Yksin odottajat

N

Ninni_84

Silmät suurina ihmettelijä
Heippa!

Löytyykö muita yksin odottavia täältä? Itse olen 18. viikolla odotan toista lastani. Ensimmäinen "vauvani" on 2,5 vuotias tyllerö, jonka isän kanssa on hyvät välit.
Tämä toinen tuli vähän yllätyksenä, koska suhde lapsen isään oli vielä tuore. Useamman kerran keskustelimme asiasta plussan jälkeen ja hän vakuutti että haluaa lapsen ja perheen minun kanssa. 12. viikon jälkeen kuitenkin hän päätti että ei ole valmis isäksi, eikä kykene kenestäkään vastuuta kantamaan. Tätä ennen olimme käyneet yhdessä ultrassa ja vuokranneet yhteisen kodin, johon piti seuraavassa kuussa muuttaa. Jotenkin osasin pelätä tätä yksin jäämistä, koska vaikeaa oli luottaa ihmiseen jota ei ollut vielä vuosia tuntenut, mutta hän loukkaantuneena kyseli miksi en luota hänen rakkauteen minua ja vauvaa kohtaan.
No kuinkas kävikään. Nyt sitten yritän pelonsekaisin tuntein rakentaa elämän tukiverkostoa ystävistä ympärille.
Vaikea iloita pienestä, kun haaveissa oli se ehjä ja onnellinen perhe. Miestä en todellakaan kaipaa, koska ymmärsin että hän on aivan liian itsekäs perheen perustamiseen yms.
Tuntuu vaikealta edes ajatella että haluaisin hänen kanssaan keskustella, miten hän aikoo olla mukana vauvan elämässä, kun hän niin kovasti yritti minua saada tekemään aborttia vielä silloin viikolla 12.
Toivottavasti kaikki vielä kääntyy hyväksi. Tuntuu vaan niin surumieliseltä olla raskaana vaikka sen pitäisi olla iloinen asia.
 
Ikävää että mies käänsi kelkan tuolla tavalla! Itseäni myös huolettaa hiukan tulenko olemaan yksin tulevan lapsen kanssa. Meillä on takana pitkä seurustelu, kohta 9-vuotta ja olemme 25-vuotiaita. Mies halusi lapsen, sitten ei ja sitten taas halusi. Tietoisesti li pari kertaa ilman kondomia ja pam nyt olen raskaana ja mies haluaa aborttia, jota en ole tekemässä. Hän ei tunnu tajuavan että olen raskaana, kieltää selvästi asian. Olen siis todella alussa rv 4 luulisin, mitä vain voi sattua vielä..
Eniten huolettaa tuo miehen käytös. Toivon että hän kypsyy ajatukseen ajan kanssa. En vain tiedä saanko häntä edes mukaan ultraan! Miten joku osaakin olla noin kusipää.
 
Itse odotin esikoistani yksin. Se oli rankkaa aikaa, mutta vahvisti itseäni ja luotan itseeni paljon enemmän kuin ennen sitä kokemusta.
Vaikka susta ei nyt tunnu hyvältä ja varmasti tilanne on ihan hirveä, niin joku päivä vielä mietit noita aikoja voittajana :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi mobile app
 
Jotenkin lohdullista, ettei ole näiden asioiden kanssa yksin, vaikka en kellekään tätä toivoisikaan.
Toivottavasti Nep sun mies kääntää vielä kelkkansa ja on teidän tukena :).
Tiedän kyllä, että osaan vauvasta huolehtia ja apuakin osaan pyytää. Muutama ystävä ja tyttäreni isä on luvanneet auttaa.
Jotenkin sitä vaan soimaa itseään taas kerran tästäkin epäonnistumisesta. Oma isä on minut hylännyt teini iässä ja en toivois lapselle sitä tunnetta, kun ei isä välitä. Tuntuu, että sen onnellisen perheen saaminen on joku aivan utopistinen haave :sad001
 
Mä odotan kanssa mun esikoista ilmeisesti nyt yksin kun isällä on todella paha narsistinen mielenhäiriö ja mulla ei lopulta pää kestänyt enää päivittäisiä syytöksiä ja huorittelua ja kaikkea muuta millä se on yrittänyt tehdä mun elämästä helvettiä siitä asti kun tulin raskaaksi. Nyt se uhkailee mua kaikila mahdollisilla tavoilla ja väittää että ei oo sen lapsi ja kertoo kaikille että mun lapsella on yli kymmenen isäehdokasta. Mä halusin vaan lapsen miehen kaa jota rakastin ja nyt oon 20-vuotias tuleva yksinhuoltaja ja musta tuntuu että elämä on tässä ja en pysty ikinä jatkamaan opiskelua tai varsinkaan löytämään ketään täysjärkistä ihmistä enää elämääni kun oon yksin isättömän ghanalaisen lapsen kanssa ja sen lisäksi mulla on huoran leima otsassa. Olen nyt 7. kuulla ja mua hävettää kävellä ulkona mun vatsan kanssa kun tuntuu että kaikki tuijnottaa mua ja nauraa mulle. Ja odotusajan pitäis olla naisen elämän parasta aikaa. Pelkään niin paljon mun omaa miestä. Mä pelkään kuinka pahasti se voi vielä pilata mun elämän. Sen uhkaukset menee vaan pahemmaksi päivä päivältä...
Anteeksi tää avautuminen tuntuu vaan että joudun nielemään niin paljon...sitten kaikki purkaantuu kerralla...
 
Minäkin tavallaan odotin esikoistani yksin. Tulin vahingossa raskaaksi kun parisuhteemme oli vielä aika tuore. Mies on sen verran ihana että ymmärsi että aborttia ei voi vaatia toiselta. Halusin pitää lapsen mutta mieheni ei voinut luvata jäädä meidän elämään. Koko raskauden ajan elettiin tuskaista aikaa kun mieheni oli ahdistunut tilanteesta ja minä elin tietämättömänä siitä että jäänkö yksin vai en. Loppujen lopuksi mieheni tunnusti pienen poikamme omaksi lapsekseen ja rakastaa tätä yli kaiken. Perhe-elämä ei vain luonnistu häneltä ja asumme nyt erossa. Olen koko ajan ollut yksin vastuussa pojastamme mutta olemme yhä yhdessä ja mieheni on läsnä pojan isänä (vaikkakaan ei varsinaisesti hoida tätä). Nyt taidamme ehkä jo odottaa toista lasta ja onneksi mieheni suhtautuminen tähän on paljon parempi vaikka tuskin tulee hoitamaan pientä yhtään sen enempää.
Kyllä yksinkin jaksaa ja kykenee kunhan uskaltaa. Uskaltaa myöntää tunteensa ja hakea läheisiltä tukea ja apua. Se lapsi antaa varmasti voimia, sen pienen rakkauspakkauksen eteen kun tekisi vaikka mitä! :) Tsemppiä teille!!
 
Täällä kans yksi yksinodottaja :) puolivälissä menossa ja kaikki sujunut hyvin, välillä sitä hellyyttä ja muuta kaipais mutta toisaalta on taas semmonen tunne että aivan ihanaa kaikki ja ei tähän välttämättä miestä tarvi. Mieheltähän tämä kaikki on pois. Mullaki lyhyt suhde mieheen ja jossain vaiheessa vaan tajuttiin ettei synkkaa niin mitä sitä väkisellä yrittämään...
 
Moikka! Täällä kans yksin odottaja. Mä seurustelin monta vuotta mun miesystävän kanssa ja päätettiin ruveta lasta yrittämään ja pam tulikin heti ensi yrittämällä raskaaksi ja ai että olin onnellinen kunnes miesystäväni ilmoitti että ei halua jäädä mun ja lapsen luo... Se oli kova paikka kun luulin että se oli sille ihan okei,mut eipä se tainnutkaan olla ihan okei.... Nyt olen viikolla 34+1 ja oon pärjännyt tosi loistavasti tän ajan ilman miestä ainut mikä ahistaa niin on ajatus siitä että joutuu yksin synnyttämään, kun ei ole ketään niin läheistä jonka mukaan haluaisin :o mutta isästä ei ole kuulunut tai mitään. vähän jännittää että meinaakohan muuttaa vielä mieltä?....
 
Täällä kans yksin odottaja viikoilla 18+6 :) vaikeinta on varmaan se kun ei pääse jakamaan huolia.. Tämän isukki olisi myös halukas osallistumaan elämään,mutta kovin hiljaista on..
 
katsy18, ootko harkinnu doulaa tai onko sellasia palveluja saatavilla sielläpäin? Mäkin odottelen yksin tätä ensimmäistäni (vaikka mies haluaakin lapsen elämään osallistua. Kai. Tai mistä sen sit lopulta tietää) ja synnytykseen tulee mun paras ystävä ja sit doula.
 
On joo mietitty doulaa ja keskustellu asiasta terkkarin kanssa mut jotenki se ei kuulosta mun mieleen hyvälle. :s
 
Täällä myös yksi yksinodottava. Tällä hetkellä näyttää siltä, että lapsen isä ei halua osallistua mihinkään millään tavalla. Mikä on mulle sinänsä ok. Kunhan ei ala myöhemmin vaatimaan mitään oikeuksia jos/kun nyt ei kiinnosta! Raskaus oli siis täysi yllätys ja täysin suunnittelematon, enemmänkin ihme, sillä mulle on jo kymmenen vuotta sitten sanottu, etten voi lapsia saada.. Mutta minulle tämä on onnellinen yllätys eikä tarvinnut hetkeäkään miettiä pidänkö vai en. Lapsen isä taas ehdotteli aborttia useaan otteeseen, mikä sai mut näkemään punaista ja haluamaan mahdollisimman etäälle ko. herrasta.

Mutta mun ihana siskoni on täysillä mukana ja tukena. Ollut mun kanssa perhevalmennuksessa ja tulossa myös seuraaviin, sekä toki mukaan synnärille :Heartred ja haluaa olla lapsen elämässä tätinä ja kummina niin paljon kuin mahdollista. Arvostan todella! Lisäksi mulla on ystäviä, vanhemmat, neuvola ja perhetyöntekijä, joten uskoisin selviäväni hyvin tukiverkostoni avulla :)
 
Onnea Kolibri raskauteen! Varmaan ihan mieletöntä saada lapsi vaikka on koko ajan luullut ettei voi saada. :) mä oon kans mun exästä sitä mieltä että kerran ei nyt kiinnosta niin toivottavasti ei sitte myöhemmin myöskään kiinnosta...
 
Plussasin viime viikolla, taitaa olla viikko 5 menossa.. Suhde mieheen on kestänyt vasta muutaman kuukauden ja sekin aika on ollut on-off.. Tällä hetkellä olemme vain ystäviä. Olemme puhuneet tilanteesta ja vaihtoehdoista. Mies on sitä mieltä, olisi paras tehdä abortti, pelkää mahdollisia haittoja, sillä kävin juhlimassa pariin otteeseen ennen plussaa.. Itse en ole varma. Haluaisin kyllä kovasti oman lapsen, mutta pelkään niin kauheasti yksin jäämistä ja kaikkea sitä vastuuta mitä pieni ihminen tuo tullessaan. Tietääkö joku kuinka pitkään on "turvallista" juoda? Tukea ja apua saisin kyllä vanhemmilta ja ystäviltä. Kaikki ajatukset ovat vielä niin sekaisin ettei osaa ajatella järkevästi..
 
Heippa, itse en ole/ollut yksin odottaja ja lapsi on saapunut maailmaan, mutta mielenkiinnosta tulin lueskelemaan teidän juttuja. Nostan hattua teille, ketkä yksin päättävät pitää lapsen ja kasvattaa hänet (oli mies kuvioissa tai ei) :)

Paniikki, olin myös rv 5 kun tein positiivisen testin, ja yhden kerran olin ollut viihteellä tietämättä että olin raskaana. Vaikka en kovin montaa annosta juonut niin silloin itseä pelotti mitä jos silti jotain haittaa olisi sikiölle tullut. Otin asian puheeksi ensimmäisellä neuvolakäynnillä ja heti rauhoiteltiin ettei hätää, sanoi että on "turvallista" ottaa silloin kun ei vielä tiedä olevansa raskaana. Ja kyllähän se lapsi tuo vastuuta, erittäin paljon ja rankkaa on. Vaikka mies auttelee mua sen minkä pystyy niin silti on niitä rankkoja päiviä. Mutta se on kaiken tämän arvoista, varmasti selviät(te) ! :)

Kaikesta stressistä, surusta ja huolesta huolimatta, onnellista odotusaikaa teille ja koittakaa levätä niin paljon kuin mahdollista! ❤️
 
Eikö voitaisi heittää jo romukoppaan sitä käsitystä, että ydinperhe olisi muka ainoa oikea ja ehjä perhe? Omaan mieleeni tuo käsitys on kivikautinen. Perheitä on monenlaisia, eikä mikään perhemuoto ole toista parempi! Se onko perhe ehjä on täysin kiinni omasta itsestä, miten itse kokee ja mitä ajattelee ja minkä kuvan välittää eteenpäin lapsilleen ja muille ihmisille. Rikkinäisyys on mielestäni sisäistä (monesti myös väliaikaista), ei mikään perhemalli. Jos kokee itsensä rikkinäiseksi, on mahdollista kasvaa jälleen eheäksi, oppia rakastamaan itseään ja luottamaan elämään. :love017 Jokainen on itsessään kokonainen, täysi. Ja jokaisen perheen on mahdollista olla paras juuri sille kokoonpanolle joista se muodostuu! :Heartpink

Mä olen yksinhuoltaja kahdelle lapselle. Kolmas pirpana syntyy kesällä. Meillä on siis yhden vanhemman perhe. Mä olen todella ylpeä meidän perheestä ja kaikista sen jäsenistä! Me yhdessä luodaan tätä elämää ja arkea. Kaikki tässä on meidän näköistä ja oloista, sisäisesti ja ulkoisesti. Meidän on hyvä olla. Tuetaan ja kannustetaan toisiamme, jaetaan iloja ja suruja, kohdataan haasteita.

On ilo ja kunnia saada kasvattaa näitä lapsia. Se on mun tärkein tehtävä tällä hetkellä! Haluan kasvattaa heistä vahvoja, itsenäisiä ja itseään/ omaa sydäntä kuuntelevia ja muut huomioonottavia. Haluan tukea heitä kasvussa omaksi itseksi ja auttaa löytämään ja ylläpitämään omia vahvuuksia ja mielenkiinnonkohteita. Haluan, että he oppivat tuntemaan itsensä ja oman sisäisen voimansa. Haluan, että he oppivat rakastamaan ja arvostamaan itseään juuri sellaisina kuin he ovat! :Heartpink

Ihanat, rohkeat ja vahvat siskot! Olkaa ylpeitä itsestänne ja rakastakaa itseänne! Te luotte elämää ja se on ihmeellistä! :dummy: :dummy1: Keskitetään voimat kaikkeen siihen mikä on hyvin! :Heartred Muistetaan, että luomme nyt täysin omanlaisemme perheen. Se on paras perhe kaikille sen jäsenille! Iloa ja rakkautta odotukseen!
 
Mä odotan tietoisesti yksin tätä iltatähteäni (nyt rv 34) ja vanhemmat poikani, molemmat täysi-ikäisiä, ovat luvanneet olla hyvänä miehenmallina tulevalle veljelleen..
Täytän pian 40 ja olen koko ikäni ollut parisuhteessa.. miehet vaa on vaihtunu lennos.. ja pari vuotta sitten erosin aviomiehestäni ja aloitin suhteen itseäni nuoremman miehen kanssa.. emme kuitenkaan edes suunnitelleet sitoutumista toisiimme, vaan tapailimme myös muita.. n.vuosi sitten minulle tuli vauvakuume ja pitkällisen harkinnan jälkeen ehdotin tälle miehelle, että jos hän tekisi kanssani vauvan, mutta ilman oikeuksia ja velvollisuuksia lasta kohtaan (en edes ajatellut muita isäehdokkaita).. mies harkitsi asiaa parisen viikkoa ja suostui sitten... meillä natsasi heti, mutta raskaus päättyi keskenmenoon kesällä.. emme kuitenkaan luovuttaneet ja nyt minulla olisi vielä muutama viikko odotusta jäljellä.. noin kuukausi sitten laitoimme miehen kanssa välit kokonaan poikki, koska emme kumpikaan vieläkään halunneet sitoutua toisiimme, emmekä kumpikaan halua miehestä isää lapselleni.. minulla on kuitenkin alusta asti ollut selvää, että lapsi on minun.. enkä kuitenkaan ole sittenkään yksin. Minulla on laaja ja tiivis tukiverkosto ympärilläni.. molemmat vanhemmat poikani, omat vanhempani ja kaikki läheisimmät ystäväni seisovat tukenani, yksi vanhimmista ystävistäni tulee synnytykseen mukaan tukihenkilökseni, mulla on paljon miespuolisia ystäviä, jotka antavat miehistä tukea minulle ja tulevaisuudessa myös lapselleni..
Toivotan teille kaikille yksin, tai yhdessä odottaville, aivan ihanaa odotusaikaa ja suurta rakkautta tulevaa lasta kohtaan <3
 
Ninni_84 sanoi:
Vaikea iloita pienestä, kun haaveissa oli se ehjä ja onnellinen perhe.
Click to expand...

Voitte olla kolmistaan ehjä ja onnellinen perhe! Rikkinäisempiä ja epäonnellisempia olisitte olleet tuon epäkypsän miehen kanssa.

Välillä mietin, olisinko ehjämpi ja onnellisempi perhe kahdestaan tyttäreni kanssa kuin hänen isänsä ollessa kuvioissa... Mutta niin kauan kuin on mahdollista korjata, teen parhaani.
 
Takaisin
Top