Yksinäiset odottajat?

Yhteishuoltajuus oikeuttaa siis myös molempia vanhempia päättämään KAIKISTA lapseen liittyvistä asioista, myös asuinpaikasta ja kaikista lapsen asioista, eli se ei ole mikään pieni juttu.

Ja juuri kun tossa oli meillä isyydentunnustus niin papereissa oli, että sen voi tosiaan perua vielä.

Ja en ota kantaa päätökseen huoltajuuksista tai isyyden tunnustamisesta sinällään, mutta väkivalta ei luonnollisesti ole hyvä asia. Ja se ei tule loppumaan jos noin varhainkin jo on tuollaisia merkkejä. Kannattaa pitää mielessä, että se oma parisuhde on myös suhde lapseen jos edes joskus vietetään yhteistä arkea. Eli siinä sotkeentuu lapsi auttamatta kuvioon mukaan. Kieltämättä vaikea ja ei toivottava tilanne sinulla menossa. Toivottavasti kaikki kääntyy parhainpäin ja saat tarvitsemasi tuen myös lähipiiriltä ja neuvolasta
 
Yhteishuoltajuudessa lapsen asiat tehään yhdessä, tilin avauksiin yms. tarvitaan isän allekirjoitus.
Yksinhuoltajuudessa ei tarvita isää papereihin. Ite avasin yksin vanhimmalle lapselle (jonka yksinhuoltaja olen) tilin pankkiin, jouduin muutaman euron maksamaan kun pankki haki huoltajuustiedot maistraatilta.
 
Yhteishuoltajuudessa myös isällä on oikeus vaatia että lapsi viettää puolet ajasta hänen luonaan, eli asuisi viikon äidin ja viikon isän luona...

Nyt jos voisin palata ajassa takaisin, pitäisin esikoisen huoltajuuden visusti itselläni.
Eron jälkeen asioiden hoito olisi ollut paljon helpompaa mikäli huoltajuus olisi vain minulla.

Tästä syystä kuopuksen ja tulevan vauvan huoltajuus on minulla, vaikka olemme yhdessä lasten isän kanssa. Isyys on tunnustettu, ja jos joskus menemme naimisiin niin yhteishuoltajuus tulee automaattisesti.
 
Niin tuota just meinasin. Että se yhteishuoltajuus on aika iso asia ihan arjen kannalta.
Me olemme avoliitossa ja on yhteishuoltajuus tulevalle ja esikoisella. Mutta olemme olleet jo niin kauan yhdessä, että moni ois jo naimisissa. Meillä nyt se paperi taas ei ole niin tärkeä, vaikka muuten ”naimisissa” ollaan :D. Ja haluan, että hänellä on se myös
 
Ei se ihan niin todellisuudessa mene. Äidillä on (joskus valitettavasti) suuri oikeus lapsen asioissa. Yhden kerran isältä pyydetään suostumus että lapsen kirjat siirretään äidin mukana kun muuttaa lapsen kanssa eri osoitteeseen isästä; sen jälkeen ei etävanhemmalta kysellä asumisesta/muutoista mitään.

Tiliä ei voi avata,passia ei saa ilman isän suostumusta. Muihin en ole 5w aikana esikoiseni isän nimeä tarvinnut,saatika lupia esikoista koskien. Ollaan muutettu ymym.

Tapaamisoikeus on ainoa mitä pitää ja tuleekin noudattaa ihan lapsen edunmukaisesti :)

Mutta tokihan riippuu tekeekö asioista vaikeaa. Molemmat kun elää omaa elämää asiat käy helpostikkin
 
Nii tämäpä juuri. Eihän mikään ole vaikeaa jos molemmat on samaa mieltä ja kumpikaan ei laita vastaan. Toista se on sitten jos molemmilla on huoltajuus ja lähetään vääntämään...
 
Nii tämäpä juuri. Eihän mikään ole vaikeaa jos molemmat on samaa mieltä ja kumpikaan ei laita vastaan. Toista se on sitten jos molemmilla on huoltajuus ja lähetään vääntämään...

Tarkoitin että vaikeaa ; ne tilanteet tuo katkeruus ym. Mikä ei todellisuudessa lapseen liity.

Yhteishuollossa kaikki sossussa paperille . Tapaamiset ym niin ei oo kellään sanomista. Toki etävanhempi on ainoa kenen ei ole pakko lasta ottaa mutta lähivanhemman on pakko noudattaa tapaamis päiviä ,sakon uhalla.

Itse olen 5w. Pärjänny taistelematta yhteishuollossa vaikkei samaa mieltä asioista ollakkaa mutteipa sitä toiselta tarvi kysellä.
 
Tarkoitin että vaikeaa ; ne tilanteet tuo katkeruus ym. Mikä ei todellisuudessa lapseen liity.

Yhteishuollossa kaikki sossussa paperille . Tapaamiset ym niin ei oo kellään sanomista. Toki etävanhempi on ainoa kenen ei ole pakko lasta ottaa sopimus päivinä,mutta lähivanhemman on pakko noudattaa tapaamis päiviä ,sakon uhalla.

Itse olen 5w. Pärjänny taistelematta yhteishuollossa vaikkei samaa mieltä asioista ollakkaa mutteipa sitä toiselta tarvi kysellä.
 
Takaisin
Top