Yrjötauti

Minä olin kunnon oksennustaudissa muutamia viikkoja sitten, eipä siinä muu auttanut kun juoda ja oksentaa, juoda ja oksentaa, juoda ja oksentaa... Tärkeintä on että edes jotain nestettä saa pysymään sisällä. Oksensin noin vuorokauden ajan aivan kaiken, mutta pakotin itseni vaan juomaan aina lisää vaikka oksensinkin. Ruokaa en pystynyt syömään lainkaan. Kannattaa kokeilla jääpalojen imeskelyä, ainakin itsellä se auttoi ja hitaasti liukeneva neste ei oksettanut niin paljon kuin kerralla juotu isompi määrä. Onneksi oksennustauti ei yleensä kestä kauaa, ja raskaana olevan naisen elimistö kyllä huolehtii sikiön tarpeista ensin joten vauvastakaan ei tarvitse olla huolissaan. Paino putosi muutaman vuorokauden aikana useita kiloja, mutta palautui kyllä nopeasti taudin helpottaessa.

Jaksamista!
 
Olin kans pari viikkoa sitten vatsataudissa. Ei onneks kestänyt kuin vuorokauden. Mustikkakeittoa join paljon, mitään muuta ei pystynyt ja se ainaki on vähän paremman makuista oksentaa..
 
Tsemppiä Pörtsä! Itse olen juuri toipumassa lyhyestä vatsataudista, joka ei onneksi ollut kovin raju. Söin pahimpana päivänä banaania ja mehukeittoa. Valmispuuro oli siitä hyvä, että siinä oli suolaa, jota ainakin mun elimistö kaipasi oksentelun jälkeen. Join pienissä erissä, mutta jatkuvasti. Mulla kipeytyi niska, mutta onneks sain otettua siihen Paramaxia, että sain yöni nukuttua.
 
Täällä oli järkyttävä ökätauti viime viikolla. 10 tunnin oksentelun ja ripuloinnin jälkeen olin ihan tööt, mies oli jo sitä mieltä että sairaalaan pitäs mennä kun en meinannut pystyssä pysyä. Oli kuitenkin niin myöhä etten suostunut lähtemään, kaikenlisäks mieskin alkoi illalla oksentamaan. Marjakeittoa, mehua ja vettä vuorotellen meni ja tuli monta litraa, vaikka ihan pieniä hörppyjä vaan yritti ottaa. Välillä pidin taukoa juomisessa, mutta totesin että on kivempi oksentaa sitä keittoa/mehua/vettä kuin että ökäilis sappinesteitä. Supisteli vähän väliä kun oli tuo tauti, tuntu tosi ilkeelle kun oksenteli samaan aikaan. Ämpäri vaan vierelle jos tuntuu ettei pöntölle kerkeä, tietty alapäähän se ei kyl jeesaa :wink Seuraavana päivänä olikin enää kuumetta, mutta sekin tuntu jo 1000 kertaa helpommalta. Lepoa, lepoa, lepoa!
 
Noniin. Nyt on tauti saapunut tännekin, toistamiseen. Ensimmäinen tosin kesti vain yhden yön ja pystyi juomaan miltei heti. Tämä vaikuttaa nyt niin ikvältä ja kamalalta että oi ja voi! :depressed: Mitään ei ole pystynyt juomaan saatikka syömään aamun jälkeen. Muutaman kerran yrittänyt juoda vettä, mutta saman tuen tulee ylös, ei ole väliä ottaako vain ihan vähän. Alkaa olla jo aika heikko olo :hungover: pitää nyt toivoa, että huomenna olisi jo parempi ja saisi edes vähän nukuttua.
 
Mä selvisin!Tänään on lentänyt molemmista päistä ja tietenkin mies iltavuorossa töissä. Vessassa piti juosta vartin välein, mutta nyt lapset nukkuu ja ne sai jopa kaikki normaalit ateriat ja iltapesut! Mullakin alkaa elämä taas voittamaan, maha kyllä kramppaa eikä pieruun voi luottaa, mutta sain jo syötyä pari lihapullaa ja päärynää ja juotua vähän mehua!
 
Voi apua Zeni! Aikamoinen sissi oot, kun oot päivän yksinään lasten kanssa pyörittänyt! Ite sairastin kansa talvella, ja en olis kyllä mitenkään kyenny huolehtimaan edes tuosta yhestä lapsesta sillon, saatikka kolmesta!
 
Jep, mä oon ihan sitä mieltä, että oon ansainnut vähintäänkin jonkun ansiomerkin ja kutsun ens talvena linnan juhliin :wink
 
Täällä on kans "nautittu" kaksi vatsatautia ihan muutaman viikon sisään, eka oli koko perheellä ja jälkimmäinen vain minulla. Pahimman yli mentiin vedellä, mehulla, kaurapuurolla ja mustikkakeitolla, kykenemisen mukaan sitten hiljalleen kaikkea muuta, mitä vaan saa alas. Ai niin, ja apteekin floridral-jauhetta testasin, tosin tuntui vähän lumelääkkeeltä ja 18e hinta (jonka mies kertoi jälkikäteen) syletti. Mutta periaatteessa siinä pitäisi olla tarvittavat suolat ja maitohapot.

Ekan taudin akuutti vaihe kesti noin 12 tuntia, jälkimmäisen melkein neljä päivää (tosin lähinnä ripulointia ja vatsakipua, ei oksentelua). Jälkimmäisen taudin kohdalla tein sen virheen, että söin normiruokaa liian aikaisin, suolisto ei pystynyt ilmeisesti käsittelemään sitä, koska tauti otti takapakkia.

Pikaista paranemista kaikille ja koittakaahan pysyä terveenä leidit, ei voi suositella vatsatautia yhdellekään pallomahalle!
 
Takaisin
Top