Synnytystarinat :)
- Ketjun aloittaja embu83
- Aloituspäivämäärä
Jeccu
Jostain jotain jo tietävä
jos minä nyt sitten aloitan tän tarina palstan[:D] Eli mulle tuli synnytys ihan puskista kun tunnin varotus ajalla leikkaukseen jouduin...
noh mut alotetaanpa ihan alusta eli keskiviikko aamu yönä mulla iski päänsärky ja olo oli tosi levoton[:(] klo 8 oli aika varattuna kuulemaan tuomioo onko poika kääntyny joten huuhailin sit muutaman tunnin ympäri kämppää ja koitin olla ukkoo herättämättä ja sit ku se heräs tuumasin vaan et en taija tulla kuule tänään enää kotiin lääkäri reissulta ja pyysin sitä pakkaan mun kassin valmiiks ja oleen valmiudessa tuomaan se mulle jos joudun jäämään osastolle...noh lähin sit takastukselle ja paineet oli sitten 160-100 joten mut passitetiin tarkkailuun ja kokeisiin heti.Verenpainettta koitettiin laskea magnesium tipan kanssa mutta koska tulosta ei syntyny epäilykseni kävi toteen ja ukko joutui kassin osastolle kiikuttaan. Siinä sit muutamat tunnit pötköteltiin ja lääkärit mietti mitä tehdään kun ei kumminkaa ollu labrakokeissa mitään häikkää...arvuuttelivat leikkaus päivää seuraavalle päivälle jos päänsärky ei lakkaisi ja jos lakkaisi ooteltaisiin vielä viikko.Noh sit ilta saapui ja lääkäri vaihtui vähän ennen ysii ja vuoroon sattui tulee talon kokenein konkari joka sit päätti että nyt loppuu leikkiminen ja poika otetaan ulos samantien! ehin sit siin hädintuskin ukolle soittaa et tuus takas tänne et sust tulee ny isä kun mulle jo esilääkityksiä annettiin ja ruvettiin kärrään leikkuriin.Ja sit oikeest tunti lekurin päätöksestä leikkauksen valmisteluineen päivineen meijän pikkuinen Noa oli ulkona klo 21.51!vauhdikasta toimintaa[:D] ja mies ehti 5min ennen syntymää paikalle!
Sain pojan heti rinnalle kun minua vielä kursittiin kokoon ja sitten hänet vietiin miehelleni joka sai auttaa pesussa ja mittauksissa jonka jälkeen mies passitettiin kotiin nukkumaan,poika osastolle nukkumaan ja mami teholle tarkkailuun.Yö olikin sit ihan kaamea kun puudutus lähti ja jälki supparit alkoivat..onneks oli ihana hoitaja joka mua silitteli päästä,piti kädestä ja hyräili jotai tsekkiläista balladia minua rauhottaakseen.supparit kesti sit 4 tuntia joten pääsin sit minäkii ees jotain synnytyksen tuskia kokemaan[;)]
Aamulla sit poika tuotiin maitobaariin hetkeks josta hänet sit taas kiikutettin takas osastolle mua ootteleen...ite pääsin sit pari tuntii perästä kun lääkäri oli käynyt tarkistaan mut ja hoitajat oli selvitelly mihkä mut sijotetaan.Olin sit onnekas ja sain oman huoneen ilma erillistä pyyntöä koska he oli ajatellut että se olisi meijän perheelle kaikkein mukavin ratkaisu kun ei tällä kertaa sattunut olemaan muita enkkua puhuvia mammoja osastolla.[:)]
Nyt sit täällä pötkötellään ja huomista ootellaan kun saan Noan ekaa kertaa koko päiväksi tänne omaan huoneeseen hoidettavaksi.Jännittää ja huolettaa osaanko mitään mutta onneks täällä on ihanat hoitsut jotka jaksaa hymyssä suin auttaa[:)] Ei tämä keisarinleikkaus sit ollukkaan niin kamalaa ja hyvä mieli on nyt jälkikäteen kaikesta....paits siitä että en oo saanu pariin päivään muuta ruokaa ku jotain lientä ja kaameeta pottumuusia jotta suoli rupee toimiin eikä mee tukkoon leikkauksen jäljiltä..joo joo omaks parhaaks mut NALKÄ alkaa jo olla kaamee ni jostain pitää valittaa[;)].
Huomenna siis luvassa oikeeta ruokaa ja vaavin hoitoa[:D] ja toivottavsti mein poika on koko päivän niin ku hoitsut kuvailee eli helppo ku nakki.Hymyilee vaan ja syö aina ku mamin tissi suuhun lykätään[:D]
noh mut alotetaanpa ihan alusta eli keskiviikko aamu yönä mulla iski päänsärky ja olo oli tosi levoton[:(] klo 8 oli aika varattuna kuulemaan tuomioo onko poika kääntyny joten huuhailin sit muutaman tunnin ympäri kämppää ja koitin olla ukkoo herättämättä ja sit ku se heräs tuumasin vaan et en taija tulla kuule tänään enää kotiin lääkäri reissulta ja pyysin sitä pakkaan mun kassin valmiiks ja oleen valmiudessa tuomaan se mulle jos joudun jäämään osastolle...noh lähin sit takastukselle ja paineet oli sitten 160-100 joten mut passitetiin tarkkailuun ja kokeisiin heti.Verenpainettta koitettiin laskea magnesium tipan kanssa mutta koska tulosta ei syntyny epäilykseni kävi toteen ja ukko joutui kassin osastolle kiikuttaan. Siinä sit muutamat tunnit pötköteltiin ja lääkärit mietti mitä tehdään kun ei kumminkaa ollu labrakokeissa mitään häikkää...arvuuttelivat leikkaus päivää seuraavalle päivälle jos päänsärky ei lakkaisi ja jos lakkaisi ooteltaisiin vielä viikko.Noh sit ilta saapui ja lääkäri vaihtui vähän ennen ysii ja vuoroon sattui tulee talon kokenein konkari joka sit päätti että nyt loppuu leikkiminen ja poika otetaan ulos samantien! ehin sit siin hädintuskin ukolle soittaa et tuus takas tänne et sust tulee ny isä kun mulle jo esilääkityksiä annettiin ja ruvettiin kärrään leikkuriin.Ja sit oikeest tunti lekurin päätöksestä leikkauksen valmisteluineen päivineen meijän pikkuinen Noa oli ulkona klo 21.51!vauhdikasta toimintaa[:D] ja mies ehti 5min ennen syntymää paikalle!
Sain pojan heti rinnalle kun minua vielä kursittiin kokoon ja sitten hänet vietiin miehelleni joka sai auttaa pesussa ja mittauksissa jonka jälkeen mies passitettiin kotiin nukkumaan,poika osastolle nukkumaan ja mami teholle tarkkailuun.Yö olikin sit ihan kaamea kun puudutus lähti ja jälki supparit alkoivat..onneks oli ihana hoitaja joka mua silitteli päästä,piti kädestä ja hyräili jotai tsekkiläista balladia minua rauhottaakseen.supparit kesti sit 4 tuntia joten pääsin sit minäkii ees jotain synnytyksen tuskia kokemaan[;)]
Aamulla sit poika tuotiin maitobaariin hetkeks josta hänet sit taas kiikutettin takas osastolle mua ootteleen...ite pääsin sit pari tuntii perästä kun lääkäri oli käynyt tarkistaan mut ja hoitajat oli selvitelly mihkä mut sijotetaan.Olin sit onnekas ja sain oman huoneen ilma erillistä pyyntöä koska he oli ajatellut että se olisi meijän perheelle kaikkein mukavin ratkaisu kun ei tällä kertaa sattunut olemaan muita enkkua puhuvia mammoja osastolla.[:)]
Nyt sit täällä pötkötellään ja huomista ootellaan kun saan Noan ekaa kertaa koko päiväksi tänne omaan huoneeseen hoidettavaksi.Jännittää ja huolettaa osaanko mitään mutta onneks täällä on ihanat hoitsut jotka jaksaa hymyssä suin auttaa[:)] Ei tämä keisarinleikkaus sit ollukkaan niin kamalaa ja hyvä mieli on nyt jälkikäteen kaikesta....paits siitä että en oo saanu pariin päivään muuta ruokaa ku jotain lientä ja kaameeta pottumuusia jotta suoli rupee toimiin eikä mee tukkoon leikkauksen jäljiltä..joo joo omaks parhaaks mut NALKÄ alkaa jo olla kaamee ni jostain pitää valittaa[;)].
Huomenna siis luvassa oikeeta ruokaa ja vaavin hoitoa[:D] ja toivottavsti mein poika on koko päivän niin ku hoitsut kuvailee eli helppo ku nakki.Hymyilee vaan ja syö aina ku mamin tissi suuhun lykätään[:D]
Nyytti
Asioista perillä oleva
Tässä tarinaa miten meillä kävi, pitkä selostus[:D]
Äiskäläänhän mä tosiaan silloin parisen viikkoa sitten lähdin ja siellä kaikki alkoi.
Kuten kaikki tiedämme niin silloin kun on tilanne, jossa ei voisi/pitäisi alkaa tapahtumaan niin silloin juuri alkaa..
La 20.3 kävin aamusta saattamassa äiskän bussille kohti Jyväskylää hoitamaan veljenpoikia ja jäin itse koiravahdiksi äiskän tykö.
Siskollani oli vkl hoitotyttö ja isälläni ei ollut autoa käytössään, eli olin ensimmäistä kertaa loppuraskaudesta "yksin ja eristyksissä" niin sanotusti.
Ajattelin ihan nauttia tilanteesta ja omasta rauhasta huonosti nukutun yön jälkeen ja kellahin sohvalle kattelemaan mäkikisoja ja mietin mitä kaikkea hyvää ruokaa teen itsekseni ja lepäilen vain, joopa joo.
Viimeset hypyt meni ohi kun torkahin sohvalla ja herätessäni tajusin että jotain holahti housuun, nousin tietty ylös heti ja lisää alkoi valumaan. Koivet ristissä kohti vessaa typertyneenä että mitäs helv... Housut oli veressä ja vedessä. Ja vielä VALKOSET lemppari possuhousut! Todella tärkeä seikka[;)] Pöntölle istuessa nestettä tuli jonnii verran vielä ja pöntöstä kuului myös kova plumpsahus eli taisi mennä limatulppa.
Kävin hakemassa neuvolakortin, että näkisin kättärin numeron, mut soitin silti siskolle ekana et nyt tapahtuu jotain.
Piti hetki asiaa sulatella ja hätäpaskallakin käydä ennenku kättärille sit soitin[:D]
Mun istukkatilanteen takia käsky kuului että soita ambulanssi ja lähe lähimpään sairaalaan jossa äippäpoli eli Päijät Hämeen keskussairaalaan.
Jostain syystä ajatus abmbulanssista tuntui todella epämiellyttävältä ja pelottavalta ja ruinasinkin "luvan" että jos tosi äkkiä mennään niin sisko tulisi kyllä hakemaan ja toimittaisi mut sairaalaan.
Näin tehtiinkin ja sain myöhemmin vähän noottia.. No anyway, tunnin päästä tilanteen alkamisesta oli siskon hoitotyttö palautettu äidilleen, sen oma tyttö viety kaverille hoitoon ja äitin ja mun koira viety iskälle hoitoon ja me Lahdessa sairaalassa.
Puolen tunnin käyrällä olin ja vauvan sykkeet oli oikein hyvät. Sitten vielä ultraan ja testi oliko se lapsivettä jota tuli ja positiivinen testi olikin, mutta sitä ei voinut pitää täysin varmana kun oli verta mukana. Näin sanoivat.
Tilanne oli vakaa ja meitä kehotettiin jatkamaan matkaa omalle synnärille suorinta tietä.
Kuuden aikaan illalla oltiin kättärille ja tunniksi menin käyrille, jonka jälkeen uudelleen ultraan ja lääkäri mua vähän napautti et jatkossa, jos mulle sanotaan et ambulanssilla pitäis tulla niin voisi sitten myös tehdä, ei ole leikin asia. En mä ollu tajunnu et ihan niin hätä olisi.. Vauvan paino-arvioksi tuli 2.8kg ja vointi näytti hyvältä.
Mun piti jäädä sairaalaan sisään, vaik olinkin haaveillu et tilanne ois niin rauhallinen et pääsisin siskon mukana takas äiskälään jatkamaan lomailua.
Eka hoitaja oli mukava vanhempi tantta, mut se sano et ei multa vedet varmastikkaan menny et se oli vaan limaa..hmm..
Mut ohjattiin suihkun kauttaa sairaalavaatteisiin ja huoneeseen käyrille makoilemaan ja lepäilemään.
Hyvä että jouduin jäämään sillä yöllä tilanne muuttui. klo 23.15 aloin yhtäkkiä vuotamaan reilusti verta, ei tosiaan mitään tiputtelua vaan vaakatasossa maatessa kuumaa vaan tulvi jalkovälistä ja siinä kätilö sit koitti antaa lisäsuojia jalkoväliin ja haki lääkärin paikalle kiireen vilkkaa.
En saanu nousta enää ollenkaa ja alusastiaan pissatessa tuntu ku synnyttäisin sisäelimiä ja siltä ne näyttikin..Suuria verihyytymiä..ihan ku pieniä maksoja tms. yöks. Desin hyytymistä lääkäri puhu eli ei ne ihan pieniä ollukkaa.
Tippa käteen ja siirto synnytysosastolle, jossa enemmän hoitajia töissä - eli mua voitas seurata tarkemmin kun päivystysosastolla. Siellä makasin käyrillä koko yön yksin huoneessa, tai toki siellä ravas hoitajia yms.
Kahen aikaa yöllä kätilö tuli kysymää et tunnenko mä supistukset..Minä notta juu en, kui? Niitä oli tullu 5-2min välein viimesen puol tuntia, käyrillä näky mut mä en tuntenu. Taas lääkäri paikalle ja mulle annetttii supistuksia ehkäsevää lääkettä.
Aamulla vuoroon tullu kätilö kyseli tarkasti edellispäivän tapahtumista ja ehdotti aamukierroksella mun luo tulleille kahelle lääkärille et se lapsivesitesti tehtäis uudellee, kun hänestä kuulostaa siltä et ne ois menny.
Näin tehtiin ja tulos oli positiivinen. Niin mun tietoihin sit merkittiin että lapsivedet meni la 20.3. ja aloin saamaan antibioottia muutaman kerran vuorokaudessa tipan kautta infektion ehkäisemiseksi.
Verenvuoto helpotti yön aikana niin että sain aamupäivällä siirtyä takas päivystysosastolle "omaan" huoneeseeni. Su aloin jo vähän tuntea supistuksia ja sain toiseen kertaan niitä ehkäisevää lääkettä kun yltyivät jälleen 5-2min välein tuleviksi.
Maanantaina oli seuraavan kerran ultra ja lääkäri totesi että lapsivettä on sen verta vähän jäljellä että tässä on vaan tehtävä ratkaisu-> Leikataan seuraavana päivänä.
Multa tuli itku samantien, en vaan ollu valmistautunu mitenkään ja eka hölmö ajatus oli et eihän mul oo ees sairaalakassia saati mitään vauvaa varten valmiina kun kuukaus vielä laskettuun aikaan[:D]
Ti aamu 23.3 koitti ja olo oli aika epäuskonen, tänään mun poika syntyisi!
Mitään aikaa leikkaukselle ei oltu annettu, sanottiin vaan että tullaan hakemaan sitten. Yrittivätkin tulla jo ennenkun mun tukihenkilö eli sisko oli saapunut, mut onneks sanoivat et ei täs kiirettä ole et odotellaan rauhassa kun hätäilin et en mä vielä voi! :)
Sisko kun tuli niin lähdettiinkin samantien, mut vietiin valmistautumaan leikkaukseen ja sisko haettiin leikkaussaliin kun oli aika aloittaa.
Anestesialääkäri oli saksalainen ja tosi mukava, selosti tarkkaan mitä tulee tekemään ja missä alkaa ensimmäisenä tuntumaan yms. Samoin koko muu henkilökunta oli todella mukavia ja mulla oli aika rauhallinen olo. Ainoa kerta kun salissa itkin kipua oli kanyylia laitettaessa, se sattu ihan pirusti ja oli jo kolmas kerta kun tuikittiin huonoihin suoniin kun tipat ei meinannu vetää.
Muistan että katselin kun aurinko paistoi ikkunasta sisään ja mietin että tänään on hyvä ja kaunis päivä syntyä.
Ensin putsattiin, laitettiin puudutusta selkään ja sitten epiduraali. Katetri paikoilleen ja letkua sinne tänne.
Nopeammin kun tajusinkaan oli vauva jo pihalla ja pari ihanaa parkaisua kuului!
Meinasi sydän pakahtua..Minun lapseni ensimmäiset äänet! Pyysin siskoa pyyhkimään silmiä että näkisin pikkuisen[:)]
Pian hiljeni niin että pelästyin jonkun olevan vialla ja kyselinkin että onko kaikki ok, kuulemma oli. Lasta putsattiin takana ja minua operoitiin. Sain nähdä pienokaistani vain hyvin lyhyen hetken ja sitten siskoni sai lähteä hänen kansaan ja minä jäin parsittavaksi.
Leikkaus meni todella hyvin, verta menetin vain 1100ml ja lisäverta ei jouduttu antamaan ollenkaan vaikka siihen oltiin varauduttu useamman pussin voimin, koska lapsi jouduttiin leikkaamaan ulos istukan läpi. Juttelin henkilökunnan kanssa loppuajan ja olo oli ihan ok, kyselin vauvan tukan väristä ja pituudesta yms. heh :)
Heräämössä vietin seuraavat 2-3 tuntia ja sitten pääsin osastolle, jossa vauva, sisko ja lapsen isä odottelivat.
Sain vauvan rinnoilleni ja voi elämä miten ihana pieni ihminen siinä olikaan!
Niin täydellinen ja kaunis.. Sama epäusko jatkuu edelleen, että tuliko tuo pieni ihme tosiaan minun sisältäni.
Imetys ja kaikki on lähtenyt sujumaan hyvin ja pienestä ei tosiaan uskoisi että on ennenaikainen muuta kuin koosta.
Jäntevä ja aivan ihana. Tummilla silmillä tarkkaillut heti ensimmäisestä päivästä skarppina. Turhia ei kitise eikä vikise, parkunut on ainoastaan peppua pestessä kun viileä tullut. Todella rauhallinen tapaus.
Koko sairaalassaoloaika synnytyksen/osastolle pääsyn jälkeen oltiin pojan kanssa yhdessä ja enimmäkseen kahdestaan. Nukuttiin viekukkain,iho vasten ihoa. Syötiin ja köllittiin. Aika ihanaa kyllä kun sai keskittyä vain siihen pieneen omaan kultaan :) Kaksin saatiin olla huoneessa viimeseen yöhön asti, jolloin viereiseen punkkaan saapui uusi äiti.
Vauva on muuten voinut todella hyvin mutta sokeriarvot heitteli hieman alussa ja sydämestä kuului pieni sivuääni. Tänään oltiin ultrassa sitä tutkimassa ja joku aukko siellä on, voi olla että umpeutuu itsestään ja saatiin uusi aika 1.5kk päähän.
Mun massu on ollu todella pipi ja on edelleenkin mutta niin kaiken kivun arvoinen on tuo pieni pakkaus, minun poikani[:)]
Jeccu, onneks asutaa eri maissa kun näemmä olemme yhtä ihanaan nimeen päätyneet[;)][:)]
Edit; huomasin vasta sairaalan synnytyskertomusta lukiessani että olin saanut epiduraalin lisäksi myös spinaalin.
Unohdin myös mainita että sain pariin otteeseen kortisonipiikin vauvan keuhkojen vahvistamiseksi.
Äiskäläänhän mä tosiaan silloin parisen viikkoa sitten lähdin ja siellä kaikki alkoi.
Kuten kaikki tiedämme niin silloin kun on tilanne, jossa ei voisi/pitäisi alkaa tapahtumaan niin silloin juuri alkaa..
La 20.3 kävin aamusta saattamassa äiskän bussille kohti Jyväskylää hoitamaan veljenpoikia ja jäin itse koiravahdiksi äiskän tykö.
Siskollani oli vkl hoitotyttö ja isälläni ei ollut autoa käytössään, eli olin ensimmäistä kertaa loppuraskaudesta "yksin ja eristyksissä" niin sanotusti.
Ajattelin ihan nauttia tilanteesta ja omasta rauhasta huonosti nukutun yön jälkeen ja kellahin sohvalle kattelemaan mäkikisoja ja mietin mitä kaikkea hyvää ruokaa teen itsekseni ja lepäilen vain, joopa joo.
Viimeset hypyt meni ohi kun torkahin sohvalla ja herätessäni tajusin että jotain holahti housuun, nousin tietty ylös heti ja lisää alkoi valumaan. Koivet ristissä kohti vessaa typertyneenä että mitäs helv... Housut oli veressä ja vedessä. Ja vielä VALKOSET lemppari possuhousut! Todella tärkeä seikka[;)] Pöntölle istuessa nestettä tuli jonnii verran vielä ja pöntöstä kuului myös kova plumpsahus eli taisi mennä limatulppa.
Kävin hakemassa neuvolakortin, että näkisin kättärin numeron, mut soitin silti siskolle ekana et nyt tapahtuu jotain.
Piti hetki asiaa sulatella ja hätäpaskallakin käydä ennenku kättärille sit soitin[:D]
Mun istukkatilanteen takia käsky kuului että soita ambulanssi ja lähe lähimpään sairaalaan jossa äippäpoli eli Päijät Hämeen keskussairaalaan.
Jostain syystä ajatus abmbulanssista tuntui todella epämiellyttävältä ja pelottavalta ja ruinasinkin "luvan" että jos tosi äkkiä mennään niin sisko tulisi kyllä hakemaan ja toimittaisi mut sairaalaan.
Näin tehtiinkin ja sain myöhemmin vähän noottia.. No anyway, tunnin päästä tilanteen alkamisesta oli siskon hoitotyttö palautettu äidilleen, sen oma tyttö viety kaverille hoitoon ja äitin ja mun koira viety iskälle hoitoon ja me Lahdessa sairaalassa.
Puolen tunnin käyrällä olin ja vauvan sykkeet oli oikein hyvät. Sitten vielä ultraan ja testi oliko se lapsivettä jota tuli ja positiivinen testi olikin, mutta sitä ei voinut pitää täysin varmana kun oli verta mukana. Näin sanoivat.
Tilanne oli vakaa ja meitä kehotettiin jatkamaan matkaa omalle synnärille suorinta tietä.
Kuuden aikaan illalla oltiin kättärille ja tunniksi menin käyrille, jonka jälkeen uudelleen ultraan ja lääkäri mua vähän napautti et jatkossa, jos mulle sanotaan et ambulanssilla pitäis tulla niin voisi sitten myös tehdä, ei ole leikin asia. En mä ollu tajunnu et ihan niin hätä olisi.. Vauvan paino-arvioksi tuli 2.8kg ja vointi näytti hyvältä.
Mun piti jäädä sairaalaan sisään, vaik olinkin haaveillu et tilanne ois niin rauhallinen et pääsisin siskon mukana takas äiskälään jatkamaan lomailua.
Eka hoitaja oli mukava vanhempi tantta, mut se sano et ei multa vedet varmastikkaan menny et se oli vaan limaa..hmm..
Mut ohjattiin suihkun kauttaa sairaalavaatteisiin ja huoneeseen käyrille makoilemaan ja lepäilemään.
Hyvä että jouduin jäämään sillä yöllä tilanne muuttui. klo 23.15 aloin yhtäkkiä vuotamaan reilusti verta, ei tosiaan mitään tiputtelua vaan vaakatasossa maatessa kuumaa vaan tulvi jalkovälistä ja siinä kätilö sit koitti antaa lisäsuojia jalkoväliin ja haki lääkärin paikalle kiireen vilkkaa.
En saanu nousta enää ollenkaa ja alusastiaan pissatessa tuntu ku synnyttäisin sisäelimiä ja siltä ne näyttikin..Suuria verihyytymiä..ihan ku pieniä maksoja tms. yöks. Desin hyytymistä lääkäri puhu eli ei ne ihan pieniä ollukkaa.
Tippa käteen ja siirto synnytysosastolle, jossa enemmän hoitajia töissä - eli mua voitas seurata tarkemmin kun päivystysosastolla. Siellä makasin käyrillä koko yön yksin huoneessa, tai toki siellä ravas hoitajia yms.
Kahen aikaa yöllä kätilö tuli kysymää et tunnenko mä supistukset..Minä notta juu en, kui? Niitä oli tullu 5-2min välein viimesen puol tuntia, käyrillä näky mut mä en tuntenu. Taas lääkäri paikalle ja mulle annetttii supistuksia ehkäsevää lääkettä.
Aamulla vuoroon tullu kätilö kyseli tarkasti edellispäivän tapahtumista ja ehdotti aamukierroksella mun luo tulleille kahelle lääkärille et se lapsivesitesti tehtäis uudellee, kun hänestä kuulostaa siltä et ne ois menny.
Näin tehtiin ja tulos oli positiivinen. Niin mun tietoihin sit merkittiin että lapsivedet meni la 20.3. ja aloin saamaan antibioottia muutaman kerran vuorokaudessa tipan kautta infektion ehkäisemiseksi.
Verenvuoto helpotti yön aikana niin että sain aamupäivällä siirtyä takas päivystysosastolle "omaan" huoneeseeni. Su aloin jo vähän tuntea supistuksia ja sain toiseen kertaan niitä ehkäisevää lääkettä kun yltyivät jälleen 5-2min välein tuleviksi.
Maanantaina oli seuraavan kerran ultra ja lääkäri totesi että lapsivettä on sen verta vähän jäljellä että tässä on vaan tehtävä ratkaisu-> Leikataan seuraavana päivänä.
Multa tuli itku samantien, en vaan ollu valmistautunu mitenkään ja eka hölmö ajatus oli et eihän mul oo ees sairaalakassia saati mitään vauvaa varten valmiina kun kuukaus vielä laskettuun aikaan[:D]
Ti aamu 23.3 koitti ja olo oli aika epäuskonen, tänään mun poika syntyisi!
Mitään aikaa leikkaukselle ei oltu annettu, sanottiin vaan että tullaan hakemaan sitten. Yrittivätkin tulla jo ennenkun mun tukihenkilö eli sisko oli saapunut, mut onneks sanoivat et ei täs kiirettä ole et odotellaan rauhassa kun hätäilin et en mä vielä voi! :)
Sisko kun tuli niin lähdettiinkin samantien, mut vietiin valmistautumaan leikkaukseen ja sisko haettiin leikkaussaliin kun oli aika aloittaa.
Anestesialääkäri oli saksalainen ja tosi mukava, selosti tarkkaan mitä tulee tekemään ja missä alkaa ensimmäisenä tuntumaan yms. Samoin koko muu henkilökunta oli todella mukavia ja mulla oli aika rauhallinen olo. Ainoa kerta kun salissa itkin kipua oli kanyylia laitettaessa, se sattu ihan pirusti ja oli jo kolmas kerta kun tuikittiin huonoihin suoniin kun tipat ei meinannu vetää.
Muistan että katselin kun aurinko paistoi ikkunasta sisään ja mietin että tänään on hyvä ja kaunis päivä syntyä.
Ensin putsattiin, laitettiin puudutusta selkään ja sitten epiduraali. Katetri paikoilleen ja letkua sinne tänne.
Nopeammin kun tajusinkaan oli vauva jo pihalla ja pari ihanaa parkaisua kuului!
Meinasi sydän pakahtua..Minun lapseni ensimmäiset äänet! Pyysin siskoa pyyhkimään silmiä että näkisin pikkuisen[:)]
Pian hiljeni niin että pelästyin jonkun olevan vialla ja kyselinkin että onko kaikki ok, kuulemma oli. Lasta putsattiin takana ja minua operoitiin. Sain nähdä pienokaistani vain hyvin lyhyen hetken ja sitten siskoni sai lähteä hänen kansaan ja minä jäin parsittavaksi.
Leikkaus meni todella hyvin, verta menetin vain 1100ml ja lisäverta ei jouduttu antamaan ollenkaan vaikka siihen oltiin varauduttu useamman pussin voimin, koska lapsi jouduttiin leikkaamaan ulos istukan läpi. Juttelin henkilökunnan kanssa loppuajan ja olo oli ihan ok, kyselin vauvan tukan väristä ja pituudesta yms. heh :)
Heräämössä vietin seuraavat 2-3 tuntia ja sitten pääsin osastolle, jossa vauva, sisko ja lapsen isä odottelivat.
Sain vauvan rinnoilleni ja voi elämä miten ihana pieni ihminen siinä olikaan!
Niin täydellinen ja kaunis.. Sama epäusko jatkuu edelleen, että tuliko tuo pieni ihme tosiaan minun sisältäni.
Imetys ja kaikki on lähtenyt sujumaan hyvin ja pienestä ei tosiaan uskoisi että on ennenaikainen muuta kuin koosta.
Jäntevä ja aivan ihana. Tummilla silmillä tarkkaillut heti ensimmäisestä päivästä skarppina. Turhia ei kitise eikä vikise, parkunut on ainoastaan peppua pestessä kun viileä tullut. Todella rauhallinen tapaus.
Koko sairaalassaoloaika synnytyksen/osastolle pääsyn jälkeen oltiin pojan kanssa yhdessä ja enimmäkseen kahdestaan. Nukuttiin viekukkain,iho vasten ihoa. Syötiin ja köllittiin. Aika ihanaa kyllä kun sai keskittyä vain siihen pieneen omaan kultaan :) Kaksin saatiin olla huoneessa viimeseen yöhön asti, jolloin viereiseen punkkaan saapui uusi äiti.
Vauva on muuten voinut todella hyvin mutta sokeriarvot heitteli hieman alussa ja sydämestä kuului pieni sivuääni. Tänään oltiin ultrassa sitä tutkimassa ja joku aukko siellä on, voi olla että umpeutuu itsestään ja saatiin uusi aika 1.5kk päähän.
Mun massu on ollu todella pipi ja on edelleenkin mutta niin kaiken kivun arvoinen on tuo pieni pakkaus, minun poikani[:)]
Jeccu, onneks asutaa eri maissa kun näemmä olemme yhtä ihanaan nimeen päätyneet[;)][:)]
Edit; huomasin vasta sairaalan synnytyskertomusta lukiessani että olin saanut epiduraalin lisäksi myös spinaalin.
Unohdin myös mainita että sain pariin otteeseen kortisonipiikin vauvan keuhkojen vahvistamiseksi.
Voi minä vaan täällä vollotan näitä juttuja lukiessa. Yöllisellä pissareissulla poikkesin koneelle ja aattelin, että nyt ei voi olla lukematta, kun on mammat ehtinyt kirjottaan. Nopiasti on teillä molemmilla vauvat maailmaan saapuneet ja ihana kuulla, että kaikki meni loppupeleissä hyvin kaikista kommelluksista huolimatta[:)][:)]Kiitos, että jaksoitte jakaa kokemukset meidän kanssa[:)]
niina_1
Vauhtiin päässyt keskustelija
Tässä olisi synnytystarinaa [:)]
Perjantaina 19.3 aamuyöstä kolmen maissa heräsin, unta ei saanut joten siirryin olohuoneeseen lehtiä hetkeksi lukemaan, ajattelin että uni tulisi sitten paremmin. Kun ajattelin siirtyä takaisin sänkyyn, alkoi omituinen ja todella paljon pahempi selkäkipu kuin mitä aikaisemmin ollut. Kokeilin vaikka mitä asentoa mutta ei mikään helpottanut, yritin kävellä ympäri asuntoa ja välillä piti käydä polvilleen lattialle kun niin kovin sattui.. Pari tuntia tuskailtuani herätin miehen ja sanoin ettei tästä tule mitään, mun on lähdettävä sairaalaan. Soitinkin äippäpolille ja sain käskyn mennä tutkittavaksi. Miehen käskin jäädä kotiin odottelemaan, sanoin että ilmoittelen jos tarvitsee tulla perästä, olin varma että mitään ei kuitenkaan tapahdu..
Aamulla hieman kuuden jälkeen olin sairaalassa jossa heti jouduin käyrille, vauvalla kaikki oli hyvin eikä merkkiäkään synnytyksen lähestymisestä, paikat tiukasti kiinni. Sain kipulääkettä ja osastolle tarkkailuun. Siinä päivän aikana otettiin kokeita jos jonkinlaisia ja vauvan vointia tarkkailtiin, ultrattiin moneen kertaan. Tutkittiin munuaiset ja kaikki mahdollinen, mistään ei syytä kuitenkaan kivuille löytynyt. Sanottiin että lauantaiaamuna pääsen verikokeiden jälkeen kotiin jos ei mitään syytä löydy.
Lauantaina aamuyöstä neljän otettiin taas vauvan sydänkäyrää, jossa hoitaja huomasikin jotain pientä poikkeamaa, jota pyysi lääkärinkin katsomaan. Käyrillä makasinkin johonkin kuuteen asti, jolloin lääkäri sanoi että olisi hyvä varmuuden vuoksi olla syömättä ja juomatta, jos sydänkäyrä ei osoita paranemisen merkkejä niin joudutaan leikkaamaan. Tässä vaiheessa mä olin ihan varma että tää on vaan näitä varatoimenpiteitä, että mä pyörin tän mahani kanssa vielä vappunakin [:D] Hieman jälkeen seitsemän lääkäri pöllähti hirveällä kiireellä huoneeseen, sanoi vaan että sairaalakamppeet päälle, nyt lähdetään leikkaussaliin!! Mä olin ihan pökerryksissä, en varmaan missään vaiheessa tajunnut että vauva oikeasti tulee nyt maailmaan. Soitin vaan miehelle nopeasti että en mä tulekkaan kotiin, ala tulla tänne vaan, nyt leikataan! Mukava herätys miehelle joka odotteli selkävaivaista rouvaansa kotiin.. [;)] Siitä mut sitten kärrättiin leikkaussaliin jossa oli hirveä määrä ihmisiä, ja joku hassu naislääkäri/hoitaja joka lohdutteli mua koko ajan kuin pikkulasta joka ei saanut kaupasta haluamaansa lelua [:D] Kaikki tapahtui todella nopeasti, selkäytimeen laitettiin puudute joka ei muuten sattunut yhtään, ihan kuin verikoetta olisi otettu. Mä oon jotenkin sitä kammonnut koko ajan, mutta sehän ei tuntunut missään.. Siinä sitten melko tokkurassa makailin, kyllä sen tunsi että mahalla jotain touhutaan mutta ei se niin kamalaa ollut, oudolta vaan tuntui se kun jalkoja eikä mitään voinut liikuttaa vaikka kuinka yritti. Paha olokin iski jossain vaiheessa ja oksensin muutaman kerran, joka oli muuten melko mielenkiintoinen kokemus kun kainaloista alaspäin oli ihan puutunut, ei voinut muuta kuin avata suun ja antaa kaiken valua ulos astiaan jota se hassu täti ystävällisesti piteli. Happimaski mun piti välillä pyytää ottamaan pois kun se jotenkin ahdisti ja tuntui ettei saa henkeä..
Hetken päästä kuulin jonkun sanovan että poika tuli, ja pian se ihana parkaisukin sieltä kuului. Kiireellisestä sektiosta kun oli kyse niin vauva lähti heti lastenlääkärin tutkittavaksi ja minä jäin paikkailtavaksi. Pian pieni tuotiin mun kasvojen lähelle joita sain hetken silitellä, ja sitten poika vietiin taas tutkittavaksi ja mua lähdettiin työntämään osastolle. Käytävälle kun päästiin niin mies juoksi juuri sairaalan ovesta sisään ja lähtikin mun kanssa huoneeseen poikaa odottelemaan [:)] Varmaan puolisen tuntia meni niin poika tuotiin huoneeseen, siellä sitten loppupäivä ihmeteltiin sitä pientä ihanaa nyyttiä. Olin kyllä koko päivän niin tokkurassa että näin jäljeenpäin en siitä juurikaan mitään muista.
Tuota muuten mietin, kun Nyytti kertoi siskonsa olleen mukana leikkaussalissa? Mulle sanottiin että mies ei saliin pääse mukaan, ei kyllä olisi ehtinytkään. Johtuisiko tuosta mun epäselvästä tilanteesta kun ei varsinaisesti tiedetty mistä vauvan sydänkäyrän huononeminen johtui ja kiireellisestä leikkauspäätöksestä? Jälkeenpäin katsoin puhelimesta, miehelle olin soittanut klo 7.21 ja pojan syntymäaika on 7.48, eli melko vauhdilla siinä on edetty [:)]
Seuraavana päivänä lääkäri tuli kertomaan että leikkauksen jälkeen istukka oli tutkittu ja selvisi että se oli osittain repeytynyt, siitä johtuivat mun omituiset kivut ja lopulta vauvan sydänkäyrän heikkeneminen. Tuollaisessa istukan repeytymisessä yleensä kivut tuntuvat mahassa ja tulee vuotoa, mulla ei ollut kumpaakaan näistä. Ja siitä hankala kun tuo irtoaminen ei näy ultrissa tai muissakaan tutkimuksissa, niin sitä ei osattu epäillä.
Täytyy vain olla kiitollinen ettei mua ehditty lähettää kotiin jossa istukka olisi mahdollisesti repeytynyt kokonaan ja lopputulos olisi voinut olla paljon huonompi..
Perjantaina 19.3 aamuyöstä kolmen maissa heräsin, unta ei saanut joten siirryin olohuoneeseen lehtiä hetkeksi lukemaan, ajattelin että uni tulisi sitten paremmin. Kun ajattelin siirtyä takaisin sänkyyn, alkoi omituinen ja todella paljon pahempi selkäkipu kuin mitä aikaisemmin ollut. Kokeilin vaikka mitä asentoa mutta ei mikään helpottanut, yritin kävellä ympäri asuntoa ja välillä piti käydä polvilleen lattialle kun niin kovin sattui.. Pari tuntia tuskailtuani herätin miehen ja sanoin ettei tästä tule mitään, mun on lähdettävä sairaalaan. Soitinkin äippäpolille ja sain käskyn mennä tutkittavaksi. Miehen käskin jäädä kotiin odottelemaan, sanoin että ilmoittelen jos tarvitsee tulla perästä, olin varma että mitään ei kuitenkaan tapahdu..
Aamulla hieman kuuden jälkeen olin sairaalassa jossa heti jouduin käyrille, vauvalla kaikki oli hyvin eikä merkkiäkään synnytyksen lähestymisestä, paikat tiukasti kiinni. Sain kipulääkettä ja osastolle tarkkailuun. Siinä päivän aikana otettiin kokeita jos jonkinlaisia ja vauvan vointia tarkkailtiin, ultrattiin moneen kertaan. Tutkittiin munuaiset ja kaikki mahdollinen, mistään ei syytä kuitenkaan kivuille löytynyt. Sanottiin että lauantaiaamuna pääsen verikokeiden jälkeen kotiin jos ei mitään syytä löydy.
Lauantaina aamuyöstä neljän otettiin taas vauvan sydänkäyrää, jossa hoitaja huomasikin jotain pientä poikkeamaa, jota pyysi lääkärinkin katsomaan. Käyrillä makasinkin johonkin kuuteen asti, jolloin lääkäri sanoi että olisi hyvä varmuuden vuoksi olla syömättä ja juomatta, jos sydänkäyrä ei osoita paranemisen merkkejä niin joudutaan leikkaamaan. Tässä vaiheessa mä olin ihan varma että tää on vaan näitä varatoimenpiteitä, että mä pyörin tän mahani kanssa vielä vappunakin [:D] Hieman jälkeen seitsemän lääkäri pöllähti hirveällä kiireellä huoneeseen, sanoi vaan että sairaalakamppeet päälle, nyt lähdetään leikkaussaliin!! Mä olin ihan pökerryksissä, en varmaan missään vaiheessa tajunnut että vauva oikeasti tulee nyt maailmaan. Soitin vaan miehelle nopeasti että en mä tulekkaan kotiin, ala tulla tänne vaan, nyt leikataan! Mukava herätys miehelle joka odotteli selkävaivaista rouvaansa kotiin.. [;)] Siitä mut sitten kärrättiin leikkaussaliin jossa oli hirveä määrä ihmisiä, ja joku hassu naislääkäri/hoitaja joka lohdutteli mua koko ajan kuin pikkulasta joka ei saanut kaupasta haluamaansa lelua [:D] Kaikki tapahtui todella nopeasti, selkäytimeen laitettiin puudute joka ei muuten sattunut yhtään, ihan kuin verikoetta olisi otettu. Mä oon jotenkin sitä kammonnut koko ajan, mutta sehän ei tuntunut missään.. Siinä sitten melko tokkurassa makailin, kyllä sen tunsi että mahalla jotain touhutaan mutta ei se niin kamalaa ollut, oudolta vaan tuntui se kun jalkoja eikä mitään voinut liikuttaa vaikka kuinka yritti. Paha olokin iski jossain vaiheessa ja oksensin muutaman kerran, joka oli muuten melko mielenkiintoinen kokemus kun kainaloista alaspäin oli ihan puutunut, ei voinut muuta kuin avata suun ja antaa kaiken valua ulos astiaan jota se hassu täti ystävällisesti piteli. Happimaski mun piti välillä pyytää ottamaan pois kun se jotenkin ahdisti ja tuntui ettei saa henkeä..
Hetken päästä kuulin jonkun sanovan että poika tuli, ja pian se ihana parkaisukin sieltä kuului. Kiireellisestä sektiosta kun oli kyse niin vauva lähti heti lastenlääkärin tutkittavaksi ja minä jäin paikkailtavaksi. Pian pieni tuotiin mun kasvojen lähelle joita sain hetken silitellä, ja sitten poika vietiin taas tutkittavaksi ja mua lähdettiin työntämään osastolle. Käytävälle kun päästiin niin mies juoksi juuri sairaalan ovesta sisään ja lähtikin mun kanssa huoneeseen poikaa odottelemaan [:)] Varmaan puolisen tuntia meni niin poika tuotiin huoneeseen, siellä sitten loppupäivä ihmeteltiin sitä pientä ihanaa nyyttiä. Olin kyllä koko päivän niin tokkurassa että näin jäljeenpäin en siitä juurikaan mitään muista.
Tuota muuten mietin, kun Nyytti kertoi siskonsa olleen mukana leikkaussalissa? Mulle sanottiin että mies ei saliin pääse mukaan, ei kyllä olisi ehtinytkään. Johtuisiko tuosta mun epäselvästä tilanteesta kun ei varsinaisesti tiedetty mistä vauvan sydänkäyrän huononeminen johtui ja kiireellisestä leikkauspäätöksestä? Jälkeenpäin katsoin puhelimesta, miehelle olin soittanut klo 7.21 ja pojan syntymäaika on 7.48, eli melko vauhdilla siinä on edetty [:)]
Seuraavana päivänä lääkäri tuli kertomaan että leikkauksen jälkeen istukka oli tutkittu ja selvisi että se oli osittain repeytynyt, siitä johtuivat mun omituiset kivut ja lopulta vauvan sydänkäyrän heikkeneminen. Tuollaisessa istukan repeytymisessä yleensä kivut tuntuvat mahassa ja tulee vuotoa, mulla ei ollut kumpaakaan näistä. Ja siitä hankala kun tuo irtoaminen ei näy ultrissa tai muissakaan tutkimuksissa, niin sitä ei osattu epäillä.
Täytyy vain olla kiitollinen ettei mua ehditty lähettää kotiin jossa istukka olisi mahdollisesti repeytynyt kokonaan ja lopputulos olisi voinut olla paljon huonompi..
Nyytti
Asioista perillä oleva
Kiva oli kuulla Niinan synnytyskertomus ja hurjaa oli sielläkin! Ihanaa että kaikki lopulta hyvin[:)]
Mulla oli tosiaan sisko mukana leikkaussalissa, ehkäpä siksi sai olla kun ei ollu hätäsektio, vaan edellisenä päivänä jo lääkäri sen päätti. Sektio ei ollu tosiaan niin paha kokemus kun kuvitteli, omituisen tuntuista vaan kun hytkyy ja heiluu ja ei pysty liikuttamaan itseään. Nopeakin se oli, puolisen tuntia taisi mennä kaikenkaikkiaan leikkaussalissa ja vauva oli pihalla muutamassa minuutissa leikkauksen alettua.
Nää jälkitilat kipuineen ja liikkumisvaikeuksineen ei sit kovin mukavaa ookkaa, ylläri[:D]
Ihanaa kun tänne alkaa kerääntymään kertomuksia ja huhtikuisten vauvat alkaa vyörymään maailmaan[:)][:)]
Mulla oli tosiaan sisko mukana leikkaussalissa, ehkäpä siksi sai olla kun ei ollu hätäsektio, vaan edellisenä päivänä jo lääkäri sen päätti. Sektio ei ollu tosiaan niin paha kokemus kun kuvitteli, omituisen tuntuista vaan kun hytkyy ja heiluu ja ei pysty liikuttamaan itseään. Nopeakin se oli, puolisen tuntia taisi mennä kaikenkaikkiaan leikkaussalissa ja vauva oli pihalla muutamassa minuutissa leikkauksen alettua.
Nää jälkitilat kipuineen ja liikkumisvaikeuksineen ei sit kovin mukavaa ookkaa, ylläri[:D]
Ihanaa kun tänne alkaa kerääntymään kertomuksia ja huhtikuisten vauvat alkaa vyörymään maailmaan[:)][:)]
Niinalla ja Nyytillä kyllä molemmilla sattunut ja tapahtunut[:D]Onneksi kaikki on mennyt hienosti. Mä olisin varmaan ihan helisemässä, jos mua kiikutettais leukkuriin tosta vaan. Mä varmaan potkisin ja kiljuisin, että ei ei ei. Mulla on jotenkin kauhee kammo puudutuksista ja nukutuksista, just niinku ittelle. Sit jos on työn puolesta ollut leikkurissa, niin ei siinä mikään pahalta tunnu. Sissejä ootte[:D][:D]
Taitaa aikas moni muuten näistä jo olleista synnytyksistä olla käynnistettyjä tai muuten vaan tapahtumarikkaita[:D]Olikos se Kettuli, joka huikkas että oli normi alatiesynnytys ja alkanut itekseen?
No kaikkihan ovat yhtä hienoja tapahtumia, riippumatta siitä millä tavalla vauvat ulos tulevat[:)]Pääasia että tulevat[:D]
Voi kyllä näitä on niin mukava lukea. Saa jotenkin varmemman olon omaa synnytystä ajatellen[:)]
Taitaa aikas moni muuten näistä jo olleista synnytyksistä olla käynnistettyjä tai muuten vaan tapahtumarikkaita[:D]Olikos se Kettuli, joka huikkas että oli normi alatiesynnytys ja alkanut itekseen?
No kaikkihan ovat yhtä hienoja tapahtumia, riippumatta siitä millä tavalla vauvat ulos tulevat[:)]Pääasia että tulevat[:D]
Voi kyllä näitä on niin mukava lukea. Saa jotenkin varmemman olon omaa synnytystä ajatellen[:)]
Serafiina
Satasella mukana keskusteluissa
ONNEKSI OLKOON Niina vauvautumisesta! Olipa tosi hyvä, että kuuntelit itteäsi ja menit sen selkäkivun takia jo sairaalaan. Kun ei sitä maallikko voi tietää, mitä ne mitkin vaivat tarkoittaa.
ONNEKSI OLKOON Nyytti sinulle myös vauvautumisesta! Tuntuipa hurjalta tuo synnytyksen alkaminen ja kulku. On se huippua, kun synnyttämisen hoitotoimet on niin kehittyneitä, että ollaan hyvissä käsissä.
ONNEKSI OLKOON, Jeccu myös sinulle! Täällä hihiteltiin aikanaan sille teidän koiralle, ja sen käyttäytymiselle, kun se hoksasi jonkin liikkuvan vatsassasi. Ja näkyihän se koiruli jossakin kuvassakin, fiksulta näyttikin. Mitenhän ottaa vauvan vastaan?
Ja ONNITTELUT myös muille vauvautuneille! Siinä sitä alkaa olemaan pikkuhiljaa poksahteluja yhdellä jos toisella, ja huhtikuuhan alkaa jo tällä viikolla, joten ihan ajallaan...
ONNEKSI OLKOON Nyytti sinulle myös vauvautumisesta! Tuntuipa hurjalta tuo synnytyksen alkaminen ja kulku. On se huippua, kun synnyttämisen hoitotoimet on niin kehittyneitä, että ollaan hyvissä käsissä.
ONNEKSI OLKOON, Jeccu myös sinulle! Täällä hihiteltiin aikanaan sille teidän koiralle, ja sen käyttäytymiselle, kun se hoksasi jonkin liikkuvan vatsassasi. Ja näkyihän se koiruli jossakin kuvassakin, fiksulta näyttikin. Mitenhän ottaa vauvan vastaan?
Ja ONNITTELUT myös muille vauvautuneille! Siinä sitä alkaa olemaan pikkuhiljaa poksahteluja yhdellä jos toisella, ja huhtikuuhan alkaa jo tällä viikolla, joten ihan ajallaan...
Turkoosi
Jostain jotain jo tietävä
Maanantaina 22.3. mulla oli seuranta-aika korkeiden verenpaineiden ja raskausajan diabeteksen takia Kättärille. Hoitaja oli kirjoittanut korttiin ti 22.3 - luotettiin päivämäärään enemmän, mutta metsään meni. Ottivat mut kuitenkin ylimääräisenä. Lääkäri oli aika tyly, kätilö aivan ihana. Verenpaineet olivat korkealla alapaine edelleen yli 100 ja päätä särki, joten lääkäri päätti, että ottavat mut osastolle sisään. Itkuhan mulla pääsi. Ei helvetti - en halua jäädä sairaalaan kökkimään.
Labran kautta sitten matkasin osastolle. Sielläkin olin kyllä aika surkea. Onneksi päääsin yksin huoneeseen. Verenpainelääkitystä lisättiin. Mies tuli illalla käymään, enkä olisi häntä millään meinannut päästää pois. Oma hoitaja oli kyllä ihana; empaattinen ja ymmärtäväinen.
Yö oli karmea. Kahden aikaan sain kämppiksen, joka itki lohduttomasti. Päätä särki ja närästi. Hiippailin hakemaan lääkkeitä, jolloin mut sitten laitettiin verenpaineseurantaan. Ja lääkittiin tunnin välein. Mies toi aamulla sairaalakasssin, mikä toi hieman lohtua, kun sain omia tavaroita.
Tiistaina 23.3. aamulla lääkäri totesi, että kun ei lääkitys näytä vaikuttavan mun verenpaineisiin niin josko käynnistettäisiin synnytys. Itkin onnesta. Antoivat mulle tiistaina 3 otteeseen kohdun kaulaa pehmentävää lääkettä tablettina kohdun kaulalle (cytotec).
Keskiviikkona 24.3. klo 10:35 puhkaistiin kalvot ja lapsivesi meni. Säännölliset supistukset alkoivat klo 11. Suunnitelmissa oli antaa supistuksia voimistavaa oksitosiinia tippana, mutta totesivat, ettei tarvetta ole kun supistukset tulivat niin "hienosti". Mies tuli paikalle puolilta päivin, sain peräruiskeen ja neuvottiin, että kannattaisi yrittää syödä lounasta. Klo 12:30 siirryttiin synnytysosaston puolelle.
Alkuun hengittelin ilokaasua. Musta se oli aika hankalaa, kun olisi pitänyt hengittää ajoissa. Kun kipu pääsi liian kovaksi oli hirveän hankala hengittää syvään ja hitaasti. Istuin jumppapallon päällä leveässä haaraasennossa. Mies hieroi selkää ja painoi lämmintä kaurapussia selkää vasten. Lähinnä teki mieli istua pöntöllä koko ajan. Keinutuoli tuntui ihan hirveältä. Ilokaasu laittoi päätä jonkin verran sekaisin ja muistikuvat ovat aika hämäriä.Kahden aikaan olin auki 5-6cm ja kipeä! Ehdottivat epiduraalia eikä mulla todellakaan ollut mitään sitä vastaan.
Epiduraalin laittaminen ei sattunut yhtään. Kivut katosivat. Jäätiin miehen kanssa synnytyshuoneeseen kaksin. Aloin palella aivan älyttömästi. Pyysin miestä laittamaan mulle sukat käsiin ja antamaan ekstrapeiton. Torkahdin muutamaksi toviksi. Jossain vaiheessa tuntui, että on pakko päästä vessaan. Ensin tuntui pissahädältä, mutta muuttui hillittömäksi kakkahädäksi. Neljän aikaan olin 9 cm auki.
Ponnistusvaihe alkoi 16:35 ja tuntui loputtoman pitkältä. Tuntui, etten yksin kertaisesti vain pysty ponnistamaan tarpeeksi, vaikka 2 kätilöä, opiskelija ja mies kilpaa kannustivat. Karjuin ponnistusten aikana kuin leijona. Voi Kättärille tutustuja parat... Onneksi oltiin perimmäisessä synnytyshuoneessa. Lapsi syntyi 16:48.
Siihen hetkeen kun sain poikasen syliini ei löydy riittävästi onnensanoja kuvailemaan. Itkimme molemmat onnesta. Itkevä lapsukaiseni rauhoittui kun pääsi iholleni sairaalanutun alle. Ihan käsittämätön hetki!
Napanuorassa oli suurehko valkea paakku. Paakku osoittautui solmuksi, joka sai myös reippaan kätilömme selkeästi säikähtämään. Solmu on usein on vakavuudeltaan napanuoran virtauksia niin paljon heikentävä, että siitä voi pahimmassa tapauksessa aiheutua kohtukuolema. Meidän, Kaapo, Gabrielin nimipäivänä syntynyt poikamme sai siis nauttia enkelin läsnäolosta myös kohdussa ollessaan.
Kaikenkaikkiaan ei ollenkaan niin kamala kokemus, kun olin odottanut. Tosin aika vähällä ensisynnyttäjänä pääsin, kun synnytys kesti vain vajaan 6 tuntia. En osaa kuvitella, että supistukset voisivat olla lievempiä, vaikka synnytys olisikin käynnistynyt luonnollisesti. Kipua oli juu, mutta se kai kuuluu asiaan. Ja musta tuntui, että mua lääkittiin riittävästi.
- hih - pakko kertoa myös tämä: lähes kaikki hoitohenkilökuntaan kuuluneet hoitsut ja kätilöt kehuivat tulevan / tuoreen äidin rakennekynsiä, joiden liukuvärisävy oli tummimmillaan tismalleen samansävyinen kuin sairaalapyjaman, aamutakin sekä synnytyshuoneen seinän väri.
Lääkärin tarkastuksessa pieneltä löydettiin sydämestä pieni reikä, jolle saatiin kontrolliaika parin kuukauden päähän. Lääkäri sanoi, että umpeutuu yleensä itsestään, eikä tämän takia kannata päiväänsä pilata. Huolestuttaa toki kuitenkin.
Kotiin päästiin siis lauantaina.
Labran kautta sitten matkasin osastolle. Sielläkin olin kyllä aika surkea. Onneksi päääsin yksin huoneeseen. Verenpainelääkitystä lisättiin. Mies tuli illalla käymään, enkä olisi häntä millään meinannut päästää pois. Oma hoitaja oli kyllä ihana; empaattinen ja ymmärtäväinen.
Yö oli karmea. Kahden aikaan sain kämppiksen, joka itki lohduttomasti. Päätä särki ja närästi. Hiippailin hakemaan lääkkeitä, jolloin mut sitten laitettiin verenpaineseurantaan. Ja lääkittiin tunnin välein. Mies toi aamulla sairaalakasssin, mikä toi hieman lohtua, kun sain omia tavaroita.
Tiistaina 23.3. aamulla lääkäri totesi, että kun ei lääkitys näytä vaikuttavan mun verenpaineisiin niin josko käynnistettäisiin synnytys. Itkin onnesta. Antoivat mulle tiistaina 3 otteeseen kohdun kaulaa pehmentävää lääkettä tablettina kohdun kaulalle (cytotec).
Keskiviikkona 24.3. klo 10:35 puhkaistiin kalvot ja lapsivesi meni. Säännölliset supistukset alkoivat klo 11. Suunnitelmissa oli antaa supistuksia voimistavaa oksitosiinia tippana, mutta totesivat, ettei tarvetta ole kun supistukset tulivat niin "hienosti". Mies tuli paikalle puolilta päivin, sain peräruiskeen ja neuvottiin, että kannattaisi yrittää syödä lounasta. Klo 12:30 siirryttiin synnytysosaston puolelle.
Alkuun hengittelin ilokaasua. Musta se oli aika hankalaa, kun olisi pitänyt hengittää ajoissa. Kun kipu pääsi liian kovaksi oli hirveän hankala hengittää syvään ja hitaasti. Istuin jumppapallon päällä leveässä haaraasennossa. Mies hieroi selkää ja painoi lämmintä kaurapussia selkää vasten. Lähinnä teki mieli istua pöntöllä koko ajan. Keinutuoli tuntui ihan hirveältä. Ilokaasu laittoi päätä jonkin verran sekaisin ja muistikuvat ovat aika hämäriä.Kahden aikaan olin auki 5-6cm ja kipeä! Ehdottivat epiduraalia eikä mulla todellakaan ollut mitään sitä vastaan.
Epiduraalin laittaminen ei sattunut yhtään. Kivut katosivat. Jäätiin miehen kanssa synnytyshuoneeseen kaksin. Aloin palella aivan älyttömästi. Pyysin miestä laittamaan mulle sukat käsiin ja antamaan ekstrapeiton. Torkahdin muutamaksi toviksi. Jossain vaiheessa tuntui, että on pakko päästä vessaan. Ensin tuntui pissahädältä, mutta muuttui hillittömäksi kakkahädäksi. Neljän aikaan olin 9 cm auki.
Ponnistusvaihe alkoi 16:35 ja tuntui loputtoman pitkältä. Tuntui, etten yksin kertaisesti vain pysty ponnistamaan tarpeeksi, vaikka 2 kätilöä, opiskelija ja mies kilpaa kannustivat. Karjuin ponnistusten aikana kuin leijona. Voi Kättärille tutustuja parat... Onneksi oltiin perimmäisessä synnytyshuoneessa. Lapsi syntyi 16:48.
Siihen hetkeen kun sain poikasen syliini ei löydy riittävästi onnensanoja kuvailemaan. Itkimme molemmat onnesta. Itkevä lapsukaiseni rauhoittui kun pääsi iholleni sairaalanutun alle. Ihan käsittämätön hetki!
Napanuorassa oli suurehko valkea paakku. Paakku osoittautui solmuksi, joka sai myös reippaan kätilömme selkeästi säikähtämään. Solmu on usein on vakavuudeltaan napanuoran virtauksia niin paljon heikentävä, että siitä voi pahimmassa tapauksessa aiheutua kohtukuolema. Meidän, Kaapo, Gabrielin nimipäivänä syntynyt poikamme sai siis nauttia enkelin läsnäolosta myös kohdussa ollessaan.
Kaikenkaikkiaan ei ollenkaan niin kamala kokemus, kun olin odottanut. Tosin aika vähällä ensisynnyttäjänä pääsin, kun synnytys kesti vain vajaan 6 tuntia. En osaa kuvitella, että supistukset voisivat olla lievempiä, vaikka synnytys olisikin käynnistynyt luonnollisesti. Kipua oli juu, mutta se kai kuuluu asiaan. Ja musta tuntui, että mua lääkittiin riittävästi.
- hih - pakko kertoa myös tämä: lähes kaikki hoitohenkilökuntaan kuuluneet hoitsut ja kätilöt kehuivat tulevan / tuoreen äidin rakennekynsiä, joiden liukuvärisävy oli tummimmillaan tismalleen samansävyinen kuin sairaalapyjaman, aamutakin sekä synnytyshuoneen seinän väri.
Lääkärin tarkastuksessa pieneltä löydettiin sydämestä pieni reikä, jolle saatiin kontrolliaika parin kuukauden päähän. Lääkäri sanoi, että umpeutuu yleensä itsestään, eikä tämän takia kannata päiväänsä pilata. Huolestuttaa toki kuitenkin.
Kotiin päästiin siis lauantaina.
embu83
Näppärä viestien naputtelija
ihkuja tarinoita teillä..täälläkin kyllä itketään teijän tarinoiden parissa..:)
Mun miehellä oli kans reikä sydämessä ku syntyi..ja meni umpeen en tiiä millon mut oli vielä ihan vauva kuitenki. Kaverin tytöllä oli myös reikä sydämessä kun syntyi ja sekin umpeutui..kävivät ainaki vuoden ikään kontrolleissa...
Mun miehellä oli kans reikä sydämessä ku syntyi..ja meni umpeen en tiiä millon mut oli vielä ihan vauva kuitenki. Kaverin tytöllä oli myös reikä sydämessä kun syntyi ja sekin umpeutui..kävivät ainaki vuoden ikään kontrolleissa...
paprika
Puuhakas puhuja
Kiitos Turkoosi tarinastasi! Ihanaa, että jaksatte/haluatte jakaa tarinanne noinkin yksityiskohtaisesti meidän vielä odottavien kanssa. Jotenkin tulee itsellekin levollisempi mieli, kun lukee, mitä kaikkea muille on tapahtunut. Itsellä tuntuu, että kipua enemmän jännitän juuri tuota, että itse huudan ja karjun ja sitten jälkeenpäin nolottaa... mutta eiköhän ne kätilöt ole tottuneet sellaiseen.