Tammipoika14
Silmät suurina ihmettelijä
Minäkin nyt ensikertalaisena eksyin tänne sivulle, ja voisimpa kertoa oman synnytystarinani, mikä ei kyllä ollut kovinkaan positiivinen kokemus. Lukekaa jos jaksatte, tulipas pitkä..
Elikkäs, Tammikuun 19.pv, rv 38+6 olimme lähdössä mieheni kanssa kirpputoreja kiertämään. Vatsassa oli outo tunne, hieman niinkuin supisteli, mutta en siitä pahemmin välittänyt kun oli noita harjotussuppareita päivittäin useita ollut. Kävin vielä vessassa ennen lähtöämme ja kappas, limatulppaa oli alkanut irtoilemaan. Noh, lähdimme matkaan klo 11 ja automatkalla alkoivat supistukset, hieman kipeinä ja 10min välein. Kierrettiin kirppareita ja minä nojailin välillä hyllyihin supistusten pahentuessa. Noh, kirpparikierros tehtiin ja lähdettiin kotiin kahvin keittoon kun appivanhemmat tulivat kyläilemään. Kotona sitten touhusin ja keittelin kahvit ja anoppi kyseli joko alkaa tuntemuksia olemaan. Naureskelin vaan ja sanoin ettei tässä varmaan kauheen kauaa enää vauvaa tartte odotella. Noh, päivä kului ja supistukset muuttuivat kivuliaammiksi, ja jossakin vaiheessa alkoivat tulla 5min välein. Kävin suihkussa ja touhuilin, olin väsynyt mutten uskaltanut nukkumaan mennä kun pelkäsin supistusten loppumista. Klo 19 supistukset oli jo tosi kipeitä, mutta tulivat 5min välein yhä. Soittelin sairaalaan ja käskivät olla kotona niin kauan kun pystyy. Mies meni nukkumaan, itse jäin kävelemään ympäri taloa ja pakkailemaan kassia ja siivoilemaan. Lopulta klo 01:30 herätin mieheni kun alkoi tuntumaan ettei enää pärjää kotona niiden kipujen kanssa. Lähdimme ajelemaan ja sairaalalla olimme 02:30. Hetken odoteltuamme pääsin käyrälle ja kätilö teki sisätutkimuksen, olin vasta sentin auki. Supistukset olivat todella kovat, en pystynyt edes vaatteitani vaihtamaan vaan mieheni sai hoitaa sen homman. Sain piikkinä Tramalin josta ei kuitenkaan mitään hyötyä ollut. Jaksoin sinnitellä pari tuntia kaurapussin kanssa, kunnes alkoi tuntumaan ettei enää missään asennossa pysty olemaan, jolloin kätilö ehdotti ammetta. Siirryimme siis synnytys saliin ja ammeeseen. Se kyllä todella helpotti kipuihin ja ehdin melkein jo unohtaa että olimme edes synnyttämässä. Lilluin ammeessa melkein tunnin verran kunnes vesi alkoi olemaan jo melko kylmää joten siirryin suihkuun. Suihkussa oli vielä parempi kuin ammeessa, supistuksia ei tuntunut juuri lainkaan. Lapsivedet menivät siinä suihkutellessa. Siirryin pois suihkusta supistusten takia, sillä taas pelkäsin synnytyksen tyssäävän siihen. Supistuksille kyllä kävikin niin ja minulle aloitettiin oksitosiinitippa klo 10:45. Supistuksia oli ja ne olivat kipeitä, mutta ne olivat aika epäsäännöllisiä. Istuskelin pallon päällä ja hengittelin ilokaasua. Tätä kesti reilu pari tuntia, kunnes supistukset olivat niin järkyttävän kipeitä etten voinut kun itkeä. ( en koskaan ole itkenyt kivusta ennen tuota ). Olinkin sitten jo 9cm auki ja sain spinaalipuudutuksen. Se helpotti todella, ei tuntunut enää minkäänlaista kipua. Siinä sitten lepäilin ja mietin että ei se itse synnytys varmaan kamalalta tunnu kun kerran näin hyvin puudutuskin toimii. Parin tunnin päästä kohdunsuu oli täysin auki mutta vauva avotarjonnassa. Niimpä käskivät mennä polviseisontaan jotta vauva laskeutuisi oikeaan asentoon. Puolen tunnin päästä alkoi tuntumaan hieman jonkinlaista ponnistustarvetta, niimpä ruvettiin koeponnistamaan klo 14:45. Hetken koitin ponnistaa kyljellään mutta se tuntui huonolta joten käännyin puoli istuvaan asentoon ja varsinainen ponnistusvaihe alkoi klo 14:53. Muutamia kertoja koitin ponnistaa, mutta supistukset olivat lyhyitä ja tehottoman tuntuisia. Oksitosiinitippaa nostettiin kokoajan, mutta siitä ei mitään apua ollut. Vauvan sydänäänet alkoivat laskemaan joten paikalle soitettiin lääkäri ja toinen kätilö avuksi. Vielä koitin muutamia kertoja ponnistaa, mutta vauva ei lähtenyt liikkumaan mihinkään päin, oli siis yhä avotarjonnassa. Loppujenlopuksi klo 15:23 lääkäri teki imukuppipäätöksen. Yhtäkkiä salissa oli hirveästi ihmisiä, paikalle soitettiin vielä toinen lääkäri, pediatri, anestesialääkäri ja vaavahoitaja. Imukupin avulla saatiin maailmaan meidän isohko poikamme 4160g ja 51cm.
Sain 3.asteen repeämät, sulkijalihakseen asti. Kun jälkeiset olivat syntyneet, lähdettiin minua viemään leikkaussaliin ommeltavaksi, en ehtinyt edes vauvamme mittoja tietää, sen verran hoppu ilmeisesti oli kun vuosin verta kolmesta eri suonesta. Ompelu kesti 2,5h ja teki myös sekin kipeää vaikka sain spinaalin sitä varten uudestaan. Kun vihdoin pääsin vauvan luo, olin todella kipeä ja poikki, enkä saanut nousta sängystä, mutta tuon ihanan otuksen ihailu sai kaiken muun unohtumaan ja sillä hetkellä olin maailman onnellisin..
Synnytys sattui aivan julmetusti, sellaista kipua ei voi kuvaillakkaan. Kyllä itkin ja huusin, varmasti kuului käytävälle saakka. Mutta kun se pieni ihme sieltä nostettiin rinnan päälle, kyllä kaikki kipu unohtui. Rankka kokemus ekaksi synnytykseksi, mutta ei siitä pelkoa jäänyt. Ja siitä koettelemuksesta sai kuitenkin maailman ihanimman ja täydellisimmän palkinnon !
Elikkäs, Tammikuun 19.pv, rv 38+6 olimme lähdössä mieheni kanssa kirpputoreja kiertämään. Vatsassa oli outo tunne, hieman niinkuin supisteli, mutta en siitä pahemmin välittänyt kun oli noita harjotussuppareita päivittäin useita ollut. Kävin vielä vessassa ennen lähtöämme ja kappas, limatulppaa oli alkanut irtoilemaan. Noh, lähdimme matkaan klo 11 ja automatkalla alkoivat supistukset, hieman kipeinä ja 10min välein. Kierrettiin kirppareita ja minä nojailin välillä hyllyihin supistusten pahentuessa. Noh, kirpparikierros tehtiin ja lähdettiin kotiin kahvin keittoon kun appivanhemmat tulivat kyläilemään. Kotona sitten touhusin ja keittelin kahvit ja anoppi kyseli joko alkaa tuntemuksia olemaan. Naureskelin vaan ja sanoin ettei tässä varmaan kauheen kauaa enää vauvaa tartte odotella. Noh, päivä kului ja supistukset muuttuivat kivuliaammiksi, ja jossakin vaiheessa alkoivat tulla 5min välein. Kävin suihkussa ja touhuilin, olin väsynyt mutten uskaltanut nukkumaan mennä kun pelkäsin supistusten loppumista. Klo 19 supistukset oli jo tosi kipeitä, mutta tulivat 5min välein yhä. Soittelin sairaalaan ja käskivät olla kotona niin kauan kun pystyy. Mies meni nukkumaan, itse jäin kävelemään ympäri taloa ja pakkailemaan kassia ja siivoilemaan. Lopulta klo 01:30 herätin mieheni kun alkoi tuntumaan ettei enää pärjää kotona niiden kipujen kanssa. Lähdimme ajelemaan ja sairaalalla olimme 02:30. Hetken odoteltuamme pääsin käyrälle ja kätilö teki sisätutkimuksen, olin vasta sentin auki. Supistukset olivat todella kovat, en pystynyt edes vaatteitani vaihtamaan vaan mieheni sai hoitaa sen homman. Sain piikkinä Tramalin josta ei kuitenkaan mitään hyötyä ollut. Jaksoin sinnitellä pari tuntia kaurapussin kanssa, kunnes alkoi tuntumaan ettei enää missään asennossa pysty olemaan, jolloin kätilö ehdotti ammetta. Siirryimme siis synnytys saliin ja ammeeseen. Se kyllä todella helpotti kipuihin ja ehdin melkein jo unohtaa että olimme edes synnyttämässä. Lilluin ammeessa melkein tunnin verran kunnes vesi alkoi olemaan jo melko kylmää joten siirryin suihkuun. Suihkussa oli vielä parempi kuin ammeessa, supistuksia ei tuntunut juuri lainkaan. Lapsivedet menivät siinä suihkutellessa. Siirryin pois suihkusta supistusten takia, sillä taas pelkäsin synnytyksen tyssäävän siihen. Supistuksille kyllä kävikin niin ja minulle aloitettiin oksitosiinitippa klo 10:45. Supistuksia oli ja ne olivat kipeitä, mutta ne olivat aika epäsäännöllisiä. Istuskelin pallon päällä ja hengittelin ilokaasua. Tätä kesti reilu pari tuntia, kunnes supistukset olivat niin järkyttävän kipeitä etten voinut kun itkeä. ( en koskaan ole itkenyt kivusta ennen tuota ). Olinkin sitten jo 9cm auki ja sain spinaalipuudutuksen. Se helpotti todella, ei tuntunut enää minkäänlaista kipua. Siinä sitten lepäilin ja mietin että ei se itse synnytys varmaan kamalalta tunnu kun kerran näin hyvin puudutuskin toimii. Parin tunnin päästä kohdunsuu oli täysin auki mutta vauva avotarjonnassa. Niimpä käskivät mennä polviseisontaan jotta vauva laskeutuisi oikeaan asentoon. Puolen tunnin päästä alkoi tuntumaan hieman jonkinlaista ponnistustarvetta, niimpä ruvettiin koeponnistamaan klo 14:45. Hetken koitin ponnistaa kyljellään mutta se tuntui huonolta joten käännyin puoli istuvaan asentoon ja varsinainen ponnistusvaihe alkoi klo 14:53. Muutamia kertoja koitin ponnistaa, mutta supistukset olivat lyhyitä ja tehottoman tuntuisia. Oksitosiinitippaa nostettiin kokoajan, mutta siitä ei mitään apua ollut. Vauvan sydänäänet alkoivat laskemaan joten paikalle soitettiin lääkäri ja toinen kätilö avuksi. Vielä koitin muutamia kertoja ponnistaa, mutta vauva ei lähtenyt liikkumaan mihinkään päin, oli siis yhä avotarjonnassa. Loppujenlopuksi klo 15:23 lääkäri teki imukuppipäätöksen. Yhtäkkiä salissa oli hirveästi ihmisiä, paikalle soitettiin vielä toinen lääkäri, pediatri, anestesialääkäri ja vaavahoitaja. Imukupin avulla saatiin maailmaan meidän isohko poikamme 4160g ja 51cm.
Sain 3.asteen repeämät, sulkijalihakseen asti. Kun jälkeiset olivat syntyneet, lähdettiin minua viemään leikkaussaliin ommeltavaksi, en ehtinyt edes vauvamme mittoja tietää, sen verran hoppu ilmeisesti oli kun vuosin verta kolmesta eri suonesta. Ompelu kesti 2,5h ja teki myös sekin kipeää vaikka sain spinaalin sitä varten uudestaan. Kun vihdoin pääsin vauvan luo, olin todella kipeä ja poikki, enkä saanut nousta sängystä, mutta tuon ihanan otuksen ihailu sai kaiken muun unohtumaan ja sillä hetkellä olin maailman onnellisin..
Synnytys sattui aivan julmetusti, sellaista kipua ei voi kuvaillakkaan. Kyllä itkin ja huusin, varmasti kuului käytävälle saakka. Mutta kun se pieni ihme sieltä nostettiin rinnan päälle, kyllä kaikki kipu unohtui. Rankka kokemus ekaksi synnytykseksi, mutta ei siitä pelkoa jäänyt. Ja siitä koettelemuksesta sai kuitenkin maailman ihanimman ja täydellisimmän palkinnon !