Ulkonäön kommentointi

Mulla kanssa vähän sama olo kuin sulla hani että tulee ihan syyllinen olo siitä ettei niin nautikaan tästä kauan odotetusta raskaudesta. Ei se silti tarkoita sitä etten rakastaisi tätä lasta tai että katuisin jotenkin tätä raskautta, ei tää vaan aina oo niin hehkeetä kun sen ajatteli olevan. [;)] Telkkarissa ja lehdissä hehkutetaan sitä kuinka julkimot tanssivat ja treenaavat loppuun asti ja esitellään timmejä mahoja ja sitten pari viikkoa synnytyksen jälkeen ollaan taas kuosissa. Entäpä sitten kun ei pystykään liikkumaan? Kun lääkäri määrää vuodelepoon ja kieltää lenkkeilyn? En mä aio vaarantaa tätä raskautta ottamalla turhia riskejä liikkumalla kielloista huolimatta. Ja jos se suklaa tekee mut onnelliseksi niin en kiellä sitä itseltäni. [;)] En mä mikään timmi ollu ennen raskauttakaan ja tuskin sitä tulen olemaan sen jälkeenkään. Eikä mulla nyt niistä kiloista ole suurta stressiä mutta silti tuntuu tosi hämmentävältä nämä muutokset. Varmaan kaikkein eniten harmittaa kun ei pysty tekemään kaikkea silleen ku ennen. Kengännauhojen sitominen saa puuskuttamaan ja voimaan pahoin ja jo pieni juoksupyrähdys aiheuttaa supisteluja ja hirveen huolen vauvasta. Kun seksikerrat harvenee niin tulee sellainen olo ettei mies vaan halua tämmöstä valasta... Mutta kun kysyy mieheltä suoraan niin syy löytyykin yksinkertaisesti siitä että mä oon ollu niin kovin väsynyt ja kipeä että yleensä jo kauan ennen kymppiuutisia peiton alla eikä ehkä olokaan oo semmonen että kauheesti himottais. [;)] Mulla kyllä varmaan suurimmat itkut menee hormoneittein piikkiin, välillä kestän ihan hyvin itteäni ja muitten kommentteja mutta sitten taas alkaa laskukausi. Varsinkii kun nuo supistelut ja suonenvedot on verottanu pahemman kerran viime kuukauden unia niin sitä on vaan tosi väsynyt ja kiukkuinen ja ottaa helpommin itseensä. [&:] Mutta tosissaan ihanaa kun on tämmönen paikka missä muutkin kokee asioita samalla tavalla ja voi niistä rauhassa purnata. [:)] Kun jos valittaa muille niin heti tulee syyllinen olo kun tätähän oli toivottu niin kauan ja kaikenhan pitäis olla hyvin. Voimia kanssaodottajat, kyllä me ollaan oikeesti kaikki kauniita ja varmasti parhaat mahdolliset äidit meidän tuleville kullanmuruille! [:)]
 
Komppaan teitä kaikkia. Minä haluan tämän lapsen, mutta raskaanaoleminen ei sovi minulle. Tai ainakin olen siihen liian tottumaton. Minullahan ei oikeastaan ollut mitään odotuksia, mutta vähiten ajattelin, että tunteet olisivat tällaisia.

Eilen pitkästä aikaa nauratti tuo vatsa. Vauva nimittäin potkaisi niin, että vatsa heilui. Miehenikin ehti toisen vastaavan näkemään ja ensimmäistä kertaa myös kädellä potkun tuntemaan. Tuntui hienolta.

Mutta silti odotan-odotan-odotan, että tämä vauva syntyy ja minä palaudun mahdollisimman normaaliksi itsekseni. Luojan kiitos, kukaan ei ole jäänyt raskaaksi loppuelämäkseen! [:D]
 
Eiköhän täällä jokainen oota innolla sitä omaa pientä tohon syliin tuhisemaan. Kyllä tää aikamoinen muutos on ollu henkisesti ja fyysesti, että kyllä mun mielestä saaki vähän valittaa mutta ei se sitä tarkota ettei välittäis tosta pienestä mikä tuolla masussa kasvaa ja kehittyy. Tuli tunne tosta kirjotuksesta että ne jotka valittaa vähän niin ne on automaattisesti jotenkin huonompia.

Olin kuitenkin tietonen että rasakudessa tulee painoa, kipuja ja olokaan ei aina niin hehkee ole. Mutta kyllä silti vaan yllätti toi että mulle on tullu n. 29 ylimäärästä kiloo tähän mennessä, vaikka oon terveellisesti ja monipuolisesti syöny ja liikkunu koko raskauden ihan normaalisti. Nyt toki kiellettiin toistaseks täks viikoks kipeitten suppareitten takia, kuten tuolla edellä mainitsin tästä kyseisestä asiasta. En voi sanoo että inhoon tätä mahaa, mut en voi sanoo myöskään niin että tätä nykystä olomuotooni jotenkin rakastaisinkaan ja silti välitän jo nyt tosta pienestä aivan hirveesti kun toinen kuitenkin on elävä ja tunteva yksilö ja kuitenkin olemassa olostaan ilmottelee joka päivä napakoin potkuin ja hirveellä mylläämisellä [:D].

Mut tokihan jokainen raskaudesta ja omasta olostaan ajattelee eritavalla ja onhan se hyvä juttu ei kaikkien tarviikka ajatella asioista samalla tavalla. Mutta annetaan silti myös toistenkin tuoda esiin ne omat ajatukset ja tuntemukset, ilman että joka sanaan tarvii tarttua. En sano pahalla ja enkä todellakaan halua mitään riitaa tällä, eiköhän meillä jokaisella oo kuitenkin tän hetkisessä olossa ihan tarpeeks miettimistä ja pohtimista ilman että aletaan täällä riidellä ja sillä tavalla pahennetaan toistemme oloa ja mieltä.
 
Hei, kiitos tästä mielenkiintoisesta ketjusta. Täällä on mielestäni ollut enimmäkseen hyviä ja oivaltavia kommentteja!
 
Eritysesti huomasin komppaavani tuota näkemystä, että mikäköhän siinäkin on, että kun raskaana oleva pahoittaa mielensä tökeröistä ja ihan oikeasti epäasiallisita kommenteista heidän ulkonäkönsä suhteen, niin kyse on ikäänkuin heti vain homooneista! Me ollaan niin herkkiä, kun ollaan raskaana ja on ne hormoonitkin! Ja mikä tekee meidän ulkonäön muutoksista vapaata "riistaa"? Eihän moni ei-raskaana olevakaan pidä ulkoän kommetoinnista.
 
Mulla on menossa toinen raskaus ja mä en ole oiikeastaan kärsinyt ulkonäön muutoksista. Itsetuntoni on ihan kodallaan ja muutenkin olen voinut enimmäkseen hyvin ja kantanut masuni ylpeänä ja atooppinen ihonikin on ollut parempi kuin normaalisti talvella, mutta kumminkin ärsyttää se vatsan koon taivastelu. Olen kuullut mm. että mahdat olla sitten TOOSI iso loppuvaiheessa, kun kerran on nyt jo noin iso maha (tämä joskus rv 25 paikkeilla) ja naisen suusta, joka oli itse synnyttänyt noin puoli vuotta sitten ja hän oli saanut painoa 27 kiloa lisää raskauden aikana, mutta tiputtanut kyllä hyvin ylim. kilot. Toinen oli erään lapettoman naisen suusta työpaikalla, joka kommetoi, että eikö ole hienoa, että nyt saat tietää miltä niistä kaljamahaisista miehistä tuntuu. Anoppi totesi, että oletpa sinä aivan valtavan kokoinen - nainen, joka itse lisäsi painoaan 30 kg miestäni odottaessa. Itse taas olen ollut sitä mieltä, että masuhan on ihan normaalin kokoinen, painoa on tullut rv 35 mennessä 15 kg. Jossain vaiheessa käytiin ultrassa painoarviossa, koska sf-mitta oli alle käyrien. Maha ei siis oikeasti ole mikään valtava, eikä 15 kg näy niin paljon 182 cm pitkässä vartalossa muutenkaan, vaikka lisäystä onkin tullut vähän ekstraa pelkkiin vauvakiloihin nähden. Miehet taas ovat olleet paljon hienotunteisempia töissä: kommetit ovat olleet tyyliin nyt varmaan voi jo onnitella perheenlisäksen johdosta, kun masuni on ollut jo selvästi näkyvä ja erehtymättömästi rakaudesta johtuva.
 
Itse olen vastannut yleensä ihan tyynesti noihin tökeröihin kommetteihin, että niin, vatsani koko johtuu siitä, että olen raskaana ja sen kuuluukin kasvaa, ei se vauva sinne muuten mahtuisi - ihan normaalin kokoinen se on muuten raskausviikkoihin nähden. Yleensä sitten on tullut jotain änkytystä, että niin se vain näyttää niin komealta tms. Kai ovat sitten itsekin tajunneet, että kommetti ei ollut ihan korrekti.
 
Vaikka noiden kommettien voi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja totta varmasti useimmissa tapauksissa sekin, ettei kommetoija tarkoita mitään pahaa, niin miksi sitten toisaalta meidän tarvitsisi kuunnella tuollaista epäasiallista kommenttia, raskaana tai ei ja hormoonimyrkyssä tai ei - ei se sitä poista, että ne kommetit silti ovat oikeasti aika törkeröitä ja epäasiallisia, monet suorastaan törkeitäkin! Kumma juttu, että ajatellaan, että tuollaineen käytös on ylipäänsä okei.[:@]
 
No niin, tulipas purettua! Kylläpä helpotti! [;)]
 
Tämä on mielenkiintoinen aihe. Itselläni ekan raskauden aikana otti päähän, kun 3kk:n jälkeen koko ajan toitotettiin, että missä on maha, et voi olla noin pitkällä. No, viidennellä kuukaudella se sitten pullahti ja raskauden loppuun mennessä paino nousi 23kg:lla, että ei jäänyt pieneksi kyllä. 1. raskauden aikana todella odotin vauvamahaa ja korostin sitä alusta asti. Itse raskaus oli helppo, joten "nättinä" oli helppo olla. Nyt toisen raskauden aikana olen huomannut, että en nauti raskaanaolosta yhtä paljon kuin esikoisen aikana. Olo on yhtä hyvä ja "hehkeä" kuin 1:kin kohdalla ja toki ensimmäiset liikkeet, ultraäänet etc. ovat edelleen tuntuneet hienoilta, mutta se, että omat vaatteet jäävät pieniksi, kumartuminen on hankalaa ja esikoisen kanssa leikkiminen saa väsymään ahdistaa. Takaraivossa painaa myös se, että edeltävän raskauden aikana paino nousi niin paljon, vaikka en mitään ihmesyömistä harjoittanutkaan. Painon sain hieman alle lähtöpainon ja vaivatta, aikaa se vaati n. vuoden verran. Mutta silti sitä toivoisi, että tällä kertaa pääsisi vähemmällä...
 
Mulle tuli raskauden aikana 16 kiloa painoa lisää. Ja kun painoa oli jo ennestään vähän liikaa, niin raskauden loppuvaiheilla olin 20 kiloa ylipainoinen. Osa kiloista tuli tupakoinnin lopettamisesta ja osa oli pelkkää turvotusta. Neuvolassa seurataan painoa äidin ja vauvan terveyden takia. Jos painoa tulee liikaa, voi se kertoa raskausmyrkytyksestä. (jonka kaikki varmaan jo tietävät) Naisille on paino arka asia, varsinkin jos sitä on liikaa. Tälloin neuvolassa saadut huomautukset voi tuntua loukkaavilta, vaikka tädit eivät välttämättä sitä olleet loukkauksena tarkoittaneet. Toki sanavalinnat ja muut voisivat olla tilanteeseen sopivat.

Itse närkästyin tädille kun huomautti painostani. Näin jälkeenpäin kun ajattelen, niin tuskin hän sitä pahalla tarkoitti. Myöhemmin minulla todettiin raskausajan diabetes joten aihetta huoleen oli. Liiallinen painonnousu on haitaksi vauvalle myöskin. (jonka kaikki varmaan jo tietävät). Mutta ymmärrän kyllä tämän ketjun pointin..

Itse en ollut niin kauhuissani painonnoususta raskaana ollessani. Tämä ahdistus ja syvä vitutus (anteeksi kiroilu) tuli vasta synnytyksen jälkeen, kun ei ne kilot vaan siitä karissut. Mitkään vaatteet ei menneet päälle ja uusia oli tuskaista mennä ostamaan ja joka kerta tulin itkien kotiin, kun kaikki vaatteet olivat ihan järkyttävän näköisiä päälläni. Enkä tietenkään osannut valita oikean mallisia vaatteita vaan valitsin samanlaisia kuin minulla oli jo ennen raskautta. Hormoonit myös jylläsivät jonka takia olin entistä itkuisempi. Ja kyllähän se on totta. Raskaana ollessa hormoonit jylläävät, jotka aiheuttavat naisille tunteenpurkauksia ja otetaan jokainen kommentti itseemme. Ja synnytyksen jälkeen nämä hormoonit vasta jylläävät (ainakin itsellä). Masennuin muutamaksi kuukaudeksi eikä mieleeni tullut ollenkaan laihduttaminen.. Itse ajattelin raskaana ollessa, että sittenkun oon synnyttänyt niin käyn päivittäin tunnin vaunulenkillä ja jumppaan. Mutta siinä vaiheessa, kun olin synnyttänyt, tämmöinen ei tullut mieleenikään. Silloin voin kyllä sanoa, ettei lausahdus "kyllä sitä pystyy jos ottaa vaan niskasta kiinni" toiminut minulla.

Myöhemmin (uskoisin että hormoonit tasaantuivat) otin itsestäni niskasta kiinni ja aloitin liikkumisen ja vähensin herkkuja. Sairaalaan mulla jäi 10 kiloa, joten 10 olisi vielä liikaa. Tällä hetkellä olen laihtunut 10 kiloa. Hitaasti mutta varmasti. Joten painan vähemmän, kuin silloin kun tulin raskaaksi. MUTTA... ne vaatteet mitä käytin jopa raskauden alkuvaiheilla, eivät mene mun päälle. Tämä löysä iho ei valitettavasti niin vaan lähde ja uskon, että entiset farkut eivät mene ikinä mun päälle.

Kaiken tämän itkun ja murheen jälkeen haluan uudestaan raskaaksi.. Sitten joskus.. Onhan se ihanaa aikaa.. Ja meillä on koko loppuikä aikaa laihduttaa. Nauttikaa nyt siitä olosta (jos ei nyt ole ihan hirveet pahoinvoinnit, turvotukset yms).. Tuo raskausaika kestää maksimissaan n 42 viikkoa.. Se on lyhyt aika se..[:)]
 
Heippa!

Tämä keskustelu oli oikein mielenkiintoinen ja siksi piti tulla kommentoimaan aihetta.

Siis raskausaikana paino nousee vaikka tekisi mitä: lapsivesi, istukka, lapsi yms. nostattaa noin 10kg painoa luki siinä odottavan äidin oppaassa minkä sain silloin aikoinaan neuvolasta. Itse olen kanssa ylipainoinen ja neuvolassa terveydenhoitaja ei koskaan sanonut mitään painonnoususta jos se oli maltillista eli 200-800g/vko ja vaikka kerran oli yli tuon 800g vko ja oli ollut juuri juhlapyhä niin täti tuumas että taisit vähän herkutella silloin, minulla painoa tuli raskausaikana 18kg yhteensä.

Toki minun raskautta seurattiin ylipainon takia tarkemmin ja kävin 2xsokerirasituksessa ja sitten vkolla 30 ylimääräisessä kontorllissa mammapolilla, josta sitten seurauksena oli tiheämpi käynti mammapolilla seurannassa ja loppuviimein osastolle otto vkolla 36 kun turvotus karkas käsistä ja protskuja pissaan tuli elikkäs sairastuin raskausmyrkytykseen, itse olin tyytyväinen tiheään seurantaan.

Synnytys oli vaikea, olen tarinani kertonut muualla, se ei kuulu tähän keskusteluaiheeseen, mutta sairaalaan painoa jäi n.13kg ja vieläkin on 1 raskauskilo jäljellä, mutta en ole stressannu siitä, sillä olin päättänyt jo raskausaikana että saman verran on aikaa pudottaa painoa  kuin sitä on kerännytkin.

Niin ja tuosta ulkonäön kommentoinnista, itse en niin hirveästi törmännyt ulkopuolisten kommentointiin, ehkäpä se johtuu siitä kun olin koko raskausajan kotona työttömänä ja vasta olen muuttanut tänne (1,5v sitten) mutta pahimman kommentin sain anopiltani raskausaikana "eihän susta edes näkis että oot raskaana kun oot muutenkin noin iso" ja se satutti tosi pahasti, silloin en osannut hänelle kommentoida tuosta, samoin toinen mikä jäi ulkonäön kommentoinnista mieleen oli sukulaistätini murehtiminen minun painosta ja jaksamisesta niin muistan kun totesin hänelle tyyliin ettei lasta tehdä ilman painonnousua ja iteppähän kiloni kannan, täti suuttui mutta leppyi sitten myöhemmin. [;)] Mieheni kyllä oli aivan ihana raskausaikana ja se vaan tykkäs muuttuvasta ulkonäöstäni ja paisuneista rinnoistani.

Pointtini on se, että kaikkihan sitä tuntee että raskaus ois kaikkien yhteinen asia, mutta se ei todellakaan ole niin, raskaus on tulevan äidin ja isän välinen asia, mahaantaputtelijat ja ulkonäön kommentoijat eivät ymmärrä miltä se tuntuu raskaana olevasta ja varsinkin kun ne hormoonit ovat siinä mukana. Itse kyllä vetäydyin pois jos joku ulkopuolinen oli tulossa taputtamaan mahaani ja tämän kyllä he tajusivat että olivat tuppautumassa minun yksityisalueelle. Ja arvon raskaana olevat, opetelkaa kertomaan miltä tuntuu kommentit teistä!

Tsemppiä teille ja olkaa ylpeitä odottajia!
Maajo
 
Takaisin
Top