Mindsy ja Vaiana , kiitos :) kyllä se tästä varmasti vielä vauvaksi muuttuu. Mä vaan olen niin heti-kaikki-mulle-nyt -tyyppi, että en jaksaisi odottaa :P
Ymmärrän että Mrs R yritti tsempata.. mutta mua näillä foorumeilla vähän vieroksuttaa se, että toisten tilannetta pikkuisen vähätellään.. ei ehkä suoraan, mutta mulle tulee sellanen fiilis.. oli tilanne mikä tahansa. Varsinkin toista lasta kuumeilevien tilannetta... ”olisitte kiitollisia edes siitä yhdestä. Ettehän te ole edes kauaa yrittäneet toisa. Vastahan se ensimmäinenkin syntyi...”
ei kaikki tässä pinossa, vaan yleisesti netissä :/
Tsemppaaminen on hyvä, mutta kyllä mun mielestä 1,5v on jo tosi pitkä aika. Suurin osa jotka aloitti näilläkin palstoilla kuumeilemaan yhtä aikaa, on jo viimeisellä kolmanneksella tai saanut nyytin syliin. Olen tosi onnellinen heidän puolesta, mutta se taas käänsi mun katseet enemmän oman tilanteen surkutteluun, kun meillä ei ole uusi raskaus alkanut. Esikoisen lasketun ajan ryhmässä satelee ”iloisia yllätyksiä” tuon tuosta ilman mitään yrittämistä, niin kyllä mua on alkanut mietityttää että mikä minussa/meissä oikeasti on vikana, kun ei saatu vauvaa alulle aikaisemmin, eikä nytkään, yhtä helposti. Ei se tietystikään täältä foorumilta selviä, mutta tämä on ollut mulle kiva paikka putkautua kun ei IRL:ssä ole kohtalotovereita tai juuri ystäviäkään.
Suurin osa ”ettehän te ole vielä kovinkaan pitkään yrittäneet” -kommentoijista on yleensä heitä, jotka raskautuu ekalla yrittämällä ekasta kierrosta , tai vahingossa ilman yritystä heti kun ehkäisy jätetty pois. Ei aina, mutta usein.
Ymmärrän sen todella, todella hyvin että sua Mrs R surettaa, että kun esim meillä on jo yksi lapsi, mutta sulla ei edes sitä ensimmäistä. Ja että olisit kiitollinen edes siitä yhdestä. Noin mäkin ajattelin kun kuumeilin täällä ekaa. Joten tiedän miltä se tuntuu
toivon sulle nyyttiä syliin pian ihan sydämeni pohjasta!
...tämä tunne joka mulla on kun toisen vauvan yrittäminen ei onnistu, on ihan sama kuin sillon kun mietin että meille ei varmaan koskaan tuu vauvaa.. edes sitä ensimmäistä. tuntuu että mun kroppa on pettänyt mut taas.. en pysty ilman apua raskautumaan.. synnytykseenkin tarvitsin käynnistyksen. Ja imetys ei onnistunut. Ehkä nekin asiat puoltaa sitä, että haluaisin kokea onnistuneeni jossakin , niin hyvin kun olin ajatellut. Haluaisin tulla raskaaksi normaalisti. Haluaisin että mun kroppa tekis itse supistukset ja hoitaisi synnytyksen niin kun luonto on tarkoittanut, ilman käynnistystä.. haluaisin imettää lastani niin kauan kuin itse , tai lapsi päättää, että nyt riittää. Mutta kun en saanut päättää näistä asioista itse, se kaipuu varmaan on ja pysyy niin kauan, kunnes kaikki onnistuu iisisti.
En tiiä. Nää on niin isoja juttuja etten meinaa itekään aina käsittää .. :-*
Mutta siis, kiitos tsempeistä Mrs. R ja tsemppiä sinnekin. Nämä ajatukset vaan kumpusi mielestäni kun luin sun viestin .. ei siis ollut tarkoituksenani mitenkään sun sanomisia kritisoida :)
usein se plussa sillon pärähtää
Millonka saa romahtaa ?
