Myöhällä iällä raskautuneet

[fermin]

Hei! Minua on lähes koko elämäni ajan vaivannut se että äitini oli 40vuotias saadessaan minut. Lapsena se ei ollut niin mielen päällä, mutta teini-iässä erityisesti häiritsi kun kaikkien kavereideni vanhemmat olivat nuoria ja kerrankin kun itse asioin kaupassa äitini kanssa, luokkakaverini näki ja oletti hänen olevansa minun mummoni. Vanhin veljeni on minua 21vuotta vanhempi ja häntä luultiin monesti isäkseni.

Tuntui myös koko lapsuuden ajan että vanhempieni kanssa on vaikeampi jakaa asioita, sillä he eivät edes koittaneet ymmärtää ettei maailma pyöri samalla tavalla kuin heidän ollessaan nuoria.

Nyt kun olen itse 19-vuotias ja odotan ensimmäistä lastani, olen onnellinen että lapseni ei joudu kokemaan samaa. Tiedän että vanhempieni ikä ei olisi vaivannut samalla tavalla, mikäli he olisivat olleet luonteeltaan edes vähän nuorekkaampia.

Tiedän että iällä ei ole niin paljoa merkitystä kuin itse ihmisellä, mutta onko joillain muilla samankaltaisia kokemuksia tai jos täällä pyörii 40v kieppeillä olevia odottajia niin miten koette sen vaikuttavan lapsen elämään positiivisesti/negatiivisesti?

 

[Ruusa#]

Täytyy kommentoida että nykyään ensisynnyttäjien keski-ikä on niin noussut ettei kyllä aiheuta "vanhat" vanhemmat mitään teini-iän kriisejä enää... Etenkin pk-seudulla synnyttäjien ikä vaan nousee ja nuoret vanhemmat on enemmän se poikkeus.

Itsekin muistan kun 35-v mut saaneet vanhempani olivat vanhimmasta päästä silloin lapsuudessani. Mutta en mä kyllä osannut "nolostella" heitä ikinä Ja nykyäänhän hekin olisivat toisen lapsen vanhemmiksi aika keskiverto ikäisiä... Jos ensisynnyttäjien keski-ikä on lähempänä kolmeakymmentä.

Että turha sun fermin murehtia kenenkään nuoruutta tai vanhuutta Luulen että ne erot vanhemmuudessa jne riippuu enempi persoonasta!
Toki ikä tuo suuremman todennäköisyyden tiettyihin kromosomipoikkeamiin yms, mutta toisaalta taas esim taloudellinen tilanne on usein vanhemmilla odottajilla vakaampi... Mutta voi nuokin yleistykset olla yksilön kohdalla juuri päinvastoin.

 

[Eloinen.]

Mun äiti sai minut 19 vuotiaana... ja hänellä oli ongelma ettei kaikki ottaneet häntä tuolloin vakavasti ja tytöteltiin. Rahat olivat tiukassa mutta minä lapsena en koskaan kärsinyt. En myöskään huomannut hänen nuoruutta vrt muihin vanhimpiin. Jälkeenpäin ajateltuna niin ehkä kasvoimme jollain tapaa yhdessä aikuisiksi..

Teini-ikäisenä meitä usein luultiin siskoiksi ja sepä ärsytti molempia. Äitini tunsi ehkä itsensä ulkopuoliseksi muiden vahempien rinnalla. Itselleni Äitini ikä ei ole harmittanut.

Äitini sai toisen lapsen 35 vuotiaana ja hänen kasvatus on ollut ihan erilaista kuin omani. Äitini maailmankatsomus on muuttunut 30 vuodessa ja samoin kasvatustyyli. Pikkusisareni ei kauhistele vanhempien ikää ollenkaan, sillä useammat muut vanhemmat ovat saman ikäisiä. Äitini on paljon varmempi ja paljon aktiivisempi pikkusisareni koulukäynnissä ja harrastuksissa kuin mitä oli minun.

Jos joku pitää vanhempiensa ikää nolona niin ehkä ongelma on enemmän lapsen itsetunnossa..? Muakin luultu useita kertoja veljeni äidiksi ja me vaan nauretaan sille. Ei se ole veljeäni ikinä nolottanut, mutta hänellä onkin vahva itsetunto.

Tässä oma näkemyksin asiaan, itse nyt 30 vuotias ensisynnyttäjä. 48 vuotiaana 18 vuotias lapsi. Tuntuu itsellle juuri sopivalta.

 

[SM77]

Koen itse olevani juuri sopivan ikäinen nyt kasvattamaan jonkun toisen. Ei ole tullut mieleenkään, että mun lapsi voisi jotenkin hävetä mua, koska olen siis 40 v. kun saan hänet. Ensimmäiseni on.

 

[JoSuel]

Sillon kun odotin esikoista olin 22v ja tosi moni odottaja samalla palstalla oli suht samaa ikäluokkaa. Muistan kun ajattelin kun mukana oli pari yli kolmekymppistä että itse en ainakaan noin vanhana lapsia enää, tee haluan olla nuori äiti.. vaan kuinka kävikään :D tämä lapsi kun syntyy olen 32v.

 

[pikkis80]

Minunkin äitini on saanut minut 19v. Lapsuudessa asia ei vaivannut mitenkään. Teini-iässä minua kyllä ärsytti, kun meitä luultiin sisaruksiksi. Nykyään se vain naurattaa. Siskoni sai esikoisensa 22v ja pojan ollessa nyt 9v, niin on saanut silti kuulla jo olevansa "nolo äiti". Hän sanoikin minulle, että lapset tulevat joka tapauksessa jossain vaiheessa häpeämään vanhempiaan. Itse olin siis 34v kun esikoinen syntyi ja nyt ehtisin täyttää 37v ennen toisen syntymää, jos kaikki siis menee hyvin. Kyllähän nuo riskit mietityttää, mutta ennen kuin täytin 34v, niin ajattelin, etten halua lapsia koskaan. Mieli muuttui ja onneksi ei ollut vielä kuitenkaan liian myöhäistä. Lähipiirissä on paljon saman ikäisinä ja vanhempinakin lapsia saaneita, joten en usko, että meidän ikä aiheuttaa ihmetystä tulevaisuudessa lapseni tai hänen kavereidensa keskuudessa.

 

[Junibea]

Minä sain esikoisen 19-vuotiaana. Silloin aattelin että kun 30 tulee täyteen yhtään lasta en tee sen jälkeen. Nyt on mittarissa 31 ja en osaa sanoa montako lasta vielä halutaan 11-vuodessa on ajatusmaailma ehtinyt muuttua.

 

[viherpantteri]

Tässä 36-vuotiaana esikoista odottelen ja ehdin täyttää 37 ennen lapsen syntymää. Syynä tähän se, että sopiva mies löytyi vasta vuosi sitten ja hänen myötään vasta varmistui itselläkin ajatus, että lapsen haluan. Muistan itsekin kyllä ala-asteelta, miten joskus harmitti, kun taululle piti kirjoittaa vanhempien iänt ja juuri kellään muulla ei ollut yli 40v vanhemmat. Omani olivat minut, kuopuksensa saaneet 33-vuotiaina mikä nyt varsinkaan ei nykyään olisi ikä eikä mikään :D Omassa tuttavapiirissä kaikki ovat tehneet lapset yli 30-vuotiaina. Toki itsekin ajattelen, että optimaalista olisi jos olisi muutaman vuoden nuorempi lähinnä siksi,e ttä olisi varmempaa, että ehtisi vielä kaksikin saamaan, mutta sitä en kyllä pelkää, että omalla iälläni aiheuttaisin lapselle jotain traumoja :D Kyllä kaikilla lapsilla varmaan joku juttu on, minkä vuoksi erottuvat joukosta ja sekös sitten lapsena aina harmitti oli syy mikä tahansa :)

 

[vuanne]

Mä luulen että tietyssä vaiheessa lapset pitää vanhempiaan aina vähän noloina. Ikä voi olla yksi syy, mutta on niitä muitakin. :)

Minäkään en ennen kolmeakymppiä tiennyt haluanko lapsia ollenkaan vai en. En ole koskaan kokenut mitään varsinaista vauvakuumetta, vaikka miehen kanssa sitten päätettiin että halutaan lapsi ja alettiin yrittää. Halusin lapsen, mutta vauvakuume tuli vasta raskaana ja vauvan myötä. Nyt olenkin ihan hurahtanut :) Toinen on tulossa pienellä ikäerolla, vaikka alunperin ajattelin, että 3-4 vuotta olisi optiimi ikäero. Toisaalta, olen nyt 33 ja ehkä tässä ei koko elämää enää ole aikaa lapsia tehdä. Onneksi nykyään lääketiede on niin kehittynyttä että 40-vuotiaanakin se on melko turvallista, vaikka riskit kohoavatkin iän myötä.

Mutta tosiaan, jos multa olisi vaadittu vaikka 22-vuotiaana että nyt heti päätä haluatko koskaan lapsia, olisin varmaan sanonut siinä vaiheessa elämää että en. Niin se mieli ja ajatukset voi matkan varrella muuttua, ja hyvä niin. Tiedän että moni 22-vuotias (tai nuorempi) on kypsä äidiksi, mutta itse en olisi ollut. Suurimpana syynä siihen olisi kyllä ollut se, että en halunnut äidiksi. Silloin ei varmasti tunne olevansa kypsä vanhemmuuteen, jos ei tunne pientäkään vetoa tai halua siihen suuntaan.

 

[pepeXXL]

Mun äiti oli saadessaan mun 19v ja saadessaan pikkusiskoni (kaksoset) 40v.

Itse sain esikoisen kun olin 20 ja nyt toinen tulossa jolloin oon 22. Mutta itekin halusin nimen omaan olla nuori äiti enkä vanha :D

 

[iLa]

Itse olen potenut vauva kuumetta 19 kesäsestä asti :D
Toisaalta onneksi en silloin saanut lasta koska mies on kerinnyt vaihtuu välissä pariinkin kertaan ja olen kerinnyt tekemään vaikka ja mitä sillä periaatteella että kun lapsi tulee joskus niin ei tarvi harmitella miksi en tehnyt tota tai tätä..

Miestäni sain hetken aikaa lämmitellä ajatukselle mutta nyt 1,5 yrityksen jälkeen meille olisi tulossa pikkuinen..
Mun päässäni olen hokenut etten halua olla 30 ensi synnyttäjä.. Ja ei en tiä miksi mutta se oli mulle joku maaginen raja :D

 

[Syystoukka]

Mua on aina vaivannut aika paljon, että mun vanhemmat on paljon iäkkäämpiä, kun muilla. Siksi olen aina halunnut lapset nuorena. Sainkin esikoisen 21-vuotiaana yli vuoden yrittämisen jälkeen ja tämä toinen syntyy ollessani 24-vuotias ja tätä yritettiin 8kk. Vanhempani olivat 36v ja 43v, kun minä synnyin ja monella kaverilla vanhemmat oli tuossa iässä, kun olimme kouluikäisiä tai jopa vasta lähes murrosiässä. Vanhempani ovat aina olleet aika "vanhanaikaisia" ja tuntui, etten osaa puhuakaan heille mitään, kun eiväthän he ymmärrä kuitenkaan.

 

[Aikkuliini]

Itse olen vm-82 ja omat vanhemmat oli 39&40 kun meikä putkahti maailmaan. Nyt ovat iäkkäitä senioreita joista toinen aiheuttaa harmaita hiuksia milloin milläkin toilailulla (Altzheimer sairaus) mutta joskus se elämä vain näin menee. Vanhemmat olleet vanhanaikaisia, mutta ehkä iän myötä neki on vähän viisastuneet :D tai oppineet nykyajastaki jotain kiitos veljen jälkikasvun. Itsellä eka tulossa ja hieman jännittää miten sitten jatkossa ehtii autella kotoväkeä oman jaksamisen mukaan.

 

[Sokeripala]

Ymmärrän tavallaan sun kantaa, Fermin, vaikka jos suot anteeksi (kai tää oma keski-ikäistyminen alkaa olla niin pitkällä) että enemmän kauhistelen 19- kuin 40-vee ensisynnyttäjää Varmaan siksi kun oma esikoinen täyttää syksyllä 10 vee ja aivan järjettömältä tuntuu että toi ois 10 v sisällä jo äiti

Mun isä oli melkein 45 ja äiti 41 kun synnyin. Ja kyllä mua teini-iässä nolotti kun ne oli niin vanhoja. Erityisen hankala vaihe oli kun olin 13-15-vuotiaana itse murrosiässä ja äiti 54-56-vuotiaana samaan aikaan pahimmissa vaihdevuosihormoneissa, otettiin yhteen välillä todella mitättömistä asioista! Ja tosiaan vanhemmat eli ihan eri maailmassa kuin monien kavereiden vanhemmat, oli paljon tiukempia monessa suhteessa. Toisaalta siihen sopeutui kyllä sittemmin hyvin - ja osasin kyllä myös arvostaa sitä että perheen elintaso oli paljon parempi kuin 17 ja 15 v vanhempien veljieni kasvaessa. Esim. sain siskoni kanssa asua opiskelijana ilmaiseksi vanhempien hankkimassa kakkosasunnossa vuosia - näin hyvää apua eivät veljeni todellakaan saaneet eivätkä taida nuo omat isommat lapsetkaan valitettavasti saada.

Itsekin halusin olla ainakin suht nuori äiti ja sainkin esikoiseni 25-vuotiaana. Ihan hyvä ikä oli muttei ainakaan yhtään liian myöhään - jälkiviisaana olisin voinut ehkä jonkun vuoden odottaakin. Opiskelin pitkään ja valmistuin vasta esikoisen ollessa vauva. Taloudellisesti oli niukkaa ja siten oli pakko mennä vähän aikaisemmin töihin kuin olisin halunnut. Ja vastavalmistuneena työuran alku oli tosi raskas kun kotona oli 1.5-v vielä valvottava taapero. Kaiken kaikkiaan olisi voinut olla fiksumpaa odottaa se pari vuotta vielä mutta kun vauvakuume oli niin mahdoton

Nyt kolmosen ja nelosen syntyessä olen 35 v enkä kyllä koe olevani yhtään liian vanha. 15 vuoden päästä lapseni voivat tietysti olla toista mieltä Onneksi noilla on sitten parikymppiset isosiskot lohtunaan kun vanhat vanhemmat ei ymmärrä mistään mitään. Omat vanhemmat lähentelee jo 80 vuotta, onneksi suht hyväkuntoisia ja aktiivisia vielä. Se tietysti surettaa etteivät nämä vauvat ehkä tule tuntemaan isovanhempiaan kovin pitkään. Miehen vanhemmat on sentään nuorempia. Ja eihän kaikkea voi saada!

 

[Dolcetti]

Pelkästään omaan henkilökohtaiseen kokemukseeni perustuen voin sanoa, että olen nyt paljon valmiimpi ja kypsempi äidiksi kuin parikymppisenä. Eipä minusta olisi silloin äitiä missään tapauksessa tullut, sillä en koskaan halunnut lapsia tai potenut vauvakuumetta. Mutta jos kuitenkin olisin jostain syystä lapsen silloin saanut, niin se olisi tehnyt elämästäni paljon köyhempää. En olisi esimerkiksi matkustanut yhtä paljon, asunut ja työskennellyt eri maissa, saanut kaikkia niitä kokemuksia ja ystävyyssuhteita, joita vuodet ulkomailla mukanaan toivat. En olisi varmaankaan opiskellut yhtä paljon, enkä ehtinyt hankkimaan työ- ja elämänkokemuksia, joista molemmat ovat voimavaroja juuri minun vanhemmuudessani. En olisi myöskään tavannut nykyistä miestäni, joka on käsittämättömän upea ihminen. Elämäni rakkaus, paras ystäväni, tasavertainen kumppanini. Se ainoa syy, jonka takia lasta nyt odotamme. Se ainoa oikea isä lapsellemme.

Olemme molemmat korkeakoulutettuja ja asumme pääkaupunkiseudulla, joten emme tule olemaan mikään erityinen poikkeus mitä ikäämme tulee. Mieheni on myös muutaman vuoden minua nuorempi. Tämän ikäisenä tunnen itseni paremmin ja omaan paremmat vuorovaikutus- ja tunnetaidot. Ymmärrän myös mitä tarkoitetaan erilaisilla kiintymyssuhteilla ja olen ehtinyt punnitsemaan vanhemmuuden erilaisia puolia ystävieni ja työni kautta. Näitä kaikkia tietoja ja taitoja pidän eritäin tärkeinä vanhemmuudessa ja muun muassa tunnetaitojen opettaminen lapsille on äärimmäisen tärkeää.

Eikä se tätiytyminen ja setäytyminen ole iästä kiinni. Tunnen itseäni vuosikymmenen nuorempia, joilla on varsin ahdas ja vanhanaikainen suhtautuminen elämään ja vanhempia, jotka pystyvät puhumaan lapsille ja nuorille paremmin kuin ne nuoremmat. Ikä on monella tapaa vain numero, vaikka toki naisilla biologia säätelee vahvasti sitä kuinka kauan lapsia voi ylipäätään saada.

Suurin osa meistä varmaan kuitenkin tuntee olevansa juuri sopivan ikäinen äidiksi/isäksi/vanhemmaksi, riippumatta siitä minkä ikäisiä olemme. Ja jokaisessa iässä ja elämäntilanteessa on ne hyvät ja huonot puolensa. Täydellisiä olosuhteita ei ole, mutta toki toiset ovat parempia kuin toiset. Kaikille soisin esimerkiksi onnellisen parisuhteen, hyvän puolison, terveyttä ja ystäviä.

 

[EloPapu]

Kyllä mäkin muistan noloilleeni kun äitini tuntui muka vanhemmalta kuin muiden äidit (ja hän siis sai minut 28-v.!!). Mutta mä uskon tuohon aiemmin sanottuun, että lapsen noloilu nyt voi johtua ihan mistä vaan, harvemmin siitä vanhemmasta. Nyt odotan ensimmäistä 34-vuotiaana... Ajoittain harmittaa, että vuodet hurahti, mutta toisaalta nyt on elämänkokemusta eikä mitään tarvetta humpata ja hypätä ympäri maailmaa vaan kotonaolo ja perhe-elämä vaikuttaa oikein ihanalta vaihtoehdolta. Mulla on ystävä, joka sai lapsia alle kakskymmpisenä ja aika paljon niitä lapsia tuupattiin hoitoon ja nyt kun ovat teini-iässä niin äippä humputtelee nuoruusvuosia takaisin. Ei sekään ihan hyvä juttu ole... Yks mitä mietin on, että ehdinkös mä nähdä omia lapsenlapsiani, jos niitä on tullakseen... Ja toisaalta myös just se ettei olisi aiheuttamassa muistisairaana mummona huolta omille lapsille heidän ruuhkavuosinaan.

 

[eloäiti90]

Anteeksi, mutta mun mielestä tämä on ihan älytön ketju (enkä tarkoita pahalla, hyvä että keskustelua syntyy), mutta hassulta tuntuu vertailla eri ikien paremmuutta/huonommuutta lapsen saannin suhteen. Molemmissa on tosiaan hyvinkin myönteisiä ja kielteisiä puolia (kuten ko. "projektissa" kait aina?) ja kaikki arvostavat erilaisia asioita elämässään. Toiset haluavat suurperheen (tällöin on varmaan hyvä aloittaa hommat viimeistään 30-vuotiaana) ja toiset kaipaavat matkustelua sekä urakehitystä, siihen kylkeen riittänee se kahden lapsen "standardi". Nämä ovat niin yksilöllisiä juttuja.

Itse tulen äidiksi 27-vuotiaana. "Humputtelut" (lue matkustelu) jäävät toistaiseksi vähän kesken, mutta mulle ne varmaan jäisivät kesken ihan vain tämän elämän lyhyyden vuoksi :D Opiskeltu on, ja paljon, mutta opiskelut psykoterapeutin koulutuksen muodossa myös jatkuvat jossain vaiheessa elämääni. Niin myös muutkin elämän kohellukset iloineen ja suruineen, kuten meillä kaikilla - iästä riippumatta.

Lapsesi rakastaa sinua ja olet hänelle tärkeä olit sitten 10- tai 150- vuotias. Kaikki me mutsit ollaan joskus tosi noloja ja niiiiiin "out".

 

[Hipsu-82]

Eloäiti kirjoitti mielestäni juuri kuin asia on. Itse sain esikoisen 21 vuotiaana ja kenelläkään tuutullani ei tuolloin vielä lapsia ollut. Pieni oli noin kerran kuukaudessa hoidossa mummolassa kun me vanhemmat vain lepäsimme tai kävimme viihteellä. Toisen sain 23 vuotiaana ja kolmannen 27 vuotiaana.

Nyt kun mietin taaksepäin, olin todella nuori äidiksi tullessani. Kasvoin lapsen mukana äidiksi ja aina se ei ollut helppoa, lieneekö kenellekkään olevan? Nyt olen 35 vuotias kun iltatähtemme syntyy. En kuitenkaan koe itseäni ja miestäni liian vanhoiksi, ehkä tästä jopa nauttii nyt enemmän kuin ennen, mutta varmaan jollain tavalla voi olla raskaampaakin. Saapi nähdä.

Joka ikinen nuori häpeää vanhempiaan jossain välissä, syystä tai toisesta. Omista toiseksi vanhin sanoo tällä hetkellä, että olen paljon nuorempi kuin osan hänen luokkalaisten vanhemmat. Vanhin häpeää äitiään kun äiti rajoittaa pelaamista liikaa :)

 

[Junibea]

Minä sain esikoisen 19-vuotiaana enkä oo päivääkään katunut. Pikkutyttönä tiesin jo että haluan nuorena äidiksi. Alusta asti hoidettiin lapsi itse.. eipä tuota tukiverkostoa ollut lähellä.. mutta hyvin on mennyt.. mä en ainakaan kokenut että lapsi vei nuoruuden. Se oli mun unelma

Ei se ikä tee äitiä vaan asenne :) Näin minä uskon. Toinen on aiemmin valmis äidiksi kuin toinen. Nyt mulla on ikää 31 ja kuudes lapsi tulossa