Ulkonäön kommentointi

Musta on varsin luonnollista että tuntuu inhottavalta jos ihmiset kommentoi. Mä olen normaalisti aika ärhäkkä sanomaan takaisin, mutta jotenkin on jäänyt sanomatta monesti nyt kun varsinkin mun mahan kokoa on kommentoitu. Mulle ei noita kiloja ole mitenkään älyttömästi tullut ja ylipäänsä on kehuttu hehkeäksi ja kauniiksi odottajaksi, mutta toi mun maha on iso ja siis on ollut alusta asti. Nyt vasta alkaa olla siinä et vastaa viikkoja, multahan kyseltiin jo marraskuussa et oonko viimeisilläni...

Tää on kumma juttu, miks ihmeessä on ihan sopivaa huomautella raskausmahasta ja kiloista, kun eihän kukaan mene lihavalle ihmiselle sanomaan et ootpas paksu tai onpas sulla mahaa... Raskaanaollessa on muutenkin herkkänä, ni ei kyllä tartteis enää lisää kiusata.

Tajusin muuten just, et mun neuvolantäti ei ees sanonut paljonko mulle oli tullut painoa viime kerrasta... Mä vaan kerroin sille lukeman vaa'asta ja se kirjas sen ylös, ilman et sano mitään. Mut tuo onkin ihan loistotäti [:)].
 
Olkoot painon seuranta niiden työtä, mutta kyllä ne vain joskus tuijottaa niihin käyriinsä ja suosituksiinsa ihan liikaa!

Ei hetkellinen heilahtelu maailmaa kaada. Varsinkin jos ensin nousee liian vähän ja sitten ottaa takaisin päin. Sillähän se on korjaantunut!
Yritän pitää tädin sanomisiin pienen varauksen. Tervejärki on hyvästä, eikä hän jumala ole!

Äitini kertoo aina kuinka toisen veljeni kohdalla olivat naputtaneet kasvukäyrästä, kun ei mene niiden mukaan. Äiti oli todennut meillä miehien kasvavan vielä armeijassakin. Kumpikaan ei tosiaan ole lyhyeksi jäänyt!
Ystävä taas kertoi, että sai haukut kun lapselle juotetaan kevyt maitoa. Suositus kun oli rasvatonta. Ja päälle käskettiin lisätä lapsen ruokaan voita rasvan saamiseksi!!
 
Moikka vaan kaikille. Nyt varmaan moni suuttuu kommentistani, mutta oon ton ulkonäkö seikan kanssa omalla kohdallani eri mieltä kuin suurin osa vastaajista. En oo nimittäin koskaan ollut yhtä "hehkeä" kuin nyt raskaana ollessani. Hiukset on paksummat ja parempi kuntoiset kun koskaan ja naamassa ei oo koko raskauden aikana ollu näpyn näppyä (oon kärsiny teininä aknesta). Oon 26 v. nyt raskausviikolla 37+4 ja painoa on kertynyt 12 kg (lähtöpaino 48 kg) pituutta 163cm. Ja se että ei enää koskaan saa entistä kroppaansa takaisin, on vain ja ainoastaan itsestään kiinni. Serkkuni sai kolmisen kuukautta sitten ensimmäisen lapsensa ja on tällä hetkellä kuusi kiloa laihempi kuin ennen raskautta ja paljon timmimmässä kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. Täytyy vaan ottaa itseensä niskasta kiinni ja lähteä liikkumaan jos tuntuu ettei kilot lähde. Itse oikein odotan, että saan tän mahan pois ja pääsen taas kunnolla salille ja lenkille.

Täytyy kyllä myöntää että oon päässyt melko helpolla, ei oo ollu pahoinvointeja eikä vieläkään tullu turvotuksia, mitä toisille tulee ihan kauheesti varsinkin loppuraskaudessa. Mutta uskon että omalla kohdallani on auttanut se että olen juonut vettä tosi paljon koko raskauden ajan mitä ennen raskautta en niinkään tehnyt ja oon pyrkinyt syömään terveellisesti, toki herkkupäiviäkin on ollut pizzat ym. on maistunut [:)], mutta tähänkin uskon että kohtuudella kaikkea. 

Mutta kaikkihan me ollaan yksilöitä ja jokainen kokee raskaudenkin erilailla. Toivottavasti kaikilla menee kuitenkin hyvin ja saadaan terveet lapsoset. Itse odotan innolla esikoiseni näkemistä... [:)]
 
Quara et sä ainut ole. Etkä turhamainen. Mä just tässä yks yö kun valvoin taas kamalien suonenvetojen kanssa pohdin että sitten vauvaiän tai teinivuosien mun kroppa ei oo muuttunu näin radikaalisti näin lyhyessä ajassa. Vähempikin hämmentää. Silloin vielä teininä ne muutokset oli musta jotenkii hienoja kun pojat rupes kiinnostumaan ja sain "vihdoinkii" ne tissit mitkä kavereilla oli ollu jo kauan (kypsyin tosi myöhään ja menkatkii alko vasta 15-vuotiaana). Nyt taas tuntuu etten todellakaan oo mikään hehkein hempukka tässä kukkatarhassa. [8|] Mä oon ite aina ihaillu toisten raskausmahoja ja ne on mun mielestä ollu vaan tavattoman kauniita mutta nyt en mitenkään pysty siirtämään tätä itteeni. Muutenkii on tosi... en oikein osaa sitä sanoiksi pukea mutta tavallaan haavoittuvainen olo. Yleensä kyllä paukuttelen varsin napakasti takasin jos joku jotain kommentoi, ja oon varsin vahvalla itsetunnolla varistettu eli vaikka mullakin painoindeksi oli 25 ennen raskautta niin koskaan en oo ongelmaa painosta itselleni ottanu. Nyt tuntuu että kaikilla on jotenkii "oikeus" kommentoida mun ulkonäköä, syömisiä, painoa jne. Hyvänä esimerkkinä mun miespuolinen serkku jota pyytelin käymään meillä "ennen ku oon niin iso että näyn sinne 200kilsan päähän...", ni serkku sano että: "heh, täytyykii sanoa sun miehelles että rupee vahtimaan mitä sä syöt."... Siis, mitä!?! Jos mä haluun syödä itteni valaskalaksi ni mähän syön, ei siinä kenenkään vahtimiset auta. Mut vaikka olin jälkeenpäin ihan raivona tommosesta kommentista ni sillä hetkellä en osannu sanoa mitään. Olin vaan hiljaa ja hyväksyin, ihan niin ku kaiken muunkin kommentoinnin "siitä vauvasta tulee varmaan iso ku sä oot jo nyt noin valtava", "Sun nännit on menny hassun väriseks", "noissa vaatteissa näyttää siltä että oot raskaana ku muuten vois luulla että oot vaan lihonu" jne.

Ja tosta painonnoususta... Mulla oli viimeks (viikko 22+jotain) neuvolassa paino noussu 750g/viikko eli aika samoissa taidetaan mennä. Mun neuvolantäti ei sanonu tostakaan mitään, piti vaan kaikkea normaalina. Joskus sano kun mulla aluks paino vaan tippu että painoa pitäis tulla KESKIMÄÄRIN 200-800g/viikko ja suurin painonnousu ajoittuu viikoille 17-24. Tossa kohdin mullakii se paino eniten nousi, muuten on tullu semmosta 300-400g/viikko. Yhteensä raskauden aikana oon nyt plussalla 7,5kg mikä on musta yllättävän vähän ottaen huomioon sen herkkumäärän mitä oon hyvällä omallatunnolla syöny. [;)] Mut oon päättäny etten ota tästä(kin) asiasta nyt stressiä raskauteen vaan ostan edelleen sen suklaalevyn kaupasta ja syön sitä mitä tekee mieli. Se tulee, mitä tulee ja sittenhän on hyvää aikaa synnytyksen jälkeen ulkoilla ylimääräiset pois. [:)]
 
suffeli: Mä kyllä takerrun nyt tuohon että on muka itsestä kiinni et saako entisen kroppansa takaisin... [;)] Mä kun oon noi kaksoset synnyttänyt tuossa välillä niin ei sitä nahkaa mikään kutista, jos ei Rolfille lähde leikkelemään. Laihtunut oon kaikkien lasten jälkeen, nuorempana ei tarttenut edes tehdä mitään mut kuopuksen jälkeen jo vähän joutui (olin siis parikymppinen esikoista oottaessa ja yli 30 kuopuksen aikaan). Se laihtuminen onkin varmasti ihan itsestä ja viitsimisestä kiinni loppupeleissä, mut en mä ainakaan ole mikään taikuri joka nahkansa osaa kutistaa [:D]. Tuohon se römppä jäi vaikka painoa oli välillä 54 kiloa (pituutta 164), ja mun rakenteilla toi 54 on jo aika alipainoa, en näyttänyt kauhean hyvältä... 58 olis se hyvä paino.

Mä oon ollut hehkeä joka kerta, muutama finni on tullut nyt ekaa kertaa ja ikää 37...
 
Mua hieman ihmetyttää toi lantion leveneminen?! Toki ymmärrän, että se jonkin verran saattaa levitä, mut millä järjellä ihmisen luinen rakenne voi muuttua.... oon ehkä hieman pihalla tästä kyseisestä asiasta, mut sithän sen näkee synnytyksen jälkeen, että mahtuuko ne vanhat farkut viä jalkaan [;)]

Mutta kuten sanottu jokainen on yksilö ja kaikkien kropat on erilaisia, mut eiköhän se oma pieni vauva kompensoi sitä "muuttuvaa" kroppaa... [:)]
 
Lantio levenee raskauden aikana juuri siksi, että lantio muokkautuu sopivaksi synnytystä varten ja tekee vauvalle tilaa syntyä. Eihän ne itse luut levene, mutta luut on kiinni toisissaan nivelsiteillä ym jotka löystyy ja antaa periksi. Kai tuo on niin yksilöllistä, että kuinka paljon kenelläkin levenemistä tapahtuu. Oon myös ymmärtänyt, että ne lantion alueen kivut ja kolotukset on nimenomaan sitä lantion löystymistä.
 
mä oon kans paininut tän ulkonäköjutun kanssa. oon aina ajatellut että kyllä raskaana olevat naiset ovat kauniita ja oikein hehkuvat onnea ja odotuksen intoa. en voinut millään kuvitella että raskaus voisi olla myös kärsimystä ja henkisestikkin tosi raskasta.
nyt kun itse raskaana niin oon kyllä hiljaa mielessäni kärsinyt tästä joka suuntaan levenemisestä. oon aina ollut vähän "pyöree" (165cm ja n60-65kg) ja joutunut tappelemaan vaatteiden (38 yleensä liian pieni ja 40 taas ihan liian iso) ja itseni kanssa. luulin että eihän mussa varmaan ees kovin nopeesti ala näkyy raskauden tuomat muutokset. ei vai...? jo eka kuukaudella mulla ei mahtunut enään farkut jalkaan eikä monissa muissakaan housuissa riittänyt vyotärö... ja kaikki paidat ahisti ja kiristi. jo jouluna (raskausviikolla n14) sukulaiset taputteli mun mahaa ja kehuivat kuinka iso se on... silloin tuntu oikeesti että voisi vedellä turpiin niitä kaikkia.. se maha kun ei ollut vauvamasu vaan massu ihan omasta takaa... [:@]
sen jälkeen olen hyvin huolellisesti peittänyt mahani väljillä vaatteilla koska en halua kuulla mitään kommentointia mahastani. se tekee musta varmaan vielä isomman näköisen kun sukulaiset jaksavat joka kerta mainita kuinka mä olen kasvanut ja kyllä varmasti tulee potra vauva... [&:][&:] ja joka kerta nää kommentit pistää mielen matalaksi. painoa mulle on tullut vajaa 2kg ja sekin tuntuu jo ihan hirveeltä kun olen vasta kaksi viikkoa pystynyt syömään suht normaalisti/terveellisesti (kun viikolle 18 asti oksensin 24/7) ja tuo lumen tulo on kyllä pitänyt huolen meitin liikunnan saannista... yks yö musta tuntu että voisiko tätä olotilaa jopa sanoa ihan masennukseksi kun kärsin tästä näin paljon. olen jotenkin alkanut jopa häpeemään sitä että olen raskaana (lähinnä juuri sitä mahaa) ja sen tuomia muutoksia... siis tosi outoja ajatuksia.. munhan pitäisi olla ylpee mahastani kun olen sen massun asukkaastakin tosi ylpee..... seuraavaksi mä en varmaan kehtaa edes oman ukkoni kanssa mennä saunaan....... [&:] vaikka mieheni ei ole kertaakaan kommentoinut ilkeesti raskauden tuomia muutoksia.. päin vastoin. se jaksaa aina ihmetellä ja ihailla massuani ja kovasti odottaa käsi massulla että milloin vauvan liikkeet tuntuvat....silti tuli heitettyä yks ilta kyyneleet silmissä miehelleni että lupaathan pysyä mun rinnalla vaikka musta tuleekin ihan hirveen iso... [&o]

tää on mun eka raskaus ja olen kuitenkin niiiiin onnellinen tästä.[:)] tätähän me ollaan odotettu jo monta vuotta mutta en todellakaan arvannut että tää raskausaika voisi olla näin rankkaa pahoinvointeineen ja muine juttuineen....
kuulostaa varmaan ihan naurettavalta nää mun jutut.. [&o]
 
Huomasitteko kanssasisaret että tästä keskustelusta oli otettu pätkiä vau.fi:n etusivun artikkeliin? Oli aika weird lukea omia sanojaan sieltä. Tuli vaan mieleen, että jos en juuri nyt ole kovin hyvän näköinen, niin ainakin olen yhä hyväsanainen [:D]

Itse komppaan sitä ajatusta - ken sen ekan kerran sanoikaan - että kyse on aika paljon siitä, että kroppa muuttuu niin äkkiä ja siihen on vaikea sopeutua. Ihan kaikkea en menis laittamaan hormonien piikkiin, tyyliin "raskaana olevat nyt ovat vain niin herkkähipiäisiä", kuten tuossa artikkelissa vähän vihjailtiin. Mulla ainakin mielialat on pysyny ihan tasaisina, itse asiassa olen ollut paljon hyväntuulisempi kuin ennen raskautta, mutta oma kroppa on silti arka asia. Turvottava pömppömaha ja finninen naama ovat uusia juttuja ja niihin on vaikea sopeutua, olkoonkin että syy niihin on mitä ihanin. [:)] Mieluiten sitä ottaisi sen syyn ilman seuraamuksia. [;)] Kelle tahansa, joka kävisi kuukausien sisällä niin suuret muutokset kehossaan lävitse kuin raskaana olevat käyvät, voisi olla vaikeaa hyväksyä muiden arvioivia katseita tai arvostelevia kommentteja.

 Miten paljon raskaana olevien herkkyyteen ulkonäköasioissa vaikuttaa myös nykyinen kauneisihanne ja ulkonäkökeskeisyys, sitä en tiedä. Tuskin se raskaana olevaa ainakaan helpottaa, että nykyinen naisihanne ei ole mikään pehmeän pyöreä muumimamma, vaan tiukka ja timmi mimmi. On varmasti kamalan yksilöllistä, miten ulkopuoliset paineet ja ihanteet vaikuttavat itsetuntoon ja minäkuvaan.
 
Mä oon viikolla 21 ja painoa tullut vajaat 8kg. Lähtöpaino oli 50kg ja pituutta on 161cm. Neuvolassa ei olla tosta painonnoususta huomauteltu, mutta kotona senkin edestä... :( Itseäni ei ole kauheasti häirinnyt tämä pyöristyminen, mutta mieheni siitä huomauttelee jatkuvasti. Olen yrittänyt sanoa että siitä tulee paha mieli, mutta hetken kuluttua painostani huomauttelu jatkuu entiseen malliin.
Aluksi pidin itseäni tosi kauniina pyöristyneen vartaloni vuoksi, mutta nyt olen oppinut jo häpeämään ja peittelemään muotojani...
 
ALKUPERÄINEN: keijukainen

Mä oon viikolla 21 ja painoa tullut vajaat 8kg. Lähtöpaino oli 50kg ja pituutta on 161cm. Neuvolassa ei olla tosta painonnoususta huomauteltu, mutta kotona senkin edestä... :( Itseäni ei ole kauheasti häirinnyt tämä pyöristyminen, mutta mieheni siitä huomauttelee jatkuvasti. Olen yrittänyt sanoa että siitä tulee paha mieli, mutta hetken kuluttua painostani huomauttelu jatkuu entiseen malliin.
Aluksi pidin itseäni tosi kauniina pyöristyneen vartaloni vuoksi, mutta nyt olen oppinut jo häpeämään ja peittelemään muotojani...


Mulle tuli niin paha mieli sun puolesta[&o] Mun mielestä todella törkeää käytöstä sun mieheltä!! Voiko sen kanssa asiasta keskustella?[:@]
 
Mua huolettaa kans tää muuttuva ulkonäkö joka tuo paineita. Sit mietin et oon hirveen turhamainen ja en uskalla joitaki asioita sanoa ääneen kun pelkään et mut leimataan saman tien huonoks äidiks [&o]. Vauva on todella odotettu ja toivottu [:)]. Eka raskaus menossa ja laskettu aika maaliskuussa 29 päivä. Mä otan todella herkästi itteeni jos joku kommentoi mun ulkonäköä, olin ton suhteen herkkänä jo ennen raskautta mutta nyt todella herkkänä. Olin ihan normaali painonen ennen raskautta 168 cm ja 61 kg, mutta nyt kun rv 32+2 menossa niin paino on järkyttävät 89 kg [:(]. Vaikka kuinka tässä oon syöny salaattia, näkkileipää, ruisleipää, hedelmiä ja marjoja. Liikkunu sen minkä oon pystyny, nyt kiellettiin kun kärsin kipeistä supistuksista, niin hemmetti silti toi paino on singahtanu tommosille lukemille. Toi painonnousu tuo mukana epävarmuuden itestään ja aiheuttaa mussa ärtyneisyyttä ja kiukuttelua. Sit myöskin mustasukkasuutta miehestä, mut onneks mies ymmärtää tän tilanteen. On sanonu todella kauniisti mulle kun yks ilta itkin etten enää koskaan saa entistä kroppaa takasin ja sit mies ei enää halua mua ja ettii jostaki sellasen laihan ja kauniin lohduttajan. Mies oli ihan ihmeissään ja sano: Emmää kyllä ketään toista halua, mä haluan sut. Kyllä sä sen kropan takasi saat ja vaikket saiska niin en sua jättäis siltikä. Kun sut oon saanu elämääni niin kuvitteletko että ihan noin vaan susta luopuisin ja vielä jonkun laihan, yli meikatun palikan takia? Ja mun mielestä sä oot kyllä kaunis, et vaan nää ittees niinku mää nään sut ja haluan sua ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Tosta tuli hyvä mieli ja uskon kyllä mitä mies sanoo, mutta silti se unohtuu seuraavan myrskyn yllättäessä [&o]. Mut onneks mies tulee aina lohduttaa ja on sanonu aika useesti et toi vauvamaha on upee näky, silittelee ja suukottelee sitä joka päivä [:)].

Mut se että tässä muutamia kertoja ollu sellasta mistä oon todella loukkaantunu. Ärsyttää syvästi ne ihmiset jotka jää tuijottaa kaupoissa ja ihan missä vaan on liikkeellä. Oltiin vuokraamassa pari elokuvaa tässä muutama viikko takaperin niin kaks muijaa tulee siihen mun ja miehen lähettyville sit alkaa se mitä eniten inhoon. Molemmat alkaa tuijottaa suoraan kohti, alkaa kuiskuttelu ja naureskelu. Muutenkin oli se päivä ollu rankka ja hermoja raastava, niin toi tilanne ei ainaka parantanu mielialaa. Sitkun päästiin kotiin niin pääs itku, oli jotenkin niin pahamieli [&:].

Turvotuski on aivan kamala mun kropassa, eikä auta vaikka juon paljon vettä [&o]. Toi turvotus ihan järkyttävää ja neuvolassa sanottiin että lisää painoa, mutta on siltikin mun paino noussu käyriin nähen ihan liikaa [&o]. Mutta minkäs teet kun se nousee kaikesta huolimatta ja nyt tekee tiukkaa kun lenkillä käynti ja yms on kielletty noitten kipeitten suppareitten takia. Perjantaina taas neuvola ja pakokauhu tosta painon punnitsemisesta.
 
Oli tosiaan mielenkiintoista huomata, että tämän keskustelu oli tuolla etusivulla. Ja olen ihan täysin samaa mieltä Yppyn kanssa siitä, että vähän ehkä turhaan tästä tehtiin hormoniasia. On mielestäni jotenkin alhaista selittää toisen käytöstä hormoneilla. Vähän sama kuin jos kiukkuiselta naiselta kysyttäisiin: "onko sulla menkat?". Eli yleensä tuntuu, että asiat, joista voi syyttää hormoneita eivät ole ikäänkuin oikeita, vakavasti otettavia asioita. Ne on turhakkeita, ja niitä ei tarvitse kuunnella.

Onneksi teitä kohtalotovereita on ja siksi tavallaan tämän ketjun aloitinkin, jotta olisi paikka missä purkaa sitä "äitimyyttiä", että muuttuva kroppa on ihana ja raskaus tekee naiselliseksi. (Kyllähän tässä tosin joku sitäkin hehkutti, mutta minä hyppäsin sen jutun yli... [:D])

Mieheni muuten vastasi pari päivää sitten laskivatsamarinaani, että "älä kuule hauku sitä, se on mun tekemä ja mä olen siitä ylpeä!"

Mutta joo, kun alkuraskaudesta totuin siihen, että vatsa ei todellakaan näkynyt ja nyt se on alkanut näkyä senkin edestä, niin kyllä ottaa pannuun. Viime viikonloppuna juhlissa tutut ihmettelivät, että "ai, sulla on vielä neljä kuukautta laskettuun aikaan". Olin että joo, kiva että näytän teidän mielestä valaalta jo nyt...

Mun nännit on oksettavan mustat [:'(]. Sitten lisäöllötystä tuo epätietoisuus siitä, löytyykö minunkin kainalostani ylimääräinen maitorauhanen. Sitä kun on ollut suvussa...
 
Kyl on järkyttävää lukee kuinka niin moni vihaa raskaana olevaa kroppaansa... minkä ihmeen takia ootte hankkiutunu raskaaksi, jos se teitä noin paljon oksettaa!! Sehän on päivän selvä asia, että raskaana ollessa se kroppa väkisinkin muuttuu, toisilla enemmän toisilla vähän vähemmän!! Koittakaa ny hyvät ihmiset nauttia, kasvaahan teillä kuitenkin sisällä teidän oma lapsi!

Ja jos jonkun mies kommentoi negatiivisesti naisensa kroppaa, niin sellaselle miehelle voi kyl haistattaa pitkät!! 
 
ALKUPERÄINEN: suffeli

Kyl on järkyttävää lukee kuinka niin moni vihaa raskaana olevaa kroppaansa... minkä ihmeen takia ootte hankkiutunu raskaaksi, jos se teitä noin paljon oksettaa!! Sehän on päivän selvä asia, että raskaana ollessa se kroppa väkisinkin muuttuu, toisilla enemmän toisilla vähän vähemmän!!

 
No justiinsa. Minusta on järkyttävää lukea, kuinka jotkut eivät ole sisälukutaitoisia.
 
Ennemmin kuin arvostelet tässä meitä, jotka haluavat purkaa ristiriitaisia fiiliksiään ja tuntojaan siitä, miten muuttuvan kroppa on meidät yllättänyt, voisit aloittaa vaikka oman ketjun siitä, kuinka ihanaa on olla raskaana. Lupaan, etten itse tule sitä lukemaan ja teitä raskausvartalon rakastajia sinne arvostelemaan.
 
ALKUPERÄINEN: suffeli

Kyl on järkyttävää lukee kuinka niin moni vihaa raskaana olevaa kroppaansa... minkä ihmeen takia ootte hankkiutunu raskaaksi, jos se teitä noin paljon oksettaa!! Sehän on päivän selvä asia, että raskaana ollessa se kroppa väkisinkin muuttuu, toisilla enemmän toisilla vähän vähemmän!! Koittakaa ny hyvät ihmiset nauttia, kasvaahan teillä kuitenkin sisällä teidän oma lapsi!

Ja jos jonkun mies kommentoi negatiivisesti naisensa kroppaa, niin sellaselle miehelle voi kyl haistattaa pitkät!! 


Kyllä kaikki sen varmasti tietävät, että maha ja rinnat tulevat kasvamaan. Samoin ehkä lantio levenee, finnejä ilmestyy ja olo on surkea. Ei se kenellekkään yllätyksenä tule siinä mielessä, että "kappas, mahakin kasvaa raskausaikana!" Lähinnä se oma suhtautuminen tulee yllätyksenä. Joku voi yrittää lasta monta vuottakin, lukea raskaudesta, ihmetellä toisten oireita, ihastella toisten mahoja, mutta sitten, kun se maha ja raskaus itselle vihdoin tulee monen vuoden yrityksen jälkeen; tulee yllätys. "En pidäkkään itsestäni tämän näköisenä!" Rakastaa kasvavaa vauvaa, on ehkä monta vuottakin, kuukautta, totutellut ajatukseen, että se lapsi vihdoin tulisi, mutta et sinä voi nähdä etukäteen, että miltä tulet näyttämään. Et tiedä, että tuleeko sinulle oireita kamalasti vai ei ollenkaan. Aina voi varautua pahimpaan, mutta ehkä pieni toivonkipinä paisuu alitajunnassa. Ehkä äitisi, siskosi, kaikki läheisesi ovat päässeet raskaudessa tosi vähillä oireilla, vähillä raskauskiloilla ja olet ihan varma, että se periytyy sinulle ja pääset ns. helpolla, mutta et pääsekkään. Oksennat monta viikkoa, maha paisuu jo ekoilla viikoilla, finnejä ilmestyy, tajuat näyttäväsi kamalalta. Samalla tv:ssä näytetään kauniita, ehostettuja, hyvinvoivia, somalla pyöreällä mahalla varustettuja muuten hoikkia odottajia. Harvoin tv:ssä tai lehdissä näytetään kuvia raskaina olevista, jotka ovat juuri nousseet viimeisillä voimillaan vessan pöntön ääreltä, naama finneistä kukkien, maha ja rinnat rumasti paidan kauluksesta ja vyötäröltä pursuten. Harvoinpa niitä kamalimpia raskausarpiakaan näytetään.
Raskaana ollessa joka päivä on uusi ja yllätyksellinen. Sekä henkisesti, että fyysisesti. Toisena päivänä voit odottaa synnytystä, kuin kuuta nousevaa, innoissasi. Seuraavana päivänä itket ja täriset pelosta; et halua synnyttää, se pelottaa.

Mielestäni kaikilla on täysi oikeus täällä purkaa ajatuksiaan, valittaakin, asiasta kun asiasta!
 
Minulla on painoa tullut ainakin 14-16 kg (nyt vko 27 menossa) ja neuvolan täti on huolissaan, mutta kun tämä on 4. raskaus minulle ja joka kerta paino lisääntynyt n. 20 kg, ilman raskausmyrkytyksiä, raskausajan diabetestä tms., olen itse vallan rauhallinen. Terkkarihan on painonnoususta huolissaan vain vauvan jaksamisen, ei äidin ulkonäön, takia. Syön aika suuria ruoka-annoksia, herkuttelen viikonloppuna, enkä jaksa töiden jälkeen käydä lenkillä juurikaan. Nyt olen toki lihonut enemmän kuin muissa raskauksissani, mutta tällä kertaa sain jätettyä tupakoinnin kokonaan ja ruoka todella maistuu.Luulenpa että lihomiseni on pienempi paha kuin tupakointi.

Suuri vatsani on ihana  [:)]ja mieluiten pidän töissäkin vatsani myötäistä paitaa. Kukaan ei ole kommentoinut ilkeitä raskaudestani ja sellaiset kannaakin jättää huomiotta kateellisten panetteluna.
 
Pääsitte artikkeliin[:)]
 
Myös miesten ajattelemattomia kommentteja joutuu yksi jos toinenkin kuuntelemaan: Nimimerkki Quara sai kuulla töissä, kuinka hän oli yhtäkkiä alkanut näyttää ”älyttömän raskaalta kun on tuollaiset vaatteetkin”.  Ansku81 puolestaan on saanut kuulla, että ” "siitä vauvasta tulee varmaan iso ku sä oot jo nyt noin valtava".
 [/align]Vaikka monet kommentit heitetäänkin varmasti enimmäkseen hyväntahtoisesti, hormonimyrskyn keskellä painiskelevat odottajat saattavat ottaa ne raskaammin kuin mitä he tavallisesti ottaisivat. Nimimerkki anelse muotoilee asian lohduttavasti:[/align] [/align]”Huomauttelut kannattaa päästää toisesta korvasta ulos, vaikka se ei aina olekaan helppoa. Nää rakkaat hormoonit pitää kyllä siitä huolen, että pienikin asia helposti loukkaa. Eihän nuo ihmiset tahallaan halua sun mieltä pahoittaa, ihmisiä vaan tuntuu hirveesti kiinnostavan raskaana oleva nainen ja hänen muuttuva kehonsa. Eipä sitä ennen ookaan näin huomioo saanut.”[/align] [/align]
 
undulaatti ja viirukhan kirjoittivat niin ihanasti asiaa!!! [:)][:)]

kysymys suffelille: nauttisitko sinä jos oksentaisit puolet raskausajasta 24/7 niin että olisit koko sen ajan sairaslomalla? ja syömättömyys (kun mikään ei pysy sisällä) johtaa jatkuvaan päänsärkyyn, väsymykseen ja huonovointisuuteen 24/7? naama kukkii ja ulkonäöstään ei jaksa/pysty pitää huolta kun tietää että kohta sitä kuitenkin joutuu sängyn pohjalle hirveen oksetuksen ja päänsäryn takia. lisäksi jokainen sukulainen/ystävä jaksaa ihmetellä massun kokoa ja huomautella siellä kasvavasta jättiläisestä ja hokea sitä että kyllähän ton pahoinvoinnin ois jo pitänyt sillä ja sillä viikolla helpottaa... [:@][:@]
kyllä nää kaikki tunteet ja ajatukset ovat tulleet ihan yllätyksenä kun ajatteli että raskaus on vaan yhtä auringonpaistetta ja hyvää/energistä oloa...(niinkuin jo aijemmin kirjoitin että minusta raskaana olevat naiset ovat olleet ihania energisen ja onnellisen näköisiä...ihanine vatsoineen ja ihaillen niitä katsellut. :) )
kai sitä on jotenkin syyllinenkin olo kun ei pysty nauttimaan vaikka kuinka haluais ja lastaan rakastaa niin paljon ja varsinkin näin monen vuoden yrittämisen jälkeen se on todella haluttu lapsi.
ja tottakai jokainen tietää ja varautuu siihen että kroppa muuttuu mutta näihin ajatuksiin minä en ainakaan osannut varautua ja siihen kuinka muut ihmiset suhtautuvat sinuun ja sinun kropan muutoksiin. en näe itseäni oikeutetuksi lähteä kommentoimaan muiden kropan leveämisiä/muutoksia/lihomisia niin miksi meille raskaana oleville saa sitten jatkuvasti siitä huomautella.....??? ja missä vain mahaan hyökätään heti kiinni ja ihmetellään että sullahan kohta jo laskettuaika..[&:]kun massu on jo nooooin iso. (eikä ole kuin vasta kesällä....)
silloin raskauden alussa ajattelin että olen hemmetin ylpee masustani ja oikeen korostan sitä sitten niin kyllä muiden ihmisten reaktiot ovat saaneet senkin ajatuksen karisemaan ja minut peittelemään massuani vaikka olenkin sen asukkaasta niin onnellinen ja ylpeä.[:)]
onneksi saamme tänne purkaa ajatuksiamme ja huoliamme... ja tiedämme että emme varmastikkaan ole yksin sen hulluimmankaan tunteen ja ajatuksen kanssa vaan aina löytyy jostain joku joka painii saman "ongelman" kanssa. [:)]
 
Mun mielestä raskaus ja lapsen saaminen ovat kaksi eri asiaa, tosin tietty hyvinkin toisiinsa liittyviä [:D]

En ole koskaan elämässäni haaveillut raskaana olemisesta, mutta lapsesta kylläkin. Ja kun raskaus nyt on se tie toteuttaa tuo lapsihaave, niin se on käytävä läpi.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että vain inhoaisin raskaana olemista mutta ei myöskään että nauttisin itse raskaudesta joka hetki, vaikka rakastan valtavasti jo nyt sitä pientä möyryävää tyyppiä mahassani.
Kaveripiirissäni on kyllä heitäkin, jotka tosiaan ovat haaveilleet lapsen lisäksi jo ihan raskaanaolemisesta.
 
Takaisin
Top