Synnytystarinat

Tässäpä pientä kertausta omasta synnytyksestä. Ja jos jotkut harmittelee puuttuvia synnytysoireita, niin ei mullakaan niitä ollut ennenkun oli tosi kyseessä :)

24.4 ke-to yönä heräsin kolmelta yöllä käymään vessassa enkä saanutkaan enää unta. Klo 4 aloin tuntemaan epämiellyttäviä supistuksia ja kellotinkin niitä hetken aikaa. Kesto oli 40-60sek ja väli 6-12minuuttia. Klo 6 en pystynyt enää makoilemaan sängyssä joten nousin ylös ja otin 1g Panadolin kipuihin.

Klo 10 supisteli edelleen, mutta väli alkoi olla 15-20min. Miehellä sattui olemaan vapaapäivä joten lähdettiin käymään Tokmannilla hakemassa sairaalaan feikkicrocsit molemmille. Tultiin kotiin ja ajattelin meneväni nukkumaan, mutta supistukset sattuivat paljon enemmän makuuasennossa. Päivän mittaan supisteli edelleen 5-15 min välein, mutta kipuihin auttoi, kun hytkyttelin itseäni nojatuolissa ja kävelin asuntoa ympäri.

Klo 16 supistuksia alkoi tulemaan säännöllisemmin ja oli kestoltaan minuutin luokkaa. Jatkoin hytkyttelyä ja liikkumista.

Klo 17 otin toisen Panadolin mistä ei ollut mitään apua.

Klo 18 supistuksiin tuli ihan kunnolla voimaa eikä kipu enää lähtenyt liikkumisella tai hytkyttelyllä. Menin tulikuumaan suihkuun ja kohdistin suihkun supistuksen aikana joko alamahaan tai alaselkään ja se auttoikin tosi hyvin. Kun iho alkoi olla jo tunnoton, niin tulin hetkeksi suihkusta pois kävelemään asuntoa ympäri ja menin taas takaisin suihkuun hetken päästä. Jatkoin tätä pari tuntia.

Klo 20 jouduin jo puuskuttamaan ja puristamaan nyrkkejä yhteen, että kestin supistukset ja tässä vaiheessa mieskin alkoi vähän panikoimaan ja meni tekemään hauistreeniä :D Ajattelin, että oikeat synnytyssupistuskivut ovat niin pahoja etten vaan pysty niitä kestämään, joten ajattelin, ettei tässä vielä olla synnyttämässä. Soittelin kuitenkin synnärille, että jossain kohtaa oltaisiin tulossa käymään.
Kun mies sai tehtyä toisen käden treenin alkoi mun kivut olla jo niin pahoja ja supistusten väli vain 2
min, niin käskin miehen lopettaa treenin ja lähteä viemään koira iltapissalle.

Pakkailtiin sairaalakassiin loputkin tavarat tässä vaiheessa ja lähdettiin ajamaan synnärille, jonne saavuttiin klo 21.

Vastaanottoon ilmoitin iloisena (ei ollut supistus päällä), että oltaisiin tulossa synnyttämään, johon hoitaja töksäytti, että jos kerran naurattaa vielä, niin aulaan odotteleen vuoroa. Oli joku hullu iltaruuhka-aika ja istuskeltiin puoli tuntia odotusaulassa odottamassa omaa vuoroa. 21.30 mut käskettiin yksin kansliaan koppiin, jossa jouduin makaamaan sängyssä käyrillä yli puoli tuntia. Ne puoli tuntia oli siihen mennessä kivuliaimmat, koska en päässyt liikkumaan. Käyrillä olon aikana mulla alkoi lorisemaan lapsivettä housuihin. Hoitaja teki vielä sisätutkimuksen ja olinkin jo reilu 4cm auki. Aloin itkemään helpotuksesta, koska olin pelännyt että meidät lähetetään vielä kotiin kärvistelemään. Sain peräruiskeen, kävin vessassa ja lähdettiin hissillä kohti synnytyssalia. Hississä sain ensimmäisen tosi kipeän supistuksen, mikä sai kyyneleet valumaan.

Synnytyssalissa pyysin heti epiduraalia ja anestesialääkäri luvattiin kutsua paikalle heti kun kätilö oli ottanut taas käyrää, eli lisää makoilua... Vauvan sykkeet oli tässä vaiheessa välillä tosi korkeat, melkein 200. Kohta anestesialääkäri jo tuli. Epiduraalin laitto sattui aika paljon, tai se ensimmäinen pistos kun neula tuikkastiin selkään, sattui. Vartin vielä kärvistelin sängyssä kivuissa kunnes epiduraali alkoi vaikuttaa.

Ja voin kertoa, että olin taivaissa! Kaikki kivut lähtivät, ainoa mitä tunsin, oli toisessa pakarassa pieni särky supistusten aikana, kun puudute ei vaikuttanut tasaisesti.

Joskus 12 aikaan sain lisää epiduraalia, kun supistukset alkoivat taas tuntumaan ja 00-04 ajan vaan odoteltiin ja torkuttiin. Klo 2 aikaan sisätutkimuksessa olin jo 10cm auki, mutta en tuntenut ponnistamisen tarvetta.

Klo 4 jälkeen aloin pikkuhiljaa ponnistelemaan vaikken edelleenkään tuntenut mitään suurempaa painetta. Virtsa katetroitiin, koska en saanut sieltä mitään ulos kun epiduraali vei kaiken tunnon. pikkuhiljaa alettiin oikeasti tositoimiin ja vauva laskeutui tuskallisen hitaasti alaspäin. Kun pää alkoi olla näkyvissä, olin jo ihan hiestä märkä ja puhki ponnistamisesta, eikä vauva tuntunut tulevan ikinä pihalle. Huoneessa oli vain yksi kätilö ja mies, joiden kylkiä käytin jalkojeni tukena aina ponnistaessa. Mies oli siis koko session ajan aitiopaikalla, vaikka oltiin suunniteltu, että saa pysyä mun pään vieressä koko ajan :D Kätilö joutui leikkaamaan viillon välilihaan, että vauvan pää saatiin ulos ja tässä vaiheessa huoneeseen kutsuttiin toinenkin kätilö auttamaan olkapäät pihalle. Olkapäiden ulostulo tuntui tosi keljulta, mutta se oli nopeasti ohi ja kun koko vauva oli ulkona, niin unohdin kaiken kivun tosi nopeasti. Vauva nostettiin heti syntymän jälkeen peppu edellä mun naaman eteen ja multa kysyttiin, että kumpikos sieltä tuli. Ei ollut paljon epäselvyyttä kun toisen pallit oli 10cm päässä mun kasvoista :) Mä pillahdin ihan hillittömään itkuun ja mieskin tirautti pari kyyneltä kun siinä ihmeteltiin vauvaa. Poitsu makoili mun mahan päällä sen ajan kun kätilö laittoi mulle tikkejä ja saatiin istukka yms. mahasta ulos. Istukka painoi 500g ja verta vuodin 650g. Ponnistusvaiheen kestoksi on laitettu 44min.

Ponnistusvaiheesta jäi mieleen myös se, kun huoneessa oli hämärää ja sänky oli ikkunaan päin käännetty. Oli nätti auringonnousu kun siinä ponnistusten välillä tuijotin ikkunasta pihalle. Ei ollut yhtään sellainen laitosolo kirkkaine valoineen. Meillä soi radio taustalla ja huoneessa kuului vain kätilön tsemppaus ja mun puuskuttaminen.

Sain vauvan syntymän jälkeen heti rinnalle jossa hän oli ekan tunnin syömässä. Yllätyin tosi paljon kun maitoa tuli heti rinnoista, vaikkei sitä ollut aiemmin tullut yhtään. Sitten mies meni kätilön kanssa mittaamaan ja pesemään vauvaa ja minä menin pikaiseen suihkuun ja yritin olla pyörtymättä sinne.

Meille tuotiin aamiainen huoneeseen joka syötiin rauhassa ja sitten lähdettiin hoitajan perässä kohti synnyttäneiden osastoa.
 
Ihanaa Iggy, mulla tuli taas kyyneleet silmiin kun luin tätä. Onnea vielä!!!!! :Heartblue
 
Hieno synnytystarina! Ihan kuin niissä opetusvideoissa melkein! (myös se sama liikutus, mikä tuli silloin videota katsoessa...) :) Tuli tosta mieleen, et itellä ei se epi sattunut yhtään...varmaan siks et oli niin pitkään ollut tosi kipeä, et vähät välitti.

Istukka painoi mulla 850g. Eikös ne vaihtelekin puolesta kilosta kiloon.
 
Nyt voisin kirjoittaa minäkin sen luvatun synnytystarinan, kun olen päässyt toimivan koneen ääreen. Minä myös jäin ihan ilman synnytysoireita, ainoa mistä päättelin, että jotain voisi joskus tapahtua oli pieni pala limatulppaa, joka tuli noin viikkoa ennen synnytystä. Mutta olin siis täysin varautunut siihen, että menee 2 viikkoa yli lasketun ajan, kun oli niin oireetonta.

Pääsiäismaanantaina 21.4. heräsin klo 5 aikaan tunteeseen, että kohta lorahtaa jotain. En tiennyt olisiko se limatulppaa vai pissaa (mutta ei nyt ainakaan lapsivettä vielä!), mutta parhaani mukaan kiirehdin vessaan. Siellä totesin että ehkä se oli sitten kuitenkin lapsivettä, laitoin housuihin siteen ja päälle palan vessapaperia niin kuin on neuvottu. Sitten tulinkin koneen ääreen istumaan ja seuraamaan tilannetta. Kun noin puolen tunnin päästä nousin tuolista ja päätin käydä suihkussa, niin taas lorahti oikein kunnolla. Sidekin oli kauttaaltaan läpimärkä kun kylppäriin asti pääsin. Kävin rauhassa suihkussa ja soittelin sitten synnärille, kello oli noin 6 tässä vaiheessa. Katsoivat koneelta, että saga-näyte on positiivinen, joten pyysivät tulemaan paikalle. Sanoivat että mikään kiire ei ole, voidaan rauhassa syödä aamupala jne ja että ottaa sairaalakassi mukaan. Pakkasin siinä sitten sairaalakassiin vielä loput tavarat ja sen jälkeen herättelin miehen.

Sairaalaan lähdettiin noin klo 7 ja käyrillä olin 7.53, supistukset oli alkanut epäsäännöllisesti noin 6.30 maissa. Käyrillä alkoi tuntua, että supistukset säännöllistyy. Olivat aika napakoita mutta pitkillä aikaväleillä. Sisätutkimuksessa todettiin, että kohdunsuu on 2 cm auki. Lapsivesi oli ollut kotona kirkasta, mutta matkan aikana oli muuttunut vihertäväksi.

Synnytysosastolle siirryttiin vähän ennen klo 9, silloin olo oli vielä ihan ok eikä supistuksetkaan tuntuneet kovin pahoilta, vaikka tulikin 5 min välein. Sain antibioottitipan ja hieman myöhemmin alkoi alaselässä tuntua supistukset kipeämmin. Pyysin jonkinlaista kivunlievitystä ja aloitin kuumalla geelipussilla. Se tuntuikin auttavan aika hyvin, kunnes supistukset siirtyi selästä alavatsalle. Siirsin geelipussin alavatsalle ja sain vielä panadolinkin. Kun näistä ei tuntunut olevan apua, katsottiin taas käyrää ja tehtiin uusi sisätutkimus, mutta edelleen 2 cm auki. Koitin käydä vähän kävelemässä käytävällä, mutta sekään ei oikein auttanut. Vessassa käydessäni alkoi tuntua, että on aivan pakko oksentaa. Selvisin kuitenkin oksentamatta, mutta sain oksennuspussin seuralaisekseni kun pyysin.

Kellonajasta en ole varma, mutta ehkä jossain 12.30 maissa sain reiteen pistettävän kipulääkkeen kun supistukset alkoi olla jo melko tiheitä ja kivuliaita. Sen piti vaikuttaa 15-20 minuutissa, mutta ainoa mitä se minulla teki oli uninen ja pöhnänen olo sekä tuntui että supistukset vaan yltyi. Lähdin vielä koittamaan kävelyä käytävällä että saisin ainakin pääni selväksi, mutta oli pakko pysähtyä ja nojata seinään joka kerta kun supistus tuli. Siinä vaiheessa kätilökin totesi, että olen tosi kivuliaan näköinen ja halusi tehdä uuden sisätutkimuksen, kello oli vähän vaille 14. Olinkin jo 6-8 cm auki ja samantien laittoivat toisen antibioottitipan valumaan ja lähdettiin vauhdilla synnytyssaliin, koska halusin epiduraalin ja olin aivan varma, että kuolen niihin supistuksiin. Supistuksen aikana en voinut kuin vaikertaa ja itkeä, miesparkakin oli varmaan ihan kauhuissaan.

Salissa oltiin klo 14.03 ja vaikka saliin ei ollutkaan pitkä matka, niin siellä olinkin jo 10 cm auki, joten epiduraalin saaminen ei kannattanut. Sain ilokaasunaamarin ja sen kautta hengittely auttoikin pienen hetken. Salissa oleva kätilö ehdotti puudutetta joka vaikuttaisi välilihaan ja olin vaan hyvilläni, että kunhan jotain saisin. Mutta sitten senkään laittaminen ei onnistunut koska vauvan pää oli mennyt jo sen kohdan ohi, mihin puudute olisi pitänyt pistää. Tässä vaiheessa kätilöillä vaihtui vuoro. Ensin salissa minut vastaanottanut kätilö olikin jotenkin tosi ilkeän oloinen ja "komensi" tiukalla äänellä. Ymmärrän toki, että kätilön pitää olla jämäkkä jne, mutta jälkimmäinen kätilö hoiti homman paljon paremmin.

Ponnistaa sain heti kun siltä alkaa tuntua (ja olin muuten etukäteen miettinyt, että mistä sen tietää milloin alkaa ponnistuttaa, mutta kyllä sen vaan tiesi sitten kun siinä tilanteessa oli) ja supistusten mukaan sitten aloin ponnistaa. Tuntui vaan, että supistus loppui aina kesken, joten sain oksitosiinia ylläpitämään supistusten kestoa. Olin sanonut kätilölle jossain välissä toiveistani että ei tarvitsisi leikata ja selviäisin mahdollisimman vähin repeäminen, joten kätilö sitten levitteli öljyä ja käytti puuduttavaa suihketta (joka tuntui tosin aivan turhalta aineelta, ei se mitään puuduttanut). Mies kantoi minulle vettä juotavaksi ja kätilö kannusti ponnistamaan, sanoi jopa yhdessä kohtaa että lapsi olisi jo maailmassa, jos hän leikkaisi välilihaa mutta koska en sitä halunnut, niin sitten vain ponnistellaan. Piti ponnistaa niin kuin olisi vuosisadan ummetus ja siltä se kyllä tuntuikin. Olin aivan varma, että en saa koskaan vauvaa ulos.

Lopulta klo 15.01 tyttö syntyi ja voi elämä sitä autuutta kun kaikki kipu loppui siihen! Luulin, että olisimme olleet salissa vasta maksimissaan vartin, mutta kun kuulin kellonajan niin olimmekin olleet siellä 58 minuuttia. Ei se tuntunut yhtään niin pitkältä ajalta, samoin kuin osastolla vietty aika tuntui paljon lyhyemmältä mitä se oli. Repeämiä tuli vain yksi pieni nirhaisu johon laitettiin yksi tikki. Vuotoa synnytyksessä tuli 250 g ja kokonaisuudessaan synnytyksen kestoksi on merkitty 7h 11 min, josta ponnistus kesti 21 min.

Myöhemmin vielä keskustelin kätilön kanssa synnytyksestä ja minulle jäi siitä kokemuksena ihan hyvä mieli. Vaikka jäinkin ilman puudutteita ja se oli ollut pahin pelkoni koko raskauden ajan, niin selvisin hengissä. Ja aivan hyvin voisin vielä uudelleenkin synnyttää, kunhan vaan saan ajoissa puudutteet. Nytpähän ainakin tiedetään, että kun kohdunsuuni lähtee avautumaan niin se tapahtuu sitten vauhdilla, ihan niin kuin siskollanikin oli käynyt. Sellainen olotila kyllä jäi, että koska olin ensisynnyttäjä niin kätilöillä oli ajatus, että tämä kestää nyt kuitenkin.

Jälkeenpäin on huvittanut kun osastolla kätilö ehdotti suihkuun menemistä tuskaisten supistusten kanssa. Olen aivan varma, että jos sinne olisin mennyt, niin tyttö olisi syntynyt suihkussa. Mies totesi jälkeenpäin, että oli hyvä vaan kun se eteni niin vauhdilla. Oli kai hieman rankkaa katsoa kun itkua väännän aina supistuksen tullessa, eikä mitään voi tehdä. Minä itse olisin voinut ottaa vähän hitaamman tahdin, mutta siitä olen mielissäni että synnytys alkoi lapsivesien menolla, niin ei tarvinnut jahkailla kotona päiviä että koska lähteä synnärille.
 
Aika erilaisia kaikki synnytykset! Et ei oo niin sanottu, miten se muksu maailmaan saapuu :) Ens kerralla sit saattaa jo enemmän jännittää...jos ensi kerta tulee...
 
Nyt kun mulla alkaa synnytyksestä olla kuukaus, niin voisin näpytellä lyhyesti omankin synnytyskertomuksen... :)

Mulla siis synnytys alko vesien menolla ja oli ensikertalaiselle ennätysnopea.

05:20 heräsin ja ihmettelin miten sikeästi olinkaan nukkunut. Muutama sekunti myöhemmin tunsin mahassa pienen poksahduksen ja lakanoille hulahti lapsivettä. Nousin ylös ja lattialle hulahti lammikko. Ja sitten sitä tulikin oikeen urakalla, kylppärin lattia lainehti lapsivedestä ja vaihdoin seisemän kertaa uudet pikkarit ja housut, vaikka pidin sairaalan kroonikkovaippoja pöksyissä. Soitin sairaalaan, että vedet on menny mut supistuksia ei oo tullu yhtään, ja sieltä sanoivat, että voisin tulla sinne yhdeksän maissa kun aamuvuoro on tullut töihin.

n. 06:20 istuin koneen ääressä ja söin aamupalaa kun tuli ensimmäinen supistus. Koko raskausaikana ei yhtään supistusta ollut mulla tullut, mutta nyt ei voinut erehtyä, sillä oli heti aika kivulias. Toinen supistus tuli melkein heti perään. Alettiin miehen kanssa kellottamaan, ja supistuksia tulikin heti siis 5-3 min välein, ja koko ajan kivuliaampina. Seiskan aikaan tajuttiin että nyt täytyy lähteä, kohta tää tulee! Kun pääsin autoon olin jo niin kipeä, etten meinannut pystyä olemaan paikoillani yhtään.

Puol kasin maissa oltiin sairaalassa ja mut laitettiin käyrille. Hoitaja sanoi aamuvuoron tulevan kohta töihin ja jätti meidät odottamaan kätilöä. Kasilta supistuksia tuli kahden minuutin välein ja itkin lattialla puuskuttaen, kun kätilö vihdoin tuli juoksujalkaa paikalle, kun oli käyristä huomannut että missä mennään. Mentiin siis suoraan saliin, ja olinkin jo 8,5cm auki tässä vaiheessa. Epiduraalia en siis ehtinyt saada mutta lääkäri soitettiin paikalle antamaan kohdunkaulan puudutteen. Lääkäri tuli pian paikalle, ja tässä vaiheessa olin auki 9,5cm ja kohdunkaulaa ei juurikaan enää jäljellä. Ennen puudutteen laittoa tuli vielä yksi supistus, joka hävitti lopunkin kohdunkaulan ja olin jo 10cm auki. Ei siis ollut enää mitään mihin puudutetta laittaa, joten luomusti mentiin. Tässä vaiheessa sain ilokaasua ja odoteltiin että alkais ponnistuttaa. Supistukset oli todella kipeitä ja niitä tuli koko ajan!

Aikani siinä kärvistelin supistuksia, eikä ponnistamisen tarvetta tullut missään vaiheessa. Yhdeksän maissa kätilö käski aloittaa ponnistamaan siitä huolimatta, sillä olin jo hyvän tovin ollut kokonaan auki. Kokeiltiin kaikkia asentoja, ja jokaisessa ponnistaminen tunti yhtä hirveältä, kun ei yhtään ponnistuttanut! Lisäksi vauvan pää painoi johonkin hermoon niin, että häntäluuhun sattui aivan tajuttomasti. Supistusten aikana huusin siis sitä etten halua ponnistaa, ja supistuksen jälkeen huusin kipeää häntäluuta. Yhteensä ponnistin kaksi tuntia ilman että kertaakaan ponnistutti! Ponnistusvaihe oli siis aivan helvetillinen, mutta lopputulos ihana pieni poika! Koska synnytys oli muuten niin lyhyt kestoltaan, jäi siitä kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvä fiilis, ja lopulta ihan kiva kokemus kun tietää miltä se synnytys ihan oikeesti tuntuu ilman kivunlievityksiä. Paras kivunlievitys oli märkä pyyhe minkä sain kasvoille :) Ja pariin otteeseen happea naamarilla, se teki kans hyvää. Ja paikatkaan ei revenneet, kun ponnisteltiin niin hitaasti, joten vaikka sattui aivan helvetisti, oli se kuitenkin vauvalle ja itselle parempi niin. Ensisynnyttäjälle siis tosi nopea synnytys, kun vesien menosta n. 5,5h ja poika oli ulkona :)
 
Vihdoin pääsen minäkin lisäämään oman synnytystarinani tänne. Tänään tosiaan kotiuduttiin ja alkuihmettelyn jälkeen tässä on nyt pieni tovi ku tyttö nukkuu isänsä kanssa :Heartred.

Kaikki alkoi siis siitä ku menin maanantaina 5.5. sinne äitipolille jatkuvan pääkivun ja näköhäiriöiden takia. Olin varma että laittavat sieltä vaan kotiin takas mutta lääkäri ehottikin ballonkia, johon suostuin. Olin ennestään sormelle auki. Ballonki siis laitettiin maanantaina kymmenen aikaan ja sitte olin äitipolilla hetken aikaa käyrillä ku seurattiin vauvan sykettä ballongin laiton jälkeen. Vähän jomottelua alko tuntuun selässä siinä käyrillä ollessa ja ku lähin autolle kävelemään (n. 45 min ballongin laitosta) jomotus oli jo karseaa alaselässä. Autossa tuli jo kunnon supistuksia (ja alaselässä edelleen). Kotona aloin kellottaan supistuksia ja tulivat säännöllisesti 2-8 min välein mutta niiden kans pysty oleen. Helpottivat siinä sitte iltapäivän / päivän aikana ja maalailin miehen kaa illalla terassin aitaakin. Illalla kymmene aikaan sitte töllöä katellessa aika yhtäkkiä alko supisteleen kipeämmin ja mies alko kellottaan. Supistukset 2-5 min välein ja kestoltaan 40-60 sek. Kipu oli ihan helvetillinen! Ja ihan tosiaan yhtäkkiä alkoi noin rajuina.

Klo 23.30 oltiinki jo synnärillä. Siellä laitettiin käyrille joka mittas säännöllisiä supistuksia mutta olin vaan 2cm auki. Oksentelin supistusten kivun takia. Jäin osastolle ja mies joutu lähteen kotiin. Osastolla laitettiin kipupiikki kankkuun ja sain nukutuksi kaks tuntia. Puoli neljältä yöllä heräsin ku kipupiikin vaikutus lakkas. Supistukset taas jotain järkyttäviä, oksentelin ja koitin hengitellä (ei muuten auta) kunnes lopulta soitin kelloa hoitajalle. Käski käymään suihkussa ja hakemaan syötävää. Ei auttanu. Sitte tuli toinen hoitaja ottamaan ballongin pois, olin 4cm auki ja kanava hävinnyt kokonaan siinä yön tunteina. Ihmekkään ku sattu niin helvetisti! Kello oli tossa vaiheessa puoli kaheksan ja mua lähettiin kärrään synnytyssaliin, äkkiä soiti miehelle että lähtee tulemaan Oysia kohti.

Salissa sain ilokaasua josta tuli vaan paha olo. Sitte laitettiin tippa. Oksentelin taas supistusten takia ja ihan kamala olo ku en ollu voinu syyä melkein vuorokauteen. 8.45 sain epiduraalin ja se oli kyllä TAIVAS! Kivut katos ihan täysin. Kipupumppu laitettiin 9.15 kans. Epiduraali vaikutti n. 3h ja sen aikana puhkastiin kalvotkin. Sain vähän juotua ja syötyä leipää. Oksitosiinia laitettiin 11.45 joka tosiaan auttoi, samalla ku epiduraalin vaikutus alko hävitä. 12.30 olin 9cm auki ja alettiin passiivisesti ponnistaa miehen kans. Kivut oli ihan kamalat, niinku arvella saattaa :D. Passiivista ponnistusta jatku 14.50 asti jonka jälkeen kätilöiden kans aktiivista ponnistamista kunnes tyttö oli maailmassa. Vihdoinki :Heartred! Synnytyksen kesto n. 11 tuntia, ponnistusvaihe 25 minuuttia.

Mielenkiintosempi osuusha oli sitte synnytyksen jälkeen ku ehin hetken pitää tyttöä rinnalla ku kätilö huomas että olin revenny. Mulla siis repesi kohdunkaula ja emätin tosi syvältä. Ei pystytty synnytyssalissa ompeleen ja puoli tuntia syntymästä mua vietiin leikkaussaliin nukutettavaksi. Taju kankaalle ja reilu tunnin päästä heräsin heräämössä. En ehtiny ees tajuta koko hommaa ku naamaan työnnettiin jo maskia. Isä oli kengruhoitanu tyttöä sillä aikaa ja syöttänyt :Heartred. Oottelivat mua osastolla sitte ku tulin heräämöstä. Sain tosiaan 11 tikkiä ja menetin 1,7 litraa verta, repeämät vuotivat niin ikävästi. Ja osastolla meni vähän pitempi aika ennenku pääsin liikkeelle ku oli tippaletkuja ja katetri. Kamala fiilis ku ei voinu hoitaa vauvaa, ei ees nostaa sängystään viereen vaan piti soittaa kelloa :sad001. Oli ihan mahtava tunne sitte ku pääsin letkuista eroon (keskiviikko-ilta) ja touhuilemaan vauvan kanssa, käymään SUIHKUSSA, syömässä päiväsalissa jne.

Kokonaisuutena synnytys oli ihan semmonen kokemus ku odotinki, kivuiltaan, kestoltaan jne. inhottavin vaan oli tuo repeämä! Ja ballonkia en myöskään halua enää! Mutta tuo palkinto on kyllä jotain niin uskomatonta ja täydellistä että mua alkaa itkettään jo ku kirjotanki tätä lausetta :Heartred . Oon ihan täydellisen myyty :love7
 
Synnytyskertomukseni

Illalla 2.5 oli hiukan supisteluja ja sen jälkeen vatsa meni oikein kunnolla sekaisin. Rupesin kellottamaan supistuksia yöllä 24 aikaan, mutta en tarkkaa kellotusta tehnyt, koska maha kramppasi kunnolla. Suunnilleen klo 23 alkoi säännölliset supistukset, jonka ajan myös sairaalaan kerroin. Tiesin jotenkin, että lähtö on tulossa. Olin ärtynyt ja erittäin väsynyt päivällä ja sanoinkin kotona, että ensi yönä lähdetään laitokselle. Käskin miehen nukkumaan pariksi tunniksi, että jaksaa sitten minua sairaalassa.

Puoli kolmen maissa soitin sairaalaan suihkussa jo käytyäni ja kerroin säännöllisistä supistuksista, jotka tulivat 3-9 minuutin välein. Sairaalasta todettiin, että jos vaan pystyn olemaan kotona vielä jonkun aikaa, koska siellä on hieman ruuhkaa :grino_O Neljän aikaan mies totesi kiemurrellessani supistuskivuissa, että mentävähän se on. Viiden aikaan sitten sairaalaa kohti ja hieman yli 5 oltiin vartijoiden sisäänpäästämänä sairaalassa.
Minulle ehdotettiin ensin kivunlievitykseksi ammetta, johon lupauduin. Tutkimuspöydällä sain odotella kauan ennen kuin amme oli valmis ja miehen oli pakko tulla pitämään minua kädestä kun olin niin tuskainen ja pelkäsin, että putoan sängyltä. OIisin halunnut kipupiikin, mutten tiennyt, ettei sellaista saa, koska olin 3 cm auki. Ammeessa en löytänyt sopivaa asentoa ja en pitänyt siitä ollenkaan. Kiemurtelin ja kiemurtelin vanhassa ammeessa, johon koko ajan irtosi limatulppaa ja pidin sitä epämiellyttävänä. Pääsin reilun puolen tunnin jälkeen pois sieltä ja minut siirrettiin synnytyssalin puolelle.

Synnytyssalissa tarjottiin ilokaasua, joka olikin mieleinen kivunlievitysmenetelmä. Auttoi jonkun verran kipuihin. Lapsivedet menivät seitsemän aikoihin ja värissä oli hieman vihreää. Sisätutkimuksessa aamulla kahdeksan maissa todettiin, että kohdunsuu on 5 cm auki ja voisin halutessani saada epiduraalia. Olin aivan onnessani, epiduraalia, nytkö jo sitä saisi. Ja näin kävi. Se ei sattunut juurikaan ja auttoi todella hyvin ilokaasun kanssa yhdessä. Sain epiduraalia kahteen otteeseen, kunnes klo 12 todettiin, että kohdunsuu on jo auki kokonaan, että saisin hieman pallon päällä avautua ennen kun lähdetään ponnistamaan. Epiduraalin vaikutus päättyi ja minulle kerrottiin, että ilokaasu pitää antaa pois ponnistusvaiheessa. Pidin sitä kyllä kädessäni pitkään ennen kun sen luovutin :D Kerta kiellon päälle totesi kätilö ja itse totesin, että eikun 3 x ja nappasin 3 syvää henkäystä.. Avautumisvaihe kesti n. 14 h.

Kuvitelmissani ponnistusvaiheessakin saisi kivunlievitystä, mutta näin ei ollutkaan asianlaita. Kipu piti tuntea, jotta keho ymmärtää mihin suuntaan pitää työntää. Kätilö avitti kädellään, jotta tietäisin mihin suuntaan pusertaa vauvaa ulos. Kätilö totesi vuoronsa loppuvan ja lupasin hänelle, että ennen vuoron päättymistä on vauva saatu ulos. Ponnistusvaihe kesti tunnin ja olin todella tyytyväinen kätilöön, joka jämptillä tavalla loi uskoa milli milliltä ja sekunti sekunnilta. Hän oli ystävällinen ja asiat etenivät jatkuvasti omalla painollaan. Synnytysasennotkin löytyivät kivasti hänen auttamanaan. Toinen kätilö tuli paikalle ihan viimeisillä minuuteilla auttamaan ponnistuksessa. Kyselivät kovasti kumpaa sukupuolta vauva on ja sanoin, että sittenpähän näette kun vauva on syntynyt :p
Pieni kolmekiloinen tyttövauva syntyi raskausviikoilla 40+3 la 3.5 klo 13.44 ja sai pisteitä 9-10-10. :HeartredMenetin paljon verta, yhteensä n. 900-1000 ml ja menin heikkoon kuntoon synnytyksen jälkeen, pyörrytti ja totesin itse, että tämä ei ole pelkkää nukkumattomuutta tai väsymystä vaan haluaisin labrat, jossa katsotaan hemoglobiini. Se olikin 93 ja seuraavana aamuna 73, jotenka sain pari pussia verta sitten osaston puolella. Pari tikkiä ommeltiin ja illalla sain siirtyä osastolle.

Matkalla sairaalaan pari peuraa ja pupujussia hyppeli tien yli. Aika mukavainen kirkas päivä oli vaikka pidinkin melkein koko ajan silmät kiinni. Radio Rock soi taustalla toiveestani ja muistan kuunnelleeni mm. Metallicaa, Jenni Vartiaista ym. Vauvan syntyessä soi Metallican Sad but true :grin. Mies oli koko ajan pään puolella tukena ja antoi puristaa sormiaan ja toi mulle märän pyyhkeen, jolla pyyhki kasvoja, niskaa ja kaulaa. Olin kuulemma hiljainen synnyttäjä vaikka pelkäsin, että kiroilen ja räyhään kamalasti. Muutama ärräpää pääsi :king

Heikon vointini vuoksi mies sai vauvan paidan alle kenguruhoitoon kun äidillä pyöri monta tuntia maailma ympäri sängyllä maatessa. Myös napanuoran hän leikkasi. Oli tosi ihanasti tukena ja yhdessä totesimme synnytyksen meneen pääsääntöisesti hyvin. Sain kuitenkin vauvan rinnalle pian ja sain imetettyä hänet vaikken skoolailla jaksanutkaan. Suihkuun mut päästettiin vasta seuraavana päivänä kuten vessaankin. Vauvan tarinaa sitten tarkemmin jossain muussa kertomuksessa.

Tällainen tarina, toivottavasti saan tilaisuuden jossain kohtaa kirjoittaa toisenkin... Ja mikä ihaninta, olen nyt äitienpäivänä oikeasti äiti :love7!

Hyvää äitienpäivää kaikille huhtimammoille!
 
Muokattu viimeksi:
Vihdoin sain kirjotettua jotain mun synnytyksestä...

Tää on nyt sit pitkä ja perusteellinen tarina, koska mun mielestä synnytysurakka alko jo 2 vuorokautta ennen tytön syntymää ja siihen 2 vuorokauteen mahtu paljon tapahtumia. Ei tarvii lukea jos ei jaksa.

1.5. heräsin tavalliseen tapaan 05 aikaan odottelemaan miestä töistä kotiin. Sängystä noustessa tuli tosi kova supistus joka vähän säikäytti. Kävin vessassa ja menin sänkyyn odottelemaan miestä. Huomasin että supistuksia tuli reilun kymmenen minuutin välein, mutta olin jo niin tottunu siihen etten jäänyt enempää supistuksia seurailemaan. Mies tuli kotiin, höpistiin hetki ja käytiin 07 aikaan nukkumaan. Supistukset jatku edelleen ja ihmettelin kun vauva ei myllertäny supistusten välissä niinkun yleensä. Torkuin pienissä pätkissä vielä 10 saakka kunbes nousin. Söin aamupalaa ja kiinnitin taas huomiota siihen että tunsin kyllä supistukset mutta en vauvan liikkeitä. Supistukset jatku 10-15 min välein koko päivän kun käytiin vappulounaalla, vapputorilla ja munkkikahvilla. Edes metrilakut ei saanu aikaan tuntuvia vauvan liikkeitä.

Olin koko päivän liikenteessä ja yritin olla normaalisti supistuksista huolimatta joten oikeesti huolestuin puuttuvista liikkeistä vasta illalla 19 aikaan jolloin söinkin vähän munkkia ja lakua ja rupesin laskemaan liikkeitä. Ekan tunnin aikana epämääräsiä liikkeitä tuntu 2. Soitin taysiin ja sieltä käskettiin nousta ylös, juoda lasi kylmää vettä ja syödä jotain makeeta ennen toisen tunnin laskemista ja jos liikkeitä ei tuu niin sit näytille. No tein niinkun käskettiin ja liikkeet oli edelleen vähissä joten lähdin näytille.

Olin sairaalassa n. 22 aikaan. Ensin käyrille. Supistuksia piirty melkein 5 min välein ja selkäkin alkoi olla jo tosi kipee koko päivän supistuksista mutta vauvan liikkeitä ei tuntunu yhtään koko käyrän aikana. Käyrä oli kuitenkin ihan hyvää. No seuraavaks lääkärille. Sisätutkimuksessa edelleen vaan 1,5cm auki ja kaulaa 1,5cm jäljellä, kaikki hyvin. Ultrassa vauvalla vaikutti kaikki olevan hyvin muuten paitsi että liikkeitä ei tönimisestä huolimatta saatu aikaan. Lääkärin veikkaus oli että vauva kerää voimia synnytykseen joka on luultavasti viikonlopun aikana edessä. Lääkäri ehdotti yötä osastolla, käyräkontrollia yöllä ja aamulla, lääkettä selkäkipuun, supistuksiin ja uneen. Jäin siis sairaalaan.

2.5. 01 aikaan otettiin seuraava käyrä osastolla. Pieniä liikkeitä muutama havaittavissa, käyrä hyvää ja supistuksia edelleen lähes 5 min välein. Käyrän jälkeen sain panadolin että saisin nukuttua. Muita lääkkeitä en halunnut. 03 jälkeen rupesin torkkumaan mutta heräilin supistuksiin. Yöllä supistukset rauhottu onneks vähän ja välit piteni 10-15 minuuttiin. 07 nousin vessaan ja supistuksiin oli tullu taas voimaa. En saanu enää unta.

Söin aamupalan ja vauva heräs! Nyt niitä kauan kaivattuja liikkeitä sateli taas normaaliin tahtiin. Ihanaa! Supistuksia tuli 10 minuutin välein. Käyrän jälkeen n. 9 aikaan selkä oli niin kipee että nousin ja lähdin osaston käytävälle kävelemään. Supistukset tuli pian tiheemmin. Rupesin kellottelemaan niitä. Kesto oli 40-50 sekuntia ja välit 3-6 min. Ravasin käytävää seuraavat 2 h ja supistukset voimistu koko ajan. Selkää särki joka supistuksella enemmän ja vihlonta jäi vaikka supistus loppui. 11 aikaan pääsin lääkärille. Sisätutkimuksessa sama tilanne kun illalla, ultrassa vauva oli oma vilkas itsensä. Lääkäri totes että synnytys taitaa olla käynnistymässä, mutta voin lähteä kotiin jos haluan ja halusin. 12 aikaan sain paperit kouraan ja lähdin kotiin. Noin 50 sekuntin pituisia supistuksia tuli 3-4 min välein koko ajan ja kotimatkalla mietin että pitäiskö kääntyä takasin. Bussimatka oli helvettiä.

Kotona kävelin kämppää ympäri ja kellotin supistuksia. Välit edelleen samat, samoin kesto mutta kipu selässä lisääntyi koko ajan. Kävin suihkussa, istuin jumppapallolla, söin, kävin taas suihkussa, kävelin, konttasin, jumppapallo...jne. Olin koko ajan liikkeella koska paikallaan oleminen sattui ihan hulluna selkään. Jossain välissä mies heräs ja kysy että pärjäänkö. Sanoin että tänään synnytetään mutta että pärjään. Mies lähti töihin ja sovittiin että ilmotan jos tarvii lähteä. Kellotin supistuksia koko päivän. Mitään muuta en pystyny tekemään. Yritin syödä aina välillä. Mies tuli käymään kotona suihkussa vielä 21 aikaan. Soitin taysiin ja kysyin että saanko jo tulla synnyttämään. Sain luvan. Mies lähti vielä töihin ja soitin itelleni kyydin. Sovittiin että soitan jos mua ei enää lähetetä kotiin.

Tulin taysiin 22 aikaan ja selkä oli siinä vaiheessa supistuksista jo niin rikki että vedet nous silmiin joka supistuksella, puhuminen ei sujunu ja koko kroppaa kouristi. Käyrällä oleminen oli ihan kamalaa. Supistuksia tuli 2-3 min välein. Olin 2,5 cm auki, kanavaa ei enää ollut. Sain peräruiskeen ha sen jälkeen kipupiikiin pakaraan. Soitin miehen paikalle ja jäin odottelemaan edistystä. Mies tuli paikalle 11 aikaan ja kuunneltiin musiikkia noin tunti. Kipupiikin teho ei enää riittäny, joten kutsuin kätilöä. Jouduin uudestaan käyrälle. Tilanne sama, mutta sisätutkimuksessa kohdunsuu noin 3 cm auki. Lähdettiin synnytyssaliin n. klo 01.

Synnytyssalissa tehtiin heti sisätutkimus, 4cm auki ja paikalle kutsuttiin anestesialääkäri antamaan epiduraalia. Supistukset teki tosi kipeetä mutta onneks oli mies vieressä pitämässä mut järjissäni. Sain epiduraalin ja olo helpotti. Tilanne tuntu rauhottuvan joten mies lähti hakemaan ruokaa n. 02. Kätilö teki sisätutkimuksen ja olinkin jo 7-8cm auki. Siinä vaiheessa puhkastiin kalvot. Lapsivesi oli vihreetä, ei hyvä merkki. No mies tuli takas ja seuraavassa sisätutkimuksessa olinkin 9 cm auki. Sain toisen annoksen epiduraalia. Sit alkokin ongelmat. Supistukset oli tosi kovia ja vauvan sydänäänet romahti. Vauva ei laskeutunu kanavaan vaikka supisti koko ajan kovemmin ja kovemmin. Sain lisähappea, käännyin konttausasentoon pää kiinni pedissä. Vauvaa työnnettiin ylemmäs. Sain supistuksia hillitsevän tipan. Vauvan sydänäänet saatiin vihdoin nousemaan. Vauvan päästä otettiin verinäyte, joka oli onneks kunnossa, ei hapenpuutetta.Sain kääntyä taas kyljelleen. Seuraavana sain oksitosiinitipan kun vauvan sydänäänet oli taas hyvät. Sisätutkimuksessa olin kaikkien yllätykseks enää 5-6cm auki, kohdunsuun reuna oli jotenkin kovettunu ja paksuuntunu 1cm. Oksitosiini toimi huonosti. Supistukset oli voimattomia, kohdunsuun tilanne ei muuttunu ja vauvan sydänäänet heikkeni taas. Jouduin taas lisähapelle, konttausasentoon ja sain uuden annoksen supistuksia hillitsevää lääkettä. Otettiin toinen verinäyte vauvan päästä, edelleen kunnossa. Sydänäänet saatiin taas palautumaan ja sain kääntyä selälleen.

Vähän ennen kuutta aamulla todettiin ettei synnytys etene enää, vauvan pää on puristuksissa ja vauva ei kestä supistuksia. Multa oli voimat ihan loppu. Oli pakko mennä sektioon, muuta vaihtoehtoa ei ollu. Kuuden aikaan siirryttiin leikkaussaliin. Sain spinaalipuudutteen, josta tuli tosi huono olo. Sen jälkeen en muistakaan enää paljon muuta kun että makasin selälläni ja oksensin.

Leikkaus oli nopeesti ohi. Vesi valu silmistä, mies piti mua kädestä ja koitti rauhotella. Muistan kun kätilö tuli mun pään vierestä painamaan mahaa ja vauvaa alaspäin, joku sano että onneks olkoon, tyttö tuli mutta en saanu nähä tyttöä enkä kuullu mitään ääntä. Olin tosi huolissani. Mies haettiin kattomaan vauvaa ja mua kursittiin kasaan. Jonkun ajan päästä mies tuli vauva kapaloituna sylissä takasin ja pystyin huokasemaan helpotuksesta. Kaikki olikin hyvin. Tyttö oli hengissä!

Noin 7 aikaan meidät vietiin takas synnytyssaliin ja sain tytön ekaa kertaa rinnalle. Oma olo oli edelleen huono imetin ja oksensin. Auringonnousu oli kuitenkin kaunis ja tyttö jaksoi syödä heti 20 minuuttia kunnes nukahti kainaloon. Mies lähti 8 aikaan kotiin nukkumaan ja kun meidät vietiin osastolle lepäämään. Kamala synnytys oli ohi. Olin tosi helpottunu, mutta ihan sekasin lääkkeistä ja väsymyksestä. Tyttö oli kuitenkin ihana.

Synnytyksessä mukana ollut kätilö tuli juttelemaan illalla 22 aikaan mun kanssa osastolle. Sain sillon vasta kuulla että sen lisäks että mun omat supistukset oli ollu liian kovia ja synnytyskanava liian ahdas (just niinkun olin pelännykin) niin vauvalla oli ollu napanuora kaulan ympärillä. Sektio oli ollu välttämättömyys. Vauva oli heti synnyttyään veltto, kylmä ja hengitti huonosti, joten siks en saanu heti nähdä vauvaa vaikka niin oli luvattu leikkaussaliin menossa. Vauva oli annettu suoraa lastenlääkärille ja siellä hengitys olikin tuvennu ihan omin avuin sujumaan heti. Päässä oli iso muhkura takaraivossa kun supistukset oli työntäny vauvaa liian ahtaaseen lantioon mutta sekin palautuis parissa päivässä normaaliks. Tyttö sai ensin vaan 6 pistettä mutta tilanne oli korjaantunu nopeesti. Kätilö osas vastata kaikkiin mun kysymyksiin ja mulle jäi tosi hyvä mieli hänestä eikä mitään elinikästä traumaa synnytyksestäkään. Se vaan meni just sillä kaavalla mitä olin pelännykin, mutta tulipahan nyt koettua toisinto siitä mitä mun äiti on aikanaan kokenu mua synnyttäessä.

Tyttö syntyi siis 3.5. klo 6.17, 3130g 50cm pipo 35,5cm ja pisteitä 6.
 
Tykkäys, koska kaikki meni lopulta hyvin! Olis voinut myös laittaa sympatiat, kaikki sektiot nostaa itellä niin tunteet pintaan. Kaikesta sitä ihminen selviytyykin! Ja miten ne lääkärit osaakaan hommansa. :)

Mutta siis mieskö pääs leikkaukseen mukaan? Meillä ei siis päässyt ja muistan miten kyyneleet vaan valui, kun mies antoi suukon otsalle ja sanoi, että rakastaa mua. Ja sit mentiin saliin. Ehkä just siks jäikin kiireellisestä sektiosta niin julma kuva.
 
Juu kyllä se mies oli koko ajan siinä vieressä. Muuten olis kyllä ollu vielä kamalampi kokemus. Sen piti vaan vetästä leikkaussalivaatteet päälle. Mutta meillähän ei varsinaisesti ollu mikään kamala kiire tossa leikkauksessa kun olin just saanu sen supistuksia hillitsevän tipan niin vauvan sydänäänet oli toistaseks kunnossa ja supistuksissa ei ollu yhtään voimaa.
 
huh mikä synnytys hymykuoppa! Tuo miehen tuki synnytyksessä on kyllä korvaamaton! Ja hyvä ku voi kysellä mieheltä asiota synnytyksestä ku itellä iso osa ihan sumua! Ite aina puristin miestä sormista supparin aikana,jälkeenpäin sano että ei tienny että multa löytyy niin paljo puristusvoimaa :D. Samalla ku puristin sormesta niin mies punnas mun jalkaa vastaan ku siis ponnisteltiin passiivisesti kyljellään supistusten aikana ennenkuin alotettiin aktiivinen ponnistamonen kätilöiden kans. Aktiivisessa ponnistamisessa mies sano jälkeenpäin että mun naamalla vaihtu kaikki mahdolliset värit aina. Eka kuulemma meni huulet siniseksi ja sitten koko naama,oli välillä pelännyt että menetän tajuntani:D. Siltä Se kyllä välillä itsestäki tuntu
 
Dulu: tuolta toukokuisista huutelen! Mimmonen mieli sulla jäi oysista? Oon kuullu et on aika ruuhkanen paikka ja toiminta siellä sit vähän hätäistä niin vähä jännään ku itelläki sinne sit pitäis lähteä...riippuu tietysti ihan et miten paljo sattuu kerralla synnyttäjiä mut jäikö kuitenki hoitohenkilökunnasta hyvä fiilis?

Sent from my GT-I9195 using Vau Foorumi mobile app
 
Minäkin vastaan vaikkei suoraan kysyttykään, mutta kun kaksi kertaa OYSissa synnyttänyt.. Ja olin kyllä molemmilla kerroilla tyytyväinen henkilökuntaan. Ensimmäisellä kerralla oli ruuhkaista muttei se vaikuttanut synnytykseen vaan ihan rauhassa hoitui hommat. Osastolla ollessa ainoastaan tuntui et kätilöt oli aika kiireisiä ja ensikertalaisena ois välillä kaivannu enemmän opastusta esim. imetyksen kanssa mut pääosin positiivista sanottavaa. Nyt toisella kerralla oli osastolla paljon rauhallisempaa ja henkilökunnaltakin tuntui heruvan enemmän aikaa. Mukavia kokemuksia molemmista kaiken kaikkiaan :)
 
Kiitos, mukava kuulla positiivisiakin kokemuksia oysista! :)

Sent from my GT-I9195 using Vau Foorumi mobile app
 
Lyyti mulla jäi kans positiivinen kokemus oysista! Synnytyksessä mukana ollut kätilö oli aivan ihana vaikka kiirettä olikin (kaikki salit käytössä). Osastolla oli kätilöitä moneen lähtöön, pari semmosta joista Se kiire ja tympääntyneisyys näky mutta suurin osa tosi ihania. Kaiken sain mitä pyysin ja yleensä en ehtinyt Ees pyytää :). Ja osastolla oli aika täyttä.
 
Oon tässä "hetken" miettinyt et laitanko tän tänne vai en. Itteäni varten kirjoittelin mut jos ny jotakuta auttaa lukea niin mikä ettei jakoon. Hmm. Melko henkilökohtaista.

Meille syntyi sairaalassa pieni tyttö tiistaina 15. 4. klo 11.25, rv 40+2.

Heti sunnuntain lasketun ajan jälkeen alkoi kohdunkaulalla tuntua erilaiselta. Kävin nukkumaan, heräsin parin tunnin päästä. Kun yritin uudelleen unille, en saanut enää nukuttua poltoilta. Kyllä, nämä ovat niitä - synnytyssupistuksia! Annoin miehen nukkua ja valvoin itse. Vilkuilin kellosta suunnilleen supistusten väliä. 6-7 min säännöllisiä, mutta lyhyitä (30 sekuntia). Maanantaina aamulla kuuden jälkeen väli tiheni 3-4 min välille, supistukset pysyivät lyhyinä ja olivat helposti siedettävissä, vaikka pientä puhinaa aiheuttivatkin.

Mies heräsi töitä varten ja kerroin tilanteen. Hän päätti jäädä kotiin. Minulla oli maanantaiaamuna neuvola 8.30 ja lähdimme sinne yhdessä. Sieltä suositeltiin sairaalaan lähtöä. Ilman neuvolaa olisin todennäköisesti odotellut pitkälle iltapäivään ennen lähtöä, mutta meiltä on 55km sairaalaan ja neuvola on yli puolessa välissä matkan varrella. Lähdin näytille. Arvelin, että passittavat kotiin tai lähdetään vielä kaupungille ostoksille. Olin saapuessa sentin auki ja kohdunkaulan reuna jäljellä. Mutta ei, osastolle otettiin, kun käyrällä kriteerit täyttyivät. Kuulemma halutessani olisin saanut kyllä lähteä vielä kaupungillekin, mutta supistukset tekivät jo todella kipeää, joten jäimme sairaalaan.

Supistukset jatkuivat 30-45 sekunnin mittaisina, silloin tällöin joku pidempi. Väli oli 3-4 minuuttia. Kipu alkoi olla pysäyttävä joten menin suihkuun ja vietin siellä pari tuntia. Suihkusta poistuttuani supistukset harvenivat 7-8 minuutin väleille, ja sain nukuttua supistusten välillä. Olo alkoi olla kuin kuumehoureessa kun säännöllisiä supistuksia oli jatkunut 12 tuntia.

Päivällinen tuli ja meni ilman, että pystyin syömään mitään. Oksetti. Supistukset jatkuivat 7-8 minuutin välein, koko ajan kivuliaampina. Illalla yhdeksän aikaan pyysin kätilöltä sisätutkimusta, että onko tämä kaikki edes tehnyt yhtään mitään. Kätilö sanoi, että turhia sisätutkimuksia pitäisi välttää, ja jos se kerran helpottaa niin mene takaisin suihkuun, katsotaan tilannetta myöhemmin. Ja kutsu, kun alat tarvita kivunlievitystä (vastasin, että tuo on huono kriteeri, kun en lääkkeellistä kivunlievitystä halua). Miestä oltiin passittamassa yöksi kotiin, mutta huonetoverimme siirtyi synnytyssaliin ja sittenpä asia onneksi unohdettiin.

Yhdestätoista illalla vietin seuraavat pari tuntia suihkussa hengitellen syvään ja mieskin sai huoneen puolella hieman nukuttua. Suihkussa alkoi tuntua, kuinka supistusten mukana alkoi tulla ulos nestettä. Yhdeltä yöllä siirryin suihkusta takaisin sänkyyn. Nukahdin supistusten välillä. Kun nousin, valui reisiä pitkin hieman kirkasta nestettä.

Kätilö ei ollut vielä tullut takaisin. Olo oli yhä kuumeinen, mutta hieman helpottunut, joten päätin lähteä hakemaan mehua käytävältä. Matkalla önisin ja puhisin kaiteesta kiinni pidellen supistusta, kun toinen kätilö tuli vastaan, ja sanoi lähettävänsä oman kätilöni huoneeseeni kunhan näkee häntä.

Kahdelta yöllä kätilöni tuli käymään. Ei hän olisi tullut ollenkaan takaisin - hän kuvitteli minun nukahtaneen, kun en ollut häntä kutsunut. En kuulemma edes näyttänyt siltä, että olisin menossa vielä synnyttämään. Lähes vuorokausi kivuliaita supistuksia ja huonoa oloa - ei paljon naurattanut! Kerroin, että epäilin, että lapsivettä vuotaa. Ja limatulppaa tuli suihkussa isoina köntteinä ja verta mukana. Lapsivesitesti ei reagoinut, mutta kuulemma kertomani perusteella kuulosti siltä, että ylhäällä kalvoissa on reikä, ja että limatulpan mukana tullut veri voi sotkea testin. Näin kätilö sitten suostuikin tekemään sen sisätutkimuksen ja kun kymmenen minuuttia aiemmin en yhtään näyttänyt siltä, että olisin menossa synnyttämään, niin nyt olin yli neljä senttiä auki ja siirryimme miehen kanssa ammehuoneeseen vauhdittamaan avautumista.

Vietin ammeessa seuraavat kaksi tuntia kun mieheni nukkui tutkimussängyllä. Ammeessa tuntui, miten joka supistuksen myötä nestettä pulppusi ulos. Supistukset alkoivat tehdä todella kipeää ja minun oli vaikea päästä ammeeseen ja sieltä pois. Pois noustessa kylmä iski ja kun yritin kuivata itseäni nopeasti sainkin tunkea pyyhkeen jalkojen väliin kun vedet valuivat loristen lattialle.

Siirryimme synnytyssaliin aamuneljältä tiistaiaamuna ja olin tuolloin 8 senttiä auki. Synnytyssalissa sain TENS-laitteen sisäreisiin ja alaselkään sekä lämpimän geelityynyn alavatsalle. Supistukset tekivät todella kipeää, enkä kyennyt enää nousemaan liikkeelle tai seisomaan niiden ajaksi. Niitä tuli 3-4 minuutin välein ja ne olivat pitkiä.

Aamuseitsemältä sain uuden kätilön, kahdeksalta olin tarkistuksessa täydet 10 cm auki ja supistusten myötä alkoi ponnistuttaa, mutta kohdunkaulaa oli vielä kauttaaltaan reuna jäljellä. Ei auttanut kuin odotella ja pidätellä ponnistamisen tarvetta. Se pidättely tuntui kenties kaikkein pahimmalta tähän asti. Supistukset tulivat taas hieman harvemmin, noin 5-6 minuutin välein. Ne tekivät lopputyötään hitaasti, mutta kivuliaasti.

Aamukymmeneltä oli taas tarkistuksen aika. Nyt kohdunkaulaa oli jäljellä pieni lipare oikealla. Sain luvan ponnistaa kevyesti, jos se siirtyisi pois tieltä. Parinkymmenen minuutin päästä kohdunkaulaa oli yhä sama lipare jäljellä. Supistukset sattuivat todella paljon, ja toiveeni ponnistusvaiheesta polvillaan saivat jäädä. En kyennyt edes kääntämään kylkeä ilman apua, jalkani eivät seuranneet enää mukana ja sattui liikaa. Kipu sai minut jännittyneeksi kaikista rentoutusyrityksistä huolimatta. En saanut rakkoani tyhjäksi ennen ponnistusvaihetta, joten minut katetroitiin.

Synnytystäni hoiti kätilöopiskelija, joka oli oikein mukava ja minulle hyvin tukena. Välillä hän kutsui kokeneemman kätilön avuksi arvioimaan tilanteen. Sen saman, joka oli yövuoron kätilön lähettänyt huoneeseeni. Nyt molemmat olivat huoneessa ja minulta kysyttiin, saisivatko he yrittää käsin siirtää loput kohdunkaulasta pään ohi, jotta pääsisin ponnistamaan. Tässä vaiheessa halusin vain kivun loppuvan, ja suostuin. Seuraavan supistuksen yhteydessä siis minä ponnistin, ja kätilö siirsi kohdunkaulan syrjään. Se muuten sattui! Tässä vaiheessa rentouttava hengitys teki jo tilaa suoralle huudolle. Mutta se toimi, ja pääsimme aktiivisesti ponnistamaan.

Ensimmäiset supistukset menivät vähän harakoille, kun en oikein tiennyt mitä tehdä ja mihin suuntaan. Ponnistin kyljelläni jumppapallo polvien välissä ja kätilö tai mieheni tuki jalkojani. Homma ei juuri edennyt, enkä saanut ponnistettua tehokkaasti. Mutta pää teki hiljalleen tilaa ja tuli välillä näytillekin. Rakkokalvo puhkesi, ja loputkin vedet ja verta suorastaan purskahti ulos. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Supistukseni alkoivat heikentyä, ja vaihdoimme puoli-istuvaan asentoon. Mieheni tuki ponnistaessa päätäni ja jalkojani. Sain kätilöiltä lisää ohjeita ja ponnistuksiin alkoi löytyä suunta ja voimaa. Pää oli tehnyt riittävästi tietä ja oli aika saada vauva ulos. Tässä vaiheessa supistusten heikentyessä minulle tarjottiin oksitosiinitippaa, jonka otin vastaan. Puhe imukupista ja välilihan leikkaamisesta sai minuun uutta voimaa ponnistaa.

Päälaki tuli vihdoin esiin eikä painunut enää takaisin. Kätilö tuki välilihaa ja auttoi sormillaan tietä vauvalle. Se sattui enemmän kuin ponnistaminen. Pian pää oli autettu esiin ja selvisi, miksi ponnistamisen tarve tuli niin ajoissa ja toisaalta miksi ponnistaminen sattui paikallisesti paljon - tyttö syntyi nyrkki nenän päällä, nenä litassa ja mustelmalla, ja kätilöillä olikin työmaa saada käsi ja hartia pois tieltä ja tyttö käännettyä niin, että hän mahtuu ulos.

Tiistaina 15. 4. klo 11.25 meille syntyi yhdeksän pisteen tyttö. Tipu nostettiin rinnalle ja napanuoran annettiin sykkiä loppuun ennen katkaisua. Hetken päästä typy alkoi herätä tähän maailmaan ja hamuilla huulillaan. Siirsimme hänet paitani sisään vatsalleni, josta hän pian tarttui rintaan ja alkoi imeä. Isä itki vierellä onnesta.

Tyttö pidettiin rinnalla kunnes hän nukahti. Minulla toisaalta oli ongelma - oksitosiinista huolimatta istukka ei halunnut irrota, ja napanuorasta vetämällä vaikutti irtoavan vain nuora istukasta. Istukan painelu ja irroitusyritykset tekivät lisää kipeää, vaikka synnytyskipu oli jo muuttunut täyteen onnen tunteeseen. Minut katetroitiin uudelleen ja valmisteltiin leikkaussalia varten. Onneksi lopulta oksitosiini teki tehtävänsä ja vihoviimeisellä yrityksellä ennen leikkuria istukka irtosi kokonaisena.

Istukan irroittelun aikana tyttö mitattiin ja punnittiin, 48,5 cm ja 2845 g. Painoarvio edellisellä viikolla oli ollut 2900g. Väliliha säilyi ehjänä, ulkosynnyttimiin tuli pieniä nirhaumia. Ne kuulemma paranisivat varmasti hyvin itsekseenkin, mutta voisivat kirvellä. Joten päätin ottaa tikit ja minut puudutettiin ja pahimmat kohdat paikattiin. Tyty nukkui peittoon käärittynä isän rinnalla, kun saimme synnytyssaliin onnittelukahvit.

Synnytyksen jälkeen olin lopen uupunut, mutta täydellisen onnellinen. Pääsin suihkuun ja kävelimme osastolle. Tyttö seurasi mukana ja pääsi vierihoitoon. Jalat eivät juuri nousseet, mutta kantoivat hyvin ja seurasivat taas mukana. Kivut olivat poissa. Toki jos toiveita saisi esittää, olisi lyhyempi ja vähemmän kivulias synnytys ollut kiva. Mutta se kuuluu asiaan ja tietäen taipumukseni jännittyä synnytys sujui mielestäni hienosti. Synnytyskokemukseen ja salissa olleisiin kätilöihin olen todella tyytyväinen, ja toiveitani noudatettiin hyvin. Lopputulokseen taas olen enemmänkin kuin tyytyväinen ja synnytyksestä palautuminen lähti hyvin käyntiin.

Salissa tyttö rinnalla mieheni pottuili, että vieläkö meinasit seuraavan ilman kivunlievitystä. Vastasin että selvittiinhän tästäkin ja etkö kuullut. Juurihan tuo kätilö sanoi, että seuraava tulee helpommin.
 
Kiva kun jaoit kuitenkin tarinan! Ainakin musta noita oli kiva lukea ennen ja nyt jälkeenkin synnytyksen. Et mitä kaikkea voi olla edessä, kuitenkaan siihen ei silti pystynyt valmistautumaan. Ja huh, ite en olis kyllä voinut kuvitellakaan ilman kivunlievityksiä koko synnytystä, mutta näin erilaisia me kaikki ollaan ja jokaisella on oikeus siihen omaan päähän ja olla ottamatta tai ottaa lääkkeitä. :)

Onnittelukahvit jäi muuten meillä saamatta, pitäs varmaan pistää palautetta...:wink
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top