Joululahja tulossa!

Heippa vaan kaikille!!

Täällä ilmoittautuisi joulukuun mammoihin uusi jäsen. Meillä pätkähti plussa viime torstaina testiin. Alussahan tämä on, mutta kivaa päästä vaihtelemaan kuulumisia muiden äitien kanssa. Meillä entuudestaan kaksi muksua, poika 2010 ja tyttö 2011.

Emme ole vielä kertoneet perheillemme, paitsi minä oon parille luotto ystävälle. Hiukan jännittää omalle äidille ja isälle kertoa tästä kolmannesta, en tiiä miksi, mutta kohta se on tehtävä, koska mulle tulee muuten ressi siitä kertomisesta =) Laskettuaika olisi omien ynnäilyiden perusteella 6.12.2013. Mutta jos yhtään edelliset synnytykset paikkansa pitää niin menee ylitse LA:n.
Mutta kovin toivon että tulisi hyvissä ajoin =)

Tämän viikon projekti onkin sitten varata eka neuvola-aika!
 
Heissan kaikille! Täällä myös yksi esikoistaan odottava, viime viikolla vihdoin plussannut. Tänään on omien laskujen mukaan rv 4+5 ja laskettu aika olisi 5.12.2013.

Mulla ei mitään oireita kiinnittymiskipuja lukuunottamatta ole ollut, mutta täytyy luottaa siihen, että siellä silti jotain kehitystä tapahtuu. Kenellekkään muulle ei olla miehen kanssa vielä kerrottu, mutta saa nyt nähdä missä vaiheessa sitten kerrotaan. Toisaalta haluaisin jollekin kertoa, koska välillä tää raskaus pelottaa ihan sikana ja sit heti perään saataan miettiä kaikkea ihanaa tulevaisuuteen, odotukseen ja lapseen liittyvää. Ajatukset siis seilaa laidasta laitaan ja tietynlaista tukea kaipaisi ja en oikein tiedä osaako mies sitä mulle antaa, koska on ihan yhtä ummikko näissä asioissa kuin itsekin olen.
 
Moi.en ole raskaana,esikoinen 3kk.vanha.Suosittelen apteekista sitä clear blue digital testiä ite käytin 2pv ennen kuukautisten alkua ja mulle näytti sen heti.

ja onnea odotukseen.
 
Tänään plussasin, rv 4 ja LA 10.12. Oli kp28 eli menkkojen olisi pitänyt alkaa tänään, mutta eipäs alkaneetkaan...tuntui ihan hölmöltä heti testata, mutta tuntui vaan töistä tullessa siltä. Nyt siis vaan peukut pystyyn, että pikkuinen pysyy matkassa mukana. Jännittää tosi kovasti, koska sain tammikuussa rv 9 km:n ja silloin matkassa oli tosiaan ollut kaksi ihmisen alkua. Ikää on jo 37 vuotta eli saisi tuo esikoinen jo tulla. Yrittämistä on takana tosin vain tuosta viimesyksystä enenmmän ja vähemmän vakavissaan, pillerit jätin pois loppukesästä.
Onnea kaikille muillekin joululahjaa odottaville! Ja hassua, täällä mä vaan heti istun tietokoneella teille kertomassa, vaikka oma mies ei tiedä vielä mitään...siispä nyt pikapikaa kertomaan myös tulevalle isille uutiset :)
 
Yhdet elämän suurimmista uutisista saadaan vessassa... Kaksi viivaahan sieltä pärähti tänään tikkuun. Rv 4+6 ja LA 4.12.

Hihittelin aikani vessassa, kunnes huusin ukon käymään.. Hetki silläkin meni tikkua tuijottaessa...  Ei oikein vielä käsitä mut eiköhän tää tästä. :)

Tarrasukkia kaikille :)
 
Huomenta!!

Onnittelut Nyytikille ja Silkille!

Mie sain eilen varattua ekan neuvola ajan, nyt pitäs malttaa ootella n.3 viikkoo että se aika koittaa =) Minä kun en ole siitä hirveen kärsivällisestä päästä..Mulla ei oo vielä mitään mullistavia raskausoireita, muuta kun hirvee nälkä ja saa ravata vessassa, tänä aamuna ehkä lievää kuvotusta, mutta en oo kahdessa edellisessäkään raskaudessa wc:tä palvonut, mutta kuvotus on ollut suuri. Mua jännittää tämä raskaus jonkin verran, edellinen oli fyysisesti rankka, nyt odotan että ei olisi niin koville ottava koska olen harrastanut liikuntaa nyt enmpi ennen raskautta ja yritän sitä jatkaa myös raskauden aikana sopivassa määrin. Edellisellä kerralla sitä ei tullut harrastettua ja se sitten kostautui.

Meinasiko joku selvittää sukupuolen ennen syntymää???
 
marzi: mua ainakin kiinnostaa kumpi olis tulossa, eli aijon kysyä. Väliä ei oo kumpi tulis, kuhan olis terve.

ON: varmistus pissa vielä tänää aamusella. Ei aamupissasta vaan seuraavasta, ja ihan selkeänähän se viiva pysy. Nyt se on varmaan pakko uskoo vaan. Ens viikolla olis aika yksityiselle kuulemaan miehen spermanäytteestä vastaukset, mut katotaan josko lekuri suostuis kattoon josko jotakin elämää jo näkyis..  :)
 
Heippa kaikille! Minäkin sitten kuuluisin tänne <3 sain ensimmäisen haamun jo viikko sitten, joka on koko ajan vahvistunut ja nyt on jo kontrolliviivan vahvuinen. tällä hetkellä siis olen rv 4+3. aloitimme vauvan yrittämisen tammikuussa ja plussasinkin heti ekasta kierrosta, mutta se oli kemiallinen raskaus ja vuoto alkoi rv4+2. kauhean epätodellinen olo, mutta välillä taas niin järkyttävän onnellinen ><3 toivotaan että kaikki menee hyvin. minäkin mietin tuota varhaisraskauden ultraa, ajattelin ehkä mennä siihen rv7+..>
 
Heipsu. Meillä näytti plussaa 28.3, LA ois 3.12, nyt rv 5+1 :) Jännää saada jouluvauva, kaksi edellistä on kesävauvoja :) Nyt vaa toivotaan että masuasukki pysyy menossa mukana :)
 
Hei kaikille!

Vihdoin minullakin on mahdollisuus liittyä tänne! Kauan toivottu pikkukakkonen on tulossa ja laskettu aika sijoittuu kai johonkin marras-joulukuun vaihteeseen. <3 Raskaus on saatu aluille hoitojen kautta, inssi tehtiin 11.3. Toiveet hoidon tehoamisesta eivät aluksi olleet kovin korkealla, mutta mites kävikään! :)

Aika paljon vielä pelottaa, että meneekö kaikki niin kuin pitää. Mahassa on paljon jo tuntemuksia: kiristää ja vihloo. Ei kiva. Lisäksi flunssa kera poskiontelontulehduksen on vaivannut pari viikkoa, nyt ollaan onneksi paranemaan päin. Hassua, kun on toisaalta hirveen onnellinen ja toisaalta pelottaa, eikä uskalla täysillä iloita.

Onnea matkaan kaikille meille!
 
Onnea teille ja meille kaikille!

Minulla menossa 5+2 (la 2.12.) ja on todella epätodellinen olo.Voiko se olla totta, että olen raskaana? Oikeastaan ei muita oireita ole kuin rintojen arkuutta ja ala-vatsan pieniä vihlaisuja.. Jostain luin, että voimakas pahoinvointi kertoisi suuresta istukkahormonimäärästä. Kuinka tavallista on, että tässä vaiheessa ei oleenempää oireita?

Eka raskaus mulla kysymyksessä ja paljon uutta ja tietämätöntä... =)

Osaatteko sanoa,miten voi jatkaa kuntosaliharrastusta? Onko jotain liikkeitä, joita pitää jättää pois?

 
Onpas meitä tullut tänne jo mukavan paljon :) Onnea kaikille raskautumisesta ja tarrasukkia pienille ihmeille masuissamme :)
 
Onnea kaikille minunkin puolestani :) Täällä saatiin eilen kaksi viivaa testiin ja omien laskujen mukaan menossa olisi rv 4+4. Ja LA 8.12. Takana yksi km viime kesänä. Toista siis odoteltaisiin, esikoinen täyttää kesällä 3v. Toivotaan että tällä kertaa kaikki menee hyvin ja pieni pysyy mukana loppuun saakka :) Tuntemuksia ei ole ollut vielä mitään muuta kuin, kova väsy päivisin ja iltaisin uni maistuu aikaisemmin kuin normaalisti. Esikoista odottaessa myös oli kova väsy ja lievää pahoinvointia oli alussa rv7-10 tienoilla, mutta koskaan ei onneksi tarvinnut pönttöä halailla :) marzi: täällä kans kiinnostaa kumpi olisi tulossa, joten jos vaan mahdollista niin halutaan tietää sukupuoli etukäteen :) kevätlapsi: mun mielestä kuntosaliharjoittelua saa jatkaa ihan normaalisti, mikä itsestä tuntuu vain hyvältä. Jossain vaiheessa ei tietenkään enään suositella vatsalihasten tekoa yms. Itse viime raskaudessa kävin salilla ihan normaalisti ja ryhmäliikuntatunneillakin siihen asti kun itsestä tuntui hyvältä. Mutta laihduttaa ei saisi.
 
Mulla on kans sellainen olo, että pitäiskö oireita olla enemmän...merkkinä siitä, et kaikki on hyvin.... Nimittäin tuon ekan raskauden aikana oireet oli tosi vähäisiä ja sitten tuli km. Siksi vähän salaa toivon oksetusoloa ja muuta ;) Tänään ei vatsaa enää juili kamalasti...välillä vihlaisee. Kaikkiin oireisiin tarttuu heti...huimaus ja kuvotus on ok ja vatsavihlaisut ei. Mitä omanapailua... Mutta kaikki uudet tulokkaat, tottukaa siihen, että näillä palstoilla tulee pakostakin avauduttua oireista ja huolista... Ihana kuitenkin olla täällä ja jakaa odotusta teidän kanssa :)
 
Kolmas IUI toi toivotun tuloksen - LA olisi sen perusteella 11.12.13. Plussasin maanantaina 1.4. ja eilen otettu veritesti varmisti tuloksen. Olen 34-vuotias ja ensimmäisen lapsi olisi kyseessä <3 

Alkuraskauden ultra on varattuna 26.4. Ensimmäinen neuvola on vielä varaamatta, kun en ole päässyt sinne puhelinongelmien vuoksi läpi. Ehtiihän sitä toki vielä ;)
 
Onpa meitä odottajia jo paljon :)
Äklötys/lievä pahoinvointi rantautunut muutama päivä sitten. Viime yönä töissä alkuyö oli aika hankala, syömiset onneks vähän helpotti. Mahaa nipistelee huomattavasti vähemmän mitä viime viikolla.
 
Tänne mie kuulunki :) La olisi 7.12 ja nyt siis 4+5.

Lähimmille ollaan vasta kerrottu, tekis kyllä mieli kertoa jo ihan kaikille :D
Eka neuvolakin tuli varattua ja se olisi 18.4. Tarkoitus on myös mennä alkuraskaudenultraan,
 

Onnea uusille plussanneille! :)

Täälläkin varattu ensimmäinen neuvola aika ja viikkoja nyt 5+4.Yhdelle kaverille olen uskaltautunut kertomaan. Alkuraskauden oireet on ollu tähän mennessä aika erilaisia mitä ensimmäisessä raskaudessa. Esikkoa odottaessa rinnat oli muistaakseni heti alussa tosi arat ja myöhemmin viikolla 6 alkoi pahoinvointi, jota kesti viikolle 14 asti. Joka aamun sain aloittaa pönttöä halailemalla. Toistaiseksi oon selvinnyt siltä. :) Lievää pahoinvointia on ollut, jos ei ole muistanut syödä kunnolla. Tässä raskaudessa on taas ollut paljon mahajomotuksia varsinkin iltaisin. Ootteko te muut, jotka ootte jo useammin ollu raskaana huomannut oireissa eroja? Niinhän sitä kyllä sanotaan, että jokainen raskaus on erilainen. :)

Paljon tarrasukkia kaikille matkaan, jotta saadaan se ihanin joululahja!  <3

 
Huomenta vaan!  Ja tervetuloa munkin puolesta kaikille uusille plussanneille!! Tänään olis tarkotuksena varailla ekaa neuvolaa ja varmaankin myös ar-ultraa. Yhdelle ystävälle kerroin eilen uutisen :) Tuskin tällä turpoomisvauhdilla pystyn masua salaamaankaan 12 viikolle asti.. :/ Ihan järkyttävää huomata ettei omista kuin yhdet normifarkut jotka menee enää  jalkaan, ja niistäkin pitää napit avata illalla ettei purista... Pistää miettimään et kummonen tankki musta oikeen tulee..  ;D
 
Hei taas kaikille!

Silkki: Turpoamista on täälläkin! Enimmäkseen taitaa kyllä olla jotain turvotusta, kun lisääntyy aina iltaa kohti. Mutta housut puristaa kyllä aamusta asti! Näkyykö raskaus teillä muilla jo? Minäkin haluaisin pitää raskauden salassa siihen saakka, kunnes ollaan turvallisemmilla viikoilla, mutta kyllä tämä alkaa kohta näkyä koko kansalle! Olen aika solakka muuten, joten pömppömaha kyllä erottuu. Täytyy yrittää vaatteilla peitellä.

Mulla on alkuraskauden ultra 15.4. (viikkoja tuolloin ehkä 7+) ja sain sen keskussairaalaan, koska raskaus on hedelmöityshoitojen tulos.

Onnittelut kaikille uusille mukaan liittyneille ja erikoisonnittelut sinulle LittleMyy: Onko teille pitkät lapsettomuushoidot takana?
 
Takaisin
Top