Pelot, tunteet, vertaistuki

Ja siis oikeasti ahdistavia, mieleenpainuvia ja pelottavia unia. En ole aiemmin nähnyt ja nyt iltaisin jo pelottaa mennä nukkumaan.

Painajaisvapaan yön jälkeen kun herää, niin meinaa tulla ihan itku ilosta kun on saanut nukkua pelotta koko yön.
 
Raskaana ollessa oon kyllä nähny monenlaisia unia mm. Oon ollu laskettelemassa vauva rintarepussa ja kaks vanhempaa lasta harjoitelleet laskettelua myös :grin hiukan tuossa joku aika sitten ikävöin laskettelua :joyful:

Mut varsinaisia painajaisia en oo kyllä nyt nähny.
Musta tuntuu et raskaana ollessani mun unielämä on kyllä ollu vilkkaimmillaan! Huomaa että alitajunta prosessoi asioita valtavasti. Kysynkin siis et onko ne painajais unet semmosia et liittyykö ne päivän tapahtumiin/omiin ajatuksiin / mahdollisiin pelkoihin? Vai onko ne ihan utopistisia unia? Kannattaa miettiä mistä unet johtuu.
 
Oon nähny kyl aina paljon unia ja nyt ehkä viel enemmän. Painajaiset on välil nii pahoja, et keskellä yötä herättyäni en enää saa unenpäästä kiinni uudestaan, et yöunet jää lyhyeksi. Välil puhunki unissaan, herättyä sydän tykyttää tuhatta ja sataa. Mut sit tiiän et unia ne vaan on, et ei pelota yleensä ruveta nukkumaan. Ja välil unissa on järkeä, käyn päivän tapahtumia läpi, välil taas ihan outoja unia enkä ymmärrä mistä ne on syntyny.
 
Ilonkautta sanoi:
Näkeekö täällä muut painajaisia?
Click to expand...

Näen, ja aika rajuja sellasia. En ole aiemmin nähnyt joten selkeästi ovat tulleet raskauden myötä. Mun unet liittyvät usein lapsiin, että heille tapahtuu jotain todella pahaa. Näen myös unia keskenmenosta / siitä että vauvalle tapahtuu jotain joko mahassa tai synnytyksessä.

Usein en saa hetkeen unta kun yöllä herään painajaisesta, mutta mua on helpottanut että olen kertonut unista miehelle ja sitten on juteltu siitä. Selvästi jollain tasolla pelkään tällä kertaa enemmän mitä kaikkea synnytyksessä voi tapahtua. Mutta yritän ajatella että kuuluu asiaan.
 
Muokattu viimeksi:
omppu15 sanoi:
Raskaana ollessa oon kyllä nähny monenlaisia unia mm. Oon ollu laskettelemassa vauva rintarepussa ja kaks vanhempaa lasta harjoitelleet laskettelua myös :grin hiukan tuossa joku aika sitten ikävöin laskettelua :joyful:

Mut varsinaisia painajaisia en oo kyllä nyt nähny.
Musta tuntuu et raskaana ollessani mun unielämä on kyllä ollu vilkkaimmillaan! Huomaa että alitajunta prosessoi asioita valtavasti. Kysynkin siis et onko ne painajais unet semmosia et liittyykö ne päivän tapahtumiin/omiin ajatuksiin / mahdollisiin pelkoihin? Vai onko ne ihan utopistisia unia? Kannattaa miettiä mistä unet johtuu.
Click to expand...

Ei ole mitään yhteistä tekijää painajaisöitä edeltävillä päivillä :sad001 eikä kyllä teematkaan ole yhteneviä, pelottaa ja ahdistaa vaan kovasti kaikki ne unet.
 
Mä näin kanssa viime viikolla tosi pelottavan painajaisen. Ja usein näen unia, että mies pettää tai jättää. Googlettelin RV 27 kun mulla se alkaa huomenna. Monessa paikassa sanottiin, että näinä aikoina unielämä voi olla aika vilkasta. Sitä ei missään ole sanottu, että pitäisikö sen tasoittua vielä loppuraskaudessa.
 
Nyt jo jonkin aikaa on ollut yhtä tunnemyrskyä. Itku on kovin herkässä, suuttuttaa, väsyttää koko ajan ja ei ole intoa tehdä mitään edes hauskoja asioita. Tuntuu niin väärältä olla surullinen ja ahdistunut, kun nyt pitäisi vain iloita ja nauttia tulevasta vauvasta. Parille ystävälle olen sanonut suoraan että raskausaika ei ole ollut muuta kuin kärsimystä, pahoinvointia, liitoskipua, selkäsärkyä, huonosti nukuttuja öitä, raskausdiabetes mm. He tietysti kauhistuivat, pitäisi vain olla iloinen, nauttia kaikesta ja suunnitella hankintoja vauvalle. Tuntuu pahalta olla "poikkeava" odottava äiti. Tämä tuleva vauva on todella toivottu ja jo kauan ollut haaveena. Kun vihdoin on tässä, kaikkien hermokipuvuosien ja kovan lääkitysten purkamisen jälkeen, olin odottanut toisenlaista raskaus aikaa.
 
Ootko muistanut puhua asiasta neuvolassa? Ja oletko keskustellut asiasta miehesi kanssa? Ei tää raskaana oleminen aina niin ruusuilla tanssimista ole.. Varsinkin jos ensimmäinen lapsi tulossa niin miehetkään ei oikein tiedä mitä odotus aika ja vauva-aika tuo tullessaan niin mielestäni on hyvä jutella avoimesti omista asioista ja tuntemuksista toisen kanssa. Se kuitenkin saattaa edes hippusen lisätä sitä molemminpuolista ymmärrystä.
Ja synnytyksen jälkeinen masennus on valitettavan yleistä. Sitä on itse yleensä vaikea huomata saati tunnistaa, mut onneks on neuvola jossa toivottavasti voi puhua asiasta kuin asiasta luotetun terveydenhoitajan kanssa :)
 
Et ole poikkeava äiti. Mä valitan ihan avoimesti kaikille miten p***tä tää raskaana olo on. Mieskin tuumasi plussauksen jälkeen (huumorilla toki) että 9kk kärsimystä tiedossa. :) se kun on joutunut jo kaks kertaa jo kuuntelee mun valitukset. Kaikille sanonkin että miten tyhmä sitä on että lähtee tähän rumbaan kolmannen kerran lyhyen ajan sisään kun tää on yhtä tuskaa.
Älä tunne huonoa omatuntoa, tää on iso asia myös psyykkisesti mistä vähemmän kukaan puhuu. Sellaiset ihmiset jotka eivät ole sitä itse läpi käynyt tai joilla kaikki on ollut avoista ilman vaivoja ja eivät hämmenny kehon muutoksista, eivät vain voi ymmärtää että vaikka lapsi on haluttu niin tämä raskaus on silti rankkaa aikaa. Rakkaus lapseen ja hänen kova odottamisensa ei liity mitenkään tähän fyysiseen tilaan.
 
Mulla on välillä kamalia ahdistuspuuskia. Just eilen juttelin siitä kaverille ja hänellä oli ollut ihan samanlaisia ahdistuksia raskausaikana, mutta olivat onneksi loppuneet kuin seinään lapsen synnyttyä. Tämä on niin iso asia olla raskaana ja tietää saavansa pian oman lapsen, että minusta on aivan normaalia välillä myös ahdistua tästä kaikesta. Mutta kivaa se ei ole. Ja musta tuntuu että minua ahdistaa jo se, ettei saa kunnolla happea ja maha on aika iso. Mutta kyllä me tästä selvitään!
 
Mulla oli kans hirvee ahdistuskausi ja koko raskaus vaan ahdisti ja olin aika masentunut ja koin huonoa omaatuntoa omista fiiliksistä. Juttelin miehelle ja neuvolassa ja se auttoi paljon. Nyt sitten välillä on tuskastuttanut nää kivut ja huonosti nukutut yöt.. mutta yritän vaan miettii et kyl ne helpottaa synnytyksen jälkeen..toivottavasti. Tsemppiä jaksamiseen, välillä se on raskasta ja ihan perseestä!
 
Mietin pitkään että voinko edes kirjoitaa tätä tänne. Jotenkin helpottavaa että ei ole yksin näiden tunteiden kanssa. Huomenna taas neuvola jospa sieltä saisi lisä apuja tämän kaiken kanssa.
 
Mä voin kans sanoa, että ei mä en nauti täst raskaana olosta vaikka tätä raskautta yritettiin monen monta vuotta, vauva siis on todella toivottu. Mulla ei ole niin tunneheittelyjä ei suuntaan tai toiseen, mutta fyysiset olot ollu enemmän ja vähemmän huonot koo raskaiden ajan. Ja voi luoja mä vihaan tätä isoa pömppö mahaa, vaikka sen sisällä onkin kultaakin arvokkaampi asukki.
Toiset ihannoi raskausmahoja, minä en ole koskaan sitä ymmärtänyt. Ja yhtäkään kuvaa itsestäni en ole ottanut enkä anna ottaa nyt raskausaikana. Ok, voisihan se olla sit lapselle kiva nähdä miltä äiti näytti odotusaikana, mutta oonko sit itsekäs kun ajattelen et tää on mun kroppa, itse päätän kuvataanko sitä vai ei.
Voimia teille jotja erilaisia tunnemyrskyjä on joutunut/joutuu nyt kokemaan. Itse en niitä onnekseni ole joutunut vielä ainakaan kestämään ja onneksi tämäkin raskaus alkaa olla jo loppusuoralla. :)
 
Dulcis sanoi:
Mietin pitkään että voinko edes kirjoitaa tätä tänne. Jotenkin helpottavaa että ei ole yksin näiden tunteiden kanssa. Huomenna taas neuvola jospa sieltä saisi lisä apuja tämän kaiken kanssa.
Click to expand...

Et todellakaan ole yksin! Meillä yksi syistä, miksi mietitään että lapsiluku jää kahteen on se, että ei tiedetä jaksetaanko enää yhtään odotusaikaa. En erityisesti ole nauttinut kummastakaan raskaudesta ennenkuin +30rv puolella, olen jatkuvasti tosi väsynyt ja huonolla tuulella. En yhtään oma energinen itseni ja mies saa tuntea pahimmat purkaukset..
 
Täälläkin ollut yhtä tunne myrskyä. Joka paikkaan kolottaa ja sattuu ja silti pää kaipaa töihin kun oon ollu jo niin kauan saikulla. Kotona tuntuu että seinät kaatuu päälle ja kaipaa ihmisseuraa. Mut silti ei jaksa aina olla jossain menossa näiden särkyjen kanssa. Välillä tuntuu ettei meille enempää tule mutta silti haluan samaan aikaan mahdollisimman monta lasta :D Mutta se voi olla helpommin sanottu kuin tehty. Se auttaa jaksamaan että kyllä nää kolotukset toivonmukaan ainakin vähenee synnytyksen jälkeen mutta olisi kiva saada edes kerran pari nukuttua kunnolla yö ennen muksun tuloa. Ilman että heräisi monta kertaa yössä särkyihin.
 
Viime viikonloppulla alkoi huimata ja olo oli muutenkin vähän heikko, kävin neuvolassa ja käskivät levätä viikonlopun. Lepo veikin olon parempaan ja maanantaina meni töihin, mutta olo huononi jälleen. Tiistaina lääkärin tarkistettavaksi, kaikki oli kunnossa vauvalla. Mutta sain sairaslomaa äitiysloman alkuun asti, koska lääkäri epäilee että olisi pre-eklampsia mahdollisesti kehittymässä. Verenpaine hitusen korkeampi kuin tavallisesti, mutta ei hälyttävästi. Valkuaista ei ole virtsassa. Eli nyt pitää seurata vointia ja levätä. Onko muilla kokemusta pre-eklamsiasta? Vähän kyllä säikähdin tästä.
 
Ei ole kokemusta, mut huolestuin kun itellä on paripäivää ollu taas huono olo ja tosi vetämätön olo. Pitääköhän sitä itekkin käydä lääkärissä tarkistuttaa paineet ja virtsa... maanantain neuvolassa kaikki oli kyllä normaalisti, mut eikös myrkytys voi edetä hyvinkin nopeasti?
 
Mulla oli myrkytys edellisestä. Kannattaa niitä proteiinipissatikkuja hankkia kotiin. Meillä sai neuvolasta.
Ite seuraan paineita päivittäin kun jännittää vähän, että uusii.
 
Olin torstaina neuvolassa ja kaikki hyvin. Terveydenhoitaja oli sitä mieltä että raskausmyrkytystä ei tulisi. Seuraan verenpainetta ja virtsaa kotona, jos jotain oireita alkaa ilmaantua otan yhteyttä. Oli kyllä oikea päätös jäädä sairaslomalle kaksi viikkoa ennen äitiysloman alkua, torstaina oli ensimmäinen päivä äitiyslomaa. Lepo on paras lääke ja sitä ainakin huomaan kehon kaipaavan. Pakko otta joka päivä ainakin tunnin pötköttelyt iltapäivällä ja joskus tulee ihan nukuttuakin.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top