yksin odottajia?

N

Nella81

Jostain jotain jo tietävä
Löytyykö täältä yksin odottajia? Mielellään jakaisi tuntemuksia.

Tulin raskaaksi ja mies ei halua lasta ja muuttui kuin toiseksi ihmiseksi. Sanoo, että olen yksin asian kanssa, kun olen tehnyt päätöksen olla tekemättä aborttia yksin :(

Olen niin surullinen miehen kylmyydestä ja siitä ettei lapsella luultavasti ole isää, ettei välillä aina tiedä kuin jaksaa.  Pelottaa että jatkuva itkeminen ja tuska vaikuttaa lapseen :( En tiedä miten tästä selviää :( Lapsi on minulle äärettömän tärkeä ja toivon että kaikki menis parhain päin.

 
Täältä löytyy ihan tuore tapaus! Jotain tällaista ketjua nyt kaipailinkin. Meillä näyttäisi olevan jotain yhteistäkin; olemme samanikäisiä ensiodottajia :) Kuule, kyllä me molemmat tästä selvitään! Kalvaako sinua ajatus yksinjäämisestä? Siis, että haluaako kukaan mies minunlaistani yksinhuoltajaa (?) ? Se on mun suurin ahdistuksen aiheuttaja nyt. Tsemppiä meille!
 
Moi

Joo. Ei muuta kun pää pystyyn ja uuteen päivään!! Voin nimittäin vakuuttaa kokemuksen perusteella että yksin odottaminen, synnyttäminen ja lapsen kasvattaminen tuottaa ihan loistavia tuloksia. :) :)

Mä olin  yksin alusta asti, enempi niinkun vahinko se vauvan alku oli... Päätöstä piti tietysti kovasti puntaroida, että mitäpä tekee. Samaan päädyin kuin tekin, eli että otetaan vastaan mitä tulee ja edetään tilanteen mukaan. Vaatii vähän totuttelua ajatukseen että se on ihan oma projekti. Ja saa varautua selittelemään asiaa neuvolassa, lääkärillä, synnärillä, töissä, kavereille jne. Eli kandee sipasta pikkuisen teflonia pintaa, niin ei tarvi murehtia ympäristön jokaista sopimatonta kommenttia päiväkausia. ;) Mä päädyin ratkaisuun että tein aina heti selväksi mikä on tilanne ja että homma on hanskassa, ei tarvii sääliä yhtään. Sitten sai ihan asiallista kohtelua, suurimmaksi osaksi.

Rankinta yksin odottamisessa oli kun ei voinut jakaa kenenkään kanssa kaikkea uutta ja ihmeellistä mitä tapahtui eikä pohtia mieltä askarruttavia kysymyksiä yhdessä. Hienointa oli ettei kukaan ruikuttanut että "olipa rankka päivä töissä, miksei ruoka oo valmista ja säkin oot aina niin väsynyt ja huonolla tuulella"...  Ei tullut nurinaa jos sain siivousvimmakohtauksen klo 04 aamuöyllä, söin 2 litraa jätskiä puolessa tunnissa tai päätin matkustaa lomalla sukulaisten luokse. Lähtö tänään.

Ja jos mies on niin SÄÄLITTÄVÄ PENTU ettei tahdo olla odotuksessa ja lapsen elämässä mukana, niin kiitä onneas ettei ole sulla enää haittana!! Varsinkin sitten kun vauva syntyy, on sulla muutakin puuhaa kun koittaa hyvitellä jonkun keskenkasvuisen imbesillin egoa. Maailma on ihania miehiä täynnä ja yksinhuoltaja nykyään ihan normikamaa. Vauvan kanssa on itseasiassa helppo deittailla kun se nukkuu melkein aina. :D Sillä ei taida olla juuri mielipidettäkään koko asiasta, toisin kuin eskari-ikäisellä...

Ja hei, uuden parisuhteen alkaminen ja toimiminen ei riipu lapsesta vaan äidistä. ;)

Mun lapsella on nykyään isä joka on kiinnostunut siitä. Lapsen synnyttyä lähetin hälle kuvia ja sanoin että aion kertoa lapselle täysin avoimesti kuka isä on ja näyttää hänelle isän kuvia pienestä asti. Siitä se pikkuhiljaa lähti ja nyt tapaavat säännöllisesti. Mutta se on niin miehestä kiinni... Tosin tein kyllä selväksi senkin ettei meistä tule koskaan perhettä, vaan olen tyytyväinen tilanteeseen jossa molemmilla on omat kodit.

Nyt oon aivan rakastunut ihanaan nykyiseen mieheeni ja meille on oikein toivottu vauvakin tulossa. Ja onkin kovasti opettelemista kun joku muukin on osallisena tässä projektissa enkä voikaan vaan tuijottaa omaa napaa.. :D :D

Tsemppiä kovasti teille molemmille ja jos on vaikeaa niin neuvolasta löytyy luotettava juttukaveri joka osaa ohjata eteenpäin jos tarvetta on.
 
En ole itse yksin odottamassa, mutta halusin kuitenkin vähän kommentoida tähän... jos olisin jäänyt yksin odotusaikana, olisin ehdottomasti pitänyt lapsen.

MUTTA. Lause "vauva nukkuu lähes koko ajan" on kuin isku vasten kasvoja, ja siihen on pakko vastata! On totta, että suurin osa vauvoista nukkuu paljon ja hyvin, mutta ei suinkaan kaikki. Meidän esikoisemme, joka juuri täytti 10kk, on syntymänsä jälkeen nukkunut kaksi tai kolme kertaa yli 4 tuntia kerralla. Jo synnytyslaitoksella valvoin tytön kanssa yöt ja päivät. Tyttömme valvoo vuorokaudesta enemmän kuin nukkuu. Ensimmäiseen neljään kuukauteen en päässyt käymään suihkussa ilman, että mieheni kantoi vuorostaan tyttöämme. Oli päiviä, jolloin en päässyt edes vessassa käymään ennen kuin mieheni tuli töistä kotiin. En voinut kuvitellakaan lähteväni tytön kanssaan ulos asunnosta, sillä hän ei viihtynyt vaunuissa (huusi niissä naama punaisena eikä rauhoittunut millään) eikä autossa. (Eli vastoin toista yleistä käsitystä, kaikki vauvat EIVÄT rauhoitu vaunuihin tai autoon!!) Kannoin häntä varmaankin 15 tuntia vuorokaudessa kantoliinassa, sillä muualle hän ei rauhoittunut. Öisin hän nukkui 1-3 tuntia putkeen, sitten imetystä 15-60min, jonka jälkeen taas 1-3 tuntia unta, yleensä onneksi omassa sängyssään. Päivisin tyttö nukkui kantoliinassa tai sylissäni, joskus harvoin omassa sängyssään, 30min kerrallaan, jonka jälkeen taas valvottiin tuntikausia. Kävimme toki lääkärissä muutamaankin otteeseen, mutta mitään "vikaa" tytöstä ei löytynyt, hän vain sattuu olemaan suuritarpeinen vauva. Nyt yöt menee yhä 1-3 tunnin pätkissä (tyttö onneksi nukahtaa kyllä 5-10 minuutissa uudestaan), mutta päivisin tyttö nukkuu kahdet PUOLEN tunnin päiväunet (niitä on kyllä yritetty pidentää vaikka millä konsteilla, mutta eipä ole ollut hyötyä). Vauva sitteriin suihkun/ruokailun ajaksi, vaunuihin nukkumaan yms. olivat vain huonoja vitsejä meille! Kuitenkin nyt, kun tyttö on oppinut istumaan ja itse liikkumaan, on elämä helpottunut huomattavasti. Ja onhan meille nyt tulossa toinen lapsi, joten kaikesta selviää ja on lapset kaiken vaivan ja rankkuuden arvoisia!! :)

Pitäkää siis huolta, että tukiverkostonne on kunnossa! Jos sattuukin käymään niin, että saatte ihanan suuritarpeisen vauvan, tarvitsette todella apua jotta ehditte edes syödä saati nukkua välillä.
 
Nella81:

Minusta tuli yksinodottaja vasta muutama päivä sitten.

Tuolla löpinä-ketjussa kerroinkin omasta elämästäni ja parisuhteestani aiemmin. Siis silloin, kun kaikki oli vielä hyvin. Nyt kaikki on muuttunut.

Meillä oli toki koko suhteemme aika useita isoja riitoja, joista selvisimme puhumalla. Olemme luonteiltamme todella erilaisia. Meillä on myös ihan erilaiset parisuhdetaustat. Vaikeuksista huolimatta olin varma, että saamme suhteemme ajan myötä toimimaan. Koin, että olimme kuitenkin tasapainossa.

Noh, eihän se sitten ollutkaan ihan niin.

Minä olen hyvin voimakas ja räiskyvä persoona. Olen myös todella leikkisä, joten tykkään hassutella. Hän on täysin päinvastainen tapaus. Minä opettelin elämään hänen rauhallisen luonteensa kanssa, mutta hän vihasi minun suuria tunteitani. En olisi saanut näyttää koskaan mitään negatiivisia tunteita.
Minun piti myös olla aina valmis seksiin. Jos kieltäydyin (oli syy mikä hyvänsä), hän suuttui. Yleensä siitä tuli tappelu. Loppuajasta alistuin ja suostuin seksiin, vaikka en olisi ollenkaan halunnut. Sitten hän alkoi vaatimaan, että minun tulee tehdä useammin aloite seksiin.
Hän puhui minulle perheen perustamisesta jo suhteen alusta asti. Viimeisen puolen vuoden aikana hän usein sanoi minulle: "Laitettaisko nyt lapsi alulle?"
Lopulta jätimme hiljaisella sopimuksella ehkäisyn pois.

Tein positiivisen raskaustestin eräänä iltana kolme viikkoa sitten. Itkimme yhdessä, olimme onnellisia. Hänen intonsa tosin jäi siihen yhteen iltaan. Mitään tukea en saanut jännitykseeni tai pelkoihini.

Meidän riitamme olivat aina aivan hirveitä. Hän haukkui minut aina alimpaan helvettiin. Minä olin kuulemma oksettavin ihminen, jonka hän oli koskaan tavannut. Hän käytti lyömäaseinaan sellaisia asioita, joista olin hänelle luottamuksella kertonut ja jotka olivat minulle todella kipeitä aiheita. Alkuaikoina puolustauduin, mutta puolustautumiseni vain pahensi tilannetta. Hän keksi aina vain pahempia tapoja haukkua ja satuttaa minua. Minä anelin häntä lopettamaan. Annoin aina anteeksi. Hän ei koskaan muuttunut.

Viimeisin riitamme oli n. kaksi viikkoa sitten. Hän - taas kerran - pakkasi kamansa ja lähti.
Ennen lähtöään hän sanoi: "Nyt menet sitten klinikalle ja otat sen lapsen ulos"
En voinut uskoa korviani!! HÄN oli tätä niin pitkään halunnut ja nyt hän halusi, että teen abortin!
Minä tein eropäätöksen mielessäni.
Muutama päivä myöhemmin teimme sovinnon. Mutta liikaa oli sanottu, liikaa satutettu.

Hän tuli luokseni monen erossaolopäivän jälkeen (emme siis asuneet yhdessä, emme edes samalla paikkakunnalla). Olin kuolemanväsynyt, joten halusin illalla mennä vain nukkumaan. Hän ehdotti, että menisimme sänkyyn. Minä ajattelin silloin, että nyt olisi hyvä jutella. Puhua asioita selviksi, jotta voisimme vielä mahdollisesti jatkaa suhdettamme. Ehdin sängyn reunalle istumaan, kun hän kärtti seksiä. Sanoin, etten halua. Valitusvalitusvalitus. Suostuin, mutta en (henkisesti)pahalta ololtani kyennyt osallistumaan. Makasin vain paikallani. Hän hoiti hommansa, kävi pesulla ja tuli sanomaan minulle, että hän haluaa sellaisen naisen, jolta saa useammin seksiä.
Mitäpä siihen olisi sanonut?

Seuraavana päivänä hän ilmoitti, että haluaa minun tekevän abortin.

Että semmoista.

DumDum 7+6
 
Minä en pelkää tulevaa. Tiedän, että tulen pärjäämään lapseni kanssa kahdestaan.
Toki toivon, että lapsen isä haluaa osallistua jälkikasvunsa elämään edes jollain tavalla.
Toivon myös, että isän vanhemmat haluavat tutustua lapsenlapseensa.

Talouteni on onneksi kunnossa, joten en joudu tiukille äitiyslomalla.

Näiden muutaman päivän aikana olen jo saanut psyykattua itseni uskomaan, että minullekin löytyy joskus se hyvä mies, joka haluaa meidät molemmat elämäänsä. Tällä hetkellä tosin en haluaisikaan ketään elämääni. Sisälläni kasvava pieni elämä on nyt se kaikkein kallisarvoisin!

 
Päätinpä minäkin osallistua tänne palstalle, koska yksin täälläkin odotellaan. Seitsemän vuotta tuli mieheni kanssa täyteen ja hän ilmoitti yhtäkkiä puolitoista kuukautta sitten, että haluaa jatkaa eloa erikseen. Hän ei kuulemma enää rakasta minua niinkuin pitäisi. Menimme vasta vuosi sitten naimisiin ja yritimme siitä lähtien saada lasta. No viikko sen jälkeen kun mieheni oli jättänyt minut, tein raskaustestin ja positiivinenhan se oli! Mies haluaa kyllä osallistua lapsen elämään mutta erikseen jatketaan.
Olen erittäin onnellinen tulevasta vaavista (olen nyt viikolla 10+4) mutta tulevaisuus jännittää.. Olimme mielestäni onnellisia mieheni kanssa ja nyt tuntuu etten tunne koko miestä. Enkä halua häntä enää takaisin vaikka tulisikin katumapäälle. Niin paljon hän minua satutti! Jos hän olisi ajoissa puhunut asioista, niin olisimme voineet yrittää korjata ne. En ymmärrä miten joku vaan ilmoittaa ettei tästä enää mitään tule ja piste.
Jaksamisia teillekin DumDum ja Nella81!
 
Tänään tuleva isä ilmoitti, että haluaa olla isä lapselleen. Olin todella huojentunut ja tyytyväinen. Onnellinen jopa. Mutta kun keskustelun edetessä hänelle selvisi, että meidän parisuhteemme ei kuitenkaan tule jatkumaan eikä meistä tule ihanaa perhettä, muuttui ääni kellossa. Hän siis haluaisi koko paketin! Minä en missään olosuhteissa ole valmis jatkamaan sitä ahdistavaa suhdetta. Hän on siis taas sitä mieltä, että minun pitäisi tehdä abortti. Hohhoi.
 
Nella81: Joo, en todellakaan enää palaa entiseen. Se tie on niiin nähty! Koita nyt olla liikaa stressaamatta. Tiedän, helpompi sanottu kuin tehty. Mutta et sinäkään halua olla tuollaisen miehen kanssa, joka aiheuttaa sinulle tuollaista mielipahaa. Onko sulla tukiverkot kunnossa? Minä pelkään keskenmenoa tosi paljon. Ajattelen, että jos matkustaja hyppää kyydistä, niin eksä saa siitä vain suurta tyydytystä. Hän haukkui minut tänään taas. Kuinka mä vain olen niin paska ihminen. Kovasti olen miettinyt, mitä hän on mahtanut minusta puhua esim. vanhemmilleen tai veljensä perheelle. Varmaan kaikkea paskaa. Äitinsä vaikuttaa olevan perheen täysjärkisin, mutta enpä tiedä, ehkä hänetkin aivopestään. Onneksi puhuin hänelle kerran siitä, miten poikansa minulle riitojen aikana puhuu. Jospa ne jutut olisi jääneet mieleen.
 
Amali@: Tervetuloa joukkoon. Eikö ole outoa, että ihminen, jonka luulit tuntevasi, muuttuukin yhtäkkiä aivan tuntemattomaksi??!! Jotenkin niin sairasta. Oireiliko hän jo aiemmin vai tuliko kaikki ihan puun takaa? Tsemppiä sullekin. DumDum P.S. Anteeksi puuttuvat kappalejaot! Kirjoitan iltaisin näitä viestejä puhelimellani, joka ei halua totella, vaikka näytöllä kappalejaot näkyvätkin :/
 
Puun takaa tuli ja vauhdilla tämä herran ilmoitus.. Olihan hänellä omat masennuskautensa läpi koko yhdessäoloaikamme mutta enemmänkin ongelmat hänellä oli itsensä kanssa. En koskaan kuvitellut että rakkaus välillämme olisi kuollut. Mutta tähän äkilliseen tapahtumaketjuun löytyy selvä syy. Mieheni meinaan ihastui töissä harjoittelijaan (kertoi asian vasta 2 viikkoa eroilmoituksensa jälkeen kännissä) ja kun sai vastakaikua häneltä niin siinä meni seitsemän vuotta roskakoriin! No hän seurustelee nyt heitukkansa kanssa ja mietin vaan kuinka kauan kestää.. Turha tulla itkemään oven taakse kun tajuaa virheensä.. Ei ole mielestäni oikein jatkaa vain lapsen takia yhdessä. Itse en luota enää pätkääkään siihen ihmiseen ja meidän suhteesta ei tulisi enää kunnollista tekemälläkään.. Onneksi minulla on ihania ystäviä ja perhe jotka auttavat! Muuten olisinkin tullut jo hulluksi..

Minulla on ensi viikolla eka ultra ja odotan sitä kuin kuuta nousevaa.. Sitten vasta tajuaa, että todella tuolla sisällä kasvaa pieni ihmisenalku, kun sen omin silmin näkee! Toivoo vaan, että siellä on kaikki hyvin!

DumDum: kiitos tervetulotoivotuksista ja koita jaksaa vaikka miehesi käyttäätyy kuin sika! Minullakin on koko ajan pelko, että jos raskaus meneekin kesken.. Sitten vasta maailma sortuukin.. Koska tämän raskauden voimalla oon jaksanu pitää itteni pystyssä ja herätä aamuisin töihin ja nauttia kesästä.. :)
 
Nella81 ja Amali@, miten teillä menee?? Täällä on mennyt ihan kivasti. Vietin mahtavan Juhannuksen ihanien ystävien seurassa! Lapsen isä on ollut ihmeen hiljaa, mutta eilen hän alkoi purkaa tunteitaan. Hän on nyt vihdoin sitä mieltä, että abortti ei ole ratkaisu. Tosin hän on myös sitä mieltä, että lapsen kannalta olisi parempi, jos olisimme yhdessä. Olen samaa mieltä siitä, että ihanteellisinta lapselle olisi elää kokonaisena perheenä saman katon alla. Mutta aepäs ei meidän tapauksessamme olisi lapselle parasta! Sehän olisi huonoin ratkaisu! Meidän parisuhteemme ei toimi. Hän ehdotti ammattiauttajaa. Keskustelu kääntyi riidaksi. Minä sanoin, etten todellakaan ole valmis edes yrittämään uudelleen. Ja tulihan se sieltä: Hän haluaa olla minun kanssani vain lapsen takia. Jos lasta ei olisi tulossa, häntä ei kiinnostaisi tippaakaan. Todella mieltäylentävää. Jouduin hänelle ihan rautakangesta vääntämään, että ei, me emme palaa yhteen!
 
DumDum: No on lapsesi isällä kyllä pokkaa ilmottaa että haluaisi jatkaa kanssasi vain lapsen takia! Itselläni on omakohtasia kokemuksia kun äitini ja isäni sinnitteli yhdessä vain minun takiani, ollessani pieni, ja se ei todellakaan ollut aurinkoista eloa. Jatkuvat tappelut ja huutamiset jättävät jälkensä myös lapseen.. Onneksi he kuitenkin tajusivat erota ollessani neljä vuotias.

Täällä menee ihan mukavasti. Oli ihanaa nähdä vaavi tiistaina ultrassa! Siellä se uiskenteli ja lähetin viestillä (otin kännyn kameralla kuvan ultrakuvasta) kuvan lapsen isällekin ja hänkin oli onnesta soikeana! Se minusta tässä omassa tilanteessani on helpottavaa, että mies haluaa osallistua lapsen elämään. Raskausaika vaan on yksinäistä kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa tuntemuksensa ja muutokset kropassa. On niin paljon ajatuksia mielessä eikä ystävillekään viitti joka päivä paasata näistä asioista..

Sain jo seuraavan ultra-ajankin ja se on 6.9. Ei malta millään odottaa sinne asti, että näkee pikkusen uudestaan! Mulla siirty laskettuaikakin viikolla. Se on nyt sitte 15.1. Huomena alkaa 12 raskausviikko ja saa vähän huokasta helpotuksesta.. Siltikin on edelleen pelko takaraivossa, että miten selviän jos pieni tuleekin ulos ennen aikojaan.. Nyt varsinkin kun hänet on omin silmin nähnyt niin menetys tuntuisi kahta kauheemmalta!!

Kertokaahan nyt kuulumisianne DumDum ja Nella81 ja koitetaan jaksaa! :)
 

Hei halusin vaan sanoa, että tsemppiä teille yksin odottajille! Ja erityisesti DumDumille: et ehdottomasti kaipaa tuollaista miestä elämääsi! Hän vaikuttaa täysin tasapainottomalta ja julmalta ja se, miten hän sinulle puhuu, on henkistä väkivaltaa.

Vielä tämmöinen tarina omasta menneisyydestäni, että oma isäni jätti täysin yllättäen äitini (toisen naisen takia) noin kuukausi ennen kuin minä synnyin. Vaikka äitini sanoo, että se oli hänen elämänsä rankinta aikaa, niin hyvin tässä on loppujen lopuksi käynyt :) Kaikella rakkaudella isääni kohtaan täytyy kuitenkin sanoa, että olen todella tyytyväinen, että ero tapahtui jo ennen syntymääni enkä joutunut kokemaan sitä, että äiti ja isä riitelevät jatkuvasti kun isällä on toisia naisia. Äiti oli vielä sen verran vahva, että kaiken kokemansa jälkeen pystyi olemaan mustamaalaamatta isää, niin meidän isä-tytär-suhde pääsi kasvamaan hyväksi. Äiti meni myöhemmin uusiin naimisiin, jonka johdosta minä sain maailman ihanimman pikkusiskon, joten minun näkökulmastani asiat menivät parhaalla mahdollisella tavalla :)

Tsemppiä ja halauksia teille!
 
Tsemppiä kaikille yksin odottajille! Itse en kuulu joukkoonne, mutta haluan kertoa kummipojastani, jonka rippijuhliin menen huomenna. Hänen isänsä ei ole ollut koskaan millään tavalla mukana pojan elämässä, hänen isyyttäänkään ei ole tunnustettu. Kuitenkin pojalla on ollut tasapainoinen elämä ja miehen mallia hän on saanut enoltaan ja ukiltaan. Tosi hyvin he ovat äitinsä kanssa kaksin pärjänneet. Välillä on ollut taloudellisesti tiukkaa ja välillä varmasti raskasta. Sanoisin kuitenkin, että noin hyvin eivät monet pariskunnatkaan lapsensa kanssa henkisesti pärjää. Arvostan kovasti ystävääni, joka yksin on jaksanut pojan jo rippikouluikään asti kasvattaa.

Kyllä tekin pärjäätte, ihan varmasti! Toivottavaa toki olisi, että isä olisi mukana lapsen elämässä, mutta muistakaa, aina se ei ole paras vaihtoehto. Voimia!

PS: Joskus sitä joutuu tuntemuksiaan yksin pyörittelemään, vaikka parisuhteessa raskaana onkin - mies ei vaan osaa puhua raskausjuttuja eikä kuunnella niitä. Odotan kovasti, että päästään kertomaan vanhemmille ja sisaruksille uudesta sukulaisesta niin saan monta hyvää juttukaveria raskaustuntemuksia jakamaan (esim veljelleni tulee esikoinen syyskuussa).
 
Moi!
Mites täällä voidaan? On ollu niin kiirettä ettei ole ehtinyt täällä käymään.
Nella81: Kauheeta miten jostakin, jonka luulet tuntevasi paljastuu niin kauheita puolia.. Tsemppiä ja jaksamista todellakin sinulle!

Mulla on mennyt raskauden kanssa edelleen helposti. Ei mitään ihme vointeja ole ollut. Nyt on ruvennyt tuntumaan ihmeellisia muljahduksia mahassa niinkuin vaavi tekisi kuperkeikkoja. :) En tiä onko ne vaa jotai mahalihasten supisteluita kun oon vasta 15 viikolla.. Mut tuntuu kyl iha uudenlaisille tuntemuksille.. Haluun aatella et vaavi se siellä ilmoittelee itsestään kun muita oloja ei tosiaan ole ollut.. Maha on kyl kasvanu.. Aamulla se on pieni pömppö ja iltaa kohden iha järjetön pömppö! :) Täytyy päästä housukaupoille kun rupee jo lempifarkut kiristään ikävästi työpäivän aikana..

Mulla on keskiviikkona neuvola. Mut ei siä taas muuta kun oteta verenpaine ja paino ja jutellaan. Täällä ei kuuntele ku lääkäri vaavin sydänääniä. :( Olis nii kiva kuunnella niitä..

Välillä sitä miettii minkälaista kaikki olis jos olis joku rinnalla. Oon ajatellu synnytystäkin ja oon päättäny etten ota lapsen isää sinne mukaan. En kyllä edes tiedä haluaisikokaan hän.. Haluan mukaan ihmisen johon voin täysin luottaa ja joka on minun tukenani koko ajan ja siksi haluan äitini tueksi mukaani. Yksin en siellä pärjäisi ja kellään lähimmällä ystävälläni ei ole vielä lapsia joten heistä ei olisi apua minua tsemppaamaan itse synnytyksessä...
 
täältäkin löytyy yksi tuleva yh-äiti. La on 24.1 ja mies jätti kun kuuli, että saisi perheenlisäystä ja otti 8v nuoremman tytön. Raskaus on sujunut hyvin ja maha alkaa pikku hiljaa näkymään :) Miten teillä on sujunut :)
 
Viime ajastakin on jo aikaa, ei ole vain kerenny käymään.

Tässä kävi hassusti, tosiaan erottiin kesäkuussa. Sen jälkeen ei ole oltu yhteyksissä, mutta nyt viikko takaperin kyselin ihan sattumalta kuulumisia. Sittenpä kuulin, että hän (exä) ei seurustele sen hupakon kanssa enää. Käytiin kahvilla yks päivä ja juteltiin vähän asioita, sekä nyt ollaan oltu aika säännöllisesti yhteyksissä. Tarkotus olisi nähdä keskiviikkona, ainoa ongelma tässä on kun hän ei  ole yhden naisen mies- vaan monen naisen samaan aikaan. Monen vuoden jälkeen päätin kun kuulin, että olen raskaana ettei minun tarvitse katsoa tätä enää ja antaa joka syrjähyppy anteeksi. Nyt kuiteski mietin tosissani, että antaisinko viimeisen tilaisuuden VAIN lapsen takia vai antaisinko tosissaan mennä ja jättää lapsi ilman isää fyysisessä kontaktissa. Tämä on ollu tosi raskasta yksin, varsinkin kun ensimmäinen lapsi tulossa sekä ero tuli samaan vaiheeseen. Ja tosiaan kaikki on joutunu rakentaa uudelleen yksin sekä kestämään alkuraskauden ilot ja surut. 
 
Arvelin ny si lopultakin osallistuu tähän keskusteluun, tääl paukutellaa rv 23 loppupuolella ja keskenämme jäätiin joskus viikoilla 8-9. Yli puoli vuotta yritettiin pientä alulleja kihloihinkin mentiin, kunnes sitten lopulta hänenkin saatua töitä vähensin omia työpisteitäni (useammassa paikassa) vähemmän stressaavaksi, jolloin heti tärppäsi. Tiivistettynä: lopputulos oli kuitenkin se, että hän "kyliltä kuuli, että olit sanonut tämmöistä, siksi lähti", ja välillä syytteli kiukutteluani. "Kiukuttelun" katsoin kuitenkin oikeutetuksi poijan osallistumatta kodin ylläpitoon, laskuihin, kaupassa käyntiin tms, huiteli kylillä kavereidensa kanssa töiden jälkeen illat ja aamut, hyvä jos näinkään koko ihmistä.. Väsymys oli järkyttävää ja huonot olot kaupan päälle.

Tilanne on ollut hyvin vaihteleva, alkuun ladeltiin ehtoja hänenkin vanhempiensa puolesta, ettei saisi oma sukunimeni olla (ei perinteinen suomalainen vaan ex mieheni), isyyden tunnustukset, jotta lapsi on varmasti kyseisen henkilön, ei maksa elatusmaksuja, etc.. Välillä oli valmis maksamaan, mutta aikoi pysyä loitomalla, nyt kuitenkin taas ollaan siinä pisteessä, että aikoo olla isä, muttei tiedustele tilanteesta mitään, missä mennään mikä on kummankaan vointi=> kyselee kyliltä "ootteko kuullu mitä sille kuuluu". Ajatus vissiin edelleen se, että isyyden tunnustaminen on olevinaan sama asia, kuin isänä oleminen. Itse toivon vaan pelleilyn loppuvan ja jonku rodin saavan tuohon.. Joko on isä ja kantaa sen perkeleen vastuunsa, tai sitten häviää maisemista.. Paljon parempi olo olisi itselläkin jos häviäisi vain.. Meilläkin kun selvisi rakenneultrassa rakennepoikkeavuus ja jouduttiin jatkotutkimuksiin, niin ei ollut herra niidenkään perään kyselemässä ennen kuin joku muistutti.

Muuten elämä onkin si muuttunut aika erakoituneeksi, ostin pari vuotta sitten maatilan syrjemmältä, missä ei ihan lähinaapureita ole, joten ainakin suht rauhassa saa olla. Töistä (baarityöntekijä) olen ollut kohta kuukauden poissa, sairaslomalla, alustavasti selkäni vuoksi, mutta toisekseen hermojeni takia. Nykyisin ahdistaa pelkkä ajatuskin kauppan lähdöstä, enkä ruokakauppaan lähde, ellei ole aivan pakko ja silloinkin yritän satuttaa juuri ennen sulkemista, jolloin mahd. vähän porukkaa.. Kaveripiiri hävinnyt, sukulaisia pari joiden kanssa jutella asioista, mutteivät hekään tietenkään ainaan jouda puhelimeen (pieniä lapsia toisella).

Hyvin huonosti päästän ketään miestä lähelleni, tällä kylällä jos jonkun seurassa nähty liikkuvan, tai edes kuultu, kiirii sanat entisille heiloille, jos vanhempia, lasten äideille, ajetaan jutut överiksi niin pitkälle, ettei suhteesta tule mitään.. Viimeisin ei kylän puheista välittänyt, mutta tyssäsi ennen kuin kerkesi alkaakkaan, kun ei kuulemma ollut valmis mihinkään kenenkään kanssa.. Kokemuksella voi sen sanoa että se siitä.

Hui, tulipa tekstiä, mutta tuntuu ettei voi kuin kirota näitä nykypäivän miehiä.. Alkaa tuntua, että suurin osa ei ole ikinä valmis kantamaan vastuutaan.. Mieluummin ryypätään, rellestetään ja naiskennellaan ympäriinsä.. Sit valitetaan ettei o rahaa. Millä mittapuulla niitä voi edes sanoa miehiksi?
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top