Hänen lapsensa on jo teini-ikäinen. Mietin, että unohtaako sitä itse kun tyttö kasvaa niin nuo kaikki oppimiset noin perinpohjin. Tosin itse kyllä nyt ennen lastakin tiesin, että lähes vuoden ikäisenä jo sentään istutaan ja voisi osata jopa kävellä jo.. Tosin itse olen ollut seuraamassa joka päivä oman lapsen kehitystä, mutta tuon naisen lapsi on ollut lähes koko elämänsä erään sukulaisensa hoidettavana ja kasvatettavana kun tämä äiti sai lapsensa 17 vuotiaana, eikä nähtävästi ollut silloin valmis äidiksi vaikka moni muu tuon ikäinen onkin..
Tämän äidin kanssa olen ollut kaverina varhaisteineistä lähtien. Sivusta ihmettelin silloin aikanaan miten oman lapsensa voi noin vain antaa sukulaiselle enkä vielä tänäpäivänäkään osaa ajatella, että naisella on todella lapsi, ollut kaikki nämä vuodet. Siihen saakka kun meidän tyttö syntyi niin olin hänen kanssaan todella usein tekemisissä, lähes joka päivä. Nyt kun on oma lapsi niin sitä pysähtyy entistä enemmän miettimään tämän naisen ja lapsensa elämää.
Sieltä saakka kun hän lapsensa sai niin oli sitten viikko tai viikonloppu, ilta, yö tai aamu tai mikä tahansa vuorokauden aika, kun hänelle vain soitti, että lähdetkö käymään jossain tai mennäänkö baariin tms. niin koskaan hänen vastauksensa ei ollut, ettei pääse kun on lapsi hoidettavana, aina mentiin. Tänään jäin asiaa taas miettimään ja entistä hassummalta tuntuu tuon meidän elämämme muistelu nuorina naisina elämässä nuorten naisten vapaata elämää, kun toisella tosiaan oli se lapsi..
.kun itse ei ole kohta viimeiseen 11 kuukauteen pahemmin edes kavereitaan nähnyt kun tyttö on pitänyt kiireisenä ja työllistettynä.
Tältä naiselta sain yleisesti (facebookissa) muiden äitien kanssa huonoa palautetta miten kavereita ei nähdä kun saa lapsen. Meinasinpa kirjoittaa oman vastineeni ja mielipiteeni hänen omakehuunsa, miten hän ei ole koskaan antanut lapsen vaikuttaa kavereiden näkemiseen.. Eipä tosiaan
Viimeiset 10 kuukautta olen häntä vähän väliä kysellyt kahville tai kävelylle, että nähtäisiin, mutta aina on liian kiire ja sitten suuttuu kun en lähde hänen kanssaan jonnekin, joka vaatisi tytön jättämistä hoitoon.
Eiliset möläytykset sai aikaan sen verran hilpeyttä ja ihmetystä etten asiaa sen enempää edes jäänyt miettimään vaan hihittelin mielessäni miten taitava tyttö meillä on kun osaa jo istua
Ja vähän pelästyin, että unohdanko itsekin noin täysin tämän ajan tytön elämästä..
Mutta tosiaan kun miettii tuota naisen elämää lapsensa vauva-ajalta ja tähän teini-ikään saakka niin on tainnut mennä kehitysvaiheet ohi niin ei ihmekään jollei niitä muista..