Oireet

Tiesin olevani raskaana, kun tavalliset kuukautisia edeltävät oireet puuttuivat kokonaan. Pahoinvointi ja rintojen arkuus alkoivat pian sen jälkeen, ja pahoinvointi oli itsellä todella rankkaa viikkojen ajan. Nyt onneksi vähän väistynyt viimeisen viikon aikana!
 
Ennen plussaamista ei ollut mitään oireita, mutta pari päivää siitä tuli ensin alamahaan paineen tunnetta, minkä jälkeen alkoi rintoja särkemään sekä pahoinvointi. Pahoinvointia on edelleen, mutta onneksi enää vaan aamuisin. Aiemmin se oli jatkuvaa huonoa oloa aamusta iltaan.
 
Pahoinvointi alkoi viikon 7 tienoilla ja jatkuu aaltoillen edelleen (vko 13), onneksi nyt jo lievempänä. Rinnat on olleet arat plussaamisesta lähtien. Närästystä on useamman kerran viikossa 😬
 
Mulla ei ollut oikeastaan mitään oireita, siksi tää raskaus oli ehtinyt edetä pidemmälle kuin edes ajattelin. Kyseessä meidän eka.
Marraskuussa olleet vatsakivut pistin stressin ja vanhaksi menneen piimän piikkiin :tears::No Evil Monkey:
Positiivisten testien tekemisen jälkeen alkoi huomata selkeästi enemmän väsymystä ja jonkun verran on ollut huono olo, mutta ei mitään äärimmäistä vaikka olisin sitä voinut kuvitella olevan. Ja viikolla 19 mennään siis...
Hajuaisti on selkeästi herkempi kun tuntuu että haistaa ihan kaiken :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Närästys on jännä uusi tuttavuus, onneksi ei vielä oo paha ja toivottavasti ei muutukaan pahemmaksi!
 
Takaisin
Top