Vauva-arkea

Hormonit saavat aikaan kaikenlaista. Mä oon ollu välillä aivan onneni kukkuloilla ja välillä taas aivan aallonpohjassa. Nyt tuntuu että olo alkaa tasoittumaan. Mutta oon huomannut että miehellä vähän sama homma. Ehkä se ns. baby blues voi olla pikkuisen molempien vanhempien hommia.

Miten teidän vauvat suhtautuvat vieraisiin? Mua on vähän sekin stressannut että toi poju ei viihdy kenenkään sylissä, pääasiassa kun itkee hereillä ollessaan. Harmittaa etteivät mummot jne pääse nauttimaan vauvan nuuhkuttelusta kun kaveri vetää kilarit alta aikayksikön. Ihan typerää sitä edes miettiä, tiedän sen kyllä, mutta kuitenkin mietityttää...
 
Tutulta kuulostaa! Juuri eilen mutisin mielessäni, että eikä sitä voi edes omia jälkiään mies siivota... Ja ei kyllä pitäisi olla mitään valittamista, kun mies käy kaupassa, kokkaa ja auttaa kaikessa. Itsekään en jälkiäni korjaa, mutta toisessa se ärsyttää enemmän.:wink Väsymys myös tekee ärtyisäksi.

Meillä vauva viihtyy muidenkin paijattavana, heti syntymästä on siihen tottunut.:) Tulisi vain enemmän niitä paijaajia, jotta saataisiin miehen kanssa nukkua!

Off-topic: voi jestas sentään, kuinka halajan hierontaan ja pedikyyriin!! Ja sitä valkkaria!
 
Meillä on kyllä paijaajia riittänyt mutta edes äidin syli ilman tissin saamista ei useimmiten riitä.

Nyt ollaan just matkalla neuvolaan, katotaan painaako toi meidän suursyöppö jo hirmulukemia!
 
Juteltiin miehen kanssa yhtenä aamuna tästä kaikesta ja hän myönsi, että on ollut jonkin verran hämmentynyt elämänmuutoksesta, eikä ole oikein osannut mukautua vielä kunnolla. Hän vietti kyllä aikaa vauvan kanssa ja vaihdellut vaippoja, mutta minä ja kotiaskareet on jäätiin vähemmälle huomiolle. Tuo keskustelu oli tosi hieno asia ja uskon, että siitä oli apua. :)
 
Muistan aina miten olin enemmän ja vähemmän järkyttynyt esikoisen tuomasta elämänmuutoksesta. Tällä tarkoitan nimenomaan parisuhteen kokemaa muutosta. Kieltämättä tämän toisen vauvan syntymä on muuttanut myös arkea, muttei muutos parisuhteelle ole ollut yhtä radikaali kuin esikoisen kohdalla. Esikoinen on varmasti joutunut eniten muutosta kokemaan, kun ei olekaan enää ainoa huomion keskipiste.
 
Muistan aina miten olin enemmän ja vähemmän järkyttynyt esikoisen tuomasta elämänmuutoksesta. Tällä tarkoitan nimenomaan parisuhteen kokemaa muutosta. Kieltämättä tämän toisen vauvan syntymä on muuttanut myös arkea, muttei muutos parisuhteelle ole ollut yhtä radikaali kuin esikoisen kohdalla. Esikoinen on varmasti joutunut eniten muutosta kokemaan, kun ei olekaan enää ainoa huomion keskipiste.
 
Muistan aina miten olin enemmän ja vähemmän järkyttynyt esikoisen tuomasta elämänmuutoksesta. Tällä tarkoitan nimenomaan parisuhteen kokemaa muutosta. Kieltämättä tämän toisen vauvan syntymä on muuttanut myös arkea, muttei muutos parisuhteelle ole ollut yhtä radikaali kuin esikoisen kohdalla. Esikoinen on varmasti joutunut eniten muutosta kokemaan, kun ei olekaan enää ainoa huomion keskipiste.
 
Olen ollut tänään taas itkuinen, vaikka jo pitkään olo oli ihan "tasainen". Kumma juttu, että näinkin vielä heittelee mielialat. Toisaalta olen ihan tavallisestikin tosi herkkä. Välillä on huonoja päiviä ja välillä on hyviä päiviä, niin se vaan menee.
 
Jooo tunnustan ja tunnistan liekkö jotain hormoonipiruja mutta synnäriltä asti oon miehelle mäkättäny että perkele jos nuo likakset astiat ei tiskaannu tuosta niin lentää seinään,kokoajan saa juosta rättikädessä perässä kyllä täälläkin,ei mene oppi perille. Joku ihmehomma että en saa mielenrauhaa ennenkuin lukaali kiiltää lattiasta kattoon ja yhtään tiskiä ei saa olla missään.:confused::grin
En tiedä miten meidän suhde edes kestää kasassa kun jo tämä pariviikkoa on ollut aika rankkaa kun en ole tyytyväinen mihinkään.
 
Onhan se naiselle alkuun pikkasen isompi elämänmuutos kun eka lapsi tulee. Isä on hetken kotona ja lähinnä passaa äitiä sen ajan kun äiti on vauvassa kiinni ja palautuu muutenkin koitoksesta. Sitten isä palaa arkeen. Töihin ja mahdollisiin harrastuksiin. Äiti jää kotiin ja on edelleen kiinni vauvassa. Toki harrastaminen on mahdollista mutta vähän erilaista tai ainakin vaatii järjestelyjä. Isä on myös se henkilö, jolle pystyy ja uskaltaa avautua ja valittaa.

Kyllä tässä yhtälössä minä ainakin ymmärrän ja tunnistan itsessäni muutosvastarintaa. Kun asiat ei olekaan enää niin kuin viimeiset kymmenen vuotta on ollut. Olen kuitenkin pikkuhiljaa hyväksynyt muutoksen ja miehelle avautuminen on vähentynyt rajusti. Nyt enää vain niinä päivinä kun yö on mennyt valvoessa :D
 
Mukavasti kolmeen kertaan tullut tuo viestini.. :D

Tuosta miehen osallistumisesta: Meillä mies tänään imuroinut ja muutenkin siivonnut täällä. En valita, en ollenkaan. Olen tyytyväinen mieheni arkeen osallistumiseen ja olen aina ollutkin. Olen huomannut, että hänen isänsä on myös erittäin osallistuva talouden ja lastenkin hoidossa. (Omaa isääni en ole koskaan nähnyt siivoamassa!) Kasvatuksella on selvästi merkitystä tässä. Toivon, että mieheni malli siirtyy myös pojillemme! :)
 
Täällä sit taas mies ei oo ottanu yhtään aivoon, onneks. Päinvastoin, oon ikionnellinen et hän on kotona meidän kanssa ja hän kyllä siivoaa, kokkaa ja hoitaa esikoista tosi ihanasti. Vauvaakin hoitaa kyllä mut se on vähäsimmälle jääny. Tuntuu ku se jotenki pelkäis ettei osaa enää käsitellä vauvoja.

Mulle on edelleen tosi kova paikka se, et en pysty viettämään aikaa esikoiseni kanssa läheskään yhtä paljon ku ennen. Se vaivaa mun mieltä ihan koko ajan ja näin jopa painajaista, et hän katos. Se oli ahdistavin uni , jonka oon ikinä nähny.
 
Siis voi hyvää päivää. Nyt on pakko vähä valittaa ku ärsyttää joidenkin ihmisten neuvomisen tarve.

Mulla ja poitsulla siis paljon ihmisiä tukena ja ympärillä, ei siinä mitään pahaa ole mut se mua ärsyttää ihan toden teolla ku mä yritän oman järjen mukaan tehdä asioita, hoitaa vauvaa ja pitää itsestä samalla huolen ni jostain suunnasta tulee "sä teet ton väärin" kommenttia ja toisesta suunnasta kehutaan mun hoitamista yms.

Sit seki ärsyttää tällä hetkellä, ku eilen tässä kävi vieraita kattomassa vauvelia, ni pitää väkisin lähtee omalla kasvatustyylillä MUN rakasta hoitamaan. Mun "ihana" ex-anoppi meni ja anto tipan kahvia eilen ku ne tässä kävi, vaikka nimenomaan kielsin ettei yhtään kahvia saa antaa, ku tiiän mitä siitä seuraa vaikka olikin eka kerta. Se on ku hetkeks kääntää selän ni tehää miten ite halutaan.
Ja niinhän se nähtiin; poju heräilly max 1,5h välein että vatsaa vääntää ja kipristää ja siinä samalla nälkä.
Aikasemmat yöt menny silleen että kerran herätään syömään siinä 3-4 aikaan ja seuraavan kerran sit aamulla 6-7 aikaan, ni tuntuu ettei olis hetkeekään saanu kunnolla nukuttua viime yönä.
4-5 aikaan aamuyöstä vaihdettiin pojun kans sohvalle makoilemaan ja helpottelee oloa ja molemmat sit nukahdettiin siihen vajaaks 2 tunniks ja nyt vasta saatu olo helpottumaan kunnolla.

Juuh että tämmöstä.
Siitä mä oon onnellinen ja tyytyväinen että mun mieheni osallistuu vauvelin hoitoon ja kotitöihin parhaansa mukaan. Käy hän kuitenki töissä arkisin ja sen työt kestää suunnilleen 15h/pv kun kahta duunia tekee näin syksy/kevät.

Anteeksi valitukseni, mut en tienny mihin muuallekkaan tästä kirjottaisin. :sad001
 
Kai tänne vauva-arkeen kuuluu valituksetkin (:

No, eilen olin kyllä ihan kauhea. Siis pinna meni tohon äijän vätykseen ja käytiin sitten astetta rankempi kehityskeskustelu. Ja mies sitten valvoi ja hoiti viime yön ruokinnat. itse heräsin vain kerran ruokkimaan - oli onneksi maitoa pumpattuna ja korviketta (: ja eilen ekaa kertaa illalla tuli fiilis (ennen keskustelua) et enhän mä selvii tästä. Olin jotenkin ihan naatti ja hajoamispisteessä - enkä kunnolla tiedä, miksi? Päivä ei muutoin poikennut muista, hormoonit vaan heittelee (ainoa järkevä selitys eiliseen p*skaan oloon)

Noh nyt on taas rauha maassa ja äiti virkeämpi. Ensviikon mies on kotona, niin varmaan hieman helpompaa noi nukkumiset ja vähän pääsee omia kavereitakin näkemään (ilman vauvaa kahvittelua yms).

Ja mitä tohon miehen mahdolliseen "masennukseen" tai babybluesiin - voihan se olla, koska tää meidän isä kyllä symbioi koko raskauden lähes kaiken. Jopa maha kasvoi :P ja se maha on kyllä vieläkin...
 
Kuulostaa jotenkin NIIIIN tutulta toi sun ex-anopin touhu! Voi luoja... Mullakin semmonen anoppi, joka tekee miten lystää ja muistaa aina kertoa miten asiat hänen mielestään kuuluis hoitaa.
 
Kahvia? Vauvalle? Kuulostaa tosi käsittämättömältä.... Myös tosi epäkunnioitettavaa sua kohtaan, jos oot sanonut että EI. Mä en voi ymmärtää tollasia ihmisiä.

Mua ahdistanu ja mietityttäny jo nyt, että mitenköhän miehen puolelta ihmiset puuttuu. Oon puhunut tästä miehelleni... Koska oma perhe asuu sielä täälä ja ei olla niin tiiviisti tekemisissä välimatkojen takia. Miehen vanhemmat taas asuu ihan vieressä ja soittelee paljon myös.

On ollu pakko olla itsenäinen teinistä asti, niin en tiedä miten reagoin jos muut työntää "apujansa". Uskon kyllä, et kysyn apua jos sitä haluan. Ja myös toi makeiden antaminen... En myöskään haluis, että makeita annettais, ennenkuin lapsi itse ymmärtää/osaa pyytää.

Ei voi muuta sanoo ku tsemppiä ja pysykää tiukasti omilla linjoilla ja puhukaa ihmisille jos rupee ärsyttämään. Mun mielestä myös sukulaisten pitää kunnioittaa meidän vanhempien tapaa kasvattaa. Vaikka oliskin vaikka anoppi, joka on kasvattanu 28 lasta... Mut lapsenlapsi ei ole oma lapsi. :D Siinä on iso ero.
 
Vieraiden kasvatusneuvojen tyrkyttäminen on niin ärsyttävää! Vaikka kyseessä olisikin esikoinen ja itsellä olisi vaikka kuinka monta lasta, niin asioista voi keskustella ja neuvoja voi antaa jos niitä kysytään. Toiset ei vaan tunnu ymmärtävän sitä. :sad001

Mulla on täällä ihana hurmuripoika, joka on tänään useamman kerran hymyillyt vanhemmilleen kuin naantalin aurinko! :) Niin hyvä mieli voi tulla pienen hymystä, ettei mitään rajaa! :)
 
Vastavirrassa, varmasti ihan mahtavaa kun pieni hymyilee!! :) Voi kuinka itsekin odotan hymyä! Nyt kun pieni ilmaisee pääasiassa tyytymättömyyttään, on välillä vaikeaa uskoa itseensä. Hymy on varmaan aivan ihana palkinto :)

Minun mieheni lähtee maanantaina töihin ja on ollut niin suuri apu tässä arjessa, että ihan hirvittää kuinka pärjäämme pojan kanssa kahdestaan. Manducan käyttöohjeisiin juuri perehdyin vähän ja yritän luoda meille rutiineja pohtimalla aikatauluja. Vielä tosin hankalaa noita rutiineja miettiä kun poika elää vielä kovin omassa tahdissaan, mutta yritys hyvä!
 
Masuasukki: Voi ei mikä anoppi sulla. :sad001 Mutta siis tiedän tuon tunteen, kun ohjeita tulee sieltä sun täältä. Edelleenkin niitä ohjeita tulee, mutta osaan onneksi jo suodattaa niitä paremmin kuin esikoisen ollessa vastasyntynyt. Suodattamisella tarkoitan, että otan ohjeista itselle sopivimmat käyttöön ja loput annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. :D Tsemppiä Masuasukille ja muillekin hyviä ja huonoja ohjeita saaville mammoille!
 
Triina tuosta manducasta on varmasti hyvä apu ja viihdyke, jos vain pieni tykkää olla siinä. :) pystyy vaikka tekemään kotitöitäkin samalla, kun pikkuinen nauttii olostaan äidin lähellä. Meillä on kantoliina, mutta vielä en ole oppinut sitomaan sitä kunnolla. Uskon, että manduca tai joku muu vastaava olisi paljon helpompi vaihtoehto.

Mä en oo yrittänyt vielä ihan hirmuisesti mitään rutiineja luoda, lähinnä mennään pikkuisen ehdoilla. Joitain rutiineja jo on ja uskon, että niitä tulee pikkuhiljaa matkan varrella. :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top