Yksinäisyys painaa

Kyfi1993

Kyfi1993

Vauhtiin päässyt keskustelija
Heippa kaikille! Olenkin uusi tällä palstalla, nuori odottaja, olen 21v. Onko muilla samaa, että potee yksinäinyyttä? Itse tunnen jääneeni kovin yksin. Mies on kyllä tukena, mutta tuntuu ettei tarpeeksi. Sukulaiset ovat aika etäisen tuntuisia myös. MUTTA eniten minua painaa ystävien puute, en ole ennen raskauttanikaan omannut kuin muutaman ystävän sekä pari hyvänpäivän tuttua, mutta nyt tuntuu, että kaikki on unohtanut minut? Olen myös väsynyt, ahdistunut ja masentunut. On määrätty Sepram 10mg sekä Opamoxia, (jota en tosin onneksi käytä kun ei sopinut minulle), mutta miksei vaikkapa ryhmätukea? Tai vastaavaa, kovasti haluaisin löytää jonkun joka tuntee samoin ja keskustella sellaisille ihmisille. Miksei tälläistä tarjota odottaville äideille? Tai ainakaan täällä ei tarjota..
 
Heippa kyfi! Ihanaa, että eksyit palstalle mukaan :) Mulla on ollut ihan samanlainen olo, joten et ole yksin tuntemuksinesi... Mielenkiintoista, että määräävät suoralta kädeltä lääkkeet, eikä ensin kokeilla lääkkeettömiä vaihtoehtoja. Saanko kysyä, että mistä päin olet kotoisin?
Itse olen 22v ja odotan esikoistani, ja asun toisella puolella Suomea kuin perheeni. Muutama kaveri on täältä päin, mutta heitäkin näkee erittäin harvoin. Onneksi mies on ihana ja aina tukena, mutta kyllä päivät vaan tuntuu pitkiltä istua yksin kotona kun toinen on töissä. Olen siis ollut vaikean raskauden takia lähes jatkuvasti sairaslomalla, niin kyllä tässä alkaa pää hajoamaan yksinäisyyteen.
Olen monesti miettinyt, että odottaville äideille pitäisi olla jotain yhteisiä tapaamisia. Vaikka vähän kuten perhekahvilat, mutta odottajille. Siellä pääsisi tutustumaan alueen muihin odottajiin. Meillä päin ei tosiaan ole mitään yhteistoimintaa tai tukiryhmiä joihin osallistua, mikä on todella sääli. Sillä meikäläinenkin roikkuu täällä palstoilla päivät pitkät :P
 
Länsi-uusimaalla asun. Täällä myös oltu sairaslomalla jo monta viikkoa ja mies kuitenkin töissä ja tekeekin muuten pitkiä päiviä lähtee aamu klo 6.00 ja tulee iltaisin klo 17-20 aikaan.. Joten sekin varmasti vaikuttaa täälläkin. Itku kurkussa vähän väliä yksinään mitä pienimmistäkin asioita, itse kun olen vielä sellainen, että ystävälleni voin puhua kyllä tunteista, mutta itkua en pysty näyttämään, en edes miehelleni..
Se olisikin hienoa, kun olisi tapaamisia, ihan neuvolan ja tukiryhmien ulkopuolelta, sellaisiin en tunne haluavani mennä lainkaan, mutta ei niitäkään kyllä ole ehdotettu vaan suoraan lääkkeitä neuvolalääkäri määräsi. :)
 
Täällä on samoja ajatuksia!
Itselläni on kyllä ystäviä, mutta kenelläkään ei ole vielä lapsia, ikää kun on tuo 20 vuotta. Tuntuu välillä yksinäiselle kun ei lapsettomat jaksa loputtomasti kuunnella raskausjuttujani, joista tunnen tarvetta keskustella. Etenkään kun monet ystävistäni ovat miehiä:D Vuotavista tisseistä ja raskauskiloista keskusteleminen ei ole heille ehkä kovin mieleistä...
Monesti mietin miten mahtavaa olisi ystävystyä muiden odottajien kanssa, mutta ongelma onkin juuri tuo tutustuminen heihin. Ajattelin mennä perhevalmennukseen tälläisen taka-ajatuksen kanssa. Toisaalta muutin juuri pieneen kuntaan ja perhevalmennusryhmät ovat kuulemma aika pieniä. Kertojakaan ei ole niin montaa ja olen ehkä vähän huono saada kontaktia noin lyhyellä ajalla ihmisiin.
Mies on kykynsä mukaan tukena, mutta työaikamme eivät oikeen osu yksiin ja yksin kotona ollessa tulee välillä tippa linssiin. Olen niin kovin tunteellinen ja herkkä hormooneille... Eikä se puolison kanssa ajan viettäminen ole sama juttu kun ystävien.
Olen miettinyt raskausjoogaan yms harrastuksiin menemistä ihan vain ystävien löytämiseksi, mutta en sitten tiedä onko siellä ns. aikaa jutella vai keskitytäänkö tiukasti tuntiin. Ehkä pitäisi vain itse aktivoitua enemmän. Luulisi täältä pk-seudulta seuraa löytyvän!
 
Joo lähinnä täälläkin tuo, ettei ystäväni jaksa loputtomiin kuunnella raskaudestani. :D Ja myös se, että viikonloput vasta ovatkin kamalia, kun tuntuu, että kaikki ottaa alkoholia ja en pääse näiden ihmisten kanssa samalle aaltopituudelle laisinkaan.
On tosin myös varmasti osasti kiinni siitä etten itse jaksa aktiivisesti käydä missään, varsinkaan noissa harrastuksissa. Tällä kylällä ei kyllä olekkaan esim. tuollaisia raskausjooga mahdollisuuksia vaan täytyisi kyllä 20-50km liikkua suuntaan jos toiseen. Autohan kyllä on, muttei yksinkertaisesti vain jaksa. Itse olen kyllä todella sosiaalinen ihminen, kunhan vain löytäisi paikan jossa tutustua ihmisiin..
 
Noh, vaikka täällä kaikki on todella lähellä, ei sitä jaksamista löydy... Töihin jälkeen väsyttää aivan simona ja vapaapäivinä hoidan asioita tai on muita aktiiviteettejä, joissa ei niitä muita odottajia tapaa:/ Ehkä tästä reipastuu kun mammaloma vihdoin alkaa!
 
Kyfi1993 Et ole yksin tämän asian kanssa painimassa, ilmoittaudun nimittäin mukaan yksinäisiin! Olemme mieheni kanssa tällä hetkellä molemmat työttömiä (onneksi mies saa töitä lähiaikoina ennen lapsen syntymää) mutta jotenkin tuntuu ettei miehestä ole edes henkistä tukea hirveästi. Olen itse sellainen etten osaa puhua omsita tuntemuksista ja padon kaiken sisälleni ja kun mies esim sanoo jotain "ei niin kaunista" niin räjähdän ja kiehun yli tunteideni kanssa- ainakin siltä tuntuu. Itselläni oli 5v sitten diagnosoitu erittäin vaikea masennus jonka johdosta olin suljetulla osastollakin 2kk. Pääsin masennuksesta eroon lääkkeiden avulla jo 3v sitten, mutta tuntuu että sairaus olisi taas nostamassa päätään kun mikään ei kiinnosta, itkuisuutta on ihan liikaa ja aivan pienistä asioista /lue mitättömistä/ ja tuntuu että kaikki kaatuu päälle eikä mitään jaksa. Mies vain pelaa tietokoneella kaiket päivät eikä liiemmin auta kotihommissa, saatikka ruuanlaitossa ja ihmettelee vain kun saatan yhtäkkiä esim pyykkejä laitettaessa "romahtaa" ja alkaa itkeä kun olen vain niin uupunut henkisesti tällä hetkellä... ystävät ovat jo kauan sitten kadonneet muihin maisemiin eikä mitään tukiverkostoa oikeastaan ole. Ainoa asia mikä on alkanut pelottaa la hiljaa lähestyessä on, että en saa lapsen synnyttyä tarpeeksi levätä, enkä voi näyttää miehelle jos olen uupunut ymym kun sanoisi vaan että "sähän tän lapsen halusitkin ni hoida sitten kanssa". Kyllä mieskin haluaa tämän lapsen ei siitä ole kyse vaan kun mies osaa olla välillä aika pahasuinen. Tulipas vuodatus.. huhhuh..
 
Kevään lapsi, oletko puhunut neuvolassa? Synnytyksen jälkeinen babyblues ettei vaan puhkea masennukseksi? Kannattaa varuiksi valmistautua. Synnärillä saa jo puhua psykiatrisen hoitajan kanssa jos tarve, ainakin HUSissa. Minulle tarjottiin sitä raskausmyrkytyksen jälkeen kun olin niin peloissani, ettei kohtaukset ala. Hänet varmasti saa tueksi heti eka vuorokautena kun vaan pyytää kätilöiltä ja mainitsee taustan ja että arveluttaa. Ne ottaa sen vakavasti ihan lapsen takiakin ja tietysti perheenne. Kannattaa jonyt soitella myös mll:ään tms. jos tuntuu että tuleva hermostuttaa.. :Heartred pitää pystyä vaan puhumaan omista asioista. Kukaan ei välttämättä muuten huomaa, niin karua kun se onkin. Lapsen ja perheen ja sinun vuoksi muista jutella. :)
 
En ole puhunut vielä mutta ajattelin ottaa asian puheeksi kun ensi viikolla neuvolaan on aika. Välillä sitä vaan toivoisi että tuo aviomies osaisi lukea ajatuksia.. on se vaan niin vaikeaa saada se asia ulos suusta vaikka kuinka pystyy pyörittelemään päässään. Kuulostaa karulta/hassulta, mutta täytyy kai sitä aikuisen ihmisen opetella puhumaan! :D:Heartred Kiitos avusta. Tänne on sentään mukava kirjoitella omia ajatuksia ja auttoi jo heti kun sai vaan ulos päänupista. :)
 
Neuvolassa kyllä pystyvät laittamaan lähetettä, jos on tarvetta vaikka psykiatrille. Itse käyn psykiatrilla, vaikka ei se tunnu auttavan. Käymme läpi lähinnä lapsuuteni traumoja, pelkoja sekä teiniaikaani. Syy ei kuitenkaan sieltä löydy, vaan nykytilanteesta ja omasta päästä. Miehellekin on vähän vaikea puhua, vaikka joskus saankin joitain asioita sanottua, ei hänkään aina ymmärrä. Ystäviä kovasti kaipaan, se on ehkä oma henkilökohtainen ahdistukseni, etten omaa kuin yhden ystävän, jolla ei ole lapsia eikä näistä asioista oikein ymmärrä, kun ei ole kovin "naisellinen" ystävä vaikka nainen onkin. Pelottaa vaan myös se, että kun puhuu psykiatrille ja on lääkkeet, että synnytyksen jälkeen sosiaalitantat ja muut pyörii nurkissa, jota en todellakaan halua.. Silloin ollaan jo liian mukavuusalueeni ulkopuolella sekä liian tarkkoja kaikista liikkeistä..
 
Itse menen ns. lukkoon välillä kun on paha mieli. En osaa sanoa mikä on huonosti ja saatan vaan itkeskellä/raivota. Nyt olen opetellut sanomaan ääneen mikä painaa ja se todellakin auttaa! Suosittelen. Jos ei osaa sanoa ääneen voi kanssa kirjottaa vaikka lapulle ja antaa se luettavaksi. Siitä on sitten helpompi jatkaa. :)
 
En osaa kyllä sanoa ääneen ahdistuksistani. Varsinkaan kun tuntuu ettei sitä kukaan ymmärrä, kun hädintuskin itsekkään ymmärrän välillä. Kaippa se vain pitäis opetella :)
 
Täälläkin yksi jota välillä painaa yksinäisyys.... olen 25v ja kaveriporukassa ensimmäinen esikoista odottava. Mies tekee välillä reissuja ja saattaa olla pois kotoa 3-5pvää.
Osalle kavereista voin puhua vauvasta, mutta joillekkin se on kuin "myrkkyä", muutenkin yhteydet muutamiin vähän rakoilleet, koska en voi lähteä ryyppäämään ja huomaan etten saa enää kutsuja illanistujaisiin..... välillä tahtoisin hehkuttaa onnea ja puhua vauvasta, mutta kenelle? No joo foorumille kirjoittelen paljon:)
miehelle tuntuu tämä 9kk odotus olevan pitkä ja hän odottaa kovasti vauvaa, muttakun se ei näy mitenkään kotitöissä....teen edelleen kaiken yksin. Eilenkin lumityöt jouduin tekemään yksin, koska miestä ei huvittanut...nyt tuolla pihalla on varmaan taas satanu koko yön ja varmasti se on minä joka menen töihin ja sitte supistaa pitkin iltaa....neuvolasta saadut oppaat ei miestä kiinnosta, tuntuu että kaikki pitää vääntää rautalangasta...
 
Nodde don´t worry be happy! Miehet ei useinkaan ymmärrä mitä naisten kehossa tapahtuu raskauden aikana kun itse ei sitä pääse kokemaan. Luulen että se vaikuttaa aika paljon siihen kotitöiden tekoon ymym. Oletko varma ettei miestä oppaat oikeasti kiinnosta vai onko sanonut niin? Itse jätin "tahallaan" /lue unohdin melkein koiran hampaisiin/ oppaat mitkä neuvolasta joskus sain niin olohuoneen pöydälle ja huomasin vaan yksi yö (miehellä tapana tulla paljon minun jälkeen nukkumaan) että mies oli olohuoneessa miltei pilkko pimeässä lukemassa oppaita innolla, vaikka samana päivänä oli aikaisemmin sanonut ettei kiinnostaisi. :)
 
Oon koittanu jättää oppaat esille ja vinkannu kui hyviä juttuja siellä on...mutta ei. Kerran pakolla luki ku mulla oli joku hirvee tarve kiukutella, mutta sen jälkeen minä niitä vain lueskelen.... ihanaa ku tämmönen paikka minne voi ajatuksia kirjoitella:)
 
Mulla myös mies tekee reissuhommia ja saattaa olla sen 5pv pois kotoota, ja tänne minä jään kahden koiran kanssa yksin. Onneksi noista hännänheiluttajista on vähän edes iloa, nyt kun on sisäsiistiksi pentukin oppinut! Meillä kyllä mies on vauvalehtiä lukenut (vessassakin) ja välillä hän diagnisoikin milloin mitäkin vaivaani, koska "vauvalehdessä luki" että kai sitä kiinnostusta mieheltä löytyy, muttei sitten ymmärtäväisyyttä minun olotilaani kun olen väsynyt. Ikävää on myös se, että vaikka olenkin kotona nyt sairaslomalla äitiyslomaan asti, en välttämättä jaksa tehdä kotitöitä. Miehen mielestä ne kuuluvat minulle, koska olen kotona ja hän töissä. Niinhän itsekin sen ymmärtäisin jos olisin aivan elämäni kunnossa ja virtaa riittäisi, muttei sitä virtaa vain yksinkertaisesti ole, joten kämppä on usein todella siivoton..

Nodde: Tänne voit meille hehkuttaa, itse ainakin mielelläni kuuntelen ja jaan kokemuksia!
Mullakin oli tuossa hyvänpäiväntuttu raskaana, ja usein kävi meillä ja jaoimme kokemuksia, mutta kun lapsi hänelle syntyi ei ole kuulunut enää lainkaan tästä kaverista, joten ei ole minullakaan niitä ihmisiä kelle näitä ajatuksia jakaa. :sad001
 
Nyt sain taas tuntea pistävän yksinäisyyden tunteen, kun minun piti parhaan ystäväni kanssa lähteä viikon reissulle lämpimään ja nyt hän lähtikin jonkun muun kanssa, sanomatta asiasta minulle sanaakaan, (kuulin kyllä kun joku asiasta lipsautti uutenavuotena, mutta heidän matkansa taisi olla salaisuus, etten vaan kuulisi siitä..) facebookin ihmeellisestä maailmasta luin heidän reissustaan miten mahtavaa heillä tuleekaan olemaan.. voi olla että olen turhan katkerakin, mutta kyllä se silti loukkasi ja pahasti =(
 
No tuo ei kyllä ollut lainkaan kivasti tehty sinua kohtaan Kyfi1993. Aika kakkaa. Ansaitseeko kukaan tuollaisia "ystäviä". Aika raukkamaista mielestäni ettei voinut sinulle suoraan kertoa jos toisen kanssa onkin menossa. Ei tähän oikein osaa muuta sanoa kuin cheer up! Life goes on! Potuttaa puolestasi nyt niin kovin. :violent001
 
Voi ei kyfi1993. Jos ystäväsi on noin raukkamainen niin aivan idiootti kyllä on. Itselläni välillä myös yksinäisyyttä. Kavereita ei kovinkaan paljoa ole. Oikeestaan yksi jota näen viikottain, mutta uskon että hän ei minua jättäisi yksin. Hän on kuitenkin lähdössä kuukauden reissuun miehensä kanssa Thaimaaseen, jotei silloin tulee varmasti olemaan yksinäistä. Onneksi sisarukseni ja perheeni asuvat lähellä niin saa kyllä juttuseuraa. Touvottavasti kyfi löydät ystävän vaikka toisesta äidiksi tulevasta. Esimerkiksi perhevalmennuksessa varmasti heitä tapaat. :)

Sent from my Lumia 900 using Tapatalk
 
Ja tässä keskustelupalstalla Laskettu aika 2015 alareunassa näkyy pk-seudun odottajien tapaamisista keskustelu. Sieltähän vois ehkä löytyä joku jonka kans synkkaa, jos joskus pääsisit käymään..
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top