Yrittämisen 2014 aloittavat

Aloitettiin yrittäminen vastikään, mutta vakaasti uskon, että mitään plussautumista ei oo tulossa enenn ens vuotta. Toivoahan aina voi:D
 
Toivoa toki riittää, mekin sitten kuitenkin otettiin varaslähtö yrittämiseen, kun kapseli poistettiin viime kuussa, nyt ensimmäinen yrityskierto päällänsä ja Oviskin juuri bongattu! Onneksi oltiin suunniteltu romanttinen kotiviikonloppu muutenkin :)
 
Heippa!

Täällä kanssa yksi kuumeilija jolla tarkoituksena hiukan kanssa puotella painoa ennen seuraavaa lapsosta, esikoinen nyt 10,5kk <3 Tammi-Helmikuussa olisi tarkoitus laittaa pillerit sivuun! Nyt on jo tippunut painoa sellaset -7kg, tarkoituksena ois ennen vuodenvaihetta toiset samanlaiset saada vielä poijes. Sitten voisi hyvillä mielin taas olla raskaana vaikka paino hiukan nousisikin..

Minkäslaisia painon pudotuskeinoja muilla kuumeilijoilla on käytössä?
 
MarinaMelina, ite oon pistänyt sokerit pannaan, tai ainakin kovasti yrittänyt! :D Kerran viikossa saa herkutella ja silloinkin kohtuudella, muutenkin olen pyrkinyt vähentämään leivän ja makaronin käyttöä ja korvannut ennemmin sitten porkkanoilla, kurkulla tai salaatilla ylipäänsä, niin ja enemmän proteiinia, että pysyykin nälkä kurissa! :D
Uimassa käyminen on myös aloitettu, saa nähdä kuinka siitä on hyötyöä, ainakin kunto kasvaa :)
 
Santra87 : Mulla taitaa olla aika samanmoiset keinot käytössä, jätin pois leivät, herkut, perunan, pastat ja riisin. Käytännössä syön oikeastaan vain lihaa ja kasviksia sekä ruispuuroa, munakasta tai ykkösviiliä/maitorahkaa ja hedelmiä.. Hyvin on tippunut paino, nyt reilu 9kg. Diettiä on nyt kestänyt reilu 5viikkoa..Toki mulla on ylimäärästäkin mistä lähteä (BMI jotain 35), eiköhän tuo painon putoaminen tuosta hidastu ajan saatossa.. ja on hidastunutkin jo alkuun nähden! Nyt on kivasti jo paljon sutjakkaampi olo :) Mulla herkkupäivä on kerran kahdessa viikossa, nami :D

Vauvakuumetta jo tuntuu pukkaavan, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Mies ois jo kovasti GOGO! mutta minä haluan nyt keskittyä vielä täysillä hetken painonpudotukseen ja esikoiseemme. Mutta jospa paino olisi miellyttävällä tasolla tammikuussa niin että yritys saataisiin käyntiin :love7
 
Mullakin oli lähtötilanteessa BMI 35,4, ja siitä on päästy 32 ja vielä vaan olis matkaa, mutta kyllä se siitä taas... Alkuun lähti se 10 ja sitten jämähti, kun aloin ottamaan viljoja takaisin, ei siis kestä yhtään... Mulla noi viljat kyllä muutenkin turvottaa ja närästää, että pitäis vaan osata olla ilman... Mutta kun se on niin vaikeaa! :)

Tammikuu tulee kuitenkin pian ja ehkä sitä ei niin kerkeä keskittyä laskemaan päiviä ja odottelemaan, jos on tavoitteita muuallakin :)
 
Santra87 : Meillä mies taas tänään "ilmoitti" että pillerit jätettäsiin tämän listan jälkeen pois eli joulun alla...Voivoi, kyllä minunkin hieman houkuttelisi jättää, mutta jotenkin ajatus toisesta lapsesta kuitenkin jännittääkin kovasti!

Ja sitten on vielä tämä laihdutus operaatio joka saattaisi kuriutua nopeasti jos raskautuisinkin heti kohta. Nyt on hyvä vauhti ja motivaatio päällä, jota en haluaisi haaskata. Raskaana ollessa kuitenkin laihduttaminen ei oikein ole suotavaa, kyllä terveellisesti voi syödä mutta ei sillä varmaan raskaana ollessa varsinaisesti laihtumaan pääse. Mulla esikoista odottaessa paino ensin tippui jonkun 3 kg ja loppujen lopuksi nousi 13kg mutta kaikki oli nestettä ja viikko synnytyksestä hävinnyt kun kävin pissillä kun hevonen! Toivottavasti tosikon raskauden kanssa on samanlainen juttu ettei paino ihan hirveitä nouse kun sen kerran on alas saanut :)
 
Hei. Taalla myos yks joka ainakin miettii vakavasti viela yhden vauvan yrittamista. Lapsia minulla 4kpl jo, 2 edellisesta suhteesta, ovat 14v ja 12v. Aviomiehen kanssa on 2kpl ( 2v tytto ja 10kk poika). Mies haluais viela yhden, ittea vahan palottaa kun oli toi viimesin vahan ison puoleinen :sad001
 
meillä ekan yritys alkaa kesäkuun puolen välin paikkeilla
 
Varovasti liityn nyt mukaan tähän ketjuun kuumeilemaan :)

Valmistun amk:sta tänä keväänä, yhdessä ollaan oltu miehen kanssa kohta kolme vuotta. Molemmilla on vakipaikka, itse teen töitä osa-aikaisena opintojen ohella. Ikää mulla on 27- ja miehellä 28- vuotta.

Keväällä toivottavasti pääsen jättämään ehkäisyn pois. Miehen varovainen suostuttelu on vielä käynnissä, eilen uskalsin kysyä, että miten olisi, jos keväällä jäisi renkaat pois. Mies vastasi, että "meidän täytyy miettiä sitä" ja oli hetken hiljaa. Sitten sanoi vielä, että "eihän se ollenkaan mahdoton ajatus olisi".

Kauheaa painostusta en halua laittaa käyntiin, sillä miehen edellinen tyttöystävä oli kuulemma koko ajan asiasta vinkunut ja toiselle on jäänyt traumoja siitä. Nytpä on ajatuksen siemen laitettu itämään ja satoa kerätään ehkä keväällä ;)
 
Miesten lämmittely tuottaakin toisinaan ongelmia, meillä mies on aina halunnut perhettä ja odoteltiin vain, että itse kypsyn ajatukseen. Nyt kun yrittäminen on ajankohtaista niin tuntuu, että mies on aina just silloin väsynyt, kun olis ne tärppipäivät. Tosin ikävästi meillä onkin menny työvuorot niin ristiin, ettei mahdollisuuksia oikein ole ollutkaan :)

Lähetetty minun GT-I9505 laitteesta Tapatalkilla
 
Niinpä! Kateudella vähän lueskelen miten toisilla miehet on niin innoissaan yrittämisestä... Mutta kyllä se tuo minunkin ukko on alkanut lämpenemään ajatukselle. Parempi jättää asia vaan muhimaan kevääseen niin parhaassa tapauksessa hän esittää rinkuloiden pois jättämisen "omana ideanaan" ;D Nyt hoidan tämän koulun loppuun ja kuumeilen salaa täällä palstalla enkä pukahdakaan asiasta miehelle ellei hän itse aloita keskustelua ;)

Mutta totta se on, kun nyt ensimmäisen kerran vauvakuume on iskenyt, niitä vauvamahoja ja vauvoja tuntuu näkyvän joka paikassa! Meinasin tässä yksi päivä ostaa jo mammafarkut. Sitten tulin järkiini, ehtiihän noita sitten kun on ajankohtaista :D
 
Hauska seurata salaa sivusta, miten mies on alkanut kiinnittämään vaivihkaa huomiota raskauteen ja vauvoihin liittyviin juttuihin :rolleyes:

Yksi ilta katsoin telkkaria ja tuli CB:n raskaustesti- ja ovistestimainoksia. Mies oli läppäri sylissä samaan aikaan, mutta kummasti katsoi juuri ne mainokset tarkkaan vaikka muuten ei ohjelmaa seurannut. Samoin halusi välttämättä katsoa mun kanssa Juno-leffan (jossa teinityttö on siis raskaana) vaikka menin sitä itsekseni makkariin katsomaan. Ehkä siellä pääkopassa jotain raksutusta asian suhteen tapahtuu pikkuhiljaa... :):Heartpink

Mites muilla asia etenee?
 
Juu heippa vaan kaikille!! :) Täällä kans kuumeillaan,on ollut ylä-ja alamäkiä tämän tunteilun vuoristoradan kanssa jo tovin.. :) Eli olen nyt 31-vee ja vähän päälle puoli vuotta olen ollut ilman pillereitä..On kanssa sellainen olo että kaikki muut ne vaan lisääntyy ja minä jään rannalle ruikuttaan.:D Mitään yrittämällä yritetty ei miehen kanssa olla,että niinkuin hän sanoi,että tulee sitten jos on tullakseen.. :) Olen jo niin moneen kertaan ehtinyt jo pettyyn,kun miinusta vaan näyttää testit,mutta nyt olen päättänyt etten laskeskele enää enkä varsinkaan ota mitään ressiä enää,se ei ainakaan auta!!Jonkin sortin valeraskauskin mulla oli tuossa tammikuussa..
 
Teretulemast Tintti'83 :) Sä oletkin päässyt jo ihan kunnolla kuumeilemaan, mulla on vaan kuumeilua ja haaveilua kun ei yritystä vielä näy...

Ja todellakin, ressittä on paras :) Voithan vähän seurata kiertoa, että suunnilleen tiedät milloin on tärppipäivät, mutta ei hampaat irvessä kannata alkaa yrittämään. :)
 
Mattimyöhäisenä taidan minäkin tänne kirjoittaa. :)

Mä olen siis tänä vuonna 32 täyttävä ja isäntä 34. Meille syntyi 9/13 ensimmäinen yhteinen lapsi, ja oikeastaan vuodenvaihteesta minä olen sitten kuumeillut seuraavaa. Yksinkertaisesti Elli-vauva on vaan niin ihana, että haluan lisää tällaisia! Ja viihdyn kotona äidin roolissa varsin hienosti.

Meillä on tiedossa häät tälle vuodelle, elokuulle, ja siihen vedoten isäntä vähän jarruttelee tätä seuraavan lapsen yritystä. Tässä kuussa tehtiin "diili", että yhtenä päivänä voi sattua vahinko (meillä ei siis ehkäisyä ole käytössä, muutoin kuin keskeytetty) ja puoliksi vahingossa tuo vahinkopäivä sattui sitten 2 päivää ennen ovulaatiotuntemuksia. :grin

Nyt siis odotellaan, viikko tai kaksi, niin tiedetään menikö hyvin vai ei.

Ja mä halusin kirjoittaa tähän ketjuun siitä syystä, että tää on kohtuullisen tuore. Tuntuu vaikealta liittyä noihin keskusteluihin, joita on jo toistasataa sivua, ei ole kärryillä kenenkään tilanteesta jne. Toivottavasti hyväksytte mukaan!
 
Tervetuloa puapru! :) Toivottavasti teillä "vahinkopäivä" tuottaisi jo pian tulosta niin jäisi sun aika tässä ketjussa lyhyeksi :wink
 
Meillä nyt pistetään kesään asti haaveet hyllylle ja sitten katsotaan uudelleen mikä tilanne :)
Ei se kyllä kuumetta mihinkään vie :D

Tervetuloa uusille! :)
 
Santra87, millainen elämäntilanne teillä on meneillään? Odotteletteko jostain tietystä syystä kesään asti?

Omaa napaa: Olen onnistuneesti saanut pidettyä itseni hiljaisena näistä haaveista enkä ole kuumottanut miestä :grinKohta kyllä on pakko varovasti kysäistä, että ostanko normaaliin tapaan kolmen kuukauden vai vain yhden kuukauden paketin renkaita...Tänään menen lääkärille e-neuvolapuolelle useamman kuukauden jatkuneiden alavatsakipujen vuoksi. Toivottavasti selviää jotain, mutta endometrioosia pelkään :sad001 Voihan ne kivut tietty renkaastakin johtua.
 
Teretulemast Tintti'83 :) Sä oletkin päässyt jo ihan kunnolla kuumeilemaan, mulla on vaan kuumeilua ja haaveilua kun ei yritystä vielä näy...

Ja todellakin, ressittä on paras :) Voithan vähän seurata kiertoa, että suunnilleen tiedät milloin on tärppipäivät, mutta ei hampaat irvessä kannata alkaa yrittämään. :)
Joo,ei millään apinan raivolla olla yritetty.. :excited001 Mulla pukkas tuossa perjantaina ovista,oli jälleen sellaset menkka kipujen olonen tunne,sitten siinä sunnuntaina tuli peittoja päivällä hiukan heilutettua,että saas ny nähdä tuliko siitä mitään valmista.. :)
 
Takaisin
Top