Lavinia
Sanavalmis juttuseppä
Keräännytäänkö tänne, olisiko meitä muitakin? Minun puolesta tervetuloa kaikki joilla jokin neurologinen häiriö tai mielenterveyshäiriö :) Jakamaan tarinoita, etsimään vertaistukea tai vaikka kysymään neuvoa. Minusta avoimuus on ihanaa, oma taakka kevenee kun ei tarvi pitää kulisseja pystyssä (en oo koskaan kyllä osannutkaan) tai salailla omaan käytökseen tai luonteeseen liittyviä asioita.
Mulla siis adhd diagnosoitu aikuisena, itsellä herännyt myös asperger-epäily. Post-traumaattinen stressihäiriö jossain tuolla taka-alalla, kiitos loistavan psykoterapeutin ei enää kovin vahvasti vaikuta elämään. Voisinpa väittää aika hyvin parantuneeni.
Mulla ois heti muutama kysymys aspergerin syndroomasta:
Tunnistaako assit toisensa, onko joku ns. tutka jonka avulla huomaa että toinen on samanlainen?
Onko assien helpompi tulla toistensa kanssa toimeen, kuin neurotyypillisten kanssa?
Tarkennus tuohon: Luulisin, että paremmin toimeen voisivat keskenään tulla sellaiset jotka ovat yhtä mieltä esimerkiksi siitä, onko smalk talk tylsää ja ajanhukkausta vai jostain syystä tarpeellista kun tavataan. En oikein ymmärrä miksi olisi, mutta ilmeisesti se muiden mielestä tarpeellista on, kun kaikkien oletetaan sitä harrastavan ja sitten on toisten mielestä töykeä jos sitä ei jaksa tai osaa.
Toiselta kannalta taas, jos kahden aspergerin mielenkiinnon kohteet ovat täysin erit, ja kumpikin tahtoisi puhua vain siitä omastaan eikä ole kiinnostunut toisen asiasta ollenkaan.. niin voiko se aiheuttaa enemmän ongelmaa kuin assin ja nentin keskustelussa voisi tulla?
Voisin jokatapauksessa kuvitella että nauttisin tilanteesta missä olisi ympärillä vain ihmisiä joita ei voisi turhanpäiväiset jorinat vähempää kiinnostaa, eikä tarvitsisi esittää MITÄÄN, eikä tarkkailla omaa elekieltään, eikä välittää siitä millaisen kuvan itsestään antaa.. Muistaako katsoa tarpeeksi silmiin jne. Vaan saisi keskittyä ASIAAN, jutella siitä mikä kiinnostaa.
Mulla siis adhd diagnosoitu aikuisena, itsellä herännyt myös asperger-epäily. Post-traumaattinen stressihäiriö jossain tuolla taka-alalla, kiitos loistavan psykoterapeutin ei enää kovin vahvasti vaikuta elämään. Voisinpa väittää aika hyvin parantuneeni.
Mulla ois heti muutama kysymys aspergerin syndroomasta:
Tunnistaako assit toisensa, onko joku ns. tutka jonka avulla huomaa että toinen on samanlainen?
Onko assien helpompi tulla toistensa kanssa toimeen, kuin neurotyypillisten kanssa?
Tarkennus tuohon: Luulisin, että paremmin toimeen voisivat keskenään tulla sellaiset jotka ovat yhtä mieltä esimerkiksi siitä, onko smalk talk tylsää ja ajanhukkausta vai jostain syystä tarpeellista kun tavataan. En oikein ymmärrä miksi olisi, mutta ilmeisesti se muiden mielestä tarpeellista on, kun kaikkien oletetaan sitä harrastavan ja sitten on toisten mielestä töykeä jos sitä ei jaksa tai osaa.
Toiselta kannalta taas, jos kahden aspergerin mielenkiinnon kohteet ovat täysin erit, ja kumpikin tahtoisi puhua vain siitä omastaan eikä ole kiinnostunut toisen asiasta ollenkaan.. niin voiko se aiheuttaa enemmän ongelmaa kuin assin ja nentin keskustelussa voisi tulla?
Voisin jokatapauksessa kuvitella että nauttisin tilanteesta missä olisi ympärillä vain ihmisiä joita ei voisi turhanpäiväiset jorinat vähempää kiinnostaa, eikä tarvitsisi esittää MITÄÄN, eikä tarkkailla omaa elekieltään, eikä välittää siitä millaisen kuvan itsestään antaa.. Muistaako katsoa tarpeeksi silmiin jne. Vaan saisi keskittyä ASIAAN, jutella siitä mikä kiinnostaa.
Muokattu viimeksi:
Ei ole tarkoitus lokeroida ihmisiä Tavallisiin ja Erikoisiin, hain vain sitä, että jonkin sairaudenkin voi nähdä jopa hyvänä ja erityiseksi tekevänä osana ihmistä. Eikä sitä ainakaan tarvitse häpeillä!
Mutta nyt en aio sotkuja stressata, kun ei se stressaamalla ole miksikään muuttunut. Keskityn nyt lapsiin ja mieheen ja kaikkeen mukavaan mistä saa energiaa jaksaa tätä pikkulapsiaikaa. :)
meillä lapsuuden kodissa oli kyllä siistiä, joskaan ei mun toimesta