Eli ollaan miehen kanssa puhuttu ennen ensimmäistä lasta, että tehtäis kaks lasta, nyt kun meidän lapsi on vuoden täyttänyt, kysyin, että koska alettais tehä toista, kun kerta miehellä on työ ja kaikki olis "valmiina" toista varten. Mieheni sanoi, että ei halua toista, koska yhdessäkin on jo tarpeeksi. Tuntui sitten, kun jalat olis viety alta ja alko surettaa. Tiedän millasta on olla ainut lapsi, todella yksinäistä ja ikävää, ei omaikäistä seuraa iltaisin tai samanikästä, joka ymmärtäs omat jutut. Olen nauttinut äitiydestä, vaikka se välillä raskasta onkin. Tyttö valvotellut paljon hampaittensa takia ( vuoden aikana tuli 10). Muuten mennyt tytön kanssa hyvin, ei mitään sairasteluja yms. Nyt mietin, että miksi nyt näin, olenko itse epäonnistunut jotenkin, vai miksi. Ei suostunut kertomaan. En haluaisi, että tyttö joutuisi kokemaan saman "yksinäisyyden" lapsena, kuin minä. Samoja kokemuksia tai vinkkejä?