolla jo töihin..
Kaikesta tästä huolimatta olen siis pienokaisesta ja miehestäni todella onnellinen ja ylpeä ja vaikka he voimia välillä vaativatkin niin paljon heiltä myös voimaa saan! (huh nyt on vuodatettu)