Hormoonit ja mieliala

Emmy, ei tuo minunkaan äiti yleensä juoruile. En voi käsittää mitä se on ajatellut. Ja oltiin sanottu, että ensimmäisen ultran jälkeen ei tarvi pitää maailmansalaisuutena, niin oli kertonut tän sitten samana päivänä, kun meillä oli ultra, mutta ennenkuin tiesi miten siinä oli käynyt tai oliko kaikki edes hyvin.

En tiedä johtuuko tämä raskaushormoneista, ja ylireagoinko, mutta mua niin lujaa v*tuttaa tämä asia, että ei veri kierrä kunnolla :angry8 Vaikka siinä ultrassa kaikki oli just niinkuin pitää, ja ollaan onnellisia siitä.
 
Meillä asuu myös HormooniHirviö. :D Oikeesti hävettää käyttäytyä kun joku pahainen teini-ikäinen kakara. Kaikesta täytyy joko raivota tai itkeä hervottomasti. Todella huono omatunto. Aina yritän sit slittää, et en mä tarkotuksella... Ja itku tulee siitäkin. Ihan kauheeta. Masentaa ja raivostuttaa välillä tosi kovaa, sellane tunne et hoidan itse itseni yksin tän toukan kanssa, kun en osaa käyttäytyä.
Opettelen kyllä hillitsemään itseäni. Ja olen jo oppinut saomaan, milloin mennään vaarallisilla vesillä. :D
 
Täällä eilen nurettiin miehen kanssa ihan kippurassa yhdelle tv-ohjelmalle ja kahdessa sekunnissa nauru vaihtui itkuun.. Huh! :D Kun sain rauhotuttua, niin olin vähän pihalla itsekin, että mitä tapahtuu..?! :D


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Joo, ja toi! Hervoton nauru muuttuu parissa hetkessä itkuksi! Miksi!?

Sent from my HTC One mini using Vau Foorumi mobile app
 
Tana aamuna huomasin ensimmaista kertaa, etta wow, no, nyt on vatsa pyoristynyt! Tihrustin itseani peilista joka suunnalta ja taputtelin vatsaani. Siella se Kala olla mollottelee!

Tana aamuna myos aloin ensimmaista kertaa ajatella pienta kasvavaa elamaa. On se ihme, miten monta kertaa olen opettanut solunjakautumista ja lisaantymisen kemiaa, mutta kun samat muutokset alkavat tuntua (ja kohta nakya) itsessa, tunne on aivan maatajarisyttava.

Liikutuin myos kyyneliin, kun yksi parhaita ystaviani ja parivuotiaan pikkutyton koti-isa onnitteli minua. Voi mita olisinkaan antanut, etta olisin voinut halata hanta, menna illalliselle ja nauraa yomyohaan! Onkohan tama vain hormonihulluutta, vai alkaakohan koti-ikava vaivata, kun raskaus etenee?

Mieheni muuten ehdotti, etta mentaisiin Italian kotiimme ensi jouluksi pikkuisen kanssa - ja kuka veti raivarit elaman epareiluudesta ja lapsen omimisesta vain toiseen puolen sukuun...? Oooo... Se joku saattoi nayttaa minulta, mutta mitaan en tunnusta...? *Krhm* Voi nolous. Tarvitsen Nain hallitset hormonihumalan tuomaa hulluutta -kurssin.
 
Musta on tullut ihan hermoraunio.
Kilahdin ihan pienistä asioista.
Koulun aloittava esikoinen alkoi valittaa kun tein lättyjä että ne ovat liian isoja ja lötköjä.... Minä siihen sitten silmät leimuten karjuin että kuule toiset lapset ei ikinä saa lättyjä ja minä tässä flunssaisena ihan teidänmieliksi tein ja nyt sitten vaan valitetaan!!!! >:O länttäsin kermat ja hillot vihaisesti lättyjen päälle ja sanoin että syö tai oo syömättä!
Huhhuijjaa kyllä vähän lapset katto suu pyöreenä ja söivät lättynsä hiljaa...

Toivottavasti tää tasottuu, ei mulla oo aiemmin tällaista ollu ja kuitenkin kolmas raskaus kyseessä.
 
Johtuuko se hormoneista vai liian ruususista kuvitelmista, mutta musta tuntuu, ettei mun mies oo ainakaan ollut mitenkään erityisen ymmärtäväinen tai avulias ainakaan vielä tän alkuraskauden aikana.

Jos kilahdan jostain (tapahtuu kohtuullisen harvoin), niin idiootti lähtee mukaan siihen..! Tai yks ilta teki kovasti mieli tiettyjä karkkeja ja yritin saada miestä lähtemään kävellen/pyörällä kauppaan 500m:n päähän. "Emmäää, mee itte.." Kauppakassit haluaa kantaa, kun kaupasta tullaan, mutta siinä se.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Joo, ei munkaan mies oo osoittanut erityistä myötätuntoa tai tukea. Sain potkut töistä koeajalla ja sekin on hänen mielestään mun oma vika, kun kehtasin olla sairaslomalla töistä kaksi viikkoa, kun oli niin järkyttävä pahoinvointi.
Kysyi jopa, että "miten voit antaa kaiken valua päin vittua?".
Tuntuu, että kaikki muut hehkuttaa niiden parisuhteen ihanuutta, mutta musta tuntuu, että ainoa positiivinen asia missään tällä hetkellä on tuo pieni ihminen mun sisällä. Muuta hurraamista elämässä ei juurikaan ole.
 
Joo, kyllä kotona käydään aika hurjaa sotaa ajoittain. Jaksan kuitenkin puhua edelleen mieheni kanssa ja muistuttaa häntä,miksi nyt on vaikeaa. Tiedän myös että mies ressaa rahasta ja kaikesta, eikä halua puhua niistä kanssani, jotta minun stressitasot pysyisivät alempana. Rakastan miestäni ja tämä on jokaiselle hormoon hirviön kanssa elävälle miehelle rankkaa aikaa. :D

Täytyy yrittää omien mielialojen vaihteluiden keskelläkin miettiä puolisoaan.
 
Olen muutaman kerran kilahtanut ihan typeristä syistä ja mieskin siitä loukkaantunut vastareaktiona. Jälkeenpäin olen ihmetellyt mikä muhun meni ja selittänyt miehelle, että ne hormonit.. kumpikin unohtaa ne välillä. Viimeksi samanlaisia järjettömiä kilareita olen saanut,kun söin e-pillereitä joitakin vuosia sitten ja lopetin ne siksi, kun minusta tuli niin kauhea. Eihän koko raskautta mene kilaroiden? :p Mieliala kyllä heittelee. Välillä on hurja hellyydenpuuska sekunnissa ja hyökkään miehen kimppuun hänen yllättyessä yhtäkkisestä huomionosoituksesta ja toisella koko mies ärsyttää suunnattomasti, vaikka en keksi mikä muka ärsyttää ihanassa miehessäni..haha :) ..

Sent from my GT-S7560 using Vau Foorumi mobile app
 
No, me ei olla muutenkaan mitään kovia riitelemään. Itsepäisinä jumputetaan kyllä jotain pienempää, mutta en ole varma, ollaanko me edes koskaa oikein riidelty sanan varsinaisessa merkityksessä. Nyt menee kaikki kiukuttelut raskauden piikkiin, mies perustelee myös omat äksyilynsä sillä, että "ne on näitä miehen raskausoireita". :grin Mutta pääsääntöisesti en voi kyllä kuin kiitellä onneani siitä, että mun mies on niin avulias ja on ymmärtänyt mun "laiskottelua".
 
Väsyttää tää jatkuva kiukuttelu... :sad001 tuntuu että kohta oon oikeesti yksin tän kasvavan masun kanssa...

Sent from my HTC One mini using Vau Foorumi mobile app
 
Herkkyyttä havaittavissa! Alkoi itkettää kun avasin jääkaapin, kai se oli jotenkin tunteellinen hetki..
 
Okei, jatkan naurettavien raivareiden saamista myos talla viikolla. Nyt on aiheena "Mieheni sukuun taytyy kertoa lapsen nimi ennen syntymaa, koska niin on tapana tehda Italiassa". Jotain taisi tulla paasattua siita, etta mina en ainakaan paljasta lapseni nimea ennen syntymaa, edes isalle, jos se on ainoa tapa pitaa nimi salassa syntymaan asti - ja by the way, siina tapauksessa nimeksi tulee vaikka kyosti-kyllikki viivalla yhteen. Taisin suu vaahdossa jatkaa jotain anopin uteliaisuudesta ja siita kuka maaraa kaapin paikan... Jossain vaiheessa oli niin pitkaa aasinsilta, etta unohdin itsekin, mista oikein vaahtosin. Vahan nolotti kysya, etta niin rakas, voitko ihan vahan vinkata, etta mistas me nyt riideltiinkaan...Sitten taas jo vahan itkettikin.

Apua. Printtaan itselleni "Kanniaalio"-idealla "Hormoniaalio" T-paidan.
 
Mä olen kyllä kaikin puolin niin onnekas raskausgeenieni suhteen - toistaiseksi ei ole päänsärkyjä lukuunottamatta ollut minkäänlaisia fyysisiä oireita, enkä ainakaan vielä ole huomannut ihmeempiä hormoniheilahduksiakaan. Jatkuva päänsärky lyhensi tietysti pinnaa ja olin tavallista äkäisempi muutaman päivän, mutta sen lisäksi olotila ja mieli on melko lailla normaali. Hieman tavallista herkempi olen - itku tulee hassuista asioista, katsottiin Knocked Up (suomeksi kai Paksuna?) telkasta ja itkettihän se kun vauva syntyi.. mutta muuten kyllä tosi rauhallista ja tasaista. Täytyy koputtaa puuta - välillä pelottaa että kun eka puolisko on näin helppo, onkohan toinen puolikas raskautta sitten sitäkin kamalampi..
 
Vein esikoisen äsken päiväkotiin, kun itsellä on työpäivä tiedossa. Lähdin päiväkodin portista ulos ja samalla kyyneleet alkoivat valua pitkin poskiani. En olisi halunnut jättää pientä rakasta sinne päiväkotiin. :'( Tunteet on siis pinnassa täälläkin. Herkästi tulee itku. Tiedän, että esikoinen viihtyy päiväkodissa hyvin, mitta minkäs sitä
äiti voi kaipuulleen. Muistakaa nauttia siitä ajasta minkä saatte lapsenne kanssa kotona viettää.. Sitä kun ei jatku ikuisesti.. :/
 
Meikäläinenkin huomannut että tunteet on pinnassa, eilen pillitin jopa Simpsoneita katsoessa,kun oli muka niin sympaattinen loppu jaksossa..:D mieskin ihan ällikällä kun vollotan tämän tästä.. mutta sanoi myös,että olen seesteisempi nyt kun ennen raskautta, en pamahtele tuon tuosta niinku yleensä; tuliluontoinen ku olen :D
 
Täällä kanssa itketään ihan joka asiasta. Jälkeen päin huvittaa nämä kohtaukset, mutta just sillä hetkellä tuntuu inhottavalta. :)
 
Täällä on nyt kanssa alkanut älytön itkeminen, ihan kaikki itkettää :) katsoin eilen vampyyripäiväkirjaa telkkarista ja se alkoi itkettämään, kuka voi ottaa niin tosissaan jotain teinivampyyrihömppää kuin raskaanaoleva :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top