Noniin, nyt kun meidänkin poika nukahti, niin ehdin kirjoitella meidän tarinaa :) Ensin onnittelut kaikille, joita en vielä ole onnitellut!
Heräsin tosiaan sunnuntaina 7.3 aamulla varhain siihen, että supisteli suhteellisen säännöllisesti. Ajattelin kuitenkin jatkaa vielä unia, kun ei ollut menkkajomotusta suurempaa tuo. 6.30 katsoin sitten ekaa kertaa kelloa ja aloin seurata väliä, tuossa vaiheessa supisteli säännöllisesti jo n. 5 min välein, mutta vielä aika laimeasti. Kahdeksalta sitten nousin ja herätin miehen, sekä kerroin, että nyt on tässä jo jokusen tunnin säännöllisesti supistellut. 10.30 soitin miehen pyynnöstä synnärille, hän alkoi olla jo aika täpinöissään kun supistukset edelleen tiuhenivat. Kuten tiesinkin, käskivät vielä jäämään kotiin, kunnes alkaa tuntua oikeasti kurjalta. Sain myös luvan lähteä aamulenkille koirien kanssa, kätilöstä se oli erinomainen ajatus :) Sanoi kuitenkin kaivavansa mun paperit valmiiksi ja arvioi, että varmaan vielä saman päivän aikana vauva syntyy. Aamupalan jälkeen lähdinkin lenkille, supistuksia tuli jo parin minuutin välein, mutta kävelin kuitenkin reippaan lenkin ihanassa kirkkaassa pakkassäässä reilun tunnin, huomasin samalla, että tosi paljon auttoi koveneviin supistuksiin tuo liikkuminen! Huvitti siinä kävellessä, kun mietin, että illalla saattaa jo olla käärö sylissä! N. sataa metriä ennen kotia holahti sitten vedet housuun. Supistukset alkoi jo olla aika napakoita, menin kotona ekaksi lämpimään suihkuun ja sitten aloin laittaa tavaroita kasaan. Onneksi tajusin myös syödä kunnon ruoan, tosin ramppasin jo siinä vaiheessa meidän keittiö-olkkari-eteinen-väliä ympäri aina supistuksen alkaessa, välissä kävin lappamassa ruokaa suuhun. Ennen yhtä sitten lähdettiin synnärille, ottivat heti verikokeet kun oli vedet menneet, olin 2cm auki ja supistukset käyrillä olivat säännölliset edelleen ja tulivat parin minuutin välein. Ekat 2 h saatiin kävellä miehen kanssa sairaalan käytäviä ristiin rastiin, kun toivoin, että saisin olla liikkeessä. Samalla laitettiin mulle TENS-laitteen elektrodit selkään ja ohjain kaulaan roikkumaan. Puoli neljään käveltiin, kunnes kätilö tuli uudelleen hakemaan käyrille. Supistukset alkoivat olla jo tosi inhottavia, TENS kuitenkin auttoi tosi paljon samoin kuin liike. Käyrillä makaaminen oli kuitenkin jo tosi inhottavaa! Supistukset olivat voimistuneet kovasti ja kohdunsuu avautunut reilun sentin. Sitten sain luvan mennä kylpyyn, kun oli tulehdusarvot normaalit. Kylpy tuntui taivaalliselta, oli ihana lillua lämpimässä vedessä painottomassa tilassa, sain hyvin pään tuettua reunaa vasten ja kelluin muuten ihan rentona, supistukset oli paljon helpompi ottaa vastaan kun pystyi täysin rentoutumaan. Tunnin jälkeen alkoi tulla jo kovempia supistuksia, mutta halusin vielä olla ammeessa. Kahden tunnin kohdalla oli sitten lähdettävä, kohdunsuu oli jo 6cm auki ja supistukset niin kovia, etten meinannut päästä enää ammeesta ylös, niitä tuli myös niin tiuhaan, että ajatus siirtymisestä muualle tuntui tosi vaikealta. Suuntasimme synnytyssaliin n. klo 18 ja vauvan päähän laitettiin sydänseurantapiuha, minä sain taas TENSin selkään. Koitin terapiapallolla sekä keinutuolilla istumista, mutta kumpikaan ei tuntunut hyvältä, joten päätin pysyä jalkeilla ja ramppailin n. metrin matkaa ees taas sen minkä sydänpiuha salli. Supistukset oli tuossa vaiheessa jo niin kipeitä, että kätilö tarjosi ilokuusua, mitä koitin, mutta se ei sopinut mulle lainkaan, päässä alkoi vain surista ja samalla ahdisti pitää maskia naamalla, tuntui, että tukehdun. Muutaman vedon jälkeen jätin ilokaasut, ja ramppasin taas
ees taas. Sitten on mulla ajantaju lähtenyt, silmät kiinni pysyin liikkeessä, keskityin hengittämiseen ja itseni rentona pitämiseen. Yllättävän hyvin pystyin rentoutumaan etenkin supistusten välillä, mutta myös niiden aikana, enkä krampannut kipua vastaan. En kuitenkaan jaksanut yhtään keskittyä ympäristööni, eikä muhun kuulemma oikein enää saanut kontaktia. TENS-laitteen boost-nappi oli kuitenkin kovassa käytössä aina kun alkoi supistaa, se auttoi tosi paljon, rentoutti alaselkää ja lievensi kipuaistimusta. Aika monta tuntia on sitten mennyt noin, kunnes alkoi tuntua tosi ikävältä, en jaksanut enää olla jalkeilla ja jouduin huilaamaan välistä sängyllä, tosin siinä supistukset tuntuivat aivan sietämättömiltä. Kätilö tarjosi vielä kohdunkaulanpuudutusta, joka oli kivunlievityksestä ainoa, jota olin sanonut voivani harkita, koska olin kai aika surkean näköinen, mutta siinä tilassa halusin vain olla rauhassa enkä ketään sörkkimään neuloilla. Myös koska tuohon saakka oli päästy ilman kipulääkkeitä, niin halusin selvitä loppuunkin asti kuten tarkoitus olikin. Vasta tuossa vaiheessa tuntui, että en kyennyt enää rentoutumaan supistusten aikana, vaan keho kramppasi väkisin niitä vastaan. Tuo ei onneksi kestänyt kauaa, kun jo ilmoitin, että nyt alkaa ponnistuttaa. Mies hälytti kätilön paikalle, joka tarkasti kohdunsuun, oli lähes auki, mutta hieman oli vielä kohdunkaulaa jäljellä. Sain ponnistaa muutaman kerran, jolloin kohdukaula hävisi, ja sain alkaa ponnistelemaan. Ensin koitettiin sängyllä kaikki mahdolliset asennot ja aina oli tosi paha olla, parhaiten sain oltua nelinkontin, jolloin pidin sängyn päädystä kiinni, mutta siinäkin polvet luisuivat. Ponnistusvaihe oli minusta ahdistavin, ei siksi, että olisi tehnyt kipeää, vaan siksi, että tuntui, että voimat loppuu. Kaikki huusivat vaan vieressä, että ponnista, pidempään, leuka rintaan, uudestaan, ja itsestä tuntui, että ei vaan jaksa. Sängyllä jonkin aikaa ährättyäni päästiin onneksi jakkaralle, missä oli tosi paljon helpompi olla! Jalat sai tukevasti maahan ja mies piti tukevasti takaa kiinni. Tuossa jakkaralla oltiinkin sitten tunnin verran, aika nopeasti pää oli jo niin alhaalla, että hiuksetkin näkyivät ja kätilö jo hälytti lastenhoitajankin paikalle, tosin sitten homma jämähti joksikin aikaa, pää ei meinannut tulla ulos ja multa alkoi voimat loppua. Kätilö sanoi varmaan sata kertaa, että vielä kerran ponnistat ja vauva on maailmassa, tosin edistystä ei tapahtunut ja itse aloin jo hermostua, että miksi se ei sieltä tule. Yritin samalla kuunnella vauvan sydänääniä, etteivät vaan laske, toinen kun oli ollut jo pinteessä aika kauan päästään. Olin toivonut, että epparia ei tehdä jos se ei ole aivan välttämätöntä, ja niin kätilö suihkutti välilihaan öljyä ja venytteli sitä, ja käski vaan ponnistaa. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen pää niksahti ulos ja sitten koitti koko synnytyksen kamalin vaihe, eli se kun koko nyytti vedettiin pihalle, siinä musta tuntui, että repeän ja kipu tuntui ennen kaikkea raskausaikana saamissani peräpukamissa. Missään vaiheessa ei sattunut lantioon eikä muualle, mutta tuo oli hirvittävä hetki ja se on oikeastaan ainoa hetki koko synnytyksestä, mikä on vieläkin muistissa kamalana - supistuksia en muistanut oikein enää edes seuraavana päivänä. Huusin kyllä niin, että kurkku oli kipeä monta päivää, mutta onneksi tuo ei kestänyt kuin pienen hetken ja koko synnytys loppui siihen. Kello 22.53 syntyi siis meidän pikkumies ja sitten sainkin jo hänet syliin :) Iskä leikkasi napanuoran ja pääsin vauvan kanssa sängylle. Kaikki väsymys oli saman tien poissa ja ihmeteltiin uutta pikkuista, tosin oli ahdistavaa, kun ei edelleenkään jätetty rauhaan, vaan kätilö tuli irrottamaan istukkaa ja sen painaminen kyllä sattui! 600gr painoi ja oli ehjä, tosin emme kumpikaan halunneet sitä nähdä. Sen jälkeen tutkivat alapään, häpyhuuliin tuli pari pientä hiertymää ja sain 4 tikkiä välilihaan, johon tuli 1-asteen repeämä. Sitten pääsikin poika tissille, ja siinä ihmeteltiin toisiamme ekat 2h. Isä kylvetti pojan ja itse pääsin suihkuun ja oli pienoinen yllätys miten paljon vuosin verta, olo oli kuitenkin hyvä siitäkin huolimatta kiitos hb:n joka synnytyksessä mitattiin olleen jopa 148! Iltapalan jälkeen päästiin osastolle n. klo 02:00, iskä joutui lähtemään kotiin ja itse en saanut unta koko loppuyönä, katselin vain vieressä nukkuvaa vauvaa ja ihmettelin, että minäkö tuon tosiaan synnytin [:D]
Reilun 15h kesti siis koko toimitus, aktiivinen ponnistusvaihe reilun tunnin ja sitä ennen ponnisteltiin reilut puolisen tuntia siinä sängyllä, mutta se meni juuri niin hyvin kuin olin toivonut ja tosi iloinen olin siitä, että luomuna selvittiin loppuun asti ja mitenkään ei tarvinnut synnytykseen puuttua! Itselle jai tosi hyvä mieli synnytyksestä, nyt jälkeenpäin ajateltuna se oli upea kokemus, joka kyllä muutti paljon sekä minua, että iskää :) Mulle tuo kokemus jäi mieleen eräänlaisena "naiseuden riittinä", jonka jälkeen on ollut jotenkin tosi naisellinen olo, ylpeys itsestä ja omasta kehosta, joka ei jättänyt pulaan synnytyksessäkään, vaan toimi juuri niinkuin piti [:)] Synnytyksessä on aina miljoona muuttujaa, jotka voi ohjata tapahtumaa suuntaan tai toiseen, miksikä se onkin niin ennalta mahdoton suunnitella, itse olen kuitenkin tosi kiitollinen, että sain juuri sellaisen synnytyksen kuin toivoin ja lapseni mahdollisimman luonnollisen syntymän :) Toki suuri osa oli myös ihanalla kätilöllä, joka jaksoi nähdä vaivaa ja panostaa meidän synnytykseen niin suurella tarmolla - ei varmasti moni olisi ollut valmis kyykkimään tunnin lattialla jakkaran alla ja tekemään kaikkensa mun välilihan säästämiseksi! Koska synnytykseen ei puututtu, toivuin koko touhusta tosi nopeasti, enkä tarvinnut kuin yhden särkylääkkeen yöllä synnytyksen jälkeen, kun tikkejä alkoi särkeä. Heti pystyin istumaan ja nauttimaan täysin rinnoin vaavista, mikä oli aivan mahtavaa [:)]
Tässäpä vielä eka otos heti syntymän jälkeen, kertonee enempi kuin tuhat sanaa <3 Toivotan kaikille synnyttämään lähtijöille onnea matkaan, luottakaa itseenne ja kehoonne, muistakaa pysyä rentoina ja hengittää! Ja tosiaan suosittelen tuota TENS-laitetta kaikille, sitä voi käyttää puudutteidenkin kanssa, eikä ole mistään pois - itse selvisin sen avulla , joten ehdottomasti kannattaa ainakin edes kokeilla! Jossain sairaaloissa laite onkin jo olemassa, mutta sen voi vuokrata myös Aktiivinen synnytys ry:ltä 40e hintaan (lähetys onnistuu myös postitse).