Pakastealkion siirto (PAS)

Miten teitä muita on neuvottu käyttämään cyclogestiä, kun siirto tehdään luonnolliseen kiertoon? Sain itse ohjeeksi jättää sen pois testipäivänä. Osaako joku sanoa mistä syystä se jätetään jo siinä vaiheessa pois? Olen ymmärtänyt ettei siitä ole haittaa alkiollekkaan ja että moni jatkaa ohjeesta huolimatta.
Muakin ohjeistettiin jättämään pois testipäivänä, mutta plussan saatuani käytin avatun paketin loppuun annosta vähentäen. Olisiko mennyt noin 5 päivää testipäivän yli 🙈
 
Hei, olen uusi täällä, kirjoitan nyt tännekin PAS-keskusteluun. Käymme puolisoni kanssa lapsettomuushoidoissa yksityisklinikalla Virossa. Kiinnostaisi kuulla vertaiskokemuksia Suomen hoidoista/ohjeista erityisesti teiltä, joilla hoitomuotona pakastealkionsiirtoja lahjasoluilla. Meillä kaksi pakastealkionsiirtoa takana. Niistä toisesta plussasin tällä viikolla (alkionsiirto tehtiin 23.2.) ja saimme omasta mielestäni ohjeen tehdä raskaustestit ja verikoe kovin aikaisessa vaiheessa: 11 päivää siirron jälkeen. Suomen sisarklinikalla suosittelevat kuulemma raskaustestin tekoa vasta 14 päivän kuluttua siirrosta. Itse hakeuduin verikokeeseen sen vuoksi vasta nyt 13 päivää siirron jälkeen, ja hCG-arvoni oli 102,6 miU/ml. Arvo kuulemma on kovin alhainen tässä vaiheessa (lääkärin mukaan hyvä arvo olisi ollut väh. 350), ja siksi pitääkin ensi viikolla käydä uudelleen verikokeessa, jotta nähdään nouseeko se, vai olisiko kyseessä jo varhainen keskenmeno. Jos täällä palstalla kokemuksia testausajankohdista PAS.n jälkeen, tai hcG-arvojen kehittymiseen liittyvistä saamistanne ohjeista, olisin kiitollinen kaikista vertaiskokemuksista.
 
Hei! Meillä ihan julkisella täällä Suomessa on virallinen testipäivä 14 päivää ovulaatiosta, eli minulla se esim. oli 10 päivää siirrosta, kun nelipäiväinen siirrettiin. En oikein itse ymmärrä tuota 14 päivää siirrosta hommaa, kun silloinhan pääsääntöisesti kaikilla pitäisi olla jo menkat alkanut, jos ei tärppi käynyt. Voiko silloin edes ilmottautua uuteen siirtoon, jos menkat alkanut, mutta testipäivään on vielä aikaa? Toki tukilääkitys voi pitää vuodon pois. Hcg-arvosta en valitettavasti osaa sen enempää sanoa, mut sekinhän riippuu toki siitä minkä ikäinen alkio on siirretty et mikä dpo ois menossa suunnilleen. Tsemppiä ❤️
 
HCG-arvoista löytyy netistä taulukoita. Niistä on nöhtävissä miten suuret ne yksilölliset vaihtelut voivat olla. Jokainen raskaus on erilainen, joten mielestäni on hyvä että menet verikokeisiin uudemman kerran.
 
Hei! Meillä ihan julkisella täällä Suomessa on virallinen testipäivä 14 päivää ovulaatiosta, eli minulla se esim. oli 10 päivää siirrosta, kun nelipäiväinen siirrettiin. En oikein itse ymmärrä tuota 14 päivää siirrosta hommaa, kun silloinhan pääsääntöisesti kaikilla pitäisi olla jo menkat alkanut, jos ei tärppi käynyt. Voiko silloin edes ilmottautua uuteen siirtoon, jos menkat alkanut, mutta testipäivään on vielä aikaa? Toki tukilääkitys voi pitää vuodon pois. Hcg-arvosta en valitettavasti osaa sen enempää sanoa, mut sekinhän riippuu toki siitä minkä ikäinen alkio on siirretty et mikä dpo ois menossa suunnilleen. Tsemppiä ❤️
Tuolla Jenkeissä on myös tuo 2vkoa, mutta siellä on 2 verikoetta sen aikana jolloin seurataan onko mitään tapahtunut. Vika verikoe on testipäivänä.

Tällä 3.pas kohdalla verenvuoto alkoi ennen testipäivää ja olen nyt valmistumassa viimeiseen siirtoon. Kp1 on vuotopäivä 2.milloin alkoi kunnon vuoto. Nyt sitten käytän lisäbuustia ovulaatioon 3-8 kp ja menen ultraan kp13. Eli kyllä siirtoon valmistellaan vaikka testipäivään ei päästy. Tämä tosin yksityisellä.
 
Plah. Kokeillaan nyt luonnolliseen kiertoon PAS, kävin just ultrassa. Limakalvo jo melkein 1cm paksu, mutta johtofollia ei ollenkaan näkyvissä, saa nähdä kuinka pitkäksi venyy kierto, nyt kp11 :/ tuntuu ihan mahdottomalta että ovulaatio osuisi sopivalle päivälle.
 
Hei, olen uusi täällä, kirjoitan nyt tännekin PAS-keskusteluun. Käymme puolisoni kanssa lapsettomuushoidoissa yksityisklinikalla Virossa. Kiinnostaisi kuulla vertaiskokemuksia Suomen hoidoista/ohjeista erityisesti teiltä, joilla hoitomuotona pakastealkionsiirtoja lahjasoluilla. Meillä kaksi pakastealkionsiirtoa takana. Niistä toisesta plussasin tällä viikolla (alkionsiirto tehtiin 23.2.) ja saimme omasta mielestäni ohjeen tehdä raskaustestit ja verikoe kovin aikaisessa vaiheessa: 11 päivää siirron jälkeen. Suomen sisarklinikalla suosittelevat kuulemma raskaustestin tekoa vasta 14 päivän kuluttua siirrosta. Itse hakeuduin verikokeeseen sen vuoksi vasta nyt 13 päivää siirron jälkeen, ja hCG-arvoni oli 102,6 miU/ml. Arvo kuulemma on kovin alhainen tässä vaiheessa (lääkärin mukaan hyvä arvo olisi ollut väh. 350), ja siksi pitääkin ensi viikolla käydä uudelleen verikokeessa, jotta nähdään nouseeko se, vai olisiko kyseessä jo varhainen keskenmeno. Jos täällä palstalla kokemuksia testausajankohdista PAS.n jälkeen, tai hcG-arvojen kehittymiseen liittyvistä saamistanne ohjeista, olisin kiitollinen kaikista vertaiskokemuksista.
Mulle on aina ohjeistettu raskaustesti tasan 14 päivää siirron jälkeen, riippumatta siitä, onko siirretty 3pv vai 5-6pv alkio. Verikokeeseen olen päässyt ainoastaan, jos testi on ollut positiivinen ja sen jälkeen on alkanut vuoto. Näin on käynyt kolme kertaa(vuoto alkoi pari päivää testin jälkeen). Ekalla kerralla pääsin heti verikokeeseen ja hcg 7. Muilla kerroilla tilannetta on ensin seurailtu 4-5 päivää ennen kuin olen päässyt verikokeeseen. Ekalla kerralla hcg oli siinä vaiheessa vähän päälle 1000 ja kävin muutaman päivän päästä uudestaan jolloin oli jo alle 200. Tässä viimeisimmässä hcg oli reilu 10 000 samassa vaiheessa kun edellisessä oli 1000. Jos vuoto olisi muuttunut vielä selvästi runsaammaksi tai olisi tullut kipuja, olisin päässyt uusiin tutkimuksiin, mutta vuoto loppui kahdeksan päivän jälkeen ja edelleen olen raskaana.
 
Mulla on yleensä ollut HCG verikoe n. dpo 16, eli 11 päivää blaston siirrosta. Onnistuneissa raiskauksissa HCG oli silloin n. 450 ja n. 550. Kemiallisessa viime syksynä arvo oli vain reilu 80. Silti klinikalta sanottiin, että se heidän taulukkonsa mukaan on ok tasolla. Itse epäilin kemiallista, koska olin myös testannut virtsasta ja viiva oli haalistumaan päin. Pyysin siksi uuden HCG-testin ja kolmen päivän päästä arvo oli jo alle 40. Mutta siis tosiaan arvot vaihtelee paljon henkilöstä toiseen ja raskaudesta toiseen, joten sinulla on varmasti vielä toivoa. Oletko testaillut virtsasta?
 
Vajaa viikko vielä kunnes pääsee taas tikuttamaan viimeistä kertaa ovulaatiota. Katsoin eilen livDokkaria keskenmenoista ja kyllä sekin herätti omia ajatuksia siitä mitä toiveita ja ajatuksia jokainen alkio saa aikaan siirron aikoihin. Samaa sitä miettii onko poika vai tyttö jne. Mutta sitäkin iloa saa jännittää vain rv3-4 kunnes totuus lyö kylmää naamalle. Veri putsaa pöydän. Näin unta tuoresiirron aikoihin missä oli kolme vauvaa. Ensimmäinen oli sylissä istumassa (ehkä joku vuoden vanhana) ja kertoi ettei kehdannut tulla nenän takia. Yritin vakuuttaa unessa ettei se nenä haittaa. Seuraavat kaksi taas oli kapakoituna hiljaa isänsä molemmissa kainaloissa. Mutta neljättä en nähnyt unessa missään. Nyt on sitten se neljännen vuoro edessä. Saa sitten myöhemmin päätellä mitähän se uni tarkotti tämän kohdalla. 🤔 Outoja nuo unet kieltämättä. Toivotaan parasta ja varaudutaan tulevaan ilman yhteistä lasta. Pahoittelut tästä viestistä mutta oli pakko saada jonnekin ulos 😅
 
Tuolla Jenkeissä on myös tuo 2vkoa, mutta siellä on 2 verikoetta sen aikana jolloin seurataan onko mitään tapahtunut. Vika verikoe on testipäivänä.

Tällä 3.pas kohdalla verenvuoto alkoi ennen testipäivää ja olen nyt valmistumassa viimeiseen siirtoon. Kp1 on vuotopäivä 2.milloin alkoi kunnon vuoto. Nyt sitten käytän lisäbuustia ovulaatioon 3-8 kp ja menen ultraan kp13. Eli kyllä siirtoon valmistellaan vaikka testipäivään ei päästy. Tämä tosin yksityisellä.
Onnea sinulle @Alkuaine uuteen yritykseen ja myöntätuulta toiveesi täyttymiselle!
 
Mulle on aina ohjeistettu raskaustesti tasan 14 päivää siirron jälkeen, riippumatta siitä, onko siirretty 3pv vai 5-6pv alkio. Verikokeeseen olen päässyt ainoastaan, jos testi on ollut positiivinen ja sen jälkeen on alkanut vuoto. Näin on käynyt kolme kertaa(vuoto alkoi pari päivää testin jälkeen). Ekalla kerralla pääsin heti verikokeeseen ja hcg 7. Muilla kerroilla tilannetta on ensin seurailtu 4-5 päivää ennen kuin olen päässyt verikokeeseen. Ekalla kerralla hcg oli siinä vaiheessa vähän päälle 1000 ja kävin muutaman päivän päästä uudestaan jolloin oli jo alle 200. Tässä viimeisimmässä hcg oli reilu 10 000 samassa vaiheessa kun edellisessä oli 1000. Jos vuoto olisi muuttunut vielä selvästi runsaammaksi tai olisi tullut kipuja, olisin päässyt uusiin tutkimuksiin, mutta vuoto loppui kahdeksan päivän jälkeen ja edelleen olen raskaana.
Kiitos @Mintsy sinullekin, kun jaoit kokemuksiasi. Paljon tsemppiä sinulle odotukseen, hyvää vointia sinulle ja sikiölle, ja toivottavasti kaikki etenee hyvin!
 
Mulla on yleensä ollut HCG verikoe n. dpo 16, eli 11 päivää blaston siirrosta. Onnistuneissa raiskauksissa HCG oli silloin n. 450 ja n. 550. Kemiallisessa viime syksynä arvo oli vain reilu 80. Silti klinikalta sanottiin, että se heidän taulukkonsa mukaan on ok tasolla. Itse epäilin kemiallista, koska olin myös testannut virtsasta ja viiva oli haalistumaan päin. Pyysin siksi uuden HCG-testin ja kolmen päivän päästä arvo oli jo alle 40. Mutta siis tosiaan arvot vaihtelee paljon henkilöstä toiseen ja raskaudesta toiseen, joten sinulla on varmasti vielä toivoa. Oletko testaillut virtsasta?
Kiitos @Minnihiiri84, kun jaoit kokemuksiasi. Eipä tässä nyt muuta oikein voi kuin odottaa mitä ensi viikon uusi hCG-testi näyttää. Testailin virtsasta parina päivänä ennen verikoetta - nyt on jännittänyt niin paljon, että en ole verikokeen jälkeen halunnut itse testailla virstasta kotona. Verikoehan sen sitten näyttää onko arvo mennyt alaspäin, jos on mennäkseen- toki toista suuntaa toivoisi hartaasti. :red-heart:
 
Kyllä on odottavan aika pitkä. Minulle ohjeistettiin punktion jälkeen, että tulisi tyhjennysvuoto viikon päästä punktiosta ja sitten kun alkaa uusi vuoto niin alkaa se uusi kierto mihin päästään PAS tekemään. Noo vuoto alkoi 9 päivää punktion jälkeen ja ehdin siitä sitten jo innostua, että olisi se uusi kierto, mutta hoitaja sanoi, että ei lasketa. Yritin varovaisesti kysellä millon sitä uutta vuotoa sitten sopisi odotella, että puhutaanko päivistä, viikoista, kuukausista. Vastasi, että pitäisi tulla melkein normiaikaan. Eli heti perään..? Onhan sitä suurempiakin murheita ihmisillä, mutta kyllä surettaa tämä jatkuva odottelu. Sitä oli jo ehtinyt toivoa tuoresiirtoon pääsyä ja sen jälkeen, että ehdittäisiin ennen pääsiäistä kenties pakkastyyppi hakea matkaan. Menee varmaan kohta jo huhtikuulle ja mitä sitten kun ovuloikin vääränä päivänä ja siirtoa ei voida tehdä ja kohta on kesätauko ja kohta ollaankin jo vuodessa 2025. Ja tutuilla vaan niitä vauvoja syntyy ja kaikki raskautuu😭 en tiedä miksi nyt tuntuu jotenkin kurjemmalta tämä odottelu kuin ennen. Tuntuu, että on päässyt jo niin lähelle, mutta silti se on vielä niin kaukana💔
 
Voin samaistua täydellisesti! Punktio oli elokuun puolivälissä. Meillä toki oli odottelua alkiodiagnostiikan takia, mutta sen jälkeen onkin tullut odottelua odottelun perään! Nyt on kolmas yritys, kun ilmoittauduin siirtoon. Edelliset keskeytetty kilppariarvojen ja ovuloimattomuuden takia. Tsemppiä odotteluun! Tää on kärsivällisyyslaji 🥲
 
Kyllä on odottavan aika pitkä. Minulle ohjeistettiin punktion jälkeen, että tulisi tyhjennysvuoto viikon päästä punktiosta ja sitten kun alkaa uusi vuoto niin alkaa se uusi kierto mihin päästään PAS tekemään. Noo vuoto alkoi 9 päivää punktion jälkeen ja ehdin siitä sitten jo innostua, että olisi se uusi kierto, mutta hoitaja sanoi, että ei lasketa. Yritin varovaisesti kysellä millon sitä uutta vuotoa sitten sopisi odotella, että puhutaanko päivistä, viikoista, kuukausista. Vastasi, että pitäisi tulla melkein normiaikaan. Eli heti perään..? Onhan sitä suurempiakin murheita ihmisillä, mutta kyllä surettaa tämä jatkuva odottelu. Sitä oli jo ehtinyt toivoa tuoresiirtoon pääsyä ja sen jälkeen, että ehdittäisiin ennen pääsiäistä kenties pakkastyyppi hakea matkaan. Menee varmaan kohta jo huhtikuulle ja mitä sitten kun ovuloikin vääränä päivänä ja siirtoa ei voida tehdä ja kohta on kesätauko ja kohta ollaankin jo vuodessa 2025. Ja tutuilla vaan niitä vauvoja syntyy ja kaikki raskautuu😭 en tiedä miksi nyt tuntuu jotenkin kurjemmalta tämä odottelu kuin ennen. Tuntuu, että on päässyt jo niin lähelle, mutta silti se on vielä niin kaukana💔
Seuraava vuoto ei tule aikaisemman normiajankohdan mukaan, vaan nyt kun alkoi vuoto, niin nyt on ”normaali pituinen kierto” välissä. Mulla punktion jälkeinen kierto on venynyt vielä pidemmäksi kun tavallinen kierto joten siirtoa ja ovulaatiota olisi ollut tosi vaikea siitä vielä ajoittaa. Joudut nyt tosiaan odotella vielä reippaan kuukauden sinne siirtoon, menee varmasti huhtikuulle. Ymmärrän hyvin että tuntuu pitkältä, mulla taisi tulla joku 4 kuukautta viimeisimmästä punktiosta ennen kun päästiin ensimmäiseenkään siirtoon..! Toivon että te pääsette jo huhtikuussa ❤️
 
Löysinkin tämän keskustelun ja kysyn myös täällä samaa kuin tuolla salaisella puolella, josko joku osaisi vastata 🫣

Nyt kun ivf alkaa olemaan itselle ajankohtainen, 2 viikon päästä suunnittelukäynti, niin mielessä on paljon paljon kysymyksiä ja stressaan mitä enemmän sitä asiaa mietin 🥲
Mutta, onko siis niin, että punktion jälkeen alkavasta vuodosta ei voida heti aloittaa PASia? Varmastikin minulla tehdään lääkkeelliseen kiertoon koska omaa kiertoa ei ole, mutta mietin että pitääkö siinä odottaa joku tietty aika? Olin jo kuvitellut että päästäisiin huhtikuussa punktioon ja toukokuussa heti siirtoon. 😔
 
Minun piti odottaa jopa kaksi kiertoa, mutta johtui hyperistä. Kai se on tapauskohtaista? Mutta olen kyllä myös lukenut, että välikierto usein suositeltavaa, että munasarjat ehtii rauhoittua ja ovulaatiota ei välttämättä edes tule lääkkeistä huolimatta. Mutta tarkoititko siis että siirto tehtäisiin hormonikierrolla vai lääkkeellisellä ovulaation induktiolla? Jos hormonikierrolla, niin siitä en kyllä osaa sanoa yhtään mitään. ☺️
 
Kiitos @Cha-cha ihanan kannustava jaksat olla!😍 ja @Almagirl en kestä kuinka pitkään tekin ootte joutuneet jo odottamaan!😭 toivottavasti nyt pääsette siirtoon!

Mulla jotenkin aivan synkkeni mieli nyt tästä vaikka onhan sitä toki jo päästy eteenpäin kun on alkiot odottelemassa. Mutta se siinä onkin kun ne on siellä valmiina niin eikö sitä saakeli voisi jo siirrellä😂 hoitaja vastasi myös, että nyt hormonitoiminta ei ole hyvä, joten siirtoa ei kannata tehdä. Mutta nyt sitten ootellaan, että onko se kierto sen 29 päivää vai meneekö 38 päivään mitä edellinen kierto oli vai meneekö perhana pidemmälle. On kait sitä elämää hoitojen ulkopuolellakin, mutta eihän sitä osaa enää sellasta ajatella…
 
Takaisin
Top