Suurperheelliset kuumeilijat

Moi! Löysin sattumalta tän keskustelun, kun googlailin neljän lapsen perheistä 😊 meille on nimittäin tulossa yllärinä neljäs lapsi joulukuussa ja kaipasin vähän vertaistukea. Ihana nähdä, kun ihmiset toivoo vauvaa, vaikka lapsia olisi jo useampi 🥰 itsellä meni työkuviotkin taas uusiksi, kun oli juuri suunnitteilla uralla etenemistä ym. ja kuopuksen vauvatavaroistakin luovuttu. Näissäkin sulattelemista, mutta hullua kyllä eniten melkein jännittää muiden ihmisten reaktiot 🙄 ei olla vielä kerrottu raskaudesta, mutta pelkään, että monet on jo vähän sillä mielellä, että eikö noi osaa lopettaa... Millaisia kokemuksia muilla noista toisten ihmisten reaktioista ja miten niistä selviää? 😅 Ja kertokaa elämästä 4 tai enemmän lasten kanssa!
Meillekin hieman yllärinä syntyi neljäs nyt helmikuun alussa. Auto piti vaihtaa pienestä kia riosta 7-paikkaiseen ja kolmosen jälkeen olin jo melkein kaikesta vauvakamasta luopunut. Neljäs on solahtanut kuvioon kivuttomasti ja arki pyörähtänyt uralleen. Juuri itsekin pitkän kotihoitovuoden jälkeen palasin töihin kun neljättä odotin, on kyllä mukavaa olla taas kotona.
Meidän tuplarattaat, joille ollaan kolmannet omistajat ja meillä nyt kolmas sisaruspari menossa, alkaa täyskumiset eturenkaat vedellä viimeisiään. Taidan kallistua vanhoihin mummolan briohin ja seisomalautayhdistelmään kun ikäeroa viimeisimmillä yli 2,5 vuotta.
 
Heippa! Liityn tänne ketjuun. Täälä kuumeillaan neljättä lasta. 🥰 Ja ollaan jätetty nyt huhtikuun aikana ehkäisy (kierukka) pois, ajatellen, että nyt saa tulla jos on tullakseen. Mut eihän tässä tee muuta kuin tunnustele kroppaa. 🥹 tämä kerta myös jännittää jotenkin enemmän. Yksi keskenmeno on taustalla. Mutta ei niinkään keskenmeno pelota, vaan se miten jaksan raskauden henkisesti. Oon tällä hetkellä elämäni kunnossa, henkisesti ja fyysisesti, oikeesti tosi lihaksikkaan ja tiukkaan kuntoon oon itteni saanu. Juoksu kunto/hapenotto kyky tosi huipussaan. Ja urheilu on mulle henki reikä. Niin jotenkin jännittää se, että miten pää pysyy kasassa kun tämä liikunta muuttaa tietty muotoaan tuosta voimanostosta kevyempään ym kun/jos raskautuu. 🥹 samalla myös ootan hirveästi sitä, että saa kantaa kasvavaa vatsaa ja tuntea kaikki uudestaan. ❤️

Tosiaan hormoonikierukka otettu pois 16.4. Ei tullut koskaan mitään tyhjennys vuotoa. Kuukautisten aikaan kierukan kanssa ei ole tullut vuotoa. Mutta kropasta on muuten kyllä huomannut muilla oireilla millon ne on ollut. Mutta en tietenkään ole kirjannut mitään ylös. Joten jännityksellä odotan, että mitä tapahtuu kropassa seuraavaksi. Seksielämä on aina ollut säännöllistä, päivittäin nautintoa. 🤪 joten nyt sitten odotellaan joko kuukautisia tai sitten uskaltautuu ehkä tekemään jo raskaus testiä ~ 8.5. 🙈

Itsellä yksi teiniraskaus takana, eli esikoinen vuosimallia 2014 ja sitten aviopuolison kanssa pojat v. 2019&2021. Ja tällä äidillä ikää 27. 😊
 
Tervetuloa ja toivotaan pikaista tärppiä! 😍

Minäkin siis täällä roikun vaikka vauva jo syntynyt eikä nyt tähän hetkeen kuumeilla uutta vauvaa, vaikka tulevaisuudessa voisin sellaisen taas ottaa 🤭 mutta täällä on niin mukavat keskustelut aina 😊

Hyvä fyysinen kunto usein auttaa raskausaikana ja synnytyksessä! Eihän sitä samaan tahtiin enää mahan kanssa pysty treenata, mutta palautuminen on usein nopeaa ja on helppo jatkaa siitä sitten synnytyksen jälkeen. Mulla kans tuli liikuttua paljon raskausaikana ja se oli isoksi avuksi synnytyksessä ja nyt kuukausi sen jälkeen tuntuu että voisi tehdä jo vaikka ja mitä 😃
 
Yllättävän koville otti tuo km.
Vaikka raskautta ei oltu suunniteltu niin kyllä sitä parissa viikossa ehti tottua ajatukseen. Molemmat oltiin fiiliksillä että eiköhän se neljäskin tässä mee. Autoonkin mahtuu ja kaikki tavarat vielä tallella kuopuksen jäljiltä.

Nyt jäi jotenkin kaipuu siihen neljänteen. Mies ei oo mun kans ihan samoilla linjoilla niin sekin tuo tähän vielä lisäahdistusta, että tää tosiaan tais olla tässä.😥
 
Tiedän mistä puhut ❤️ tottakai sitä tottuu ajatukseen ja iloitsee siitä ja sitten kun matto vedetään alta, on olo aika tyhjä 💔 mulle on käynyt sama ennen tätä nykyistä vauvaa. Silloin mietin että haluanko edes enempää lapsia ja oli jotenkin sekavat fiilikset välillä raskausaikana. Sun pitää jutella sun miehen kanssa ❤️ ei munkaan mies osaa ajatella sitä niin kuin naiset sen kokee, että se kaipaus siihen syntymättömään lapseen jää niin kovin.
 
Yllättävän koville otti tuo km. ...

Nyt jäi jotenkin kaipuu siihen neljänteen. Mies ei oo mun kans ihan samoilla linjoilla niin sekin tuo tähän vielä lisäahdistusta, että tää tosiaan tais olla tässä.😥
Otan osaa km:sta! Voisin kuvitella että miehellä on vielä asian käsittely kesken; toivottavasti hänen linjansa lieventyy myöhemmin niin että voitte antaa vielä seuraavalle mahdollisuuden.
 
Yllättävän koville otti tuo km.
Vaikka raskautta ei oltu suunniteltu niin kyllä sitä parissa viikossa ehti tottua ajatukseen. Molemmat oltiin fiiliksillä että eiköhän se neljäskin tässä mee. Autoonkin mahtuu ja kaikki tavarat vielä tallella kuopuksen jäljiltä.

Nyt jäi jotenkin kaipuu siihen neljänteen. Mies ei oo mun kans ihan samoilla linjoilla niin sekin tuo tähän vielä lisäahdistusta, että tää tosiaan tais olla tässä.😥

Otan osaa keskenmenosta! 😥 Voin kuvitella, että yllättäen alkaneen raskauden keskenmenokin on tosi kova isku.

Mulla nimittäin nyt neljäs lapsi olisi tulossa yllärinä, viikot juurikin 6+4. Ja jotenkin kummasti se mieli on alkanut työstää asiaa samantien ja alun järkytys on alkanut kääntyä siihen, että mietin jo meitä neljän lapsen perheenä ja oon alkanut miettiä minkä ym. Toki edelleen hirvittää tilanteissa, joissa 2v. ja kohta 6v. saa jonkun uhmakohtauksen samaan aikaan ja mietin, mitä teen, kun tähän lisää vielä sen vauvan 😬 mutta kun abortti ei olisi itselle vaihtoehto ja lapset kuitenkin tosi tärkeitä meille, niin nopeasti vauvaa kohtaan herää sellainen suojelutarve.
 
Meillä oliskin ollu lasketut ajat ihan peräkkäin. Mulla ois tänään noin 6+5.❤ Ja meille myöskin ylläri nelonen oli tulossa.
 
En tiä muuttuuko miehen mieli kun oltiin yhdessä jo ehditty päättää että nää kolme riittää. Itselle se ei ollut niin ehdoton että olisin sen neljännen voinut ottaakin.
Mies pelkää että riittääkö huomioo kaikille kun nyt jo tuntuu että isommat jää välillä paitsioon kun nuorin vaatiin eniten hoivaa.

Meillä olis pakkasessa vielä kaksi alkiota. Mä haluaisin ne vielä koittaa mut mies ei tälle lämpene. Hän kyl sopeutu tähän ylläriraskauteen kun kakat niin sanotusti oli jo housussa. Mut ei haluis lähteä tekemällä tekemään.
 
Täälä vähän jännät paikat, ja tutkailen vähän turhankin paljon kehoa. Nyt vielä viikko odottamista... Ei sovi näin malttamattomalle luonteelle. :tears:

Oireita:
Rinnoissa tuntemuksia. Välillä nipistelyä. Jomoilua vatsalla silloin tällöin muutaman päivän. Närästää välillä ja on etovaa oloa ollut. Vatsa on ollut turvonnut, eilen illalla oli tosi pinkeä ja tuntunut tänään ns. painavalta.

Onko sitten alkavaa raskautta vai alkavat menkat, saa jäädä nähtäväksi. En nimittäin muista ollenkaan, miltä tuntuu kun alkaa menkat... Mutta sen muistan, että on alkanut yleensä tiputtelulla ja sen jälkeen vuotanut kuin hana pari päivää! :Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes:
 
On tämä hullua, kun ollut viimmeiset 3vuotta ihan varma että ei enempää lapsia, mutta mulla ollut koko kevään vauva kuumetta, ihan hullua! Oon kysynyt itseltäni että mikä oikein vaivaa kun heti arjen helpotuttua sitä haluaa lisää haastetta? Huoh 🙄 ja varsinkin nyt kun meillä on vain nuorimmainen kotona, muut yökylässä. Ja ovulaatio aika niin ihan olisin valmis hyödyntämään 🙈😂
Mutta järjellä ajateltuna ei ja onneksi mies pysyy järkevänä kun en itse siihen kykenisi 😂🙈
Pieni kriisikin nyt kun nuorimmainen täyttää 2v, eli mahdollisesti viimmeinen vuosi lähtee käyntiin mulla kun voin olla koti äitinä 💔
 
Kuinkas se taas olikaan: onko mies perheen pää, jota nainen sitä sitten halutessaan kääntää? 😂 Vaan voin hyvin kuvitella tuon tunteen mitä kaikkea vauvakuume pistää teilläkin miettimään. Toivon sinulle isosti voimia tuohon sisäiseen painiin... Kotiäitiys, osittainenkin, on vaan niin mukavaa.
 
On tämä hullua, kun ollut viimmeiset 3vuotta ihan varma että ei enempää lapsia, mutta mulla ollut koko kevään vauva kuumetta, ihan hullua! Oon kysynyt itseltäni että mikä oikein vaivaa kun heti arjen helpotuttua sitä haluaa lisää haastetta? Huoh 🙄 ja varsinkin nyt kun meillä on vain nuorimmainen kotona, muut yökylässä. Ja ovulaatio aika niin ihan olisin valmis hyödyntämään 🙈😂
Mutta järjellä ajateltuna ei ja onneksi mies pysyy järkevänä kun en itse siihen kykenisi 😂🙈
Pieni kriisikin nyt kun nuorimmainen täyttää 2v, eli mahdollisesti viimmeinen vuosi lähtee käyntiin mulla kun voin olla koti äitinä 💔

Tää on kyllä jännä, että just kun ehtii taas nukkua ja saa "vapautta", niin se kuume nostaa päätään 🤭 tsemppiä pohdintoihin!
 
Kolme viikkoa alkaa täyttyä kierukan poistosta ja menkkoja ei oo vielä näkynyt. Teenkö nyt sitten testejä joka toinen päivä (kiitos malttamattomuuteni😂) kunnes tulee joko menkat tai kaksi viivaa. Vai mitenhän tässä kuuluis toimia, onko kellään kokemusta?🥹 ja onko teillä suositella mitä testiä käyttää? Vai onko jotkut herkempiä testejä kuin toiset? Oon aijemmat raskaudet cb:llä testannut. 🤔
 
Mä oon aina tykännyt eniten pregchekin testeistä. On näyttänyt aikaisin plussaa, eikä tee turhia haamu viivoja. Ja on edullisia.

Mä oon itse himo testailija ja sun tilantees varmaan kuluttaisin testejä jatkuvasti 🙈
Mutta varmaan testi kerran viikossa voisi olla kohtuullista?
 
No onneks menkat yllätti ja alkoi tänään, niin ei tarvi miettiä testausta ennenku kuukauden kuluttua! Ja nyt vihdoin pysyy kärryillä kierrosta! 🤩🫶🏽
 
Takaisin
Top