Yksinäisyys

K

Kyfi3979630

Vasta-alkaja
Onko täällä muita äitejä jotka kokevat yksinäisyyttä? Perheessä kaikki hyvin ja lähipiiri on ihana mutta ystävät puuttuu. Kaverit/ystävät kadonneet lapsen syntymän myötä!


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Täältä löytyy ainakin yksi. Tuntuu, että tän raskauden myötä on ystäväpiiri kutistunut reippaasti. Ja usein tunnen itseni yksinäisemmäksi kuin varmaan ikinä aikaisemmin. En voi väittää etteikö tukiverkostoa löytyisi, mies ja muu lähipiiri kyllä on aivan ihania mutta samoin kun sanoit niin ne ystävät puuttuvat.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Minullakin alkoi sillon raskausaikana ystävät katoomaan. Jotenkin uusiin ihmisiin tutustuminenkin on vaikeampaa


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Täälläkin on yksinäinen äiti..mulla ei koskaan oo kauheasti ollu kavereita, mut nyt kun on vauva niin tuntuu ettei oo sitäkään vähään. Aina kun pyytää jota kuta vaikka käymään, niin aina löytyy selitys miks ei voi tulla. Itse kun ei pääse kulkemaan kun ei oo autoo.. välillä vaan kaipaisin aikuista seuraa, muutakin kuin mies ja muut läheiset. Arkisin kuitenkin on yksin vauvan kanssa neljän seinän sisällä.

Sent from my SM-G350 using Vau Foorumi mobile app
 
Hämeenkyrössä asustelen :)

Sent from my SM-G350 using Vau Foorumi mobile app
 
Kyllähän tämä äitinä olo aika yksinäistä on vaikka kaksi ihanaa tyttöä ympärillä onkin päivittäin :) Siis itselläkin sellainen tilanne että olen ainoa perheellinen ystäväpiirissäni joten ei paljon aiheesta pääse ystäville purkamaan. Osittain kai jo tähän tottunut mutta toivon tilanteen muuttuvan edes hiukan kun kuopus on lähempänä 1v eikä enää niin tiiviisti tissillä :) Pääsee itsekin liikkumaan ilman muksuja
 
Tämä täällä on kans voivotellu tuota yksinäisyyttä ja kavereiden puutetta =( Silloin ku aloin tyttöä odottamaan nii joka tuutista kuului että "ollaan aina sun tukena ja apuna, ja että yksin et joudu olemaan" P*skat sanon minä! Ainoa joka on ollu tukena ja kaverina niinkuin on luvannu, on mun sisko. Tämä on todella pistänyt miettimään että onko mulla edes ikinä ollu niitä todellisia ystäviä :( Tsemppiä teille kaikille!
 
Kuulostaa aika tutulle. :( mulla on vielä lisäksi yksi ongelma joka lisää yksinäisyyttä. On syksy ja metsästys aika. Isäntä on paljon pois metsässä pyssyn kans tai ilman.
 
olen miettinyt usein tuota problematiikkaa,että ei voi/pysty/halua päästää ihmisiä lähelle,eli kysymys kuuluu,miten pystyy/pystyykö edes,ihmissuhde kasvaa sellaisessa tilanteessa?

Minun ongelma on päinvastainen- liiankin avoin,vastaanottava,ja koen kauheaa pettymystä jos vastapeluri josta olisin "kiinnostunut" onkin pidättyväinen tai etäinen.Minä tulkitsen sen välittömästi ei kiitos-kategoriaan.
Olen kai vaativa tyyppi kaveriksi?En kykenen pinnallisiin suhteisiin,jos ei ole syvällisiä keskustelunaiheita tai aitoa halua jakaa elämää,minusta ystävyys/kaveruus perustuu juuri siihen.

Niin että yksin oon minäkin :grin
Enää en jaksa edes yrittää,niin monesti olen yrittänyt tutustua ihmisiin,hankkia uusia tutavuuksia ja uutta ainesta sosiaaliseen elämään,muta ei.niin ei sitten.
Onneksi on omassa perheessä riittävästi työtä,ja sitten on netti.
 
Lilli mulla kyllä kääntymässä asiat juuri kuvailemaasi suuntaan,pettymyksiä ja siitä olen nyt joutunut kärsimään että jos puhun ihan yksityisestikkin asioistani,niin niillä voidaan lyödä minuu sopivan hetken tullen.Joten olenko nyt alkanut tietoisesti pitämään enemmän itselläni kuten myös suojaan identiteettiäni.

Tuossa muuten tarkoitin kun kirj pidättyväisestä vastapelurista,että luokittelen että minä olen hänelle ei kiitos- tuttavuus, ns. "kino" (ei kiinnosta)

Masentaa miksi ihmiset haluavat lyödä toisiaan???

Naapurista puheenollen...minä innoissani jo haaveilin kun paritalomme toiseen kämppään muutti lapsiperhe jonka äiti myös kotona ja meil sananikäisii lapsii,että kivaa häntä voi sit nähdä ja saa seuraa ja kahvitteluseuraa mm.No arvaa???? Näen koko eukkoo vain kun se ajaa autol ikkunan ohi taikka vie roskia.Joten se siitä.Ehkä hän ei tarvi uusia tuttavia?
Ajna By Mobile
 
Hei. Täällä on kans yksinäinen nainen 4kk ikäisen tytön kans. Mun kaverit ja suurin osa ystävistä hävis kokonaan raskauden aikana vielä enempi neidin syntymän jälkeen. Ei siinä viel. Oon päivät ja illat yksikseen lapsen ja 2 koiran kanssa kun mies tekee töitä koko ajan aamusta iltaan hyvä että kerkee edes kuulumiset vaihtaa. Ja vaapansa hän haluaa nukkua ja olla vaan kotona. Mun entiset työkaveritkaan ei pidä minkäänlaista yhteyttä vaikka ennen oltiin tiivis porukka. Masentaa ja itketyttää ku miettii kuinka paljon itse on antanut niille ja tämä on kaikki kiitos että ei voida nähdä edes kahvikupposen ääressä vain siksi että meitä on kaksi koko ajan.
 
Sitähän tämä on - yksin olemista lapsen kanssa, joka ei vielä puhu, mutta jonka kanssa pitäisi olla joka hetki viihdyttämässä/ taluttamassa. Kaverit ovat luonnollisesti viikot töissä, se läheisinkin muutti hankalan matkan päähän...
Kylään ei kehtaa pyytää, kun en koskaan ehdi siivota, tarjoilujen väsäämisestä nyt puhumattakaan.

Mies tekee pitkää päivää ja pitkiä työmatkoja, eikä oikein ymmärrä.

Sillointällöin vaunulenkillä tulee vastaan muita vanhempia esim. leikkipuistojen kohdalla, mutta enhän minä voi ventovieraiden kanssa alkaa juttelemaan, kun ei tyttö vielä ole leikkipuistoikäinenkään. Taloyhtiön lapsiperheet muuttivat kaikki pois kun saivat kolmannen lapsen ( kaden lapsen perheille asunnot ovat vielä hyviä ).

Lapsi on rakas, mutta joskus kaipaisi " älyllistä " elämää myös.
 
Itse huomasin kanssa, että osa kavereista poistu vain kuvioista. Nykyään itse pitää ottaa yhteyttä ja kysellä kuulumisia, mikä alkaa rassaamaan jonkun verran. Onneksi on myös muutama oikea ystävä, ketkä on sitten pysyneet rinnalla. Ennen olin aika bilehile aina menossa ja mukana, raskauden aikana rauhotuin aikalailla ja nyt olen kyllä nauttinut kovasti kotona olemisesta lapsen kanssa. Viihdyn kotona tosi hyvin ja mielekästä tekemistä löytyy. Ei kyl oo ikävä yhtään siihen "nuoruuden huumaan" :D
 
Iso kiitos nykyteknologialle. Mä koin olevani aikas yksinäinen kun esikko oli pieni, mutta onneksi netin kautta saattoi pitää yhteyttä ystäviin. Elämä on hajottanut kaikki eripuolille maata (osittain maapalloa). Valitettavasti se sähköinen kontakti ei kuitenkaan ole sama kuin ihminen, joka voi tulla oikeasti kylään tai jonne voi mennä kylään. Ja joka ymmärtää, kun heittää tissin vauvan suuhun ja ajatus ei kulje laisinkaan kuin normaalisti.

Osa munkin kavereista hävisi täysin, jo raskausaikana. Vaikea raskaus oli ilmeisesti liikaa käsiteltävää osalle.
 
Vanha ketju, mutta aiheeni liittyy tähän. Miten ystävättömät olette selvinneet raskaudesta ja pienen lapsen kanssa? Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut yhtään ystävää, ainakaan sydänystävää, paljon kavereita ja tuttavia. Odotan nyt esikoista (rv22) eikä kukaan siskoa lukuunottamatta ole kysellyt miten menee/mitä kuuluu jne? Tosin kerroin töissäkin raskaudesta vasta viime viikolla enkä ole somessa asiasta huudellut, kun en halua. Olen helposti lähestyttävää tyyppiä ja solmin helposti tuttavuuksia, mutta työ- ja opiskelupaikkojen vaihduttua ei ole syntynyt sen syvempiä ystävyyssuhteita, että olisivat vuosien saatossa matkassa pysyneet.
 
Takaisin
Top