Milloin kerro(i)tte tulokkaastanne?

P

papupata

Silmät suurina ihmettelijä
Eli milloin olette kertoneet tai tulette kertomaan pienokaisestanne? Oliko kertominen hankalaa? Milloin aiotte kertoa / olette kertoneet esimiehellenne sisällänne kasvavasta otuksesta? Miten ihmiset ovat tiedon vastaanottaneet?

Itse kerroin muutamalle lähimmälle ystävälleni pienokaisesta hieman raskaustestin teon jälkeen, omille ja miehen vanhemmille kerroimme, kun ensimmäinen ultra oli takana. Sisaruksille ja muille sukulaisille emme ole asiasta vielä puhuneet. Omalle esimiehelleni en ole asiasta vielä kertonut ja se minua jännittääkin. Töissä ainakin yksi työkaveri epäilee raskauttani, mutta vielä en ole hänellekään myöntänyt (ja miksi pitäisikään?). Esimiehelle pitää kyllä kertoa viimeistään, kun aletaan kesälomia suunnitella ja jotain selitystä voisi antaa poissaoloista epämääräisellä selityksellä "mulla on lääkäri". Käsittääkseni käynnit ovat myös työaikaa, niin saisin poissaolleista tunneista korvauksenkin.

Kaikki tähän asti ovat ottaneet ilolla uutiset vastaan. Kaverit ovat olleet ehkä hieman yllättyneitä, mutta kuitenkin iloisia. Yksi jopa pillahti kyyneliin :) Tulevat mummot ovat levottomana onnesta, vaikka omalle äidilleni kyseessä on kolmas lapsenlapsi ja mieheni äidille vasta ensimmäinen.

 
Ollaan kerrottu vain kummanki perheille mutta sitten kun se tärkein ultra (mikä on tuossa tän kuun puolessa välissä) on käyty niin sitten kerrotaan myös ystäville.

Ihanaa että teillä on otettu uutinen noin hyvin vastaan! :) Meillä taas äitini ei halua edes puhua asiasta kun taas anoppini rupes itkeen onnesta ku kerrottiin uutinen.
En vaan tiedä mikä ihme äidilläni on tätä asiaa vastaan (onhan kuitenkin tulossa eka lapsenlapsi kuten anopilla).
 
Mä plussasin just ennen joulua. Isäntä arvasi että "narahdetaan" jouluna mun porukoilla kun joulupöydässä on viiniä ja illalla on tapana juoda porukalla glögit vieressä asuvan mummon kanssa jne. Ja niin se niille selvisi kun kieltäydyin molemmista. :) Olivat onnellisia ja iloisia kun esikoisestamme olisi tulossa isosisko. 
Miehen vanhemmille ei olla kerrottu. Anoppi sai tietää esikoisen odotuksesta heti(kun oli meillä käymässä) ja kielloistamme huolimatta kertoi heti KAIKILLE vaikka pyysimme odottamaan kun ennen esikoista sain keskenmenon. Sanoinkin sillon anopille että mahdollisella toisella kerralla ei muuten saa tietää ennenkun kaikki muutkin..
Parille kaverille olen kertonut, ovat olleet tietty onnellisia.
Töissä oli pakko sanoa töissapäivänä, meidän tiimin osa naisista suunnitelee  jo kovasti kesälomia ja että nyt pitäisi jo katsoa kaikkien toiveita ekaa kertaa yhteen.. Uusi esimiehemme aloitti vuodenvaihteessa ja on tosi mukava joten uskalsin kertoa pyytäen ettei muut saa vielä tietää. Hän lupasi viivytellä vielä tuon kesälomasuunnitelman kanssa. :)
Muuten sitten aletaan kertoa pikkuhiljaa jos ultrassa on 13.2 kaikki hyvin. Mulla ois sillon viikkoja 11+4.
 
Kun testi tehtiin 6.1 niin ennen testiä mieheni sanoi, ettei kyllä kerrota heti kellekkään. Kuitenkin itse ei sitten malttanut mieltään vaan laittoi viestiä esikoiselleen (nyt jo 17v tyttö) ja minun äidilleni (ja äiti toki kertoi isälleni) :D Itse koetin toipua uutisesta ja en suostunut edes äitini kanssa jutella joen ukon hoidettavaksi jäi infoaminen ;)

Sitten itse kerroin yhdelle ystävälle ja työpaikalla jouduin pomolle koska hän suunitteli ensi kesän työryhmää. Kaikille toki todettu, että ultra ei ole ollut vielä eikä edes sydänääniä kuuneltu joten sen näkee vasta myöhemmin miten menee. Kuitenkin oletan ja toivon, että kaikki menee hyvin :)
Kuitenkin kun itse olen pidättäytynyt kertomasta. Haluaisin ensin todeta, että ultrassa kaikki näyttää hyvältä. On ollut hieman ylläri, että ukko onkin kertonut vähän kaikille... työpaikallakin kaikille kamuille. Taitaa olla hieman innoissaan tästä?

Nyt tänään sitten annoin äidilleni luvan kertoa siskolleni ja muille (saa nähdä kuin moni saa tietää jo tänään).. olkoon nyt äitini syntymäpäivälahja jotta saa juoruta kaikille. Sitten jos meneekin kesken saa tehdä saman homman eikä itse tartte selitellä kellekkään..

Eli tavallaan olen siis kertonut itse vain kolmelle :D Miehelleni, ystävälleni ja pomolle.

Todella odotan ystävänpäivää ja ultraa silloin <3
 
Meillä jo käytännössä kaikki tietää, vaikka viikot on vasta 9+3.. Tarkoitus oli, et kerrotaan vaan perheillemme ja parille läheiselle ystävälle, eikä varsinkaan töissä pitäny kertoa vielä pitkään aikaan, mut sit menin niin huonoon kuntoon, et töissä oli pakko kertoa esimiehen lisäksi työkavereille, jotka ihmetteli, et minne oikein katoilen kesken kaiken ja mies kerto lähes kaikille kavereilleen heti =) Lisäks sit vielä nää keille ollaan ite kerrottu, on kertoneet muutamalle muulle vielä ja... Hm. No. Eipä sille nyt sit enää oikein mitään voi ja toisaalta oon kyllä itekin avointa tyyppiä, et muutenkin tulee höpöteltyä kaikki asiat aina julki, joten ei sen kai sitten niin väliä.

Ihanaa kun niin monella täällä on ultra suunnilleen samoihin aikoihin =) Meilläkin on tuo np 13.2. Jännityksellä odotellen...
 
Meillä on kertomiset menneet niin, että minun äitini ja kaksi siskoa tietää. Samoin pari ihmistä minun työmaalla tietää asiasta, mutta isäntä ei ole kuin pomolleen kertonut. Haluaa odotella ensimmäiseen oikeaan ultraan ennen kuin omille vanhemmilleen ja sisaruksilleen kertoo... Ja tähänkin ihan järkevä syy.

Minä olen tällainen hölösuu avoin ihminen, jolle tuo asiasta kertominen esimerkiksi just töissä ei ole juttu eikä mikään. Toki vähän mietityttää jos jotain sitten sattuu, mutta luotan siihen ettei mitään satu. =)
 
No siskolle soitin heti kun jollekkin oli pakko kertoa. Töihin kerroin, koska peruin menemiseni, kun esikoisen piti mennä tarhaan 1.4. ja minun palata töihin samalla. Toivottavasti tämä nyt ei mene kesken tai ettei ole mikään tuulimuna tms. Ekan kohdalla kerrottiin perheelle 12 vkon:n jälkeen. Eilen sitten kerroin äidilleni kun en taas osannut pitää suutani kiinni...Appivanhemmille kerrottiin myös ja sedälle, joka samalla ilmoitti ihanan uutisen, että serkku siellä kasvaa samoilla viikoilla :D

 
Kummankin vanhemmille kerrottiin eilen ja edellispäivänä =) Ovat sitten tukena ja turvana jos jotakin tapahtuu, ja kovasti kun ovat odotelleet niin saavat hekin iloita kanssamme =)
 
Me ei olla kerrottu vielä kenellekkään. Pelottaa kyllä tuo kertominen. Oma äitini sanoi tuossa muutama kuukausi takaperin ettei hän ainakaan halua vielä mummoksi ja mieheni vanhemmat vihaavat minua yli kaiken. Pelottaa muutenkin varsinkin tuo miehen äitin ja mumman suhtautuminen kun ovat olleet aina jotenkin sairaalloisen tarrautuvia ja "mustasukkaisia" miehestäni... Anoppi muun muassa on soitellut pari kk sitten sukulaisilleni ja haukkunut minut pystyyn ja kertonut perättömiä asioita minusta. Ja varsinkin kun olemme päättäneet antaa tulokkaalle minun sukunimeni niin tästähän he varmasti riemastuvat!

Että varmaan pidetään salaisuutena niin kauan kuin mahdollista, tosin mun maha kasvaa sellaista vauhtia, että meillä varmaan pian arvataan :)
 
Me ollaan kerrottu vain muutamalle läheiselle ihmiselle joista tietää ettei tarina etene pidemmälle. Ajateltiin muille kertoa ilouutiset kun ollaan "selvillä vesillä". Olen töissä vähän hankalassa tilanteessa, sain juuri uuden työpaikan johon minulla olisi työhöntulotarkastuskin tulossa. En tiedä miten työpaikalla tullaan suhtautumaan raskauteen :/ Koeaika on 4kk, kyllähän se mahdollinen raskaus siinä ajassa kerkeää paljastua.
 
Heh, tämä on näitä, jotka jakaa väen :)
Ekasta kerrottiin varhaisultran jälkeen 7. viikolla, vaikkakin äitille kerroin HETI. Mutta tästä uudesta en malttanut niinkään pitkään, vaan aloin pikkuhiljaa kertomaan lähimmille ja sitten seuraaville ja 6. viikkoon mennessä kaikki tiesi. En ole koskaan osannut pelätä keskenmenoa, en kummallakaan kerralla. On ollut vahva tunne heti hedelmöittymisestä, että nyt olen raskaana ja tätä jatkuu se 39 viikkoa vielä. Molemmat kerrat ovat siis olleet suunnittelemattomia, joten ihan hyvin olen tunnistanut raskauden jo ekasta hetkestä lähtien. Tällä kerralla vaan piti siirtyä jo 5. viikolla mammapöksyihin, joten raskaus olisi ollut myös helposti havaittavissa hoikasta naikkosesta ;)
Minun mielestäni: kertokaa sellaisille ihmisille, joiden tiedätte ilahtuvan ja tukevan teitä, antakaa niiden ilonpilaajamörököllien olla. Teillä ei ole mitään velvollisuutta kertoa asiasta kenellekään eikä yksikään raskaana oleva nainen tarvitse lisästressiä siitä, että kuka tietää ja kuka ei ja miten muut reagoi. Aivan yksi hailee. Kunhan löydätte ne teille tärkeät ihmiset, jotka haluatte sille matkalle mukaan. Muut voivat sitten miettiä aikanaan, että kannattaisiko olla vähän parempi ihminen, jotta haluttaisiin ottaa mukaan tällaiseen ihanaan elämänmullistukseen.
Nimim. Meillä on avioero vireillä ja helvetin hankalaa sukujen kesken, mutta olen viitannut kintaalla kaikelle negatiiviselle ja keskittynyt olennaiseen.
 
Kit-Kat: Oikea asenne! :) Pitäisi itsekkin pyrkiä siihen. Hankalaa vaan kun murehtijatyyppi oon :( Oon kuitenkin ihan varma, että meillä äiti on viimeistään sitten onnellinen meidän puolesta kun vauva syntyy. Ja en mä niin jaksa välittää tosta miehen suvusta, kunhan pysyvät negatiivisuutensa kanssa kaukana!
 
Omille vanhemmilleni ja veljilleni paljastin kun oli viikkoja kasassa about 5, mies kertoi omilleen sitten muutaman päivän päästä. Ja siitä kautta sitten tietenkin molempien isovanhemmat saaneet myös tiedon.
Töissä kerroin parille työkaveille myös samoihin aikoihin kun en malttanut olla hiljaa, esimiehelle kerroin pari viikkoa sitten.
Kahdelle läheisimmälle ystävälle kertoin myös noin kuukausi sitten, samahan se oli paljastaa kun toinen niin lonkalta kysyi että "joko teille on toinen vauva kohta tulossa?". :D
Ja pikkuhiljaa sitten tietää kaikki muukin maailma kun paisuu tuo maha mahdottomasti.

Onneksi meidän lähipiiri on ottanut tosi positiivisesti uutisen vastaan, ei ainakaan päin naamaa kukaan ole mitään sanonut. Ellei sitten lasketa minun äitini ihmettelyä tyyliin "miten te nyt hoksasitte alkaa toista tekemään?". Vähän tympeältä omaan korvaan kuulosti nuo kyselyt mutta enpä jaksanut niistä sen kummemmin alkaa hernettä nenään vetämään kun tiedän, että äiti ajatteli lähinnä omaa jaksamistani ja terveyttäni. Äidit on ♥
 
Me ei olla kerrottu vielä oikeastaan kellekään. Tai minä olen kertonut parille sellaiselle kaverille, jotka on tienneet, että yritämme ja on tienneet viime vuoden keskenmenoistakin. Mutta omat eikä miehen vanhemmat ei vielä tiedä. Omille tämä lapsi tulee olemaan jo viides lapsenlapsi. Tiedän, että varmasti ovat iloisia ja onnellisia kun kuulevat että heidän pikkuisensa (olen siis kuopus) saa pienen. Miehen vanhemmat, varsinkin äiti, ovat myös ihan varmasti todella innoissaan, mutta jopa niin innoissaan, että olemme päättäneet ettei heille kerrota, ennen kuin olemme valmiita koko muunkin suvun tietävän, koska anoppini ei varmasti kykene pitämään tällaista uutista itsellään.
 
Minulla on ''eettinen'' ongelma.. Nimittäin olen nyt raskaana arviolta 6+5 ja tänään esimies ilmoitti, että minulla on kehityskeskustelu tasan kahden viikon päästä eli olisin silloin 8+5. Ja siinä kehityskeskustelussahan käydään läpi vuoden 2013 tavoitteet ja tärkeimmät työtehtävät. Tiesin, että kehityskeskustelu on tulossa, mutta toivoin sen olevan vasta maaliskuun puolella, jolloin olisin ollut lähempänä 12 viikkoa. Tällöin olisin kertonut raskaudesta. Miten pystyn olemaan kertomatta raskaudesta, kun se on vielä näin alkuvaiheessa? En ole tottunut valehtelemaan ja saattaa olla, että hän huomaa, kun kiemurtelen tuolissani, kun puhe kääntyy esim. tulevan syksyn aikaisiin töihin (jolloin olen siis toivottavasti jo äippälomalla). En kuitenkaan vielä haluaisi kertoa raskaudesta, koska haluaisin päästä vähän varmemmille viikoille. Kukaan sukulainen tai läheinen ei tiedä ja sovittiin mieheni kanssa, että kerrottaisiin tuleville isovanhemmillekin vasta rv12 ultran jälkeen.

Olisiko neuvoja, miten hoitaa tuo kehityskeskustelu?
 
Menna: Mielestäni voisit hyvin kertoa raskaudestasi kehityskeskustelussa esimiehellesi. Kerro myös, että raskaus on alkuvaiheessa ja mitä vain voi sattua. Kehityskeskusteluhan on luottamuksellinen, mutta voit myös vielä sanoa, että kerrot asian hänelle luottamuksellisesti. Tällöin voitte tehdä suunnitelmia tulevalle vuodelle, mutta molemmat tietäisivät, että todennäköisesti jäät äitiyslomalle jossain vaiheessa. Omassa kehityskeskustelussa olin myös raskaana, tosin silloin olin niin alussa etten sitä itsekkään vielä tiennyt. En ole vielä kertonut esimihelleni raskaudesta (7+4), enkä kerrokaan ennenkuin ollaan vähän varmemmilla vesilllä. Olimme kuitenkin vasta samassa illallispöydässä jossa pyysin alkoholitonta viiniä joten eiköhän hän ole siitä jo jotain aavistanut. Onneksi yhden kehityskeskustelussa sopimamme projektin välitavoite on maaliskuun lopussa ja ajattelin silloin kertoa raskaudesta hänelle face to face, olettaen että raskaus sujuu suunnitelmien mukaan. Tämän jälkeen voimme miettiä miten projektini etenee. Teen myös freelancer töitä toisessa työpaikassa ja tälle esimiehelleni jouduin kertomaan, koska osa työtehtävistä on raskaita nostotehtäviä joita en halua nyt raskausaikana tehdä. Kertominen on helpottanut kovasti tätä työtäni ja olen onnellinen, että kerroin eikä tarvitse keksiä "valkoisia valheita" tms. Helpotti myös kun jollekin pystyi tai joutui kertomaan kun ei vielä ihan läheisimmille ihmisille halua kertoa. Esimies-alainen suhde on kuitenkin erilainen kuin omaissuhde tai millä nimellä perheenjäsenten välisiä suhteita nyt voisi kutsua.
 
Kyllä se helpottaisi mieltä, kun kertoisi.. En tykkää tästä kun joutuu piilottelemaan asiaa. Olen vain niin ''taikauskoinen'', että ajattelen että jos kerron aikaisessa vaiheessa jollekin niin sitten jotain menee kuitenkin pieleen :( Tämäkin raskaus kun ei ole alkanut mitenkään helposti (takana 2,5 vuotta yrittämistä) niin edelleenkin on vaikea itse uskoa, että todellakin olisi vihdoin raskaana. Sillä tekisi mieli odotella vähän pidemmälle. Toisaalta olisi sitten yksi huoli vähempänä. Ei ole helppoa päättää kertoako vai ei.. Kiitos Pauliina1976 kommentistasi!
 
Nanna, sympatiat sinne, tosi kurjaa, että lähipiiri suhtautuu tuolleen :( Tsemppiä kertomisiin sitten jossakin vaiheessa. Onhan siinä sentään ennen nimenantoa vähän sopeutumisaikaa...

Menna, harmi että sinulla kehityskeskustelu osuu alkuraskauteen :/ Jos et halua kertoa, niin minusta voit puhua siten, kuin et olisi raskaana. Uudet suunnitelmat tehdään sitten myöhemmin. Tosin, eihän se kivaa ole etenkään kehityskeskustelussa. Mutta toisaalta, jos raskaus menisikin kesken, niin kaikki raskautta ajatellen tehdyt suunnitelmat menevät nekin lyttyyn. Mä itse kerroin esimiehelle jo pari viikkoa sitten, tuntui, että oli parempi kertoa, kun oli pahoinvointia ja sain samalla vapautuksen yhdestä työreissusta. Samalla myös ehdotin, että voitaisiinko minun kehityskeskustelu pitää mahdollisimman myöhään eli sitten, kun raskauden jatkuminen alkaa jo näyttää varmemmalta. Mulla kun on keskenmeno takana, niin tuntuu että olisi kivempi kehityskeskustella sitten vähän myöhemmin. Luulen, että mulla onkin sitten keskustelun aikaan jo 10 viikkoa täynnä. Ehkä yksi vaihtoehto on pyytää kehityskeskusteluun lykkäystä (voisikohan sanoa vaan henk.koht syy)? Ja tuohon keskusteluunhan on vielä aikaa...tässä raskauden alussa pari viikkoa voi merkitä paljon: sinulla voi sitten olla jo vähän varmempi olo raskaudesta ja tuntua, että pomolle kertominen on jo helpompaa. Mulla on ainakin nyt jo paljon varmempi olo raskauden onnistumisesta kuin 2 viikkoa sitten, tosin siinä välissä oonkin nähnyt pikkusen jo 2 kertaa ultrassa.

Oon tosiaan kertonut jo pomolle, kun tuossa pari viikkoa takaperin tuntui siltä, ettei meinannut pystyä olemaan töissä. Toisaalta en olisi halunnut kertoa ihan niin pian...mutta ei kai tuosta nyt niin haittaakaan ole.

Mulla on muutamia ystäviä, jotka tiesivät meidän edellisestä raskaudesta, joka meni kesken. Heille kerroin sitten tästäkin melkein heti. Puolison vanhemmat eivät tienneet, he ovat ainoat "uudet", joille ollaan kerrottu. Mun vanhemmille ei olla tämänkertaisesta vielä kerrottu, osittain välimatkan takia. Haluan kertoa uutiset naamatusten, joten kerrotaan sitten kun mennään käymään.
 
Menna mun mielestä sä voit kyllä kanssa kertoa jos se vaan susta mitenkään tuntuu itsestä hyvälle. Meillä on kanssa kehityskeskustelu tulossa, mutta ennen sen ajattelemista jouduin kertomaan pomolle tosiaan tiimin jo suunnitellessa kesälomia ja kysellessä multakin että miten kesälomat ja nyt nyt nyt pitäs jo niitä alkaa suunnittelemaan yksiin. Joten marssin uuden esimiehen puheille ja alottaessani kertomaan jatkoi sitten jo jotenkin arvaten mun asian.. :D Lupasi pitää suunsa tietty kii niin kauan kun haluan ja sopi että kesälomat katotaan joskus parin kolmen viikon päästä jollon mulla on np-ultra käyty ja tiietään onko elämää vai ei(mulla on meinaan nyt tosi pessimistinen olo.. :/ ).
Kehityskeskustelussa on sit mennyttä kautta arvioimassa loppuvuoden ollut väliaikainen esimies joka ei siis tiedä mitään, josko ei tarttis sen kuullen vielä puhuakaan, se ei meinaan ole yhtään niin ymmärtäväinen ja mukava(molemmat miehiä, mut tälle uudelle on jotenkin tosi helppo puhua tästäkin).
 
Heippis, 
Minä kerroin töissä tämän viikon maanantaina, silloin olin 6+4, eli tosi aikaisessa vaiheessa. Kuitenkin otin vähän asioista selvää ja tulin siihen lopputulokseen, että koeajalla raskauden kertominen on parempi kuin sen salaaminen. Ainakin tässä tapauksessa, kun työnantajani on vähän niinkuin "alalla", niin pystyin olettamaan sieltä aika hyvää asian ymmärrystä. Vaikka silti jännitti kyllä tosi paljon kertoa! Mutta hyvin siis meni :) 
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top