Yleinen keskustelu

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Täällä voitte keskustella kaikesta, mikä ei kaipaa omaa ketjuaan. 😊 Voi liittyä tai olla liittymättä odotukseen!

Uusia ketjuja saa tietenkin kaikki syyskuiset aloittaa vapaasti, ihan mistä aiheesta vain haluaa keskustella. 😊 Jokusen ketjun tulen teille raskauden edetessä aloittamaan - ellette ole itse ehtineet tehdä vastaavia ensin.
 
Minä taidan liittyä tännekin syyskuisten puolelle, ovulaation mukaan la on 1.9. ja menkkojen mukaan 31.8. Täällä ainakin enemmän samassa vaiheessa olevia, kun tuolla elokuisissa toiset on jo niin paljon edellä 😂
Taustalla yksi kemiallinen joten vielä varovaisin,mutta toiveikkain mielin 💕
 
Toivotaan että nyt kaikki menisi parhain päin 🩷 Onko teilläkin jo kaksi lasta ennestään? Meillä kaksi vielä aika pikkuista.

Mullakin tosi aikaista vielä mutta jotenkin oon luottavaisin mielin. Tänään DPO 9 ja testissä oli kuitenkin selkeesti näkyvä haamu, toisessa (kuumeilu)ketjussa joku kommentoi ettei olisi ees pelkkä haamu vaan jo plussa! Testasin myös eilen mutta silloin ei näkynyt mitään eli nopeesti se hcg nousee. Miehelle sanoin joku viikko sit että jouluaattona sit tietää miten kävi (DPO 11, hän ei toki dpoista mitään tiedä😅) niin oon nyt suunnitellut hänelle raskauden paljastavaa joululahjaa jonka laittaisin aattona joulukuusen alle.
 
Joo, meillä on jo koululainen ja 2,5v taapero 😊
 
Meillä on 1,5v ja 3,5v. Tai no 1v10kk näillä vanhemmilla ikäeroa. Teille tuleekin sitten vielä tuotakin pienempi ikäero. Mikäs siitä tarkkaan tulee? Musta ainakin toi 1v10kk oli oikeen sopiva.
Meillä tulis just vähän alle 1v6kk ikäeroa. Yks tuttu jolla vielä tosta vähän pienemmällä ikäerolla lapset varotteli, ettei kannata🤣 Mutta meille olis kyllä tosi toivottu pieni ikäero🥰
 
@Mustikkamaa puoltoista vuotta on kyllä aikas vähän mutta toisaalta vaan 4kk vähemmän ku meillä ja meillä tosiaan kaikki menny hyvin 👌

Mites meni jouluillalliset teillä ruokailujen suhteen? Mä otin ihan normaalisti tarjotut viinilasilliset ja muutaman kerran ”otin huikan” eli kostutin vaan huulet lasista ja sit mies jossain kohtaa vaivihkaa vaihto meiän lasit ja joi mun viinit. Tykkään juoda viiniä illallisilla niin anoppi ainakin olis satavarmasti arvannut muuten että raskaana ollaan. 😅 Raakaa kalaa en syö muutenkaan niin siitä ei ollut ongelmaa.
 
Mä selvisin onneks hyvin joulupöydässä😄

Mä en kyllä pysty vieläkään oikeen käsittämään että oon raskaana. Ja tosi vaikee uskoa, että kaikki vois mennä hyvin. Meidän esikoinen sai alkunsa ekasta yrityskierrosta ja tää oli kans eka yrityskierto esikoisen jälkeen. Tuntuu, ettei vaan voi olla niin hyvä tuuri, että kaks kertaa kaikki menis hyvin näin nopsaa. Toivon kuitenkin kauheesti että menis❤️🙏🏻

Mä varasin jo varhaisultrankin tammikuulle, kun sopivia aikoja ei kauheesti ollut. Sinne saa hetken jännittää.
 
Olen nähnyt viime päivinä aivan älyttömän levottomia unia ja painajaisia ja tajusin että liittyisikö raskauteen 😅 Muistan kuulleeni että joillakin unet menee tosi levottomiksi alkuvaiheessa.
 
Liityn tänne teidän joukkoon varovaisesti. Laskettu aika menkoista laskettuna 4.9.2026 ja oviksesta laskettuna 2.9.2026.

Millä te menette tuon lasketun ajan kanssa, menkoista laskettuna vai? 😊
Kappas olitkin vastannut jo tänne tuon lasketun ajan, kysyin sitä tuolla toisessa ketjussa 😄 Mä laskin ovulaatiosta koska kierron pituus vaihdellut niin paljon tässä reilun vuoden aikana kun menkat on palautuneet viime synnytyksen jälkeen.
 
Mä laskin menkoista 26 päivän kierrolla kun on suht säännöllinen kierto, ja ovis puolivälissä kiertoa. Neuvolassahan ne laskee sillä ikivanhalla kiekolla ja 30pv kierrolla joka jokaisella naisellahan tietysti on 😆
 
Ai ne laskee neuvolassa sellaisella 😂

Ehkä mä menen myös tuolla oviksesta lasketulla, kun oviksen kuitenkin tikutin ja selvät oviskivut oli, niin ehkä se on lähinnä. Muuttukoot sitten jos muuttuu 😊
 
Mä laskin menkoista 26 päivän kierrolla kun on suht säännöllinen kierto, ja ovis puolivälissä kiertoa. Neuvolassahan ne laskee sillä ikivanhalla kiekolla ja 30pv kierrolla joka jokaisella naisellahan tietysti on 😆
Neuvolassa käytetään 28pv kiertoa, ei 30. Samoin netin raskauslaskuria ehdottaa automaattisesti sitä 28pv.

Jos jollain on kokemusta et miten kkm lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen lasketaan viikot niin saa kertoa 😁 oon siis raskaana suoraan kkm jälkeen ilman että olis ollu menkat välissä ni lasken nyt toistaiseksi ovulaatiosta viikot.
 
No niinhän se taisikin olla 28pv 🙈

Muistaakseni niin että tyhjennyspäivä olisi kp1, mutta sehän on hyvä jos ovulaatiopäivä tiedossa niin menisin sen mukaan 😊
 
No niinhän se taisikin olla 28pv 🙈

Muistaakseni niin että tyhjennyspäivä olisi kp1, mutta sehän on hyvä jos ovulaatiopäivä tiedossa niin menisin sen mukaan 😊
Jos menis tyhjennyspäivän mukaan niin sithän viikkoja olis liikaa? Koska ovulaatio oli 3vko päästä tyhjennyksestä 🤔 Mun kierto on löhes aika 28pv ja ovulaatio 2vko päästä menkoista mut nyt ei tietenkään mee sit niin 😁
 
Takaisin
Top