Yksin odottelevat

Yennoriz

Yennoriz

Oman äänensä löytänyt
En ainakaan löytänyt vastaavaa ketjua mutta oletteko kaikki täällä onnellisessa parisuhteessa eläviä ihmisiä? Omalla kohdalla alkaa valitettavasti näyttää siltä että minusta tulee yksinhuoltaja jo ennen lapsen syntymää. Onko muita samassa tilanteessa olevia? Kaipaan vähän vertaistukea. Miesystävän kanssa mennyt hyvin ennen kuin tulin raskaaksi vaikka hänkin lapsia kovasti halusi, nyt näköjään tullut toisiin ajatuksiin ja haluaisi erota... ihan en edes syytä tähän eroon ymmärrä joten olen ihan hämilläni. Aijon kyllä tehdä kaikkeni jotta saisimme suhteen taas toimimaan vaikka se vaatisikin itseltäni kovia uhrauksia, en vain tiedä riittääkö se? Mieheni ei ole paha, vain vähän poikanen vielä...mitä tässä oikein pitää tehdä? En ikinä kuvitellutkaan että olisin tällaisessa tilanteessa ja nyt pelottaa ja ahdistaa :/ miten pärjään yksin??
 
Yennoriz, löysin yhden yksin odottajat ryhmän. Kun menet tästä Laskettu aika 2015 Toukokuussa yhden pykälän taaksepäin eli tuohon Laskettu aika 2015, niin sieltä kuukausiluettelon alta löytyy erilaisia keskustelupalstoja, jossa myös on tämä Yksin odottajat-ryhmä. Kysy, jos et löydä ryhmää niin voin yrittää linkata sen sinulle. Saat varmasti vertaistukea sieltä ja äsken luinkin heidän viestejään siellä, Tuntuu olevan hyvä tsemppaava henki heillä :Heartred

Tsemppiä sinulle odotukseen, toivotaan että mies tajuaa kuinka isosta asiasta tässä on kyse! Ja minun mielestäni se ei riitä että vain sinä teet uhrauksia suhteen eteen, jos hän ei ole valmis tekemään mitään. Se vaatii molemmilta yhtä paljon ja helpostihan sitten näet, kiinnostaako häntä yhtään vai onko "helpompi" jatkaa yksinään. Joka tapauksessa tulet varmasti saamaan tukea täältä ja ystäviltäsi, vanhemmiltasi, kun vain uskallat puhua.

Minulla oli tuossa muutama kuukausi sitten hieman vastaavanlainen tilanne, kun olin ihan varma pahan riidan päätteeksi että miehen kanssa erotaan. Olin ystäväni luona käymässä ja itkin silmät päästäni, että tämä pitäisi olla onnellisinta aikaa elämässäni ja nyt minä jään yksin ja en todellakaan kuvitellut asioiden menevän niin. Ahdisti kanssa helvetisti!
Mutta onneksi voi taas sanoa: Ystävät :Heartred Niistä kannattaa pitää kiinni kynsin hampain. Hän auttoi minut pääsemään yli tästäkin kriisistä ja tiesin etten jäisi yksin vaikka miehen kanssa poikki menisikin (+ tietysti muutkin ystävät ja perhe tukena).
Saimme kylläkin mieheni kanssa sovittua sotkun ja nyt on mennyt hyvin siitä lähtien. Hän oppi virheestään ja meillä on nyt muutama sääntö mitä ei rikota (tämä juttu liittyi siis alkoholiin).
 
Meillä meni miehen kanssa esikoisten odotuksen kohdalla todella surkeasti ja olin todella varma että erottaisiin. Ennen plussausta meillä meni hyvin ja kumpainenkin lapsista haaveiltiin ja oltiin sitä mieltä että saa tulla jos on tullakseen. Lapset kasvoivat vuoden ikään ja silloin oli vielä vahvasti sellainen olo että olisin helpommalla päässyt jos oltaisiin erottu jo odotusaikana, eroa olin lähes koko odotusajan ja vauvavuoden kieritellyt päässäni, eipä olisi ollut ekan vuoden aikana kahden vauvan lisäksi vaikeaa parisuhdetta hoidettavana, voimiahan sellainen vie.
Mutta nyt kun muksut ovat kohta 3-vuotiaita ja kolmas tulossa niin ihan hyvä ettei(etten) silloin luovuttanutkaan vaikka pariin otteeseen otinkin "tauon" mieheeni ja parisuhteeseemme oman jaksamiseni vuoksi. Mieheni kohdalla luulen että meni jonkinmoiseen paniikkiin jo odotusaikana tulevasta elämänmuutoksesta, eikä oikein osannut sitä käsitellä taikka siitä minulle tykännyt puhua.

Kysymykseesi pärjäätkö yksin, niin uskon vahvasti siihen että kyllä pärjäät.
Ja jos esim väsyttämään alkaa liiaksi (mitä en laske kategoriaan`ei pärjää` vaan ennemminkin normaaliksi osaksi vauva-arkea) niin suomessa asuessa apua on helppo saada tarvittaessa jos uskaltaa pyytää(tarvittaessa vaikka monelta taholta jos esim oma neuvolatäti ei ota tosissaan) eikä päästä tilannetta liian pahaksi.
 
Kiitos tsemppaavista vastauksista, käyn myös kurkkaamassa toisen yksin odottajat ryhmän. Joo ei tosiaankaan ole mikään mukava tilanne mutta onneksi on sentään ne ystävät ja omat vanhemmatkin jotka ovat tosi läheisiä. En ole vielä puhunut asiasta kuin ihan muutamalle ja itketty on niin että nestehukka lähestyy! Meillä on nyt jonkinlainen tauko meneillään ja uskon vahvasti että tämä oikeasti liittyy miehen omiin pelkoihin, tuleva vastuu on hänelle ehkä vielä liian suuri. Mutta eihän se pakoilu oikein mihinkään johda... Itse haluan uskoa ettei tämä tähän lopu ja että toivoa vielä on :)

Niin...kai sitä aina jotenkin pärjää yksinkin vaikkei siltä tunnu ollenkaan nyt. En varmaankaan vaan halua että joutuisin pärjäämään ilman miestä. Kiva että teillä on loppujen lopuksi mennyt kaikki hyvin, kyllähän nämä vaikeudet tähän elämään kuuluvat ja niillä varmasti aina jokin tarkoitus on. Pitää kai vaan yrittää pitää pää kovana ja jatkaa elämää, kävi miten kävi.
 
Uskon että asiat järjestyy hyvin päin loppujen lopuksi. Itse uskon lausahdukseen "Everything happens for reason", vaikka välillä sitä syytä saa miettiäkin pitkään.

Uskon myös että saatte miehesi kanssa asiat sovittua. Mainitsit, että hän on vähän poikanen vielä, niin uskon että häntä vain pelottaa vastuu ja tottakai on iso muutos tulla vanhemmaksi, varsinkin miehille!! Oma mieheni olisi halunnut että odotetaan vielä muutama vuosi ennen esikoista, koska hän pelkäsi vastuuta, mutta puhuimme asiat halki ja poikki niin hänkin vakuuttui että tulee/tulemme varmasti pärjäämään siinä missä muutkin :)

Ihanaa, että sinulla kuitenkin hyvä tukiverkisto, jos sitä tarvitsee. Voimia vielä kerran sinulle ♥
 
Wautsi, tosi rankan viikon jälkeen asiat taas näyttää valoisammalta! Juteltiin yksi yö varmaan 4 tuntia ja selviteltiin tunteita ja murheita, senkin jälkeen jäi olo ettei nyt enää varmaan järjesty asiat ja tulin jo itsekin siihen tulokseen että parempi erota ennen lapsen syntymää jos nyt ero tulossa...hän varmaankin aisti itsevarmuuden ja että oikeesti minäkin kohta haluan erota. Miehen käytös muuttui totaalisesti ja on yhtäkkiä niin rakastettu olo että huhhuijjaa! On tämä elämä yhtä vuoristorataa joskus! Kiitos paljon tuestanne :Heartred ei ikinä pidä luovuttaa heti!
 
Oivoi, ei nyt mennytkään ihan kuin strömsössä. Pakkailen muuttolaatikoita ja muutan hetkeksi vanhemmilleni asumaan. Mutta nyt on yritetty ainakin ja tehty kaikki mitä pystyy tekemään joten tää toinen shokki ei enää ollut niin kamala. Helpompi hyväksyä kun on kaikkensa yrittänyt.
 
Tsemppiä Yennoriz! ❤ Ainakin positiivista että olit nyt valmistautunut tilanteeseen, eihän sitä tiedä jos pieni tauko auttaa suhteeseenne :)
 
Tiada vaude ihanaa että oot löytänyt itsellesi miehen! Itse ajattelin asiaa niin ettei kukaan mies tällasta raskaana olevaa edes haluaisi, ja pelkään että synnyttyäänkin lapsi tulee olemaan kynnys monelle miehelle. Mutta nyt musta tuli vähän toiveikkaampi, vaikken heti uuteen suhteeseen edes haluaisi hypätä :) kiitos tsempeistä! Kyllä tämä tästä, aika parantaa!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top