Mä ajattelin vähän elvyttää tätä ketjua ja kysellä teiltä näin jälkiviisasteluna, mitkä hankinnat ovat teille osoittautuneet parhaiksi? Entä onko tullut mitään huteja tai turhakkeita?
Meillä onneksi suuri osa hankituista jutuista on ollut hyödyllisiä. Me ollaan oltu esimerkiksi supertyytyväisiä noihin ketteriin vaunuihin ja rintapumppu ja tuttipullot olivat myös ostos etukäteen. Leikkimatto on myös edelleen ihan loistava.
Turhakkeista suurin osa on vaatteita, jotka on jääneet käyttämättä. Esimerkiksi kaikki housut, joissa ei ole kunnollista resoria vyötäröllä, ovat ihan turhia, kun tyyppi potkii ne pois alta aikayksikön. Samoin suurin osa sukista on aivan hanurista. Muutamat hyvät sukat löytyy, jotka pysyvät koko päivän. Ollaan myös ostettu meidän kantoreppuun sellainen vauvatuki, jota ollaan käytetty tasan kerran, koska oli päällä niin epämukava (itsellä ei vauvalla). Kantoliinakin on jäänyt käyttämättä, kun en vaan millään saa sitä hyvään asentoon. Onneksi kantoreppu ja -liina olivat perittyjä juttuja, ettei nyt rahaa olla hirveästi hassattu turhuuksiin. Ja vaatteitakin saatiin tosi paljon käytettynä, joten nyt osaa sitten ostaa semmoisia, joista itse tykkäilee. :)