Moikka!
Ei ole tuuli puhallellut pois palstalta, vaan muut ajankulut!
Maariselta terveisiä, että heidän koneeltaan katosi Windows ja kova kaipuu tänne jo on.
Vappu tuntuu menneen kivasti ja perhekeskeisesti vähän joka kolkassa. Niin meilläkin. Valon kummatäti ja 12 vuotias poikansa (joka Valon kummakaveri) olivat meillä vapun ja paistelimme ihan itse herkullisen munkkivuoren. Me emme ostaneet Valolle heliumpalloa, vaan tavallisia oli senkin edestä. Serpentiini oli hupaisaa myös.
Voihan Ampun rattaat :( kurjuus! Kunhan päätät mitä niiden kanssa teet, niin minäkin mietin teidän kulkemistanne jatkossa. Oliko jo vaihtoehtona tuplarattaat ja seisomalauta? Mitäs nuo Ponyt on?
Taku minäkin lohduttelen sillä, että vielä nuo tenavat ehtivät monta railakasta vappua viettää ja olitte sentään perheen kesken ja se on lapselle tärkeää kuitenkin.
Olenkos jo onnitellut
Rinkkua? Jos jostain syystä en, niin nyt lämpöiset onnen toivotukset koko perheelle <3
Meillä on harjoiteltu polkupyörällä ajoa ja kun sitä tekee 10 min kerrallaan, menee ihan hyvin. Sitten meneekin jo hermot Valolta :D Ohjaaminen on haastavaa. ja polkeminen ja ettei jarruttaisi koko ajan. Valo oli viimeksi tarttunut ohjaustangosta ja karjunut ja ravistellut pyöräänsä tuskastuneena ohjaamisen vaikeuteen. Silti pyörä on rakas ja sillä harjoitellaan, vaikka vähän pitkää pinnaa vaatikin.
Minä innostuin hölkästä taas niin, että kympin lenkki menee jo sykemittaria tiiraillen ihan hienosti. Muutaman kävelyaskeleen kun ottaa pitäen sykkeen sopivissa luvuissa, tuntuu lenkkeily kerrassaan ihanalta!
Äitienpäiväyllätys, jonka Valo on kerhossa tehnyt, ei jäänyt yllätykseksi. Mikä ei ole yllätys ;) Valo alkoi juttelemaan suklaanvärisestä kaulakorusta. Kukahan sellaisen saa? Kuulemma minä saan aamulla huhuilla rauhassa sängystä, kun haluan kupin teetä ja jotain pientä purtavaa. Sitten saan lähteä heittämään sen kympin lenkin, kun kerran tavaksi olen ottanut ja sillä välin miehet käyvät kukkakaupassa ja jotain muuta. Siinä mitä tiedän sunnuntaista. Ruokaa ei tarvi laittaa, mutta en tiedä miten syömme, vain ajan. Olen Valon kanssa koittanut askarrella mummuille kortit. Silkkipaperiruttuja ja nappeja=auringonkukka.
Kävimme miehen kotikaupungissa parin päivän autoreissun viime viikolla. Tarkoituksena hakea vanhempiensa kuoltua jotain esineitä. Minusta yksi parhaita muistoja oli äitinsä virkkaama päiväpeite, jonka meni Valon sänkyyn. Mielessäni mietin, josko tohtisin siitä myöhemmin virkata samalla mallilla vielä isomman ja lopulta parisängyn peitteen, joka kulkisi Valolla mukana. Jos siis nuorelle herralle joskus se kelpaa. Malli oli suht helposti kopioitavissa ja ajatus jäi muhimaan. Hotelliyö meni hienosti ja Valosta oli mahtavaa istua pakettiautossa nähden hyvin maisemat ja liikenteen. Päiväunet niin pystyasennossa olivat lyhyet ja pää nuokahteli holtittomasti, mutta nukkuipa edes vähän.
Sannan toimenkuva kuulostaa joka kerta mielenkiintoisemmalta. Joku päivä otan asiakseni kysellä ihan yksärinä, kun tunnut tekevän ihan kouriintuntuvaa työtä. Joskin myös osin raskasta, otaksun, öitäkin kun on.
Jep. Kuulemiin :) Tässä vielä ompelemani sienipaita Valolle. Ihana kangas, täynnä pieniä sieniä.