Yleinen keskustelu

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tänään kuukautisista laskettuna se päivä kun viimeksi meni kesken/ alkoi vuoto 😬

Vähän stressaavaa kyllä jomottelut ja säryt, vaikka taitaakin olla ihan normaalia. Odotellaan. Mutta hyvältä näyttää, että päästään pidemmälle kuin viimeksi. Toki vaikea ajatella niin, kun ei oviksen pvm tiedä. Ja sitten vähän pessimistinä ajattelee, että on nyt viikon jäljessä eikä raskaus vielä ole näin pitkällä.
 
Mäkin näitä sivuja selailen ja tonne IVF-ryhmään jo oon kirjotellutkin. Meillä oli eilen sairaalan antama testipäivä ja pääsin ilmoittamaan positiivisen tuloksen 🥹❤️ Tänään olis viikkoja 4+2 ja ekan ultran sain vasta 28.10. Kauhee pelko on päällä, että menee tämäkin kesken, kun edellisen kanssa kävi keväällä niin(kkm). Pitäis yrittää vaan olla stressaamatta, mutta helpommin sanottu kun tehty 😯
 
Hei kaikille😊 voisin liittyä myös keskusteluihin, keskiviikkona tein haalean positiivisen ja testaillut tietysti joka päivä, tänään dpo 14 ja 4+0❤️ mulle kanssa eri laskurit antaa eri päivää lasketulle ajalle, ensi viikolla soittelen neuvolaan niin näkee päätyykö samaan.
Meillä entuudestaan kaksi pientä lasta ja olen kyllä niin onnellinen että jos kaikki menee hyvin, saa tämän vielä kokea❤️ vähän epävarma olo ollut miehestä haluaako enää kolmatta vaikka sanonutkin kokoajan että ehkä... Keskiviikkona ostin alkoholitonta kuohuviiniä ja valmiin kakun, koristelin päälle lasketun ajan ja kerroin testistä niin ihana oli huomata että tottakai se oli ihana uutinen. Miehen reaktio oli että pitää sitten ostaa kolmelle mahduttavat turvaistuimet autoon ja puolitoista vuotta aikaa talon remppaukseen❤️
Miten muut olette puolisolle kertoneet, ja oletteko kertomassa jollekin muulle jo ennen ultraa?
Kuopuksen reaktio oli myös ihana kun kovasti etsi vauvaa paidan alta❤️
 
Liitteet

  • IMG_20261003_155736.jpg
    IMG_20261003_155736.jpg
    889.9 KB · Katsottu: 12

Tervetuloa mukaan ja onnittelut plussasta. 😊 Itse oon niin hätäinen, etten oo malttanut mitään yllätystä järkkää. Tän kohdalla menin vaan kuiskuttaa nukkuvan miehen korvaan, et se on plussa!!! Oli siis arkiaamu ja miehellä iltavuoro, niin vähän mietin viitinkö herättää toista. Mutta en malttanu olla herättämättä. Sieltähän se pomppas pystyyn ja yhes syynäiltiin tikkua.

Yhelle kaverille kans laitoin samana päivänä viestillä tiedon plussasta. Siskoille kerron tässä jossain vaiheessa. Mitään isoo yllärii ei oikein viel uskalla, jos meneekin kesken. Toki saahan sitä silti juhlia ja iloita niin kauan kun aihetta on. Mutta ehkä itselle kivempi näin. Tuleville isovanhemmille ois kiva jonkun lahjan muodossa paljastaa jouluna. Silloin jo raskauskin aika pitkällä.
 
Minä kans liityn nyt tänne varovaisesti mukaan 😊 Meillä hoitoalkuinen raskaus ja tänään virallinen testipäivä (pakastealkion siirrosta nyt yhdeksän päivää). Viivat on lähes tasavahvat ja digitesti näyttää "raskaana 2-3". On tosi hämmentynyt ja onnellinen olo, koska en todellakaan uskonut, että ekasta siirrosta voisi onnistua. Meillä on ennestään kaksi lasta, joita varten siirrettiin useampi alkio ilman onnistumista. Nyt oon ihan puulla päähän lyöty, että tämä onnistui ekasta siirrosta. Nyt vaan sormet ja kädet ristiin, että kaikki menee hyvin loppuun saakka. Tänään rv 4+1.

Aiemmin ollut oli teillä puhetta, että miten puolisolle kerrottu. Mies oli työreissussa viikolla ja kun alkoi näyttää siltä, että testit tummuu, soitin hänelle yhtenä aamuna klo 6 kun en malttanut odottaa enää hetkeäkään 😅

Mun äiti tietää myös nyt jo tästä. Kerron enemmän sitten salaisella puolella, mutta meillä on ollut minun lapsuudenperheessä suuri suru nyt syksyllä. Halusin äidille kertoa, että josko toisi vähän iloa ja valoa. Äiti tiesi myös hoidoista. Toisille isovanhemmille kerrotaan varmaan varhaisultran jälkeen. Sen jälkeen ei varmaan juuri kellekään kerrota hetkeen, kun halutaan, että lapset saa olla ekojen joukossa asiasta kuulemassa. Ja kun heille kerrotaan, sen uutisten tietää sitten varmaan samantien myös päiväkotikaverit ym 😅 Nt-ultran jälkeen kerrotaan aikaisintaan lapsille.
Heitin jo miehelle, että josko ei kerrottaisi hänen sisaruksilleen ollenkaan ja mentäisiin vaan maha pystyssä jouluna anoppilaan, mutta tuskin sinne asti saadaan pidettyä salassa.
 
Heippa! Varovaisesti liityn seuraan. Sain eilen testeihin jotain epämääräistä, joten kävin ostamassa eri testejä ja tänään niihin pärähtikin plussat. :smiling face with heart-eyes: En ihan täysin vielä usko tätä, koska tämä oli nyt vasta eka yrityskierto. Toki ei meillä aiemmissakaan ole kauaa mennyt, mutta jotenkin on tullut ympärillä nähtyä, kuinka ikä alkaa vaikuttaa asioihin. Toivottavasti tämä nyt kuitenkin jatkuu hyvin ja kaikki menee hyvin loppuun asti ja siitä eteenpäin. :red-heart:
 
Huomenta, täällä on jännä viikko edessä. Huomenna taas digitesti ja toivon todella, että saan 3+ siihen... 🫠 Torstaina ultra ja näkee onko sielä kettää saati onko ees oikeasa paikassa. Huhheijaa! Yöt on huonoja, heräilen jatkuvasti ja on todella levottomia muutenkin. Etova olo tulee ja menee. Pahinta ehkä hengästyminen, ei paljo tarvi tehä ku alkaa sydän hyppii ja hengästyttään... 😅
 
Oho! Vaadittavat 300 viestlä salaisen puolen perustamiseen on täyttynyt.
Täytyy kyllä itse raapia vielä jokunen viesti kasaan, että 30 täyttyy. ☺️
 
Oho! Vaadittavat 300 viestlä salaisen puolen perustamiseen on täyttynyt.
Täytyy kyllä itse raapia vielä jokunen viesti kasaan, että 30 täyttyy. ☺️
Eikös se ole 500 viestiä, että salainen puoli aukeaa?
 
Ärsyttäviä mahan jomotuksia ollut viime päivinä. Viime yönä yövuorossa oli semmonen viiden minuutin kovempikin kipu, säteili alapäähän asti. Pelottaa vaan koko ajan, että kesken menee 😭 Ja välillä tulee semmosia vihlasuja, mm. eilen kun aloin nauraa äkillisesti jollekin. Tissejä vähän aristaa myös, mutta eipä oikein muita oireita. Onko muilla ollut minkälaisia oireita alussa? Tänään olis(toivottavasti yhä) rv4+5 🥹 En oo torstain plussan jälkeen tehnyt enempää testejä.
 
Mä tein tänään digitestin ja näytti 1-2. Ajattelin alunperin, että tämä riittää, mutta nyt hiipii epävarmuus, että pitääkö kuitenkin hankkia toinen digi, jotta saisi edes sen 2-3 tuloksen. Sinänsä tuo 1-2 ei yllätä, koska kierto on sen verran lyhyt, että eipä se tämä kovin pitkällä vielä voisi ollakaan.

Vaikka itsekin latelen disclamereitä, että "jos kaikki menee hyvin", "jos tämä pysyy mukana", niin jotenkin nyt tuntuu että se, että kaikki tuntuu olevan tosi epävarmoja ja pelkäävän keskenmenoja hirveästi, vaikuttaa itselläkin nyt tosi paljon. Kahdesta ekasta olin luottavaisin mielin heti (toki silloin testatessa myös raskaus useita päiviä pidemmällä ja oireet melko selkeät). Nyt en oikein osaa luottaa. Mutta toivottavasti johtuu vain siitä, että on vielä niin aikaista!

(Ja ymmärrän siis täysin keskenmenonpelot yms, mutta nyt vaan ärsyttää kun se luo itselle epävarmuutta.)
 
Mä tein tänään vielä yhden testin ja vahva viiva oli, en aio hankkia viikkonäytöllistä testiä, en tehnyt sitä viimeksikään 🙏🏼 Luotan prosessiin 😇
 
Mä tein tänään vielä yhden testin ja vahva viiva oli, en aio hankkia viikkonäytöllistä testiä, en tehnyt sitä viimeksikään 🙏🏼 Luotan prosessiin 😇
Minäkään en hanki viikkodigiä. En näe syytä, kun testiviiva on ollut jo tummempi kuin kontrolli. Kohta alkaa olla sellainen piste, että testit saattaa alkaa näyttää jo heikompaakin tulosta, kun hcg ylittää niiden kapasiteetin.
Mitä vaan voi tietty vielä käydä, mutta viikkodigistä tuskin saan siihen avun. 😬
 
Mäkin oon yrittänyt pysyy digitesteistä erossa, kun ovat niin kalliita ja lopulta ei sitä voi tietää siltikään onko kaikki ok. Ja @Lano samaa miettinyt, että vähän sellaista tasapainoilua. Mutta tavoite itselle ainakin iloita vaikka olisikin epävarmaa ja muistaa, että on raskaana nyt.
 
Ei ollut kyllä tarkoitus lisätä muiden epävarmuutta, vaikka toin omaa pelkoa esiin 😪 Parempi vissiin pitää vaan ne ajatukset omanaan 🤷‍♀️ Olisin kai vaan kaivannut myötätuntoa ja tsemppausta, että kaikki menee hyvin näistä tuntemuksista huolimatta 😔
 
Aivan vapaasti voit tuoda kaikenlaisia ajatuksia esiin. ❤️
Olin jotenkin puolihuolimattomasti onnistunut ohittamaan aiemman viestisi, mutta siihen sanoisin, että tuntemukset vaikuttaa oikein yhteensopivilta viikkoihin nähden.
Minulla myös on epävarmuutta, josta on hankala päästää irti. Oikeastaan onnistun vain hetkellisesti, jos sitäkään, ja se vaatii tietoista toimintaa tai jonkinlaista järjellistämistä. 🙄
 
Ei ollut kyllä tarkoitus lisätä muiden epävarmuutta, vaikka toin omaa pelkoa esiin 😪 Parempi vissiin pitää vaan ne ajatukset omanaan 🤷‍♀️ Olisin kai vaan kaivannut myötätuntoa ja tsemppausta, että kaikki menee hyvin näistä tuntemuksista huolimatta 😔
En siis viitannut mitenkään spesifisti sinun viestiisi, vaan tätä on todella paljon ja luinkin useita viestejä tuossa aamulla(KIN) missä tällaista oli. Ja kuten taisin sanoa, teen sitä itsekin. Tottakai kaikkien ajatukset on tervetulleita siitä huolimatta, että ne voivat joihinkin vaikuttaa jollain epätoivotulla tavalla ja on tärkeetä että peloistaan saa puhua! :red-heart: Nyt vaan on itselläkin se epävarmuus, niin on vaikeaa olla kovin tsemppaava.

Mutta pitäisin noita sun jomotuksia ja oireita ihan normaaleina. Mulla on oireet olleet tähän mennessä juurikin pieniä jomotuksia ja pientä ellotusta, ei sen kummempaa vielä. Toivotaan että molemmilla kaikki menee hyvin loppuun asti! :red-heart:
 
Ei ollut kyllä tarkoitus lisätä muiden epävarmuutta, vaikka toin omaa pelkoa esiin 😪 Parempi vissiin pitää vaan ne ajatukset omanaan 🤷‍♀️ Olisin kai vaan kaivannut myötätuntoa ja tsemppausta, että kaikki menee hyvin näistä tuntemuksista huolimatta 😔
En tiedä tuoko tämä lohtua, mutta mulla oli eka raskaus käytännössä täysin oireeton ekat kuukaudet. Kaikki meni hyvin ja terve vauva syntyi.

Meillä on myös lapsettomuustausta ja koen, että se omalta osaltaan itselleni on jokaiseen raskauteen tuonut lisäpelkoa siitä, voiko kaikki mennä hyvin. En ole missään vaiheessa aiempia raskauksia ollut täysin luottavainen siihen, että kaikki menisi varmasti hyvin loppuun asti. Kai se on se, kun on käynyt jo sitä pitkää polkua ja lukuisia pettymyksiä läpi ennen kuin on saanut edes sen plussan testiin, niin ei ole (ainakaan minulla) sitä vahvaa luottoa siihen, että nyt kaikki voisikin mennä tästä hetkestä eteenpäin automaattisesti hyvin.

Minusta on tosi tärkeää, että niitäkin ajatuksia uskaltaa sanoa ääneen. Toivotaan kuitenkin, että kaikki menee meillä kaikilla hyvin ihan loppuun asti ❤️
 
Ärsyttäviä mahan jomotuksia ollut viime päivinä. Viime yönä yövuorossa oli semmonen viiden minuutin kovempikin kipu, säteili alapäähän asti. Pelottaa vaan koko ajan, että kesken menee 😭 Ja välillä tulee semmosia vihlasuja, mm. eilen kun aloin nauraa äkillisesti jollekin. Tissejä vähän aristaa myös, mutta eipä oikein muita oireita. Onko muilla ollut minkälaisia oireita alussa? Tänään olis(toivottavasti yhä) rv4+5 🥹 En oo torstain plussan jälkeen tehnyt enempää testejä.
Mulla aina välillä menkkamaisia jomotuksia. Vähän aina pelottaa, että voimistuvatko. Mutta ilmeisen normaalia, kun siellä kohdun alueella kuitenkin tapahtuu paljon, niin luonnollista että on tuntemuksiakin. Mutta huvittavaa myös sinällä että sekä oireet että oireettomuus huolestuttaa vuoron perään. 😂
 
Takaisin
Top