Vauvaelämää

Moondancer, mulle kans jäi joku kesto vauvakuume. :) vaikka tässä onkin vielä paljon totuttelemista arkeen, niin on se vauvaonni vaan jotain niin ihanaa. Sairaalasta kotiin lähtiessä ensimmäistä kertaa elämässäni itkin vuolaasti onnen kyyneleitä ja ajattelin ettei onnellisempi voi ollakaan. Meidänkään lapsiluku ei kyllä tähän yhteen jää ja miehen kanssa on ollut puhetta 2-3 vuoden ikäerosta ensimmäisen ja toisen välillä. :)

Silti kyllä illalla tuli tippa silmään, kun mies kysyi että milloin vauva nukkuu omassa sängyssään, jotta mies saa nukkua taas mun vieressä. Ja pakko sanoa, että parisuhteelle on ollut pari viikkoa niin vähän aikaa, että miestä on kyllä kova ikävä. :)
 
Täällä ei kyllä oo vauvakuumeesta tietookaan kummallakaan.. :) Seuraavaa Sinttiä aletaan suunnittelemaan (jos tästä esikoisesta ensin selviää hengissä) aikaisintaan parin vuoden päästä.. :)
 
Meillä vauvaelämää kotona takana vasta yksi yö mutta ajattelin silti kirjottaa kun tänne kastiin kuulun. :)

Lapset on kyllä ihanasti ottanut vauvan vastaan, tyttö silittelee vauvaa vähän väliä ja jaksaa ihmetellä pientä ihmettä. Ensimmäinen mustasukkaisuusreaktio oli aamulla kun söin aamupalaa vauva sylissä niin tytön piti myöskin päästä syliin ja meinasi jo hermostua kun en ottanut heti. Esikoinen ei kauheasti välitä vauvasta, tuntuu että vauva on ollut aina talossa kun esikoinen kohtelee häntä niin "tottuneesti" eikä ihmettele häntä suuremmin.

Vauva sai osastolla vielä lisämaitoa mutta onneksi kotona ei ole tarvittu antaa yhtään korviketta.
Perjantaina tulee terveydenhoitaja kotikäynnille kun vauva on 6vrk. :)

Kaikki näyttää siis varsin hyvältä tällä hetkellä ja äidin sydän pakahtuu onnesta kun katsoo täydellistä perhettään :Heartred
 
Olen muuten miettinyt että vaikka kämpän saa pidettyä kuinka viileänä. Ts niin-kylmänä-että-ilman-paksua-peittoa-ei-pärjää, niin miksi ihmeessä herään joka yö aivan hiestä märkänä? Tyyny yhtä märkä kuin olisin suoraan suihkusta mennyt nukkumaan, ja koko yläkroppaa saa kuivailla. Johtuuko kenties imetyksen ihanuudesta/hormooneista? :eek:
 
Ancy Täällä sama homma ja luulenpa että johtuu juurikin hormooneista. Ei kiva! Mutta ainakin omalla kohdalla hikoilu on selvästi vähentynyt ensimmäisiin viikkoihin verrattuna (vauva nyt 5vko). Kyllä se siitä toivottavasti tasoittuu :)
 
Heippa kaikille!

Vauva-arkea nyt takana vähän yli kaksi viikkoa (mini syntyi 4.7) ja on tämä aikasta ihanaa :). En ole täälläkään ehtinyt kyllä juuri käymään enkä kirjoittelemaan vaikka raskausaikana kävin useamman kerran päivässä. Jos nyt skarppaisi kun täältä saa niin paljon kaikkia hyviä vinkkejä ja ihana kuulla miten kaikilla teillä muilla menee.

Meillä on vauva-arki lähtenyt käyntiin tosi mukavasti. Tyttö on tosi tyytyväinen ja lähinnä vain syö ja nukkuu. Valveilla ollessaan katselee maailmaa suurilla silmillään. Nukkuu pääsääntöisesti sellaisia 2-4 tunnin pätkiä, sitten imee tissiä ja taas nukahtaa. Nyt viimeisten päivien aikana on ollut ilmavaivoja - johtuen varmaankin aloitetusta d-vitamiinista ja äidin virheestä syödä kahtena päivänä peräkkäin kaalisoppaa... Ilmavaivat ovat valvottaneet tyttöstä päivisin eikä oikein rauhoitu nukkumaan kuin syliin. Täytyy perehtyä manducan käyttöön joka ostettiin ennen pikkuisen syntymää, helpottaisi päivällä touhuamista jos on yhtä paljon hereillä jatkossa kuin nyt kahtena viime päivänä. Onneksi yöaikaan nukkuu kuitenkin hyvin ja herään syöttämään vain n. klo 02.00 ja klo 05.00-06.00 maissa. Sitten nukkuukin lähes yhdeksään aamulla. Saa itsekin nukkua aika hyvät yöunet.

On kyllä niin hurmannut vanhemmat tämä meidän esikoisvauva. Vaikka välillä väsyttääkin niin vain jokin pieni muikea ilme pikkuiselta niin sydän sulaa heti. Ihana pieni prinsessa.

Oma sektiohaavakin on jo hyvin parantunut. Yhden särkylääkkeen otan vielä päivässä, mutta luulen että senkin voi kohta jättää pois. Vaunujakin pystyn jo lykkäämään ylämäkeen kun aluksi se tuntui niin kivuliaalta että jätin väliin.
Varmaan enää viikko, kaksi niin on täysin normaali olo ja pystyy taas tekemään asioita entiseen malliin.

Täälläkin ihan JÄÄTÄVÄÄ hikoilua öisin. Liittyy varmaankin imetykseen/hormoneihin. Olen jo vuorannut lakanan päällisen ja tyynyn pyyhkeillä. Kaikki liinavaatteet aina ihan läpimärät ja samoin imetysrintsikat. Nyt pari viimeistä yötä on hikoilu alkanut tasaantumaan vähäsen ja hikoilen vain alkuyöstä. Mutta silti ihan järkyttävää. Aluksi oikein säikähti kun jalatkin oli ihan läpimärät hiestä kun heräsi yöllä imettämään kun en aiemmin ollut kuullut tällaisesta ilmiöstä.
 
Tulipa tuossa mieleen kysyä "galluppia", minkälaista vaatetusta pidätte pienellä kotona sisätiloissa? Meillä ollaan yleensä pelkkä body päällä mut sit varpaat on aika kylmät ja pelkät sukat pysyy jalassa ehkä noin 30 sekuntia :) Mut sit jos vetää housut jalkaan, nii tuntuu että tyttö kerrassa paistuu niihin vermeisiin.. o_O
 
Mä olen pitänyt pikkuisella päällä pitkähihaista bodya ja sukkahousuja tai ohuita pöksyjä ja sukkia. Lisäksi ohuet sukat käsissä kun raapii kasvojansa kynsillään vaikka olenkin ne jo kerran leikannut. Joinain päivinä ollut bodymekko-yhdistelmä, mut sukkikset senkin kanssa. Ei ole ollut liian hikisen oloinen. Meillä ei sisällä mikään kovin kuuma vaikka ulkona lämmin onkin. Nyt kun tulossa taas kunnon helteet täytyy katsoa onko tuo vaatetus liikaa, mutta tuntuu jotenkin liian vähäiseltä että olisi pelkässä bodyssa. En tiiä... Mulla ei näissä 50 cm vaatteissa lyhythihaisia bodyja ja sortsipituisia pöksyjä, isommissa koossa olisikin ja niitä kyllä voisin ajatella käyttäväni. Täytyy ehkä täydentää kohta tätä 50 cm vaatevarastoa jos ei pian kasva pituutta niin että voisi käyttää jo seuraavaa vaatekokoa. :) Kait sekin on aika vauvakohtaista kuinka "kuumakalleja" ovat...

Muuten... eka yö viime yönä maidon nousun jälkeen kun en hikoillut kuin pieni sika! Jee - ehkä kohta voi jo nukkua ilman pyyhevirityksiä lakanoiden päällä.
 
Meillä ensimmäiset 56cm kokoiset vaatteet jo pieniä! Vauva kasvaa aivan kohisten, kun viime viikolla sopivia olleet yökkärit on jo pieniä. 50cm kokoiset vaatteet tosin meillä jäikin kokonaan pitämättä, kun syntymäpaino oli lähes 4kg.

Onko muilla ollut näitä tiheän imun kausia vielä? Mulla ensimmäisiä päiviä ollut eilen, kun maidon tuotanto tuntu tasottuvan ja tissit ei kolmen tunnin päikkärien jälkeen tuntunu räjähtävän. Nyt sitten sen jälkeen onkin asuttu tissillä, viime yönäkin joka toinen tunti. Aloin jo miettimään, että oonko syöny huonosti ja vaikuttiko eilinen pitempi kävelylenkki niin, että maito ei riitäkään. Maitoa kuitenkin tulee ja vauvahan oli viikon iässä jo syntymäpainonkin ohittanut, niin kai tuota riittää, mutta poika on kai päättänyt laittaa lisää tilaukseen. Inhottava kun heti alkaa miettimään, että riittääkö maito. Täytynee silti vähä tarkemmin nyt miettiä, että syö sen kaksi lämmintä ruokaa päivässä. Näin kotona ollessa ei vaan tuu niin kovaa nälkää, kun ei kauheesti kerkeä puuhailla.

Täällä kans ollu tuota järkyttävää hikoilua. Ehkä se vähän on jo helpottanut, mutta sukkia ei kyllä sisällä tartte pitää ollenkaan tai ne on ihan läpimärät tunnin jälkeen. Ja tissien välistä saa pyyhkiä hikeä tuon tuostaki. laughing7
 
Täällä on nyt pari päivää ollut tuota tiheään imuttamista. Päivisin on vaatinut tissiä melkein tunnin välein ja öisin kahden tunnin välein... Ei kiva.
 
Meillä on pääosin ollut neidillä päällä pitkähihainen body ja jotkut pöksyt. Meillä on sisällä aika viileää ja se on tuntunut ihan sopivalta vaatetukselta. Lämpimämpinä päivinä sitten lyhythihainen body ja mahdollisesti pöksyt pois tai lyhkäsemmät pöksyt.

Mäkin hikoilen öisin, vaikka neiti on jo sen kohta neljä viikkoa. Yleensä olen öisin ihan mieletön vilukissa ja nyt mäkin herään iso märkä läntti tyynyssä. Ja välillä on yöllä pitänyt laittaa tukka ponnarille, kun tuntuu että se on muuten liiskana niskassa. Päiväsaikaan en samanlaista hikoilua ole havainnut, paitsi kun käy reippaalla kävelylenkillä niin hikoiluttaa normaalia enemmän (tosin se voi johtua huonosta kunnostakin...).

Me mökkeiltiin pari päivää ja jätettiin esikoinen sinne taas loppuviikoksi mun vanhempien kanssa. Päivisin oli tosi mukavaa, kun siellä tosiaan oli myös mun vanhemmat ja mun veli perheineen, eli pojillekin leikittäjiä vaikka kuinka, mutta kaksi yötä oli kyllä ihan tarpeeksi... Nukuttiin samassa huoneessa kaikki viisi ja ekana yönä kakkonen heräsi neidin yö-öhinöihin ja valvoi yli tunnin ja molempina aamuina pojat herättivät toisensa kukonlaulun aikaan... Onneksi voitiin vaan lähettää mumman ja papan luo mökin toiselle puolelle. Mutta todettiin että ensi kesänä sitten taas, kun kukaan ei enää syö öisin. Nyt pysytellään kotosalla.

Neiti tuntuu kasvavan kohisten, tänään raivasin pienimpiä 50-senttisiä vaatteita pois ja kaivelin tilalle isommat 50-senttiset. Hereillä jaksaa myös päivän mittaan olla jo tosi paljon, parhaimmillaan on ollut jo kolmekin parituntista hereilläolojaksoa per päivä. Öisin onneksi nukutaan (ja syödään se 3-4 kertaa). Cuplaton otettiin käyttöön, kun tuntuu että paukkuja tulee enemmän, kun kakka tulee isompina lasteina harvemmin.

Ja mulla varmaan olisi vauvakuume, jos meillä ei jo olisi kolmea lasta :). Sen enempää en kyllä nimittäin jaksa. Kakkosen vauva-aikana mulla oli ihan mieletön vauvakuume, joka sitten pikkuhiljaa laantui väsymyksen myötä... Heräsi uudestaan vuosi sitten keväällä ja tuossa tuo neiti nyt tuhisee :). Mutta mä olen NIIIIIN järkyttävän onnellinen koko ajan, musta on ihan käsittämätöntä että meillä on kolme noin ihanaa lasta. Ja voin kyllä suoraan sanoa, että olen riemuissani siitä, että saatiin kahden pojan jälkeen tyttö :).
 
Mä hikoilin järkyttävästi loppuraskaudessa ja vielä sairaalassa mutta kotiinpääsyn jälkeen en enää montaa päivää. Nyt käytännössä palelen pitkän aikaa kun sänkyyn meen. Eilenkin vedin miehen peiton omani päälle ja heräsin kun se yritti repiä itelleen peittoonsa kun tuli sänkyyn...

Meillä on ph-body ja housut ja sukat. Välillä yritän tumppuja laittaa kun kädet on kylmät, mutta eihän ne kauaa yleensä pysy. Onneks on noita bodyja tutalla missä on ns.tumput itessää eli kääntöhihat, ei pääse raapimaan itteensä eikä mua!

Meillä yhä iltasin kiukutellaan ja kitistään, muuten menee kivasti. Siis vauvan kanssa, vielä kun sais esikoisen kanssakin menemään kivasti, vauvasta kyllä tykkää ja näin, mutta sen kans otetaan kyllä niin useesti yhteen että... Nyt otin käyttöön metodin, että kerään siltä muovipussillisen leluja pois ainakun alkaa tuhmaileen. Ja kun on päivän kiltisti nii saa yhden pussin takasin. Eipä oo vielä saanu. Kovasti kyllä muistelee lelujensa perään, mutta... Katotaan nyt.
 
Voi kun päästäis tänään kotiin.. Tää sairaalaelämä alkaa jo puuduttaa, vaikka hoitajat ihania ovatkin olleet ja muutenkin homma rullannut mallikkaasti. Odotellaan vielä labran tuloksia, neitin tulehdusarvot ovat olleet koholla syntymän alusta (lapsivedenmenosta 24h ja mulla kesken synnytystä nousi korkea kuume), mutta eilen laskeneet ja tänään toivon mukaan kaikki ok.

Hirmuisen ärhäkkä ja kipakka neito, imee kuin hullu ja raivostuu jos/ kun tissistä ei vielä heru paljoa ja ihan just sillä sekuntilla ei saa haluamaansa. Muutenkin nää imetysjutut ahdistaa, kun tyttö söisi ja imisi IHAN KOKO AJAN (ja kun imee, niin sitä kestää väh. tunnin kaks ja tuntuu että sekään ei riitä). Muutaman kerran on saanut lisämaitoa pullosta ja sen jälkeen on kuin herran enkeli ja nukahtaa (tissin jälkeen ei nukuta yhtään... Lisää pitäis vaan saada..).
Mä en tällä hetkellä nauti ollenkaan imetyksestä (saako niin sanoa), seuraavat sessiot alkavat ahdistaa jo etukäteen. Suurin syy on tietysti siinä, että se tekee ihan helvetin KIPEÄÄ ja mun bosat on ihan ruvella ja verillä ja tää vaan imee kuin vampyyri :D
Onneksi hoitaja sanoi, että yliaikaiset vauvat on just tuollaisia syöppöjä, joille mikään ei riitä :) ehkä tää tästä.. Rintakumia on pakko käyttää, tuntuu että se vähän vaimentaa iskua, pitää kokeilla ilman sit kun tissit ei niin kipeät/maito noussut.

Imetysasiaan kommentteja/vinkkejä?

Muuten, noissa yliaikaisissa on ihanaa se, että ne on niin virkeitä ja valppaita ja koko ajan hirveästi tuijottelevat ja katselevat. Tuntuu, että heti synnytyssalista saakka ollaan tuijotettu toisiamme tosi intensiivisesti.

Ihan en osaa sanoa, onko se kuuluisa rakkauden tunne iskenyt päälle, mutta sen voi sanoa, että ne hetket kun on saanut vaikka pari tuntia nukuttua ja kun herää ja näkee vieressään tuhisevan nyytin, pakahtuu sydän onnesta ja kiitollisuudesta; onko tämä meidän? :love017

Ihanaa viikonloppua kaikille heinämameille, oleville ja tuleville! :)

Edit: jäädään varmaan vielä tänne sairaalaan... Vauvan tulehdusarvot kunnossa, mutta minun veriviljelyssä jotain outoa kai. Lääkäri tulee kohta juttusille. :dontknow
 
Maralle teetä ja sympatiaa lapsosen imuhaluista ku tissit huutaa hoosiannaa. Meillä imetys lähti aika helpolla käyntiin, maito nousi jo tokana päivänä ja lansinohilla läträämällä ei kerinny nännit mennä ruvelle. Mutta tämäkin virkeä superimuri alotti nyt sitte uudelleen tissillä asumisen. Eilen illalla roikkui kolme tuntia tissillä, eikä se mitään, jos olisi syönyt. Mutta tissi oli vaan huvitutti ja päätä vedettiin kauemmas ja samalla imettiin niin, että nänni tuntu venyvän utare-mittoihin. Sitte vaan narskuteltiin tissiä ikenien välissä ja imusta ei ollu tietoakaan. Sitte jos meni ottamaan tissiltä pois, niin heti meni hermo. Siinä vaiheessa iski kyllä epätoivo ja melkeen istuin jo autossa matkalla huoltsikalle hakeen korviketta. laughing7 Voi tätä imetyksen autuutta, tuleekohan siitä jossain vaiheessa helppoa ja sellaista ettei epäilisi oman maidon riittävyyttä?
 
Moikka taas ja kiitos Pippinen sympatioista!
Tyttö saa nyt ihan luvan kanssa lisämaitoa (ja kyllä on jumatsuikka TYYTYVÄISTÄ tyttöä), koska tuo yliaikaisuus ja vielä kohonneet tulehdusarvot antaa jo ihan lääketieteelliset perusteet sille. Mutta kohta vois vilauttaa omaakin tisua tuolle, niin eiköhän se huulten lipominen taas kohta ala!

Huonoja uutisia tuli lääkäriltä ;(
Mulla todettiin veriviljelyssä vakava bakteeri, joka voi aiheuttaa verenmyrkystä ja jälkitauteja... Mulla aloitetaan suonensisäinen antibioottikuuri (reilu 2vk) ja sen jälkeen vielä 2 vk suun kautta jatketaan lääkitystä.. Eli maanantaina saadaan aikaisintaan lähteä ja senkin jälkeen kahden viikon ajan kotisairaanhoitaja tulee pumppaamaan muhin lääkettä kolme krt päivässä :sad001 bye bye normaali vauva-arki.

Pääasia, että tulee hoidettua ja että tytsy on kunnossa :Heartred harmittaa vaan tää sairaalassa olo, meijän huoneessa ei oo ees telkkaria (jotenkin ei yhtään jaksa lehtiin ym keskittyä), ja tää on jo 6. Vrk sairaalassa. Pläääää.
 
Mara, jaksamista sinne! Hyvä että hoitavat sinut kuntoon ja onneksi ei tarvitse sentäs tuon pidemmäksi aikaa jäädä sairaalaan. Onneksi Suomessa pelaa tuo kotisairaanhoitokin, mulla yhdellä kaverilla kävi usean viikon ajan keskellä yötäkin sairaanhoitaja kotona, kun sairastui vakavasti ja tarvitsi lääkkeet tasaisesti ympäri vuorokauden. Ja todellakin, mieluummin noin että vauva on kuitenkin kunnossa. Ihan hyvä, että saa lisämaitoa, niin saat sinäkin vähän levätä ja lepuuttaa tissejä.

Mä sain vihdoin varattua kastepapin. Neiti kastetaan meillä kotona 1.9. Sen aiemmin ei haluttu, ettei satu ihan just poikien eskarin/kerhon aloituksen kanssa yhtä aikaa. Plus että tuo sattui olemaan eka viikonloppu, joka sopi kaikille kummeille. Nyt pitäisi vielä tutkailla mistä pitopalvelusta otettaisiin vähän sapuskaa ja kakun tilaan yhdeltä harrasteleipurilta, joka asuu tässä lähellä. Nyt sen sijaan pitäisi aloittaa leipomiset, juhlitaan ylihuomenna kakkosen 4-v synttäreitä (oikea synttäripäivä on maanantai). Poitsu tilasi taas Angry birds -kakun, joten sellainen täytyisi huomenna väsätä.
 
Mara: meillä synnärillä pikkuinen oli kans tissillä ihan koko ajan ja välillä tuntui että imetin kolme-neljäkin tuntia putkeen ja lisämaitoa jouduttiin antamaan silti. Mut sit kotiin päästyä parin päivän päästä maito nousi kunnolla ja tilanne muuttui ihan toisenlaiseksi kun maitoa tulee. Ehtii vähän muutakin tehdä kuin pitää vauvaa tissillä eikä enää myöskään nukahtele kesken syömisen kuten silloin aluksi teki. Oletan että kaikki johtui vain siitä ettei maitoa vaan tullut tarpeeksi. Nyt tilanne jo melkein päinvastainen eli maitoa tulee niin paljon että imee vähän turhankin nopeaan ja sitten hotalehtii maitoa väärään kurkkuun tai puklauttelee ylös kun syö liian nopeaan. Tsemppiä!!
 
Tulinpa aikana kuluksi ladanneeksi aamuyön syötön aikana puhelimeen Feed Baby -applikaation (Android-softa). Siihen saa logattua syötöt, pissa- ja kakkavaipat, pumppaukset, kasvutietoja jne. ja se piirtää niistä erilaisia kaavioita. Vaikuttaa ihan hauskalta. Saa nähdä, kauanko riittää intoa käyttää, mutta ainakin kivempi tuo kuin tukkimiehen kirjanpito paperilla. Tuohon saa myös muistutukset mm. syöttöväleistä.
 
Aika monella ollut yöhikoilua... Onko kenelläkään yöpalelua? :O Minulla nimittäin on... palelen kuin hullu ja tärisen vain.
 
Tai oikeastaan palelen iltaisin jos ei ole montaa vaatekerrosta päällä ja yöllä jos en ole tarpeeksi kääriytynyt peittooni, peiton alla kyllä hikoilen kuin mikäkin :D

Tänään toinen päivä kotona, eilen kotiuduttiin viikon sairaalareissun jälkeen. Pienellä todettiin pari tuntia syntymän jälkeen infektio ja hänellä oli matalat happisaturaatiot.

Imetyksen kanssa ollut ongelmia kun tuntuu ettei aina kelpaa, ja jos kelpaakin niin nukahtaa lyhyen ajan jälkeen tai ei ime kunnolla alun jälkeen. Pullosta kelpaa paljon paremmin. Voi kuinka stressaavaa!
 
Takaisin
Top