Oireet

Täällä kans yksi vaivainen. Mulla ollut jo pitkään häntäluu (onko se sitten tuo si-nivel) todella kipeänä. Aina töissä olessa (erittäin hektinen työ fyysisesti) se tuntuu rasittuvan entisestään.

Tuntuu kuin häntäluu olisi pois paikoiltaan ja liikkuessa se vihloo ihan mielettömän paljon. Ja välillä se myös paukkuu! Ihan oikeasti! Liikkeelle lähtiessä kuuluu vain poks! Viikot nyt 14+6 vasta.

Lääkärillä en ole vielä käynyt.
 
Mä sain omani lainaan terveyskeskuksen apuvälinelainaamosta. Siellä oli kahta eri mallia silloin ja fysioterapeutti katsoi mulle sopivan ja oikean kokoisen. Siinä oli myös se hyvä puoli, että mahan kasvaessa pystyi käydä vaihtamassa isompaan. Suosittelen kyllä kaikille
 
Eilen kirjoittelin mun kipeästä pohkeesta mikä säteili myös ylöspäin. Tänään olenkin viettänyt päivän lääkärissä. Tuloksena pintalaskimotukos isolla matkalla. Nyt joudun pistämään klexanea ainakin 6viikkoa. Sitten katsotaan voiko lopettaa vai jatkuuko koko raskauden.
 
Voi ei :sad001 se sit oli se tukos :sad001 toivottavasti ny auttaa ja helpottaa. Tsemppiä!
 
Eilen kirjoittelin mun kipeästä pohkeesta mikä säteili myös ylöspäin. Tänään olenkin viettänyt päivän lääkärissä. Tuloksena pintalaskimotukos isolla matkalla. Nyt joudun pistämään klexanea ainakin 6viikkoa. Sitten katsotaan voiko lopettaa vai jatkuuko koko raskauden.

O ou, tsemppiä ja onneksi hoidot on aloitettu!
 
Eilen kirjoittelin mun kipeästä pohkeesta mikä säteili myös ylöspäin. Tänään olenkin viettänyt päivän lääkärissä. Tuloksena pintalaskimotukos isolla matkalla. Nyt joudun pistämään klexanea ainakin 6viikkoa. Sitten katsotaan voiko lopettaa vai jatkuuko koko raskauden.

Onneks vaan pintalaskimossa ja onneksi menit ajoissa! Tervetuloa meidän pistelijöiden joukkoon. Terv. vähintään 46viikkoa pistävä hannn.
 
Onneks vaan pintalaskimossa ja onneksi menit ajoissa! Tervetuloa meidän pistelijöiden joukkoon. Terv. vähintään 46viikkoa pistävä hannn.

Onneksi menin lääkäriin. Lähellä oli jo mennä pitemmälle. Sitten olisikin saanut piikittää aamua iltaa.
Mua kauhistuttaa itseni piikittäminen. Pelkään neuloja yms jos ne tulee mua kohti. Itse klexane ja sen laittaminen on jo itselle työn puolesta tuttua juttua, mutta miten mä saan sen piikin itseeni. Muita on paljon mukavampi piikitellä.
 
Siihen tottuu onneksi. :) Loppuraskaudesta on jo vähä inhotttavampaa kun maha on pääosin pinkeä, mut onneks itellä on sen verta tota vararengasta, niin paikkoja löytyy. Ja tietty reiteenkin tarvittaessa voi laittaa. Alkuun (siis sillon kun ekan tulpan sain) niin laitoin muut pistämään. Sitten siihen alkoi jo turtua ja nyt menee jo rutiinilla. :) Takana siis kaksi tulppaa ja nyt meneillään toinen raskaus.
 
Jos epäilee noroa, eli molemmista päistä lentää, niin kannattaa raskaana olevan herkästi päivystykseen lähteä nesteytykseen
 
En usko että terkkarin kautta saisi ainakaan aikaa mihinkään. Eikä just omaan neuvolaan suoraan voi edes soittaa. Ainakaan pari vuotta sitten ei saanut mitään ylimääräisiä aikoja neuvolaan edes supistusten vuoksi. Sitten työterveys oli sitä mieltä etten sinnekään oikein kuuluisi ja tkn akuuttivastaanotossa oltiin taas sitä mieltä että olisi enemmän työterveydenasia kun supistukset oli yhteydessä työkiireeseen. Pompin sitten niiden kahden väliä sen mukaan kuka sattui vastaamaan puhelimeen/ottamaan vastaan.
Tuo pompottelu on kyllä jotain tosi raivostuttavaa :mad: Jos työterveys on sitä mieltä, ettei sinne kuulu, niin kyllä tk:ssa on otettava vastaan! Saa sanoa rumasti jos eivät ole ottamassa..
 
Siihen tottuu onneksi. :) Loppuraskaudesta on jo vähä inhotttavampaa kun maha on pääosin pinkeä, mut onneks itellä on sen verta tota vararengasta, niin paikkoja löytyy. Ja tietty reiteenkin tarvittaessa voi laittaa. Alkuun (siis sillon kun ekan tulpan sain) niin laitoin muut pistämään. Sitten siihen alkoi jo turtua ja nyt menee jo rutiinilla. :) Takana siis kaksi tulppaa ja nyt meneillään toinen raskaus.

Onko sulla mitään erityistä seurantaa nyt raskausaikana? Sulta voinkin kysyä että onko kai nyt normaalia että pistoskohta on kipeä? Jos on niin muuttuuko se ajanmyötä vai onko aina kipeänä?
Äh, nyt mä niin stressaan tuosta. Piti tällainenkin tulla. Kolme raskautta ei tätä ongelmaa ja nyt yhtäkkiä. Ilmeisesti sunnuntain 400km automatka yks syyllinen mutta aikaisemmassakin raskauksissa oon ollut paljon autossa. Kolmosta odottaessa tehtiin reilu kahden viikon autoreissu. Tosin onhan se eri itse ajaa kuin olla vieressä jolloin voi jalkojen asentoa yms enemmän vaihtaa.
 
Onko sulla mitään erityistä seurantaa nyt raskausaikana? Sulta voinkin kysyä että onko kai nyt normaalia että pistoskohta on kipeä? Jos on niin muuttuuko se ajanmyötä vai onko aina kipeänä?
Ekassa raskaudessa kävin "jatkuvasti" sisätautilääkärillä äippäpolilla, jo raskauden suunnitteluvaiheessa. Nyt on vaan rv32 labrat ja sisätautilääkärin soittoaika.
Ekassa raskaudessa oli tuo synnytystapa-arvio, niinkuin on tässäkin raskaudessa rv28. Sitten ravasinkin rv35 eteenpäin viikon välein äippäpolilla kasvukontrolleissa ja tsekattavana käynnistystä varten. Tämäkin raskaus käynnistetään juuri tuon klexanen takia.
Pistoskohta on joskus kipeä ja siihen nousee patti, joskus ei jää edes mustelmaa. Riippuu aina vähän mihin kohtaan sattuu pistämään.
Kai sun käskettiin pitää tukisukkia/lentosukkia jatkossa? Ne on musta ärsyttävämmät kesäkuumalla ku pistäminen :wtf:
 
Patit ja mustelmat on tuttuja kun muilla nähnyt. Mutta tuo tuntemus onkin ihan uutta. Toivottavasti ei olisi koko aikaa maha kipeänä.
Ei muuten sanottu mitään tukisukista, ja jäinkin miettimään olisiko niitä hyvä pitää nyt koko ajan. Edellisestä tekstistä jäikin puuttumaan että yleensä niitä oon käyttänyt pitemmillä automatkoilla ja lennoilla, mutta nyt jäi laittamatta. Pitäiskin ostaa jo uudet sukat.
 
Toivottavasti sulle riittää vaan se 6viikkoo ettei tartte klexanen kanssa synnyttää, kun onhan siinä aina suuremmat riskit. Positiivisin mielin vaan eteenpäin, se klexane on kuitenkin sun ja beben, teiän molempien turvaksi :)
 
Täällä on aikas oireetonta... :) Rinnat vähän aristaa ja selkä kipuilee, mutta muuten ei juuri mitään. Nyt rv 17+5, vatsa on kasvanut ja liikkeet tuntuu selvästi. En siis ole huolissani. :)
 
Mulla eilis iltana alkoi vatsalla tuntua jotenki erilaista kipua, riippu vähä asennosta millon tuntui. Kipu lähinnä navan vas.puolella kun kädellä painoi. Ei meinannu yölläkään saada unta kun välillä kipu vaivas. Nyt tänään on jo vähempänä mutta huomaan että vatsassa tuntuu tympeältä kun istuu tai vatsa painaa jotakin vasten. Kävellessä ei oikeestaan huomaa mitään. En oikee tiiä pitäskö tästä huolestua vai liittyykö ihan normaaliin kohdun kasvamiseen. Tänään rv17+4.
 
Mulla kanssa ollu Kultahippu83 kohtuarkuutta, ja oon toivonu, että kaikki kuuluu asiaan. Mulla kyllä myös supistelee, ni kipukohtaukset yleensä liittyy niihin. Mahallaan ei voi oleskella enää yhtään, kun alavatsaan sattuu.
 
Herkkä itkuinen ollut melkeen koko päivän. Se onkin vaikee kun kommunikointi on silloin vaikeaa..
 
Onkohan ihan normaalia turvotusta, että turpoo vain oikea nilkka? Tosi turvonnut pökkelö mutta vain toinen jalka?
 
Olen ymmärtänyt, että toispuoleinen turvotus ei olisi normaalia. Onko joku päivystys vielä auki, että voisit tarkistaa asian?
 
Takaisin
Top