Synnytyskertomukset

tättärä

tättärä

Puuhakas puhuja
Ajattelin, että näille voisi avata oman ketjun, jotta eivät vallan huku kuukausipinoihin, niitä kun on aina kiinnostava lueskella.

Täällä ollaan yhtenä kappaleena, joten joku muu aloittakoon itse asian. Olisihan minullakin noita synnytysmuistoja kerrottavaksi, mutta jos nyt pysytään näiden jouluvauvojen maailmaantuloissa eikä vedetä sisaruksia mukaan... Ja tuo "syntyneet vauvelit"-ketju pysyköön listana lapsosista eli tänne tarkemmat synnytyskuvaukset.
 
Nostanpa tämän! Eli tänne pitemmät synnytyskertomukset, tuohon "syntyneet vauvelit"-ketjuun ne vauvan tiedot lyhyesti.
 
^[:D][:D] Vakavasti puhuen, ei leikkaus oo tyhmä ollenkaan. On sekin synnytys, vaikka onkin erilainen. Miten sulla olikaan, oliko hätäsektio vai suunniteltu vai miten?
 
Mystis: sä ainakin tuolla jossain aiemmin annoit hyvän kuvauksen leikkauksesta. Siihenhän liittyy tosi paljon kaikkea myös. Ei se ole pelkkä "typerä leikkaus". [:)] Eli ihmeessä kerro kokemuksestasi jos vaan jaksat kirjailla. Ja samat muille sektion kokeneille, että mielellään niistäkin kokemuksista lukee.
 
Joo siis voi viude kun ketuttaa tuommoinen että tyhmä leikkaus! Mitä tyhmää on siinä että vauva tulee maailmaan, ihan sama miten.
Ja sit on sanottava se että allekirjoittanutta ainakin henk koht kiinnostaa enemmän alustavat tapahtumat kuin itse babyn ulospuskeminen. Eli koska tapahtui jotain miksi alettiin miettiä lähtöä, koska lähdettiin sairaalaan jne. Ja kivunlievitysten aiheuttamia mielipiteitä ja niin edelleen. Eihän se itse vauvan ulos punnaaminen nyt ole läheskään niin mielenkiintoista kuin aika ennen sitä ja sen jälkeen. . NI [:D]
 
Mä nyt yritän kirjotella jotain mitä muistan[:)] Kellonajoista ei tarkkaa muistikuvaa eikä tietoa missään et heitän arvioita..
19.10.2010 oli ihan tavallinen rutiini neuvolakäynti,jossa sitten selvisi,että paineet koholla(alapaine 125) ja valkuainen oli kolmella plussalla.Turvotustakin oli reilusti ja paino oli tullu viikkoa kohden kilo! Yöllä mulla oli ollut aivan järkyttävä päänsärky jota luulin migreeniksi,mutta paljastui myöhemmin myrkytyksen aiheuttamaksi.Näköhäiriöitä oli myös ollut.Neukku soitti gravidaan,josta käskivät mun heti mennä sinne.Soitin miehelle,että pitäs tulla mua hakemaan neuvolasta ja pitää lähteä samantien ajelemaan.Neukku meinas ambulanssin mulle soittaa,eikä antanu mun kotia asti kävellä vaikka asutaan vieressä vaan miehen piti tulla hakemaan.Mies oli ollu yövuorossa ja nukkunu muutaman tunnin ja oli tietty hiukan äkäinen.Lähdettiin sit ajelemaan ja gravidassa taisin olla n.10-11.

Menin sitten käyrille ja ottivat paineita jotka nousi vaan ylöspäin.Vauvan sydänäänet oli hyvät.Lääkäri teki ultran ja sisätutkimuksen,kanavaa oli jäljellä muistaakseni 2-3cm ja sormelle auki,joten teki kovakouraisemmin jos olisi lähtenyt vaikka synnytys itsestään käyntiin.Päättivät sitten,että siirryn osastolle tarkkailuun.Osastolle päästyä vaihtelin sairaalavaatteet,sain unilääkkeen ja ensimmäisen kortisonipiikin.Muutamat päivät meni samalla tavalla osastolla ollessa eli käyriä otettiin monta kertaa päivässä,paineita mitattiin ja pissa piti kerätä talteen aina 20-08.Verenpainetta alennettiin albetol lääkkeellä ja sain myös toisen kortisonipiikin.Taisin olla ensimmäisenä tai toisena päivänä myös tipassa,jos tilanne olisikin pahentunut ja olisi joutunut leikkauksen tekemään.Käyrillä ollessa tuli myös erittäin isoja supistuksia.22.10.2010 lääkäri teki sisätutkimuksen,kanavaa jäljellä 1,5cm ja edelleen sormelle auki,ultran teki myös ja kaikki vauvalla hyvin,painoarviota ei kuitenkaan tehnyt.Palasin takaisin sitten osastolle ja jatkoin päivää niinkuin aina.Noin klo 17 aloin tuntea tosi huonoa oloa ja aloin nähdä kirkkaita valopalloja jotka ei lähteny näkökentästä ja niitä pystyi seuraamaan katseella.Lääkäri tuli käymään ja sanoi että tilannetta tarkkaillaan.Muutaman tunnin niissä oloissa olin kunnes joskus klo 20-21 alkoi tärinä joka ei johtunut kylmästä.Pitelin sängystä kiinni ja soitin kelloa ja kerroin oireesta ja hoitaja kävi kutsumassa lääkärin paikalle.Lääkäri päätti,että siirtävät mut synnytyssaliin yöksi magnesium-tippaan(jonka pitäs lievittää oireita) kun osastolla ei henkilökunta riittänyt mun tarkkailuun.Kätilöopiskelija otti vielä käyrää ennen saliin lähtöä ja kertoi mitä leikkauksessa tapahtuu kun itkin hysteerisesti kun mua pelotti kauheasti.

Synnytyssaliin päästessä vaihdoin vaatteet ja hoitaja laittoi magnesium-tipan ja tavallisen tipan.Lääkäri kävi sanomassa,että leikkaus tehdään aamulla klo 8 tai 9.Laitoin miehelle viestiä että leikkaus tehdään aamulla että ei menis töihin,ja sanoin ilmoittavani aamulla sitten milloin voi tulla sairaalaan.Yritin saada nukuttua,ja ehkä torkahdin hiukan ennenkuin olo alkoi huonontua entisestään.23.10.2010 magnesium-tippa aiheutti kamalan kuumuuden tunteen ja tuntui että olen ihan tulessa,tärinä paheni ja ylävatsa kipu alkoi.Tässä vaiheessa en tiennyt enää mitä kello oli,olin ihan sekaisin.Lääkäri ilmoitti että on pakko tehdä kiireellinen sektio.Hoitaja laittoi katetrin,jonka laitto ei tuntunut millekään.Sitten mua alettiin kärrätä kohti leikkuria.Matkalla oli kauhea kasa hoitajia jotka juoksi etsimään lastenlääkäriä ja muuta henkilökuntaa saliin.Sain myös pahoinvointia estävän lääkkeen.

Leikkaussali oli kauheen kirkkaasti valaistu rauhallisen tuntuinen paikka.Ei pelottanut mutta tärinä oli kauhea ja tuntui pahenevan.Piuhoja ja letkuja kiinniteltiin.Nuori mies esitteli itsensä anestesialääkäriksi,ja sitten alkoi tuikkia puudutusta mun selkään.Ei sattunut yhtään,ihan kuin lääkäri olisi vaan tökkiny selkää sormella.Puudutus jouduttiin laittamaan kaksi kertaa,kun ensimmäinen vei vain jaloista tunnon kokonaan.Toisella kertaa oli puutunut oikein.Anestesialääkäri istui mun vieressä ja sanoi että nyt siellä leikataan,mahassa tuntui pientä painetta ja vellomista,sitten tuntui kiskomista ylämahalla,poika oli kauhean ylhäällä ja jotenkin jumissa niin joutuivat repimään sitä kaksin käsin.Lääkärit päivittelivät veden määrää,klo 1:59 kuului rääkäisy,jonka jälkeen poika huuti urakalla.Poika pyyhittiin ja käärittiin liinaan ja vietiin punnittavaksi ja mitattavaksi.Lääkärit hääräili mun mahan kanssa ja poikaa käytiin näyttämässä mulle ja kerrottiin sen painavan 2800g.Sitten makoilin ja odottelin,että lääkärit saa mut umpeen.Mulle tuotiin lämpöpeittoja,koska puudutteesta tuli uusi tärinä,sain myös happea.

Heräämöön menemisestä ei muistikuvia.Aamulla poika tuotiin hetkeksi mun syliin ja sitä ennen hoitajat oli tuonu pojasta mulle kaksi kuvaa.Kysyin hoitajalta voisiko ne soittaa mun miehelle.Mies ei vastannut ja soitti sitten jossain vaiheessa siihen hoitajan puhelimeen ja kerroin että poika syntyi yöllä leikkauksella ja että voisko mies tulla nyt sairaalaan.Mies pääsi poikkeusluvalla katsomaan mua heräämöön koska olin sellaisessa eristyksessä muista.Hoitaja kävi tuomassa mun oman puhelimen,poikkeusluvalla sain pitää sitäkin.Mies kävi katsomassa mua ja tiesin että olin kamala näky kaikkien piuhojen ja letkujen kanssa.Kävi katsomassa myös poikaa.Muutaman päivän olin heräämössä,ja en tiennyt mistään mitään,maksa-arvot nousi,trombosyytit laski ja olin varma että nyt mä kuolen.Hoitajat kertoi että myrkytys ei mennyt ohi.Muutaman päivän päästä alkoi näyttää siltä että voin siirtyä osastolle.Hoitaja kärräs mut sängyllä ensin vastasyntyneiden teholle katsomaan poikaa ja sen jälkeen osastolle.Katetri ja tippa poistettiin ja sain käydä vessassa.Makoilin sängyssä ja vedin kipulääkkeitä.Mies tuli katsomaan mua ja kärräs mut pyörätuolilla katsomaan poikaa.Päivät meni lääkkeitä vedellen ja tehon ja oman osaston väliä rampaten.30.10 päästiin kotiin ja 31.10 jouduin takasin sairaalaan tulehtuneen haavan takia.4.11 pääsin itse kotiin ja tässä nyt ollaan[:)]
Eli mulla oli pre-eklampsia joka paheni luultavasti eklampsiaksi ja sain harvinaisen HELLP-oireyhtymän.
Leikkaus ei ollu kauhea,ja jos pitäisi valita niin ennemmin leikkaus kun migreeni.Tulehtunut haava nyt oli ainoa huono puoli.Pisteitä poika sai 9/9 [:)]
 
Kiitos Mystis! [:)] Rankka kokemus, mutta omalla tavallaan myös kaunis. Ja pääasia, että poika ja äiti selvisivät kuitenkin. Oli kiva kun kerroit, miltä se tuntuu kun tehdään sektiota. Sitä olen monesti miettinyt. 
 
Vaikeaa käyttää tätä uutta foorumia, jostain syystä joko liian raskas pohja yhteyksilleni tai sitten jostain muusta syystä uutuudenkankeutta.

Jokatapauksessa, eilen aamulla kirjoitin synnytyskertomuksen ja TIETYSTI ennen kuin sain sen lähetettyä foorumi meni alas. ONNEKSI kerrankin olin kopioinut tekstini, joten tässä uusi yritys lähettää tuo.

tässä tuoreeltaan kokemukset (tosin saattaa katketa kesken, jos "Anselmi" heräilee...)

Eilen illalla lueskelin rauhassa iltasadut lapsille ja laittelin nuo nukkumaan. Muutama napakampi supistus siinä illan mittaan oli tuntunut, mutta noitahan nyt on tullut ja mennyt. Valmistelin itseäni yöpuulle, kun yllättäen supistukset ykskaks päättivät napakoitua ja tihentyä n.21.30 alkaen... Tunnin uskalsin tilannetta kuulostella ennen kuin otin puhelimen käteen ja soitin ambulanssin. Tuossa vaiheessa supistukset olivat suunnilleen sellaisia, joista viimeksi sanoin kätilölle, että tuntuu kuin hieman supistelisi ja tulivat n.5-6 minuutin välein.

Ambulanssi ehti paikalle noin parissakymmenessä minuutissa ja hetken jutustelun jälkeen siirryimme autoon, jossa toinen (molemmat ambulanssi"miehet" olivat naisia) ensihoitaja vilkaisi kohdunsuulle ja sanoi, että hän ei osaa mitään senttejä sanoa, mutta ei se kyllä kaukana ole, joten mennään lujaa Tampereelle. Aina muun liikenteen häiritessä kulkua sitten laitettiin vilkkuja päälle ja ajeltiin Taysin pihaan. Matkalla supistukset alkoivat nopeasti tihetä entisestään ja myös pidentyä ja voimistua niin että jossain Ruutanan kohdalla jo itse ajattelin, että tässä ollaan kyllä jo ihan avautumisen lopulla. Pakko oli puristaa aika kovaa sängynreunoja ja kun autossa ei tietenkään mitään kivunlievitystä ole saamasessa niin vain purra hammasta ja kestää.

Kunnialla päästiin taysiin ja tytöt kärräsivät minut synnytysvastaanottoon (jossa muuten oli vastassa tuttu kätilö, joka oli 4A osastolla silloin, kun siellä makoilin). Siirryin vaivalla paareilta synnytysvastaanoton laverille ja tilanne tarkistettiin ja todettiin, että kohdunsuu oli täysin auki - eli ei kuin kiireesti synnytyssaliin. Valtava kalvorakko kuulemma vain pullisteli ja pelkäsivät sen "räjähtävän" matkalla. Saliin kuitenkin ehdittiin ja muutama supistus siinä vielä tuli ennen ponnistamistarpeen tunnetta, jonka koittaessa sitten kätilö puhkaisi kalvot ja alettiin puskea vauvaa maailmaan. Ajantaju oli hieman kateissa, joten ennen kuin kätilö tulee käymään synnytyksen läpi kanssani en osaa sanoa kauanko kesti ennen kuin lapsi pulahti ulos. Alkuun ponnistin puoli-istuvassa asennossa, mutta sitten kätilön kehoituksesta vasemmalla kyljellä maaten, jolloin tuli paremmin voimaa työntöihin ja kyllä se suht nopeasti meni.

Mustatukkainen pikkumies syntyi ja jälkeiset menivät normaalisti. Mutta varsinaisen synnytyksen jälkeen oli pieniä ongelmia, kohtuni ei tahtonut supistua normaalisti vaan alkoi vuotamaan hyytymiä. Tuo on kuulemma tavallista, jos takana on monta synnytystä niin kohtu saattaa supistua normikokoon laiskemmin. Niinpä käteen laitettiin oksitosiinitippa ja suolaliuosta korvaamaan verenhukkaa. Loppujen lopuksi peräsuoleen laitettiin cytoteciä (samaa lääkettä, jolla käynnistävät synnytyksiä) 4 kokonaista pilleria ja niillä tilanne vihdoin saatiin rauhoitettua. Verta meni kuitenkin noin litra, mutta hyvin on nesteytys toiminut, kun suht hyvä olo tässä on ja jaksan jopa leikkiä tämän läppärini kanssa. Mitään kivunlievityksiä en tälläKÄÄN kertaa ehtinyt saada, nyt ei ollut toivoa edes ilokaasusta, kun avaavat supistukset tulivat matkalla. Ja streptokokkiin ei ehtinyt saada antibioottia, joten vauvan vointia nyt tarkkaillaan ja samoin hänen tulehdusarvojaan. Tosin, kun kalvot pukaistiin vasta synnytyksen ollessa jo loppusuoralla on hyvin mahdollista ettei tuo lainkaan ehtinyt bakteerin kanssa olla kosketuksessa ja onhan sekin mahdollista, että antibiootit olisivat tehonneet eikä minullakaan sitä bakteeria enää ole. Kontrollia ei ehditty viimeisen kuurin jälkeen ottaa. Nyt lopetan romaanin, pikkumies inisee ja pitää kutsua hoitajaa...

 
Olitkin jo ehtinyt tänne laittaa tarinaa, ärsyttävää kun nuo ketjut on ihan sekasin, eikä aikajärjestyksessä...

Mutta tosiaan, aika vauhdilla poikanen tuli :) Onneksi et kauaa aikaillut ambulanssin soittamisen kanssa, oli aika pienestä kiinni, ettei poika nähnyt ensimmäisenä ambulanssin seiniä.

Näitä on tosi kiva lukea! Kiitos kun Mystiskin kerroit oman tarinasi, ei ollut ollenkaan tylsä tai tyhmä vaan nimenomaan mielenkiintoinen. Halutaanhan me kaikki tietää miten kohtalotovereilla on mennyt.
 
Jaahas... jos sitä vaikka yrittäisi vähän koota ajatuksia ja käydä läpi maanantain tapahtumia.

Sunnuntaina meni illalla vähän pitkään ja kun maanantaina heräsin seitsemän aikaan, yritin vielä toiveikkaasti saada uudestaan unen päästä kiinni. Sitten tuli kuitenkin supistus ja jostain syystä ajattelin katsoa kelloa. Vähän huvikseni, että jos vaikka tulisi lisää. Yöllä oli jonkin verran ollut supistelua ja jotenkin se aamuinen tuntui vähän päättäväisemmältä. Kello oli siis n. 7.20. Yllätyinkin kun ei kulunut kymmentäkään minuuttia kun jo seuraava tuli. Siitä se sitten alkoi. Vähän vajaan kymmenen minuutin välein tuli napakoita menkkajomotuksia, pääasiassa tuntui alavatsalla, välillä selässä. Nousin sitten ylös kuulostelemaan ja alkoi jo olla sellainen olo, että tänään tulee. Supistukset voimistuivat pikku hiljaa, mutta keskityin hengittämään syvään ja rauhallisesti. Sillä pärjäsin johonkin yhteen asti, jolloin sitten sanoin, että nyt lähdetään. Siinäkin vaiheessa pärjäsin ihan hyvin, vaikka kipeää alkoi tehdä, mutta tuli sellanen olo, että viisainta siinä vaiheessa lähteä, eikä odottaa että on ihan paskana. Supistusten välikin oli se viisi mnuuttia. Myöhemmin selviääkin, että olin kaukaa todella viisas :) Kävin vielä vessassa ja siinä kohtaa irtosi limatulppa.

Synnärillä vastaanotossa sitten annoin pissanäytteen, se oli ok, vauvan sydänäänet ok, mulla alko verenpaine hiukan kohota, mutta taisi johtua kivusta. Sitten sisätutkimuksessa selvisi, että kohdunsuu on viisi senttiä auki, olin itse tosi yllättynyt. Vaikka säännöllisiä ja voimistuvia supistuksia oli ollut jo yli kuusi tuntia, niin silti oli sellainen olo, että mahtaako tästä nyt lasta tulla. Oli tosi anteeksipyytelevä olo, varsinkin kun viereisellä sängyllä yksi nainen vaikeroi tosi pahan kuulosesti ja sillä oli auki kolme senttiä. Itse vain hengittelin ja hymisin supistukset läpi, niin alkoi epäilyttää tultiinko liian aikaisin. Mutta siis niin, saman tien oli aika lähteä saliin, joten vuorossa vaatteidenvaihto ja suolityhjennys. Suolityhjennyksen tyhjennys vaihe oli aika ikävä, koska siinä kohtaa supistukset oli jo suht kovia.

Kello oli 15.00, kun asetuttiin synnytyssaliin. Silloin pyysinkin heti lämpökääreitä kipua lievittämään. No eipä ne mitään auttanut, tuntui että ehkä jopa korostivat vaan kipua. Olisivat varmaan auttaneet siinä aiemmin yhdessä hengityksen kanssa, mutta ei enää tuossa vaiheessa. Sitten kätilö ehdotti ilokaasua ja olin että joo kaikki vaan nyt kehiin :) Pää meni aika tehokkaasti sekaisin, jonkin verran ehkä auttoi supistusten sietämiseen, mutta ehkä enemmän se auttoi rentoutumaan supistusten välillä. Ei se kipu mihinkään kadonnut. Välillä oli pää niin sekaisin, että oli vaikea arvioida milloin olisi aika ottaa seuraavat hatsit. Ilokaasukin olisi varmasti ollut hyvä apu aiemmassa vaiheessa, tai ainakin parempi. Supistuskivut yltyi ja lopulta pyysin epiduraalin. Vaikka taysissa on hyvä anestesialääkärimiehitys, niin eikö mun tuurilla ollut kuitenkin juuri se joku hätätilanne, että jouduin odottamaan ikuisuudelta tuntuvan ajan. Todellisuudessa ehkä vartin. Tässä vaiheessa kun supistuskivut olivat pahimmillaan, pakko todeta, että se kipu oli jotain ihan käsittämätöntä. Ei sitä voi edes sanoa kivuksi. Jotain sellaista tuskaa, mitä ei pysty kuvittelemaan eikä onneksi enää edes muistamaan. Kroppa ihan sätki ja ilokaasun hengittäminen oli todella vaikeaa, oli pakko heivata maski ja vain huutaa. Ilokaasukin vain ahdisti siinä vaiheessa, kun pää oli ihan sekasin eikä sen takia oikein hallinnut itseään ja sitten vielä kipu siihen päälle. Mutta kyllä sen kestää, koska vaihtoehtojahan ei ole. Ja se kipu on sitä hyvää kipua. Mutta joo, mun kokemuksen mukaan supistuskivut on sanoinkuvaamattoman tuskallisia kun ne ovat pahimmillaan. Älkää nyt silti pelästykö, kyllä siitä selviää :) Eikä kaikki välttämättä koe sitä niin ja osa varmaan ehtii saada sen sopivan kivunlievityksenkin hyvissä ajoin. Mutta takaisin tarinaan. Epiduraalin sain siis lopulta 16.45, sen jälkeen taisi tulla vielä yksi supistus, johon otin ilokaasua ja oli kamalaa. Oli muuten myös mielenkiintoista kun epiduraalin laiton aikana tuli tuollainen hirveä supistus, eikä saanut liikkua. En todellakaan tiedä, miten pysyin siinä. No, huutaminen auttoi. Mutta sitten, meniköhän kymmenen minuuttia niin epiduraali alkoi todenteolla vaikuttaa. Koko ajan olo helpottui kun pahin piikki supistuksista katosi jonnekin ilmaan. Lopulta en oikeastaan tuntenut enää supistuksia, ainoastaan paineen lantiossa ja takapuolessa kun vauva lasketui alemmas. Se oli kyllä ihana tunne, kun kipu vain katosi, ihana ihana epiduraali. Supistukset eivät kuitenkaan kadonneet mihinkään, eivätkä oikeastaan edes laimentuneet, kuten usein voi käydä. Eli synnytys jatkoi etenemistään hyvää vauhtia.

17.40 kätilö teki sisätutkimuksen, jonka seurauksena kalvot puhkesivat ja lapsivesi alkoi lorista. Kohdunsuu oli auki 9cm, ponnistuksentarve alkoi voimistua. Hetki vielä odoteltiin ja kätilö tarkisti uudelleen tilanteen, jolloin kohdunsuu oli kokonaan auki ja kätilö antoi luvan ruveta pikku hiljaa ponnistamaan kun siltä tuntuu. Aloitinkin varovasti tunnustellen, että mitenkäs se sitten hoituu ja täytyy sanoa, että hullua oli. Jotenkin tosi hassun tuntuista, mutta pikku hiljaa sain juonesta kiinni ja sain lisää rohkeutta. Karjuin kuin naarasleijona ponnistusten läpi, siitä sai jotenkin lisää voimaa. Siinä vaiheessa, kun pää syntyi, huusin mantraa "tule tule tule tule". Kätilö joutui toden teolla hommiin pään syntymisen jälkeen, että sai hartiat vedettyä ulos ja itse ponnistin sinnikkäästi. Sieltä se sitten lopulta tulikin kello 18.15. Episiotomia leikattiin, mitä ilmeisemmin olisi muuten tullut repeämiä. Nyt ei siis tullut, eppari riitti.

Avautumisvaihe oli siis 11 tuntia, ponnistusvaihe 15 min ja jälkeiset 10 min. Itselle jäi hyvä mieli kokonaisuudesta ja synnytys tuntui nopealta. Aika tuntui ikuisuudelta ainoastaan epiduraalia odottaessa. Salissa ei lopulta tarvinnut olla kuin reilu kolme tuntia ja vauva oli ulkona. Heti synnyttyään hamuamisrefleksi oli jo todella voimakas, rinnalle päästyään iski kuin imukuppi rintakehään kun nänniä ei ollut vielä tarjolla. Miehen rooli synnytyksessä oli ihan korvaamaton. Kotona pärjäsin aika lailla itsekseni, mutta sitten sairaalassa mies oli todella tarpeen. Olisi se vauva varmasti tullut ulos ilmankin, mutta en vaihtaisi tätä kokemusta mihinkään ja mieskin oli kyllä tyytyväinen ja iloinen, että oli mukana.

Sairaalassaolosta sen verran, että sapuska oli hyvää, hoito hyvää, kaikki hyvää, mutta suunnitelmasta poiketen mun pää ei kestänyt siellä oloa. Kaipasin omaa rauhaa ja tilaa, saatiinkin sitten kotiutua jo eilen. Nyt sitten opetellaan omassa rauhassa ja ihan kivasti jo sujuu.

Pitkä tarinointi tuli, mutta pitkä oli pojan matkakin ikionnellisten vanhempien syliin :) Tsemppiä kaikille tuleviin synnytyksiin! Selviätte varmasti hienosti! Mutta älkää suotta aristelko kivunlievityksen suhteen ;)
 
Pääskynen jotenkin elin sun tarinan vissiin liian tunteella mukana kun olin ihan jännittyneenä täällä joka sanan kohdalla ja lopulta kun teksti loppui tuli sellainen olo että itkettää vaan! Hassu fiilis! Ihan kun tavallaan olisi suunnitellut/miettinyt lukiessa omaa synnytystä ja elänyt siksi niin mukana.. . . huh.
Onnea vielä kerran isänmaallisesta lapsukaisesta!
 

Nyt vihdoin pääsin tännekin kirjoittelemaan.

Tuosta sairaalassaolemisesta ja pään kestämisestä... Minähän tuossa matkan varrella vietin jonkin verran aikaa sairaalassa ja se oli jo sinänsä rankkaa, mutta kesti kun pakko oli. Nyt sitten siellä vauvan kanssa ollessa pitkänmatkanlaisena ajattelin, että mikäs meidän ollessa, kun valmiit (htvät, niinhän jo etukäteen sinulle taysin ruoasta sanoin) sapuskat saan eteen ja odotellaan niin pitkään kuin on tarvis, että itsellä ja etenkin pienellä on kaikki hyvin. Mutta... sitten samaan huoneeseen sattui vauva, joka itkeskeli yöt läpensä ja kovaa. vaikka sitä siinä pystyikin  torkkumaan niin silti alkoi tuntua kahden yön jälkeen siltä, että kotona olisi parempi ja kun ei mitään esteitä meidän kunnon puolesta ollut niin päästiin kotiutumaan vauvan ollessa 3pv ikäinen.

Vielä kerran onnittelut Pääskyselle täsmällisestä pikkumiehestä! Teidän poikaa juhliikin aina koko Suomi!

 
No katsotaan ehdinkö kirjoittaa koko tarinan tänne nyt. Prinsessa just nukahti ja todnäk vetäisee vähän pidemmät unet nyt. Mun pitäis kyllä kans mennä nukkumaan...

No, anyways, torstaina 2.12. siinä klo 14 aikoihin olin kaupassa ja tunsin kuinka lapsivettä lorahti housuihin. Onneks mulla oli pikkuhousunsuoja (siis semmonen ihan minimaalisen pieni ohut), niin ei päällimmäiset housut sit kastuneet. Vettä tuli ihan siis pikkiriikkisen ja kun mitään muuta ei tapahtunut, niin menin kotiin ja illalla soitin varmuuden vuoksi sinne Naistenklinikalle. Sieltä sanottiin, että 12 tunnin jälkeen pitäisi kyllä tulla ottamaan antibiootteja, mutta kun se ei ollut ihan sata varmaa kuitenkaan, että oliko se sitä lapsivettä vai vaan valkovuotoa, niin sanoivat sitten, että no, jos ei mitään tapahdu, niin oo kotona ja tuu aamulla. (Kun asun siis Espoossa eikä meillä oo autoa ja mies oli töissä jajaja...)

Aamulla heräsin siihen, että piti päästä pissalle klo 6.50 ja siinä sitten lorahti ihan kunnolla sitä lapsivettä kylppärin lattialle. Soitin Naikkarille, että kerään kamat ja lähden tulemaan. Laitoin siteen housuihin matkan ajaksi, vaikka vettä ei enää tuntunutkaan tulevan siinä vaiheessa. No sehän oli sit just siinä kahdeksan ruuhkan aikaan kun sain taksin ja lähdin kulkemaan. Taksimatkalla supistukset alkoivat ja tulivat heti 8 min välein. Ei juurikaan tuntuneet vielä, hengittelin vaan ja jopa pystyin vielä juttelemaan kuskinkin kanssa. Kun pääsin perille, menin päivystykseen ja siellä laitettiin käyrille. Synnärillä oli kuulemma ruuhkaa, joten veivät mut sitten osastolle odottelemaan. Supistuksia tuli ihan tasasin väliajoin, mutta vielä kykenin itse selviämään kun istuskelin keinutuolissa ja keinuttelin menemään. Istuin suihkussakin semmosen tunnin-puolitoista ja suihkuttelin vaan lämmintä vettä alamahalle.

Noin puoli yhteen asti selvisin ihan käveleskelemällä ja keinuttelemalla, mutta sitten alkoi jo olla niin tuskaa, että pyysin jotain. ilmeisesti antoivat Petidiniä pistoksena, mutta se kyllä ei ihan kauheesti auttanut. Taittoi ehkä sen ihan terävimmän kivun, mutta siinä se. Siellä osastollahan ei ollut mitään niitä helpottavia juttuja, joita synnytyssalissa ois ollu, eli siis vaikka jumppapalloa tai omaa keinutuolia (se jossa kävin, oli kaiken kansan ilmoilla käytävällä) tai just anestesialääkäriä tai mitään muutakaan.

Kärvistelin sitten jotain pari tuntia vielä, kun hoitaja kysyi, että haluanko sen suolentyhjennyksen. Olin jo etukäteen päättäny ottaa sen, mutta kyllä se oli siinä vaiheessa jo TOSI tuskallinen. Supistukset oli todella kivuliaita, joten se itse vessassa istuskelu oli aivan helvettiä. Ja hoitaja vielä meni sanomaan, että sillä on tapana vielä voimistaa supistuksia... hohhoijaa. Muistaakseni tässä vaiheessa mies viimein selviytyi sinne osastolle.

Kun selvisin siitä tyhjennyksestä niin viimein minut kärrättiin saliin. Siellä oli kätilö ja yksi lääkäriksi opiskeleva tyttö, molemmat tosi mukavia.  Supistukset oli jo tosi voimakkaita, joten heti kun tarjottiin epiduraalia, minä innokkaana sanoin, että kaikki vaan tänne ja HETI! Ilokaasulla sekoitin päätäni siinä, kun se anestesiologi tuli laittamaan epiduraalin. Kuulemma tosi hienosti pysyin paikoillani kun sitä laitettiin. Miehen tuki oli kyllä tässä sanoinkuvaamattoman tärkeätä, en tiedä miten oisin ikinä selvinnyt mistään, jos hän ei siellä olisi ollut.

Pari supistusta vielä kärvistelin ilokaasun avulla (ihan siedettäviä vaikka tuskaisia ja voimakkaita), mutta heti kun se IHANA epiduraali alkoi vaikuttaa, niin kaikki kivut haihtui kuin tuhka tuuleen. Kanava jatkoi avautumistaan ihan koko ajan, joten ei hätää sen suhteen. Sitten mulla tuli jo TODELLA kova tarve ponnistaa, vaikka kanava oli vasta sen 4-5 senttiä auki. Lisättiin epiduraalia ja vähäksi aikaa se vei ponnistuksen tarpeen pois, mutta tarve palasi taas. Kanava sitten aukesi kuuteen senttiin ja jumitti siihen. Siinä vaiheessa jo oli lääkärikin käynyt tarkistamassa tilannetta ja olivat huomanneet, että vauvan pää ei ollut kiertynyt tarpeeksi, eli ei tullut siis tarpeeksi alas.

Tilannetta yritettiin seurata, mutta kun mä olin jo tuntikausia selvinnyt supistusten kanssa ja yrittänyt kaikin voimin vastustaa ponnistamista, niin olin jo AIVAN puhki. Lääkäri totesi, että kanava ei aukea enempää, eikä vauvan pää laskeudu, eli synnytys on pysähtynyt. siispä kiireelliseen sektioon.

Mies raukka oli aivan kauhuissaan, vaikka kätilö ja se lääkäriopiskelija kovasti yrittivät vakuuttaa, että kaikki on ihan hyvin. vauvalla ei ollut missään vaiheessa mitään vaaraa tai hätää. Mies pääsi mukaan leikkaussaliin, kun ei siis ollut niin kiire. Hänet vietiin jonnekin vaihtamaan vaatteet ja minut kärrättiin sängyllä operoitavaksi. leikkaus tehtiin epiduraalissa, ei siis tarvinnut onneksi nukuttaa. Mä en tuntenut kyllä juuri mitään, todnäk siksi, kun olin jo niin sekaisin  ja väsynyt. vauva nostettiin ulos ja heti kuului se ihana rääkäisy :) syntymäaika 21:12.

Siinä vaiheessa huomasin vain että oli vähän helpompi hengittää ja jotain painoa oli kadonnut. Vauvaa näytettiin mulle pikaisesti ja mies vietiin sitten kätilön mukana kattelemaan vauvan pesua ja odottelemaan vauvan kanssa kun mun haavat suljettiin. Mut kärrättiin heräämöön ja mies pääsi sitten sinne mun luo. raukka oli ollut AIVAN kauhuissaan, kun ei heti päässyt mua kattoon, luuli, että jotain oli mennyt sit kuitenkin pieleen.

Viimein mut sit vietiin osastolle ja vauva tuotiin pikkusängyssään sinne huoneeseen ja nostettiin heti rinnalle.

:) Siinäpä se
 
 Mulla oli vähän traumaattinen loppu tuossa synnytyksessä, joten varoituksen sana.. jos olet käynyt pelkopolilla, niin ei ehkä kannata lukea tätä tarinaa ennen synnytystä.

Eli mulla oli noita napakoita supistuksia olut noin 5-6 eri kertaa, niin että ne olivat jatkuneet yli 2h. Nyt viimeisinä päivinä supistuksien vuoksi heräilin ja menkkakivut oli myös muutamana päivänä ihan jatkuvat. Niitä kaikkia kikkoja synnytyksen käynnistämiseksikin kokeilin, mutta en oikein tiedä oliko niistä apua.

Mies lähti aamulla töihin, työvuoron kesto 24h. Parina edellisenä päivänä mulla oli tullut hieman punertavan sekaista valkovuodonkaltaista pöksyissä.(limatulpalta se ei mun mielestä vaikuttanut). Kun heräsin vähän ennen 8, niin mulla oli taas ne menkkakivut. Kävellessä huomasin että supisteleekin ihan napakasti, joka ei ollut tyypillistä heti aamusta. En oikein ehtinyt tehdä mitään, kun aloin mietiskellä että onko nämä supistukset kovemia kuin aiemmat. Ei ne erityisemmin aluksi olleet ja tuntui aika avuttomalta olla yksin kotona ja arpoa mitä teen. Tiesin että mun on pakko mennä yksin taksilla sairaalaan, jos tulee tilanne päälle. Mies kun oli itse ambulanssissa töissä, eikä voisi lähteä ihan noin vain.. soiteltiin siinä sit puolin ja toisin. Päätin että ainakin 2h katson. Oikeastaan sen koko 2h supisteli 10-3 minuutin välein.

Tilasin sitten lopulta taksin, kun tuli muutama sellainen suppari ettei meinannut pystyä seisoon tuenkaan kanssa. Taksissa istuessa supistukset harveni ja pystyin jutellakin naiskuskin kanssa tilanteesta. Harmitti että maksanko ihan turhaan taksista ja laittaako ne mut takaisin kotiin. Hieno hankkia kyytiä lumimyräkässä.. No kun marssin sinne taysiin, niin onneksi niitä supistuksia sit kuitenkin taas tuli.
- Pääsin käyrille klo:10.58, 1,5cm auki ja kuulema ihan napakoita suppareita. Jouduin käytäville pyöriin pariksi tunniksi. Mies poikkes katsomassa, kun oli kyyti acutaan:)
-käyrillä klo.14.. 3cm auki. Mies pääsi just sopivasti takasin ja eikun porukalla saliin.
-klo.15 ilokaasu.. olin jonkun 4-5cm auki. Vetelin sitä miedointa sekoitusta niin pitkään, kun auttoi. Sit aina vähän lisättiin sekoitussuhdetta. Koin homman aika helpoksi.
-klo.15.49 kalvojen puhkaisu. Lapsivesi normaalia.
-klo.16.43 sain epiduraalipuudutuksen, koka vaikuttikin pari tuntia, sit kun sitä piti lisätä niin tuli eka "OHO".. eli neula oli liikkunut ja letkussa oli verta. Supparit niin kovia etten halunnut että katetria sohitaan. Jouduin siinä letkuissa myös katetroiduksi.. siis pissin vuoksi, mutta ei sieltä mitään tullut.. tuntui vaan ikävältä ja pelkäsin että tulee joku tulehdus. Kun kätilö poistui huoneesta niin pissasin "salaa" muovimukiin:) Se oli paljon näppärämpää kun yrittää pöntölle letkujen kera. Suosittelen, vähän sama ku antais pissanäytteen.
- klo:18:59 Koska en sitä epiä enään saanut, kun pelkäsin että en pysy paikoillani jos neulaa sohitaan uudelleen, niin pyysin kohdunsuun puudutteen. Se toimi vallan hyvin, melkein yhtä hyvin kuin epi. Korkeimmat supparit mulla nousi jo ilokaasun aikana yli 120.. epi laski tehoja ja harvensi niitä. Oksitosiinia sain sen vuoksi välillä suoneen. Olin avautunut suht helposti siihen 9cm. Kehuskelin että täähän on helpompaa, kuin kuvittelin.. ja se kostautui pahemman kerran!
- klo:20.57 toinen PCB-puudutus, kun ei oikein tuntunut viimeinen reunuksen osa katoavan.
- Ponnistusvaihe alkoi jossain vaiheessa, kun olin avautunut 13h 35min. Avautuminen meni mun mielestä jotenkin nopeesti, vaikka tuntuu numeroina suurelta.
- Ponnistamisen aikana työvuorot vaihtui ja uusi kätilö lisäsi oksitosiinia. Ei mulla selvää ponnistamisen tarvetta tullut missään vaiheessa.. ja se kyl selvisi myöhemmin. Aikani ähkin ja tuntui ettei tullut tulosta, vaikka olin jo ihan loppu. Jossain vaiheessa aloin anella episitomiaa, vaikka kätilö sanoi että joustaa niin hyvin ettei tarvi. No sitten kävi ilmi että pää on jotenkin niin vinossa asennossa, ettei tarjonta ole kovinkaan hyvä. Vauvan pää pysyi luiden takana. Porukkaa alkoi lapata saliin ja mun jaloista revittiin ja yksi painoi mahasta. Lääkärikin tuli paikalle.. tosin itse olin jo niin shokissa, etten saanut henkeä. Supistelin siinä lähes ilman mitään kivunlievityksiä ja oksitosiinia vaan lisättiin suoneen. Mulle huudettiin että odota supistuksen huippua.. ja silloin mä en enään todellakaan pystynyt hengittää sisäänpäin. Siinä sit ponnistelin yli tunnin, muutaman minuutin välein. Aivan helvetillistä. Luulin että kuolen, olin lähes varma siitä. Huusin että ottakaa imukupilla, leikatkaa.. ihan mitä vaan mutta en enään pysty. Jalat tärisi vetelinä, enkä ollut nähnyt edes ketä salissa oli. Pari kertaa vajosin johonkin todella syvälle ja ajttelin että en voi selvitä. Sain kaikkien puheista sellaisen kuvan että mitään ei ollut tehtävissä, muuta kuin ponnistaa. Tuntui että homma menee vain huonommaksi, mitä pidemmälle pääsin.. koska vauva ei enään voinut hyvin. Salissa oli jumalaton huuto, kun 3 kätilöä, mies ja lääkäri kannusti.
- klo:22:50 ottivat imukupin, sitä ennen oli leikattu epistomia. Lapsi syntyi 22:53, elävänä.. mutta pisteet aluksi vain 5..sit 8.
- Tärisin ja hytkyin pöydällä, kun mut ommeltiin. Aluksi mut meinattiin pestä sängyllä, mut sit tsemppasin ja pääsin avustettuna suihkuun..jalat ei vaan meinannu kantaa, eikä kädet toiminu. Katsoin peilistä niin verisuonia katkennu silmästä, peräpukamia takamus täynnä ja vieressä kiristeli se leikkaushaava.. ei ollu hääviä. Se helppo avautuminen kostautui.
- Kätilö tuli osastolle mukaan ja kävi viel sit seuraavanakin päivänä jutulla, kun tiesi kokemuksen olleen vähän rajumpi. No siinä käytiin asiat ja kysymykset läpi. Ei näin kuulema voi mulle toiste käydä.. kun ensisynnytys voi vain tälläisessa tilanteessa eskaloitua tähän pisteeseen. No mut ei nyt ihan heti tee mieli uusinta kierrosta.

Että näin.. kipu on kivaa:) Onneksi lapsi voi hyvin ja nukkuu toistaiseksi paljon, niin saa itsekin levättyä.
Onnea ja menestystä muille saliin. Kaikki ei ehkä mene kuten strömsössä, mut siitä selviää.. vaikka usko voi hetken mennä!
 

Luminilla tosiaan oli rankka ponnistusvaihe. Onneksi kuitenkin jo molemmat olette toipumassa koettelemuksesta ja aika tulee kultaamaan muiston, jälkikäteen lasten syntymäpäivät ovat aina niitä elämän upeimpia ja parhaita päiviä... Rauhallista toipumista sinulle - seuraava synnytys voi olla jo aivan toisenlainen kokemus.  

Omasta ponnistusvaiheestani vielä piti se kesto laittaa, se oli loppujen lopuksi 17min, nopeammin olisi luultavasti mennyt ellei supistusväli olisi siinä vaiheessa alkanut venyä. Varmaan siinä kohdin jo alkoi näkyä kohdun väsyminen, joka sitten johti siihen runsaaseen verenvuotoon synnytyksen jälkeen. 

 
elikkä..

mulla oli 1.12 ihan normisti neuvola aika kahelta.. juttelin äitinki kaa puhelimessa ja sanoin että soittelen vartin päästä uudestaan ku neuvolassa menee vaan sen aikaa.. nooh, annoin sitten pissa näytteen ja se näytti 2+ proteiinei.. käski heti menemään sairaalaan kattomaan lisää ja ottamaan kokeita, no mulla oli sitten kokeitten perusteella raskaus myrkytys ja sinne jouduin jäämään.. olin siellä 3.12 asti ja lääkärit siellä päättivät että mut siirretään helsinkiin naisten klinikalle.

menin sitten naisten klinikalle ja siellä kattoivat kohdun suun ja noi jutut.. kohdun suu auki yhelle sormelle ja kaulaa jäljellä 3 cm.. sitten osastolle..

4.12 meni lapsi vedet tuolta jostain ylhäältä klo: 05:00.. päivällä sitten tarkistivat tikulla että oliko lapsi vettä.. olihan se.. päätivät sitten 5.12 alkaa käynnistelee.. hyvinhän se alko, supistuksi alko tulee säännöllisesti klo: 13:00.. olin varma että nyt se sitten alkaa.. jee.. mutta ei.. illalla joskus klo: 19 siirryin synnytys saliin kovien kipujen kanssa. sitten lääkäri puhkas kalvot klo: 23 sain ekan epiduraaliin kipuihin.. mikään ei edenny mihinkään joten laittoivat oksitosiini tipan. sen kanssa kärvistelin yön ja sain koko ajan epiduraalia..

6.12 kattoivat taas paikat mutta mitään ei tapahtunu, ilman tippaa ei tullut yhtään kunnon supistusta, mutta ei että olin kipee, itkin vaa aina kun tuli supistus.. antoivat taas lisää epiduraalii.. olin kituutelli jo 12 tuntii kipujen kanssa eikä mitään, miettivät jo sektiota mutta halusivat vielä kokeilla josko siellä jotain tapahtuis mutta turhaan.. kun 15 tuntii oli menny niin lopulta sitten lopettivat kärsimykset ja päättivät leikata, koko synnytyksen aikana sain 7 kertaa epiduraalin, viimesellä kerralla piti jo soittaa anestesia lääkärille että saako vielä antaa..

klo: 16 siirryin sitten leikkaus saliin, siellä puuduttivat ja leikkasita.. sieltä syntyi ihana pieni pakkaus, poika. 53 cm ja 4056g. 10 pisteen vauva.

pääsin heräämöön ja sieltä sitten lopuksi osastolle ja selvisi että olin menettäny melkeen 1,5 litraa verta leikkauksessa ja hemoglobiini oli 60.. sain sitten 5 pussia verta. kyllä heikotti.. sain kaiken mailman lääkkeitä.

loppujen lopuksi kaikki meni ihan hyvin, pääsin 11.12 kotio ison kasan reseptejä ja lääkkeitä mukana.. niitä sitten syön 2 viikkoo..

siinä se.. melkonen synnytys.. :)
 
17.12 menin aamusta käynistykseen..lääkäri totesi, että paikat jo 4cm auki ettei tarvi muuta kuin puhkaista kalvot..meni kuitenkin lähempänä klo 21 ennen kuin päästiin saliin. Mulle laitettiin saman tien epiduraali ennen kalvojen puhkaisua..tilanne edistyi nopeasti ja kipuja en tuntenut juuri ollenkaan ennen 7cm epiduraalin ansioista. Sen jälk mulle laitettiin kohdunkaulapuudutus koska kivut olivat mahdottomia ja oksitiini sain samalla..vähän ennen ponnistus vaihe sain budantaali puudutus vielä..kaikesta synnytyksestäni niin kivut jotka tunsin tässä olivat erittäin rajut mutta onneksi sain nopeasti kivunlievitykset..tyttö tuli maailmalle 4 minuutissa ja synnytys kesti 5t kaikkien kaikki..
Kun tyttö oli syntynyt niin hän itki vain 2x ja oli liiankin rauhallinen eikä jaksanut juuri syödä rinta..siitä se alamäki alkoikin..nyt on teholla mutta ehkä pääse ennen uutta vuotta pois! Päivä kerrallaan..........
 
17.12 menin aamusta käynistykseen..lääkäri totesi, että paikat jo 4cm auki ettei tarvi muuta kuin puhkaista kalvot..meni kuitenkin lähempänä klo 21 ennen kuin päästiin saliin. Mulle laitettiin saman tien epiduraali ennen kalvojen puhkaisua..tilanne edistyi nopeasti ja kipuja en tuntenut juuri ollenkaan ennen 7cm epiduraalin ansioista. Sen jälk mulle laitettiin kohdunkaulapuudutus koska kivut olivat mahdottomia ja oksitiini sain samalla..vähän ennen ponnistus vaihe sain budantaali puudutus vielä..kaikesta synnytyksestäni niin kivut jotka tunsin tässä olivat erittäin rajut mutta onneksi sain nopeasti kivunlievitykset..tyttö tuli maailmalle 4 minuutissa ja synnytys kesti 5t kaikkien kaikki..
Kun tyttö oli syntynyt niin hän itki vain 2x ja oli liiankin rauhallinen eikä jaksanut juuri syödä rinta..siitä se alamäki alkoikin..nyt on teholla mutta ehkä pääse ennen uutta vuotta pois! Päivä kerrallaan..........
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top