Synnytyksen jälkeen

Niin ja ite tiesin jo etukäteen, etten tuu selviimään ilman lääkkeitä. Oon muutenkin hyvin lääkemyönteinen, varmaan johtuu tästä kivasta migreenistä, johon ei kyl ainakaan mikään mieto lääke auta.

Huh huh ninetsu! Kiva repeämä, mut silti viel kaks alakautta, ohhoh! En varmaan ite olis lähtenyt :)

Dulu, toiv. ei oo mikään vakava juttu ja mun mielestä "ajoissa ulos"-menetelmää voi käyttää, jos seuraava jälkeläinen ei olis kauheen paha juttu :)
 
Ninetsu ihana kuulla et seuraavien lapsien kohdalla ponnistusaika on ollut noin lyhyt vaikka ekaa oot ponnistellu pitkään. Itsehän ponnistelin tätä esikoista 2h, eikä huvita vieläkään ponnistaa yhtään mitään ulos tuolta jalkovälistä :) Vaikka voisin kyllä silti mennä koska vaan synnyttämään uusiks! Mulla oli niin mahtavat kätilöt apuna sekä synnytyksessä että osastolla, et minkäänlaisia traumoja ei jääny. Mut vähän kans mietityttää et jos niitä lapsia tulee lisää niin miten nopeasti synnytys sit meneekään, kun tällä ekalla kertaa synnytys tosiaan kesti vesien menosta 5,5h ja ekasta supistuksesta 4,5h (ja tästä siis 2h ponnistusta). Ens kerralla voi ihan oikeesti olla niin ettei mies ehdi töistä mukaan synnytykseen ja joutuu menemään esikoinen kainalossa synnyttämään kun ei ehdi saada sitä hoitoon :)
 
Mä oisin tyytyväinen jos ens kerralla menis alle vuorokausi edes. Alle 12 tuntia ois sellainen kiva toive, kaikkiaan :) Nyt meni reilu 31 tuntia tai jotain. Jos nyt ei ihan eteiseen syntyis, nii nopee ei tartte olla.
 
Mä todella toivon että ens kerralla on helpompaa. Mulla aikalailla samanlainen synnytys kun ninetsulla esikoisen kanssa... vesien menosta 32 tuntia siihen kun poika oli maailmassa, tästä 19,5 tuntia kunnon supistuksia ja ponnistus 1,5 tuntia :rolleyes: Ja kaikki mahdolliset lääkkeet kyllä kelpas :oops: Alapää leikattiin myös toiseen persposkeen asti ja istumarengas oli mun paras ystävä pitkän aikaa! :grin Mutta silti tahdon uudestaan sen kokea, oli se melkoinen kokemus:Heartpink Nyt joku enskertalainen tietysti lukee näitä ja panikoi :grin toivottavasti ei ketään ala pelottamaan :confused:
 
vaikka just tuo eka synnytys olikin tuommoinen, niin kaksi seuraavaa on kyllä ollut tosi helppoja ja ihania synnytyksiä. :) ne vain ovat kyllä käynnistettyjä, mutta silti.
ensimmäinen poika oli 4060g, toinen 3960g ja tämä viimeinen 4325g.

ja varsinkin toista lasta synnyttäessä oli semmoinen ponnistamisen tarve ja heti löytyi mihin suuntaan pitää ponnistaa. se yllätti minut täysin, kun esikoisen synnytyksessä ei semmoista tunnetta/tarvetta ollut. ja oli semmoinen olo, että näinkö helposti se vauva oikeasti tulee ulos. tosiaan sitten ponnistusaika oli sen 5min, joka meni kyllä äkkiä! pieni repeämä tuli, kun edellisen synnytyksen tikkauskohta ei antanut periksi, niin repesin siitä vierestä. siihen laitettiin 2 tai 3 tikkiä.

tässä viimeisessä ei ollut ponnistamisen tarvetta, vauva alkoi heti kalvojen puhkaisun jälkeen syntymään ja käskettiin ponnistaa. mutta hyvin äkkiä vauva kuitenkin löysi tiensä ulos. ponnistamisaika oli 8min, mutta tässä pitikin vähän toppuutella kun vauva oli isompi ja hartiat oli vähän jumissa, myöskin napanuora meni käden ympäriltä. hyvin pieni repeämä tuli, johon kätilö ei nähnyt tarvetta laittaa tikkejä. :)

ja olen halukas menemään vielä kerran synnyttämään... :grin
 
Mullakaan ei sitä ponnistamisen tarvetta tullut ja vieläkin ihmettelen et mitä hittoa se kätilö tarkotti kun sanoi sormi siellä jossain alapäässä että "ponnista tänne päin!" :D Kaikilla lihaksilla vaan koitin työntää ja tunsin itteni ihan huonoks ku en vaan tajunnu et miten tota ponnistamista muka voi ohjata johonkin suuntaan. Sikspä se sit varmaan sen 2h kestikin, mut tulipa ulos ilman repeämiä. Imetyksestä johtuen mulla on kyllä paikat tosi kipeet edelleen, ihan ku ois hiekkapaperilla vedelty jalkoväliä.
 
Apua näitä juttuja! Ei ees oo mitään hajua koko ponnistusvaiheesta, mut kuulostaapa se jokseenkin järkyttävältä! Ja jos ite "seuraavan" synnyttäisin alateitse (vahva tahto olis koittaa, jos vaan tilanne sen sallii järkevästi), niin toi ekan kerran kamaluus olis sit eessä. Sektio oli kyl tavallaan helppo, vaikka itkut silloin tihrustinkin...siihen saattoi kyllä vaikuttaa myös kolmen päivän valvominen.
 
Määkään en ekalla kerralla mielestäni tunetunut varsinaista poniistuksen tarvetta. Aattelin et johtui epiduraalista. Tokalla kerralla ajattelin et se kauhia paine alapäässä johtui vain supistuksista jotenki puudutuksen läpi taas :grin No se taiski olla sitä ponnistuksen tarvetta. Onneks on kätilöt, en muuten varmaan tajuais yhtään millon se muksu pittää pusertaa ulos :grin
 
Mulla tuli ponnistuksen tarve liian aikaisin. Oli ihan kauheeta yrittää "pidätellä" kun oli vielä kohdunkaulaa lipare jäljellä. Niinpä mulla alkoikin supistukset jo hiipua kun pääsi ponnistamaan. Siks otin sen oksitosiinitipan vaikka olin ajatellut etten halua mitään puuttumista. Ei paljon naurattanut niillä supistuksilla työntää edes sen oksitosiinin kanssa mut vielä vähemmän innosti imukupit, epparit tai sektio.
 
Mulla kans alko supistukset hiipua siinä ponnistellessa, kun jonkin aikaa odotettiin ensin sitä ponnistamisen tarvetta ja sit kesti se itte ponnistelu niin kauan. Viimisen puol tuntia ehkä ponnistelin ilman supistuksia, eikä ollu herkkua sekään. Kätilö vaan huusi että "nyt ponnistat!" "ja vielä ponnistat", vaikka ei ees supistanu, mut onneks huusi kun ihan hukassa oisin ollu muuten et mitä tehdä. Ja mullahan ei ilokaasun lisäks ollu mitään kivunlievityksiä, kun en ehtiny saada, et ei siitäkään voinu johtua ettei sitä ponnistamisen tarvetta koskaan tullu.

Kuulemma se on joo ihan hirveetä kun täytyy pidätellä eikä saa ponnistaa vaikka ponnistuttais. Kumpikaan tilanne varmaan ei mikään ihanne oo. Onneks ne vauvat on meillä kaikilla kuitenki loppujen lopuks ulos tulleet ja hurmanneet äitinsä :Heartred
 
mulla oli täs neljännessä ihan älytön ponnistustarve. Aluks sitä ei tullut vaan rupesin ponnistelemaan ja sit kun se kosahti päälle niin vauva syntyi pelkästään sen voimalla kun itse ähisin ja puhisin vain. Kätilö kielsi ponnistamasta ja sanoi jälkeenpäin, et oisin revennyt tosi pahasti jos oisin ponnistanut sen tunteen mukana. Onneks on kätilöt.
 
Itsellä koko homma kesti hurjat 3h, josta ponnistusvaihe kai 20min, en muista, mutta niin kotiutuspapereissa lukee.
Olisin halunnut kaikki mahdolliset lääkkeet, mutta en tietenkään ehtinyt saada yhtään mitään. Repeämiäkin tuli etupuolelle, eikä tuntoa ole vieläkään. Kätilökin oli epämiellyttävä ja mielestäni jopa komenteleva ( " ihan turha itkeä, ei se niin paljon voi sattua" jne) Onneksi osastolla oli fiksumpaa porukkaa.

Jos joskus tulee toinen lapsi, niin kyllä mietityttää. Tällä hetkellä kyllä hirvittää. Jos ensimmäinen syntyi näin nopeasti, niin seuraavan kanssa ei varmaan ehditä edes sairaalaan.
 
Ihan tuli mieleeni, että onko kellään muulla tällaista!

Meillä vauva on ihana ja rauhallinen. Nukkuu, syö, leikkii (ja sairastaa). On siis helppo. Esikoinen on vauhdikas pippurityttö, joka kerjää äitin huomiota. Osaa kyllä hetken olla itsekseen jotta äiti vauvan nukkuessa voisi levähtää..mutta tämä äitipä ei osaa. Näin raskauden jälkeen, kun on jälkeläisiä jo 2 niin touhua ja tohinaa riittää.

En siis osaa rauhoittua vaan kokoajan pitäisi olla tekemässä jotai. Joko mulla on rätti, imuri, kakkapussi (koirien takia) tai poika käsissä. Päässä toistuu jaksaa jaksaa vielä muutama juttu...Mitäs kun raja tulee vastaan eikä touhulle vastapainoksi pystykään rentoutumaan?

Pitää saada koti kuntoon aina joka viikoista asuntonäytössä varten.
Pitää liikkua, jotta saisin nämä liikakilot pois jo pikku hiljaa.
Pitää huolehtia 2 koiran, 2 lapsen ja yhden ukkelin terveydestä ja hyvinvoinnista eli ainakin muonittaa nämä kaikki useamman kerran päivässä

Miksei kotiäitiydestä saa palkkaa??

Meillä tietysti tällä hetkellä toimin aika paljon yksin, kun miehellä on selkä pipi. Hän vaan makaa maassa ja tekee mitä pystyy eli huolehtii ittestään

Että tämmöistä avautumista sitten...

Taidan varata tyttöjen illan jotta pääsen rentoutumaan!
 
Minulla ei ole kuin yksi tenava, mutta en myöskään osaa oikeen levähtää. Koti ei kyllä näytä siltä, mutta aina kun lapsi nukkuu, tuntuu että pitäisi tehdä jotain. Istahdan useimmiten vain syödäkseni. Haaveilen myös tyttöjen illasta. Meillä on yhden kaverin kanssa jo ollut puhetta, että kunhan muksut pärjää isiensä kanssa yön (eli kun ei enää tarvitse rintaa niin paljon) me tytöt jätetään lapset isilleen (ovat parhaita kavereita keskenään, joten voivat vailla perustaa väliaikaisen tukikohdan jommankumman luokse) ja mennään "isolle kylälle" hotelliin yöksi. Tehdään koko päivä jotain kivaa ja käydään vaikka lopuksi ulkona. Miehet siis karkasivat mökille kesällä yöksi ha siitä Se ajatus sitten lähti. :)
 
Täällä kans yks touhottaja. Mies loukkasi polvensa ja on menossa kohta leikkaukseen. Hänestä ei siis ole kantamaan kauppakasseja. Koiran lenkitys jäi myös totaalisesti mun vastuulle. Se hoituu kun poika nukkuu koska isihän ei esim. voi kantaa lastaan ollenkaan keppeinensä. Muutenkin vauvan hoito ja leikitys on ollut koko ajan enemmän äitin hommia. Olen siis taloudenhoitaja, keittäjä ja autokuski vain muutaman roolin mainitakseni. Täällä koti on aina siisti. Se on mulle jopa pieni pakkomielle. Ennen en valittanu mut huomaan nyt olevani välillä pahalla tuulella kun ukko vaan kuluttaa sohvaa vieressä (vaikka eihän se juuri muuta voi..)
 
Mie käytän suosiolla tytön päikkäriajat lähes poikkeuksetta lepoon, joskus saatan jotain pientä tehdä jos on jotain kesken, niinku vaikka pyykit koneessa tai vihannekset keitettynä sosetta varten. Nytkin istun perseelläni sohvalla, katon telkkaria, selailen foorumia ja ainoo "järkevä" asia mitä tässä teen on lypsän maitoa tytön seuraavaa ateriaa varten :) Ei täällä kauhean siistiä ole, mut yleensä aamu/iltapäivän käytän tytön kanssa keittiön laitteluun, ruuanlaittoon jne. tyttö joko lattialla seuraamassa ja ryömimistä harjoittelemassa tai sylissä (jos ei malta lattialta seurata).

Sit iltapäivällä on pyykinlaittoa, tytön kanssa lenkille jne. ja joskus pikainen päivällisen laitto, jos en aamupäivästä laittanut mitään hellalle / uuniin. Ilta menee kokonaan tyttöä viihdyttäessä ja omissa ja tytön iltapesuissa. Tällai yhden kanssa menee niin ihan mukavasti, vaikka nyt ei lattiat kiiltelekään puhtauttaan ja yleensä tiskipöydällä tai altaassa on likaisia astioita :p Silti, toi "perussotku" pysyy, ja ihan vauva-aikana syntyneet tavaravuoret jne. on kuitenkin pikkuhiljaa siivoutumaan päin eikä lisääntymään päin.
 
Tunnustan myös olevani touhuaja. Heti tulee ylitsepääsemätön huono omatunto jos istun ja en tee mitään. Minä olen ihan yksin lapsen ja koiran kanssa ja eipä ole ketään auttamassa tän arjen pyörittämisessä. Olen ollut aika paljon vanhemmillani, koska siellä annan itselleni luvan hengähtää. Muuttoa pitäisi tehdä ja karsia turhaa tavaraa pois, mutta tuntuu ettei aika riitä. En osaa jättää poikaa lattialle yksin leikkimään ja mennä itse tekemään näköetäisyydelle jotain - ei, kun minun pitää mukamas istua vieressä ja "vahtia" ettei satu mitään. Pitäisi osata antaa itselleen lupa vähän antaa itselleen armoa tässä äitiydessä ja ymmärtää ettei se minusta huonoa äitiä tee jos lapsi leikkii yksinään... :oops: No- ehlä jonain päivänä :rolleyes:
 
Mie oon kyllä kiitollinen siitä, että en ottanut koiraa viime syksynä, vaikka kuin kova koirakuume olikin. Tulee tässä silti lenkkeiltyä kerran kaksi päivässä, että kai sekin siinä samassa menisi, mutta olisi se yksi huolehdittava lisää kuitenkin. Miulla on kyllä vapaata ja nautin arjesta vaikka itekseni huushollia pyöritänkin :) Mutta, ei miulla myöskään oo täysin omaa aikaa ikinä. Nyt tosiaan kävin lääkärissä ja kaupassa yksin pari viikkoa sitten (olin poissa alle tunnin) ja sitä edellinen kerta kun oon ollu yksin poissa kotoota oli vähän juhannuksen jälkeen. En kyllä osaa kaivatakaan sitä omaa aikaa yhtään kun ensinnäkään sitä ei käytännön syistä järjesty ja toisekseen kun miulla on mielestäni vapaata nää vauvan päiväunet aina.

Mie oon kyllä kanssa lähes koko ajan yksin vauvan kanssa. Mies jos käy kotona niin tulee yleensä niin myöhään, että tyttö on jo nukkumassa, tai piipahtaa kotona syömässä viiden pintaan ja jatkaa töihin ja tulee joskus keskellä yötä. Ehkä kerran tai kaks kuukaudessa on sellainen päivä, että vaikka sunnuntaina on koko päivän tai puoli päivää kotona. Silloin pääsen käymään rauhassa suihkussa ja siihen yritän ajoittaa imuroinnin, sänkyvaatteiden vaihdon, omenasoseen teon jne. hommat joita joko en mielelläni tytön kanssa kahdestaan tee tai joita ei aloitettua kannata jättää kesken. Silloin on tuo että on koko ajan tehtävä kaikkea tai menee se aika hukkaan :p Paitsi joskus sitä ei vaan jaksa ni en kyllä pode huonoa omatuntoa siitäkään. Suorittaminen on perseestä.

Niin ja meillä tuo aamupäivä on ainoa yleensä milloin tytöllä kestää hermo olla itekseen lattialla kun jotain touhuan. Oon siinä metrin päässä keittiöjuttuja tekemässä ja oon ajatellu sen niin et hyvää tekee ryömimistreenitkin välillä. Usein sit istun ite siinä lattialla kanssa syömässä aamupalan jne. jos ei malta olla sen aikaa. Juurikin esim. tänään tyty heräsi niin aikaisin, että on väsynyt, eikä halua olla hetkeäkään ilman huomiota. Miusta on tullu aika hyvä touhuamaan asioita yhdellä kädellä tai sit tyttö on kantoliinassa seuraamassa välillä. :) Pitää vaan tyttöäkin huomioida, sille esitellä juttuja jne. "tehdä yhdessä" että hän kokee olevansa osallisena toiminnassa. Muistuttaa kyllä pikaisesti, jos meinaa unohtua!
 
Meillä tyttö viihtyy hyvin ittensä kanssa lattialla, kun oppi ryömimään. Niin enkä koko aikaa todellakaan ole vieressä jutustelemassa. Samalla sit järkkäilen keittiötä/oon tietokoneella/luen lehtiä/pyykkejä/imuroin, mut ruokaa en laita (koska jos joutuukin ottaa syliin tai syöttämään, ni vaarallinen puuha ja usein pitää hoitaa loppuun asti). Oon kyl höllännyt paljon kotihommista ja tänään nukuin tytön kanssa samaan aikaan (tyttö ulkona, minä sisällä) päiväunia sen kolme tuntia. Kohta lähetään kauppaan sitten ja unohdetaan puolet ostettavista... :)
 
Mä myös mietin, että välillä tuntuu olevan niin paljon touhottamista, ettei ehdi rentoutumaan. Joskus pääsen koneelle hyvinkin jos tyttö leikkimatollaan huutelee leluilleen :) Yritän käydä päivittäin vähän kävelemässä, kotityöt tuntuu vievän paljon aikaa vaikka meillä ei todellakaan ole siistiä. Ruuanlaitto myös on ihan riittävän aikaa vievää. Mulla on projektina ollut edellisen kämpän siivous ja se on vienyt aikaa myös paljon, vielä on muutama yksityiskohta hiomatta sieltä. Ja uusi kotin pitäisi saada tavarat paikoilleen, mutta kun ei ne sinne itsestään mene ja nyt oon niin väsynyt, etten jaksa olla muuta kuin konella ja tyttö nukkuu päikkäreitä.

Iltaisin ihan kivasti saadaan asioita aikaan ja ehkä hiukan relattuakin kun isi hoitaa puoliksi mun kans illat. Ja siitä huolimatta, et touhuamista on, niin haluan toisen pienen palleron meille :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top