Pikkusisaruksen odottajat

Meillä neiti 2/16, aika lähelle 2,5v tulee ikäeroksi. Pienellä jännityksellä (kauhulla :hilarious:) ootan et mitähän mahtaa olla edessä...!
 
Tulin töihin. Vein lapset päiväkotiin. Olipa ihana fiilis nähdä miten esikoinen alkoi heti leikkimään ja kaksi nuorinta kävelivät käsi kädessä omalle puolelle leikkimään :Heartred Meillä lapset on siis vuorohoidossa ja ovat keskimäärin 2-3kertaa viikossa hoidossa ja välillä viikonkin kotona, ihan riippuen miehen ja mun työvuoroista. Aloittivat lokakuun lopussa ja viime aikoina on ollut enemmänkin näitä ettei pieninkään (1v3kk) jää itkemään.

Missä muiden lapset on? Päiväkoti, kotihoito, koulu, käyttekö kerhoissa?
 
Mä olen vielä hoitovapaalla poitsun kanssa kotona. Olisi lähtenyt syksyllä hoitoon, mutta kun jään kotiin niin poitsukin sitten vielä. Olisikohan hyvä jotain säännöllistä viriketoimintaa keksiä? Nyt käydään seurakunnan kerhossa ja muskarissa. Suosittelen muuten kaikille (varsinkin ensimmäistä odottaville) osallistumaan seurakunnan järkkäämiin kerhoihin. Ei tarvitse olla uskonnollinen että niihin voi mennä. Vertaistuki ja juttelu kahvikupin äärellä oli ainakin itselle todella iso asia, oikeastaan jopa viikon kohokohta silloin kun oli vielä vauvakuplassa. Nyt siirrytään jo taaperoiden puolelle, mutta edelleenkin on mukava käydä viikottain "virkistäytymässä".
 
Minäkin olen edelleen kotona pojan kanssa. Muskarissa käymme jo mutta nuihin seurakunnan kerhoihin osallistumista olen harkinnut myös. Paljon on hyvää kokemusta niistä omasta lapsuudestani. Voitaisiinpa melkeen nyt keväällä käydä ainakin testaamassa.
 
Meijän poika ollu jo vuoden päiväkodissa. Vauvavuonna käytiin seurakunnan (vaikken kuulukaan) ja mll:n vauvakerhoissa, jotka koin tosi tärkeiksi oman jaksamisen kannalta - tuli lähdettyä ihmisten ilmoille ja tavattua samassa elämäntilanteessa olevia.
 
Meillä neiti aloitti syksyllä pph:lla, hyvin sopeutui alusta asti! Mä aloitin elokuun lopulla työt ja mies oli tytön kans kotona vielä kuukauden. Ehdin siis tässä välissä olla vajaan vuoden töissä, en tiiä olisinko edes jaksanut yhtäjaksoisesti olla kotona niin pitkää aikaa.

Ens kesänä jäädäänkin sit taas kotiin, äitiysloma alkaa varmaan elokuun alkupuolella ja sitä ennen varmaan vähintään 4vko pidän lomia, eli ei enää kovin monta kuukautta oo töitä jäljellä!
 
Ekan vauvavuonna meillä oli neuvolan järjestämä äitipiiri, jossa oli pari tapaamiskertaa järjestetty neuvolan kautta. Sattui hyvät tyypit siihen, niin jatkettiin säännöllisiä tapaamisia yli vuoden ajan, nyt vähän jääneet, kun kaikki palanneet töihin ja aina joku sairaana tms.

Mll:n järjestämässä pehekahvilassa käytiin myös melkein viikottain, töihin paluun jälkeen sekin jäi.
 
Tulin töihin. Vein lapset päiväkotiin. Olipa ihana fiilis nähdä miten esikoinen alkoi heti leikkimään ja kaksi nuorinta kävelivät käsi kädessä omalle puolelle leikkimään :Heartred Meillä lapset on siis vuorohoidossa ja ovat keskimäärin 2-3kertaa viikossa hoidossa ja välillä viikonkin kotona, ihan riippuen miehen ja mun työvuoroista. Aloittivat lokakuun lopussa ja viime aikoina on ollut enemmänkin näitä ettei pieninkään (1v3kk) jää itkemään.

Missä muiden lapset on? Päiväkoti, kotihoito, koulu, käyttekö kerhoissa?
Meillä kanssa lapset vuorohoidossa tällä hetkellä. Hoitopäiviä tulee 0-4 päivää viikossa. Meillä molemmilla vanhemmilla on epäsäännölliset työajat ja sen vuoksi lapset paljon kotona. Ensi syksynä tilanne muuttuu, kun vanhempi menee eskariin. 4-vuotias pitää varmaan ilmoittaa seurakunnan kerhoon tms. niin saa vähän virikettä hänkin.
 
Meillä lapsi on ollut ryhmiksessä jo puolitoista vuotta, ei oikeastaan yhtään (ehkä pari) täyttä viikkoa vaan välillä kotona meidän vapaapäivinä tai mummolassa. Nyt kevään tekee lähes kokopäiväisesti siellä ja syksyllä varmaan 3pv/vk. Ei voi ottaa kokonaan pois kun paras kaveri on siellä, jo joululomalla tuli sinne ikävä. Naapurissa on sitten eri kaverit.

Tuommoisessa pienessä porukassa ja kodinomaisessa paikassa tulee mielestäni esiin päivähoidon parhaat puolet, ja itsekin saan rauhassa käydä töissä (mistä nautin). Pieni pääsee sitten aikanaan samaan porukkaan, ehkä vuoden ehtivät olla siellä yhdessä ennen kuin esikoinen menee eskariin. Pitääkin varata paikka 2020-luvulle heti kun tämä tästä vähän realisoituu (rv 6+1 - koskaan en mitään suunnittele )
 
Mä oon pojan kanssa kotona, enkä palaa töihin enää tässä välissä :) Kerhoissa ollaan käyty ja aiotaan kyllä käydä jatkossakin. Piristää vähän tätä kotiarkea.
 
Mulla ennestään poika 08/12, ikäeroa siis tulee 6v.1kk.
Poika ollut aina aivan haltioissaan, kun kavereille tullut vauvoja ja viimeisen puolivuotta höpöttänyt kovasti, kuinka hän haluaisi meillekin vauvan ja hän auttaisi sen hoidossa. Vielä ei ole kerrottu, että toive olisi käymässä toteen, odotellaan eka ultra, että saadaan varmistus kaiken olevan hyvin :Heartred

Itse olen innoissani ikäerosta, kun saan olla sitten pienemmän kanssa kotona kun poika on eskarissa ja aloittaa koulun, ei tule hällekkään sitten niin pitkiä päiviä, eikä tarvi itse olla huolissaan miten hän pärjäilee aamut yksin :D
 
Mulla ennestään poika 08/12, ikäeroa siis tulee 6v.1kk.
Poika ollut aina aivan haltioissaan, kun kavereille tullut vauvoja ja viimeisen puolivuotta höpöttänyt kovasti, kuinka hän haluaisi meillekin vauvan ja hän auttaisi sen hoidossa. Vielä ei ole kerrottu, että toive olisi käymässä toteen, odotellaan eka ultra, että saadaan varmistus kaiken olevan hyvin :Heartred

Itse olen innoissani ikäerosta, kun saan olla sitten pienemmän kanssa kotona kun poika on eskarissa ja aloittaa koulun, ei tule hällekkään sitten niin pitkiä päiviä, eikä tarvi itse olla huolissaan miten hän pärjäilee aamut yksin :D
Meillä myös tyttö aloittaa syksyllä eskarin ja sitä ajatellen tämä on aivan loistava ajoitus vauvan tulolle :)
 
Koulussa, eskarissa ja päiväkodissa, kaikki samassa rakennuksessa Kotihoidossa olivat ja kerhoissa kävivät melkein kolmannen 3-vuotissyntymäpäivään asti. Mikä lie täydellinen lapsuus -ajatelma. Kun yhdessä työhaastattelussa sanoin tehneeni velvollisuuteni, heräsin vasta ajattelemaan, että ehkä helpommalla pääseminen voisi olla kaikkien etu. Hyvin luultavasti siis kolmonen jää osa-aikaiseksi päiväkotiin, vaikka nelonen syntyykin. Oon muutenkin nyt ollut jo aika hyvä äiti, kun lapset ovat niin isoja (4-8-vuotiaat). En halua palata siihen samaan, mitä nyt tunnekuohuissani olen pari kertaa ollut, ja napsahdellut (eli karjunut) lapsille. Silti kolmen vuoden kotonaolo houkuttelee, vaikka kuulunkin MIB - Mothers in Business -yhdistykseen, mikä tukee monella tavalla uraäitejä. Toisaalta voi olla, että kun taas olemme tässä kunnassa, missä lisiä ei ole tukien päälle, niin voi tulla mieleen palata edes osa-aikaiseksi töihin jossain vaiheessa.
 
Mäkään en kuulu luterilaiseen kirkkoon (tai täällä mihinkään muuhunkaan), mutta varsinkin luterilaisista hyvin pieni osa millään tavalla uskoo tai elää raamatullista elämää, joten varmasti agnostikosta ateistiin viihtyy hyvin seurakunnan kerhoissa. Meillä on kirkko samalla kadulla kuin asumme, ja siellä on torstaisin ilmainen nallekahvila, missä on ilmaiset pullat ja teet sekä sanomalehdet. Opin siellä aikuisiällä virkkaamaankin, kun edellisen kerran asuimme täällä. Odotan syksyä ja kerhoilua kyllä innolla. Minä en viihdy kotona, koska pitäisi yksin viihdyttää lasta/lapsia. SIksi mielellään vaikka joka päivä johonkin kerhoon tai kahvilaan. Menin yhden lapsiyhdistyksen hallitukseenkin, niin pääsen itse ideoimaan tekemistä.
 
Mulla oli alunperin ajatuksena myös se että Neljäs tulisi silloin kun esikoinen menee eskariin, eli 2019. Nyt ollaankin vuosi edellä. Periaatteessa olen juuri palaamassa töihin kun eskari alkaa. Oman jaksamisen takia palaan varmaan töihin jo aika ajoissa. Neljä vuotta kotiäitinä imi aikalailla mehut musta enkä todellakaan pitänyt siitä minkälainen äiti olin, pinna kireällä koko ajan. Töihinpaluun myötä elämään tuli muutakin sisältöä ja huomasin olevani paljon parempi, empaattisempi ja jaksavampi äiti :Heartred Tintin kanssa kaiketi samoja ajatuksia?
Ihan ehtona pidän sitä että lapsen pitää olla yli 1 v ennen kuin menee hoitoon. Kotona siis tulen olemaan ainakin 10/19 asti. Johan siinä esikoinenkin on ehtinyt eskaria käymään pari kuukautta :)
 
Muokattu viimeksi:
Meiltä löytyy esikoispoika 03/17 noin 1.5v tulee ikäeroa jos kaikki hyvin menee raskauden kanssa:) Toivottiin pientä ikäeroa, jännityksellä seuraan millanen menijä esikoisesta ehtii kehittyä kevään edetessä:nailbiting:
 
Meillä esikoistyttö 6/16 on melkonen tapaus, vähän pelottaa et miten pärjään sen kanssa ku koko ajan pitäis olla sylissä tai kyhnyttää kainalossa :rolleyes: Esikoinen siirtyy nyt ens kuun alusta päiväkotiin perhepäivähoitajalta
 
Meillä esikoinen on 12/2016 syntynyt poika. Pienellä ikäerolla haluttiin toinen, joten kiva yllätys kun tärppäsi näinkin nopeaan. Pieni ikäerohan näille tulisi (1v 9kk), lähinnä mietityttää miten sitä pärjää kotona kahden kanssa. Mun oli tarkoitus olla joka tapauksessa pois töistä syksyyn saakka, joten esikoinen ei siis ole vielä hoidossa eikä varmaan menekään.
 
Mangusti80, täällä kanssa joulukuisen2016 äiti [emoji4] itseä jänskättää kanssa tuo ikäero... meillä aika sama tilanne kun mun myös piti palata syksyn aikana töihin. [emoji4]
 
Meillä esikoinen on eskarissa, keskimmäinen käy 2-3 kertaa viikossa kerhossa ja nuorin (2v) on vielä pysytellyt kotihoidossa. Itse teen osa-aikatyötä tällä hetkellä. Miehen kanssa meillä on kummallakin vuorotyö, niin on saatu järjestettyä niin, että lapset voi suurimman osan ajasta olla kotona.
 
Takaisin
Top