Hanslankkari
Oman äänensä löytänyt
No niin, tässä tulee, kun sain kummatkin lapset nukkumaan.[:)]
Tyttö 2700g, 47cm syntyi 13.4. klo 18.42 paikallista aikaa rv:lla 40+0. Tarkka tyttö.
Eli kuten toiselle palstalle kirjottelinkin, niin ma-ti välisenä yönä kolmen aikaan alkoi supistelemaan epäsäännöllisesti. Sellaista kevyttä kuukautiskipua, jos sitäkään. Suppareiden välit oli 10-15 minuuttia, kesti puolisen minuuttia maksimissaan ja kuuden aikaan aamulla sitten loppuivat. Oletin siis, että kyseessä oli väärä hälytys, mutta että synnytys olisi lähestymässä. Päätin siis vielä lähteä töihin (Jep, asun valtameren toispuol ja systeemit on vähän erilaiset. Tosin omasta tahdostani.) Töissä sitten niitä suppareita alkoi tulemaan lisää edelleen 10-15 minuutin välein ja varsin kivutta eli en juurikaan kiinnittänyt niihin huomiota. Lounaan jälkeen kipu vähän koveni, mutta ei mielestäni ylittänyt edelleenkään kuukautiskipurajaa, joten jatkoin työpäivän loppuun, varsinkin kun välit pysyivät edelleen tuolla 10-15 minuutin välillä. Kotiin tullessani alkoi jo vähän kivistämään ja totesin miehelle, että jos tämä jatkuu näin, niin yöllä syntyy. Kello oli tässä vaiheessa 16.00 ja söin anopin kanssa lounasta. Hän ei huomannut käytöksessäni mitään outoa ja minä en sanonut asiasta mitään. Mies lähti kokoukseen, josta tuli n. 17. Tässä kohtaa kivut olivat jo oikeasti sellaisia, että saivat puuskuttamaan, joten olin pistänyt sairaalakassin valmiiksi varmuuden vuoksi ja menin suihkuun. Suihku auttoi hetken aikaa, mutta sitten sain alkaa laulamaan aa:ta matalalla äänellä, eikä sekään enää auttanut. Ja sitten alkoi alapäässä tuntua outoa kiristyksen tunnetta ja - ei apua - ponnistuksen tunnetta. Kiireellä suihkusta ulos, miehelle kommentti, että nyt mennään, ponnistuttaa, vaatteet päälle ja auto tallista ulos. Sairaala on meidän kotoa mäen päällä eli minuutin matka autolla, mutta supistusten tullessa se matka tuntui ikuisuudelta. Ensiavussa oli iso kasa ihmisiä, mutta mut otettiin kärsivän ilmeeni takia heti sisään. Yrittivät ottaa verenpainetta ja kuumetta, mutta mulla ei hermot riittäneet moiseen. En olisi edes makuulle halunnut mennä, koska pahempaa oli että supistukset siinä asennossa vastaan. Lääkäri tuli, koitti avautumisen, totesi, että täysin auki ja ÄKKIÄ synnytyssaliin. Matkalla minulle vielä hoettiin, että rouva hyvä, pistä jalat ristiin äläkä vaan ponnista. Synnytyssalissa ehdin ponnistaa kahdesti ja tyttö syntyi. Mies ei edes ehtinyt mukaan.
Sain heti hieman kinaisen pikkutytön rinnalleni ja siinä sitten vietettiin aikaa toisiimme tutustuen. Ja ainuttakaan nirhaumaa ei tullut, joten olin synnytyksen jälkeen erinomaisessa kunnossa.
Näin jälkikäteen ajatellen synnytys oli tosi helppo. Suurin pelkoni oli mennä sairaalaan, minä olisin kovissa kivuissa ja he toteavat, että vasta 4cm auki. Muistin myös esikoisen syntymästä, että ne lopun kivut olisivat olleet vieläkin kivuliaampia. Tai sitten vaan henkinen valmistautuminen auttoi kestämään ne kivut paremmin. Mulla ei sen pienen limatulppatapaisen liman jälkeen ollut missään vaiheessa minkäänlaista vuotoa, enkä tiedä, missä vaiheessa vedet menivät. Oletan, että synnytyssalissa, koska matkan varrella ne eivät menneet.
Että tällainen synnytys. Enpä olisi osannut esikoisen synnytyksen perusteella moista "syöksysynnytystä" odottaa.
Nyt sitten nautitaan vauvanhajuisesta arjesta taas kerran.[:)]
Tyttö 2700g, 47cm syntyi 13.4. klo 18.42 paikallista aikaa rv:lla 40+0. Tarkka tyttö.
Eli kuten toiselle palstalle kirjottelinkin, niin ma-ti välisenä yönä kolmen aikaan alkoi supistelemaan epäsäännöllisesti. Sellaista kevyttä kuukautiskipua, jos sitäkään. Suppareiden välit oli 10-15 minuuttia, kesti puolisen minuuttia maksimissaan ja kuuden aikaan aamulla sitten loppuivat. Oletin siis, että kyseessä oli väärä hälytys, mutta että synnytys olisi lähestymässä. Päätin siis vielä lähteä töihin (Jep, asun valtameren toispuol ja systeemit on vähän erilaiset. Tosin omasta tahdostani.) Töissä sitten niitä suppareita alkoi tulemaan lisää edelleen 10-15 minuutin välein ja varsin kivutta eli en juurikaan kiinnittänyt niihin huomiota. Lounaan jälkeen kipu vähän koveni, mutta ei mielestäni ylittänyt edelleenkään kuukautiskipurajaa, joten jatkoin työpäivän loppuun, varsinkin kun välit pysyivät edelleen tuolla 10-15 minuutin välillä. Kotiin tullessani alkoi jo vähän kivistämään ja totesin miehelle, että jos tämä jatkuu näin, niin yöllä syntyy. Kello oli tässä vaiheessa 16.00 ja söin anopin kanssa lounasta. Hän ei huomannut käytöksessäni mitään outoa ja minä en sanonut asiasta mitään. Mies lähti kokoukseen, josta tuli n. 17. Tässä kohtaa kivut olivat jo oikeasti sellaisia, että saivat puuskuttamaan, joten olin pistänyt sairaalakassin valmiiksi varmuuden vuoksi ja menin suihkuun. Suihku auttoi hetken aikaa, mutta sitten sain alkaa laulamaan aa:ta matalalla äänellä, eikä sekään enää auttanut. Ja sitten alkoi alapäässä tuntua outoa kiristyksen tunnetta ja - ei apua - ponnistuksen tunnetta. Kiireellä suihkusta ulos, miehelle kommentti, että nyt mennään, ponnistuttaa, vaatteet päälle ja auto tallista ulos. Sairaala on meidän kotoa mäen päällä eli minuutin matka autolla, mutta supistusten tullessa se matka tuntui ikuisuudelta. Ensiavussa oli iso kasa ihmisiä, mutta mut otettiin kärsivän ilmeeni takia heti sisään. Yrittivät ottaa verenpainetta ja kuumetta, mutta mulla ei hermot riittäneet moiseen. En olisi edes makuulle halunnut mennä, koska pahempaa oli että supistukset siinä asennossa vastaan. Lääkäri tuli, koitti avautumisen, totesi, että täysin auki ja ÄKKIÄ synnytyssaliin. Matkalla minulle vielä hoettiin, että rouva hyvä, pistä jalat ristiin äläkä vaan ponnista. Synnytyssalissa ehdin ponnistaa kahdesti ja tyttö syntyi. Mies ei edes ehtinyt mukaan.
Sain heti hieman kinaisen pikkutytön rinnalleni ja siinä sitten vietettiin aikaa toisiimme tutustuen. Ja ainuttakaan nirhaumaa ei tullut, joten olin synnytyksen jälkeen erinomaisessa kunnossa.
Näin jälkikäteen ajatellen synnytys oli tosi helppo. Suurin pelkoni oli mennä sairaalaan, minä olisin kovissa kivuissa ja he toteavat, että vasta 4cm auki. Muistin myös esikoisen syntymästä, että ne lopun kivut olisivat olleet vieläkin kivuliaampia. Tai sitten vaan henkinen valmistautuminen auttoi kestämään ne kivut paremmin. Mulla ei sen pienen limatulppatapaisen liman jälkeen ollut missään vaiheessa minkäänlaista vuotoa, enkä tiedä, missä vaiheessa vedet menivät. Oletan, että synnytyssalissa, koska matkan varrella ne eivät menneet.
Että tällainen synnytys. Enpä olisi osannut esikoisen synnytyksen perusteella moista "syöksysynnytystä" odottaa.
Nyt sitten nautitaan vauvanhajuisesta arjesta taas kerran.[:)]