Yksinäiset odottajat?

[Milma]

Onko täällä muita yksinäisiä/ yksin odottavia?

Yhdeksäs odotuskuukausi alkoi juuri ja mieli on nyt aika maassa. Kaikki on ollut niin erilaista, mitä toivoin ja kuvittelin. Odotusaika on kulunut yksinäisissä merkeissä, mies ei ole juurikaan osallistunut raskauteen ja arkeen, toisin kuin alussa lupasi.

Yhteenmuuttoakin hän on vain siirtänyt ja siirtänyt ja tuntuu pahalta hoitaa edelleen yksin kaikki päivittäiset askareet. Ja vielä pahemmalta tuntuu mennä iltaisin yksin nukkumaan, kun mies on paikalla vain muutaman kerran viikossa. Tässä vaiheessa osa askareista aiheuttaa jo kipua, supistuksia ja väsymystä, mutta on vain pakko jaksaa, kun ei ole ketään auttamassa.

Saimme siis tietää raskaudesta keväällä hiukan yllättäen. Jo silloin sovimme mieheni kanssa, että viimeistään 3 kk ennen laskettua aikaa hän muuttaa luokseni, jotta voimme valmistautua vauvan tuloon yhdessä. Niin ei vain ole tapahtunut. Hankintoja on kyllä tehty yhdessä, mutta mies ei tunnu ymmärtävän, että lähtö synnärille voi tapahtua milloin tahansa. Jos sanon hänelle supistuksista ja kivuista, hän käskee vain ottaa rauhallisemmin. Tuntuu niin pahalta, kun toinen sanoo välittävänsä mutta se ei näy käytännössä. Mies siis asuu edelleen kotitilallaan vanhempiensa luona ja muuton viivästymistä perustelee millon milläkin työkiireellä. Jos otan asian puheeksi, mies joko suuttuu tai sanoo kyllä hoitavansa asian. Ja tätä lupausta olen kuunnellut jo monta kuukautta.

Tänään tuli viimeksi riitaa, kun sanoin että en haluaisi synnytyksen jälkeen vierailijoita sairaalaan, vaan että lähisuku tulisi tervehtimään lasta vasta kotiuduttuamme. Tähän mieheni tokaisi, että hänen vanhemmillaan on oikeus nähdä lapsi heti kun he niin haluavat ja jos he eivät saa tulla, niin ei tule hänkään synnytykseen mukaan. Tuon kommentin jälkeen alkoi tuntua siltä, että itsemääräämisoikeuskin viedään kaiken muun ohella. Kai se on katsottava taksin numero valmiiksi ja lähdettävä hetken koittaessa yksin matkaan.

Anteeksi avautumiseni, on vain niin paha olla.

 

[Sirpaleina]

Voi Milma tulipa pahamieli sun puolesta
Typerä mies, jos tollei lusmuilee ja urputtaa!
Kyllä se siun vointi on kuitenkin se tärkein ja jos et synnärille halua vierailijoita niin sulla on täysi oikeus siihen rauhaan! Olisko sulla ketään muuta tukihenkilöksi synnärille jos tuo mies olisi niin urpo ettei omien vanhempiensa takia lähtis mukaan? Sisaruksia tai oma äitisi tai joku muu vastaava?

 

[Milma]

Ei minulla oikein ole muita, kuin tuo mies. Tuntuu kamalan pahalta, kun on koko raskauden joutunut muilta peittelemään miehen touhuja ja kohtelua mitä häneltä saan. Kahteen kertaan hän on suuttunut muutosta puhuttaessa niin pahasti, että on käynyt käsiksi ja töninyt pitkin seiniä. Olen vain yrittänyt esittää neuvolassa että kaikki on hyvin, vaikka ei olekaan. Enkä olisi ikinä allekirjoittanut yhteishuoltajuuspapereita, jos olisin tiennyt miten asiat tulevat menemään. On vaan hirveän iso kynnys kertoa muille miten asiat todella ovat. Ja vielä vaikeampi niitä on myöntää itselleen.

 

[Sirpaleina]

Ehkä tuollaisen miehen kanssa ei edes kannata miettiä yhteenmuuttoa ollenkaan. Doula synnytykseen mukaan ja varmasti pärjäät paljon paremmin iteksesi kuin tuommoisen stressiä aiheuttavan ja selkeästi epätasapainosen ihmisen kanssa.
Pystyisköhän sen sopimuksen vielä jotenkin purkaa?

 

[Hark]

Ai kauhia, tuo töniminen kuulostaa tosi pahalta, mieti mitä hänen käyttäytyminen tulee olemaan lasta kohtaan? Luulis että huoltajuussopimusta voi vielä muuttaa, kun isyyden tunnistaminenkin käytännössä liikahtaa eteenpäin vasta pari kuukautta synnytyksen jälkeen.

Itse tein päätöksen olla mieluummin lasten kanssa yksin, kuin suhteessa joka oli vain kuormittava ja ahdistava. Toki olen kauhuissani miten tulen ensi vuoden jaksamaan, mutta varmaan paremmin kun ei tarvi samalla taistella miehen kanssa ja saan keskittyä äitiyteen.

Voimia ja tsemppiä!

 

[Helkkis]

Hei Milma! Postauksesi kolahti ja päätin kirjoittaa vaikka en täällä aktiivisesti olekkaan pyörinyt. Löydän tilanteestasi samaa kuin omastani; vauvan isä maajussi jonka isäksi kasvu on _todella_ haastavaa....
Itse en ole saanut "isukilta" minkäännäköistä tukea raskausaikana ja tilanne on eskaloitunut niin pahaksi että välillä menee kuukausia että saan yhteyden häneen. Vauva oli kyllä yhteinen haave ja herran ajatus oli alkuun että onhan siinä 9kk aikaa hoitaa sitten asioita. Niimpäniin. Emme asu edes samalla paikkakunnalla ja kyllä näyttää surkealta tämä tulevaisuus vauvan ja isäsuhteen rakentamisen suhteen.

Itse koen että pärjään kyllä hyvin ominnokkineni ja turvaverkkoni avulla, mutta silti sisimmässäni toivon että tuleva isä havahtuisi tähän todellisuuteen. Mulla synnytykseen lähtee mukaan sisko, seuraava vaihtis on äiti, vaikka emme mitenkään äärettömän läheisiä olekkaan. Löytyisikö sulta joku lähipiiristä jos vaikka kävisikin niin että isä ei tulisikaan mukaan? Entä näetkö tulevaisuutta mitenkään muuten kuin että haluat tulevan isän muuttavan luoksesi?

Toivon sulle ja muillekkin yksinäisille/yksin odottaville, haastavissa tilanteissa painiville paljon voimia ja tsemppiä! Kohta ne pienet on jo sylissä ja sitten ei kerkeä enää murehtia ja miettiä minkään valtakunnan asioita ja kasvoiko siitä toisesta osapuolesta minkäänlaista vastuunottajaa ja tukijaa.....

 

[Hyle-Emo]

Älä Milma turhaan pyytele anteeksi avautumista, minusta tää foorumi on just siks, että pystyy jakaa niin iloja kuin murheita.

Komppaan edellä olevia kommentoijia, mutta kuulostaisi siltä, että voisi olla hyvä myös ottaa tämä tilanne rohkeasti neuvolassa puheeksi. Ymmärrän kyllä, että tilanteen pimittämisen jälkeen helpommin sanottu kuin tehty, mutta uskon ettet ole ensimmäinen ja etkö varmasti viimeinen vastaavassa tilanteessa oleva äiti. Neuvolan ensisijainen päämäärähän on vauvan ja äidin hyvinvointi.

Kovasti tsemppiä ja jaksamista. Toivottavasti löydät itsellesi sopivat ratkaisut tähän tilanteeseen.

 

[Maatuska83]

Milma, tuo töniminen ym. kertoo vain siitä ettei mies kunnioita sinua kumppanina, ei nyt eikä tulevaisuudessaakaan. Tuollaiset tyhjien lupaajat ja vitkuttelijat eivät ota vastuuta tekemisistään ja ajattelevat lähinnä omaa napaansa, eikä nuo mainitsemasi asiat muuksi muutu. Vaikka isän saisitkin jollain keinolla saman katon alle niin sama meno jatkuu ja kärsijänä on ainoastaan sinä ja lapsesi. Luultavasti mies vastuunpakoilijana sysää aina syyt omasta sikamaisuudestaan sinun niskoillesi ja pian uskot siihen itsekin. Kuulostaa karulta, mutta yleensä se menee niin. Me naiset vain omistetaan hämmästyttävän pitkä pinna ja katellaan miehen sikailua todella kauan ennenkuin ymmärretään, että me ei voida miestä muuttaa eikä asiat muutu vaikka miten joka aamu herätään toiveikkaina, että jos tänään asiat olisi toisin. Se oma rakkaus ei vain yksinkertaisesti riitä, jos kukaan ei ole puolitiessä vastassa. Tiedän, että on todella raskasta kokea se karvas pettymys kun asiat ei menneetkään niin kuin oli päässään maalaillut, mutta kyllä siitä hengissä selviää.

Apua saat kyllä neuvolan ja sosiaaliviraston kautta. Doula on yksi hyvä vaihtoehto synnytykseen tueksi. Itse synnytin esikon kätilön kättä puristellen, että kyllä sekin vähän lievitti sitä pelottavaa tilannetta. :D Apua ja tukea saa kyllä, kun vain uskaltaa avata suunsa. Ei sinua kukaan ole tuomitsemassa huonoksi tai epäonnistuneeksi äidiksi avunpyynnön takia.

 

[Hempuliini]

Mä en kuulu tähän ryhmää mut tuli aikajanalla vastaan ja mun on kans pakko kommentoida. Mun äitini on lähtenyt yksinhuoltajaks meidän ollessa siskon kaa pieniä koska isä kävi käsiksi meidän synnyttyä. Itse en pahemmin muista siitä mitään, mutta nyt mul on trauma noussu pintaa, kun töissä kävi pieni selkkaus niin laukas sit. Kerran oltiin siskon kaa isällä ja isä sit hakkas meidän lasten edessä mun äitipuolen. Mun pointti on se, että jos sun mies kohtelee sua kun läjä sontaa niin älä alennu siihen! Sä olet hyvä äiti sun tulevalle pienokaiselle ja hyvä ihminen. Sun täytyy nyt tehdä päätökset. Vielä on aikaa järjestellä niitä apuja. Sä tai ei edes kukaan ansaitse semmosta pahaa oloa mitä toinen tuo. Meidän vauva-arki ollut haastava eikä tästä olis selvitty ilman omaa miestäni. Jos meillä olis vielä riitoja ja tommosta tönimistä niin ei täällä kukaan jaksais täs huushollissa. Mä olisin varmaa hullujen huoneella tai jossain muualla. Poltat itsesi vaan loppuu jos annat tommosen jatkua. Puhu rohkeesti neuvolassa ja pyydä lisä käyntejä. Mä hain mun masennukseen apua sieltä ja sain sen takia myös lisäkäyntejä, kun helpotti käydä juttelee. Ensin se tuntu äärettömän vaikealta, mut sit kun sen sai suusta ulos niin se helpotti kun tiesi et apu on nyt lähellä eikä hätää ole. Mä itse odotin aika yksin esikoista. Mies ei osannu konkretisoida vauvaa, kun vasta sit kun jouduin osastolle ja lääkäri sano et vauva voi tulla ihan millon vaa. Laskettuun oli sillon 2kk. Niin sillon se heräs vasta, mutta hän käsitteli omalla tavallaa, mut sun miehen tapas käsitellä isyyttä ei ole se oikea tapa.

 

[Nipanderi]

Hei Milma. Tsemppiä odotusaikaan, onko sulla esikoinen tulossa? Sitä tietysti aina haaveilee sellaisesta ydinperhearjesta ja kuvitelmat voi olla todella ruusuisia siitä ajasta, mutta pakko kompata yllä olevia postauksia. Lähisuhdeväkivalta on vakava asia, eikä sellaista miestä kannata havitella asumaan saman katon alle, vaikka arki yksin vauvan kanssa pelottaisikin. Vielä helvetillisempää se arki on väkivaltaisen puolison sekä lapsen kanssa.

Itse odotan noin niin kuin fyysisesti lähinnä yksin. Mulla kyllä on siis innostunut ja hyvä mies, jonka kanssa yhdessä ollaan tätä ihmettä toivottu. Se vaan sattuu nyt työn puolesta olemaan melkoisen kaukana ja nähdään vaan nopsaan viikonloppuisin, ei aina silloinkaan, jos meistä jommalla kummalla on menoa. Enemmän tilanne kyllä stressaa miestä kuin minua. Oon aina ollu tosi itsenäinen, eikä mua haittaa ettei toinen oo kokoajan hönkimässä niskassa:) ja raskausaikakin on mennyt helposti, kun ei oo kolottanu tai muuta. Ja jos sit tuliski jotai ni anoppila on tossa viiden kilsan päässä, ni kyllä ne mut hoitais:)

Kannattaa rohkeesti ottaa noita asioita neuvolassa puheeksi ja kato onko paikkakunnalla vaik perhekahviloita, face ryhmiä tai mitä tahansa, jossa voi tutustua paikkakunnan toisiin äiteihin. Kyllä oma kokemus on ainakin se, et ilman ystäviä tulisin varmaan hulluksi.

 

[saywhat]

Voi Milma miten kurja tilanne. Olen itse yksin odottava (oma valintani) ja uskon että sulla on helpompi ja parempi ilman tuollaista miestä. On helpompi huolehtia yhdestä ihmisestä kuin kahdesta, joista toinen vielä aiheuttaa noin paljon ongelmia jo nyt! Töniminen on helposti alku jollekin pahemmalle ja sun täytyy suojella itsesi lisäksi myös lastasi.

 

[Milma]

Kiitos kaikille kommenteista! Saitte minut paremmalle tuulelle ja samalla tuli hiukan selkeyttä omiin ajatuksiin. Odotan tosiaan esikoista ja lapsi on minulle nyt jo tosi tärkeä, odotettu ja rakas, vaikka yksin saankin kaikki ne potkut ja liikkeet kokea. Mies oli meillä alunperin se, joka lapsia halusi enemmän ja puhui niiden hankkimisesta pitkään. Tämä raskaus oli lähinnä iloinen yllätys, ei hiki päässä yritetty.

Mies on perusluonteeltaan kiltti ja rakastava, mutta raskauden myötä käytös on muuttunut. Toki merkkejä on ollut ennenkin epäasiallisesta käytöksestä, mutta väkivaltaa ei koskaan ennen. Eikä kyse ole siitä, että olisin häntä velvoittanut auttamaan omissa askareissani, vaan olen aina ollut itsenäinen ja hoitanut kaiken itse, asunut maalla omalla tilalla jo monia vuosia yksin ennen häntä. Tässä vaiheessa raskautta ei vain ole enää niin helppoa selviytyä yksin kaikesta vaikka haluaisi.

En halua miestä väkisin saman katon alle, eikä se enää ole edes vaihtoehto. Enkä ole maalaillut ruusuisia kuvitelmia yhteisestä perhe-elämästä, vaan toivonut, että perusasiat olisivat kunnossa. Että kaikki sujuisi yhteisymmärryksessä. Mies ei olisi joutunut muuttamaan mistään kartanosta pikku kerrostalokaksioon vaan tilavaan omakotitaloon, myös maaseudulle. Muuton piti olla alunperin yhteisen elämän alku, kun lapsikin on tulossa.

Luulen, että menen synnytykseen yksin ja lähisukulainen jää hoitamaan tilaa siksi aikaa kun olen sairaalassa. Miehen piti alunperin hoitaa tilani arkea tuon aikaa, mutta hän ei ole yhtä päivää lukuunottamatta harjoitellut tilan arkiaskareita ollenkaan. Hän ei pääse aamuisin ylös, kun minä lähden aamutöihin ja syyttää minua jälkikäteen, että en ole häntä kunnolla herättänyt.

En ole tarkoituksella pimittänyt neuvolassa asioita, vaan yrittänyt saada itse tilannetta korjattua. Aika vain tulee vastaan, synnytys lähestyy, eikä miehen käytös ole muuttunut lupauksista huolimatta. Nämä ovat hirveän vaikeita asioita ottaa puheeksi, kun kaikki kaverit ja lähipiiri ovat nähneet miehestä sen hyvän puolen, eivätkä uskoisi hänestä mitään tälläistä.

 

[Nipanderi]

Ja neuvolasta pyydät (lue vaadit) vaa rohkeesti kotiapua, jos vauva-arki tuntuu siltä, että on raskasta ja tarttee apua:)

 

[Maatuska83]

Selvästi tosipaikan tullen mies kokee olevansa seinää vasten ja näyttää sen ikävän puolensa. Ja koska on ylittänyt sen tietyn rajan käydessään sinuun käsiksi raskaana ollessasi, niin paluuta ei ole.

Esikoiseni isä alkoholisoitui. Kyllä siinä suhteessa nähtiin paljon tyhjiä lupauksia, tilanteen pahentumista kun luvattiin kirkkain silmin jotain muuta, valehtelua ja sitä omaan napaan tuijottamista. Minähän silloin yritin pitää kiinni siitä päähäni pinttyneestä perhekuvasta, peittelin ja selittelin miehen outoja tempauksia ja poissaoloja eri paikoista ja mieshän vain innostui sikailemaan lisää kun huomasi että otin vastuun kaikesta, syydin rahaa miehelle ja yritin maksaa kaikkea mahdollista syöden itse tyyliin nuudelipaketin päivässä että edes vauvalle riitti ruokaa ja vaippoja. Lukemattomia kertoja nostellessani sammunutta ukkoa lattialta sohvalle (tämä alkoi raskauden alkupuolella) ja siivotessani oksennuksia tilanne vain paheni lapsen synnyttyä kunnes päähäni pälkähti yksi kaunis päivä ajatus, että tätäkö tämä minun elämäni on...haluanko tätä paskaa todellakin näin kovaa. Pakkasin kamani, kokien karvaan pettymyksen että perheajatukset meni nyt ihan puihin ja kiitoksena sain lapsen nähden selkäsaunan, ikimuistettavan riitaisan avioeron ja luottotietojen menetyksen kun herran vuokrarahat oli menneet viinaan ja tuomioistuin vieritti asian kontolleni. Toki pääsin aika halvalla (noin kolmella tonnilla) verrattuna esikon isään joka oli upottanut itseensä vippejä yli kymppitonnin edestä.
Että kannattaa miettiä onko mies ansainnut hyväntahtoiset jälkien peittelysi ja missä tilanteessa sinun olisi lapsen kanssa hyvä olla.

Sittemmin elämääni on eksynyt pari narsistista tapausta. Alkuun olivat todella miellyttäviä ja ystävällisiä ja tuttavapiiri olikin ihastuksissaan kuinka ihania ja rakastavia miehiä on löytynyt. Neljän seinän sisällä minulla vain ei ollut mitään arvoa eikä empatiaa herunut, vähäteltiin ja syyteltiin että minulla itelläni viiraa vain päässä ja minun syytäni asiat, raha/apu kelpasi, kun jostain intin ja tenttasin niin siitä suututtiin ja väkivallan uhka leijui ilmassa, miesten puheet olivat yhtä paikkansa pitäviä kuin lentävien lehmien olemassaolo. Välillä jo mietin, että viiraako minulla oikeasti päässä kun mies toitottaa viesteillä rakkautta ja sitten todellisuus on toista, että mitäs hittoa tämä nyt on. Kyllä oli lähipiirillä ihmettelemistä, kun en jaksanut katsella kauaa tuollaisia "mukavia ja kilttejä" miehiä.
Että kyllä tähän maailmaan miehiä mahtuu moneen junaan ja asemilta löytyy lisää. Ite jo oppinut vähä katsomaan onko mies kuinka kahjo, että kannattaako tuhlata aikaansa. :D

Kylläpä tuo nykyinenkin ukko ottaa välillä kupoliin, mutta hän on vähän onneton tunteiden näyttämisessä ja hellyydessä, muuten hyvä isä ja kumppanina ihan kehityskelpoinen. :)

 

[Sirpaleina]

Itsekin kokenut pari erittäin narsistista suhdetta. Tajusinkin siskoni avustuksella vetäväni puoleeni moisia luusereita, koska en arvostanut itseäni tarpeeksi. Jossain vaiheessa rupesinkin hokemaan itselleni että ”mä ansaitsen parempaa, mä ansaitsen onnen” ja rupesin pikkuhiljaa tajuamaan että ihan oikeesti en ansaitse semmosta paskaa elämääni, aina koittanut olla mieliksi ja kiltti kaikille ja silti vaan semmosia sain. Ja tosissaan niinkuin tuolla sanottiin jo, että kun se fyysisen puolen kynnys on ylitetty, se ei tule ikinä loppumaan, ennemmin pahenee. Ja ”nasut” on AINA ulkopuolisten silmissä niin täydellisiä ja hurmaavia. Pitää siis kuunnella omaa sisintä, ei sitä mitä muut sanoo, kun ei ne muut mitään OIKEASTI tiedä.

Voi Milma olla että mies on tajunnut ja säikähtänyt sitä että nyt olisi oikeasti aika aikuistua ja katkaista napanuora siihen omaan äityliin. Toisin sanoen muutos ja hyppy tuntemattomaan pelottaa niin pirusti. Mutta koska hän ei anna kuin tyhjiä lupauksia ja pahaa mieltä, ei kannata jäädä odottamaan asiaa joka ei koskaan välttämättä tule tapahtumaan, varsinkaan kun ei ole mitään konkreettista merkkiä muutoksesta antanutkaan.
Tsemppiä ja voimia ihan hirveästi!
Toivottavasti teet hyviä ratkaisuja sekä itsesi että vauvan suhteen :) sinä olet kuitenkin se paras äiti just sun vauvalles

 

[Hippunen2]

Nyt Milma otat itseäsi niskasta kiinni ja teet palveluksen itsellesi ja ennen kaikkea tulevalle vauvalle. Kerro asiat neuvolassa ja että haluat perua yhteishuoltajuus paperit; muutoksia voi tehdä 30pv vauvan syntymänkin jälkeen. Paperit ovat vielä neuvolassa ja lähtevät matkaan vasta myöhemmin.

Ja missään nimessä ei saman katon alle muuttoa. Mitä tahansa voi käydä ja pahin tilanne on se ettei asioita voi enää peruuttaa. Yksin pärjää kuka tahansa ja ansaitsee hyvän parisuhteen; vähään ei kannata tyytyä vain siksi ettei uskalla tai ajattelee mitä muut ajattelee. Niillä ei ole mitään merkitystä jos itsellä on paha olla on vauvalla vielä pahempi olla. Varsinkin kun väkivalta on tullut kuvioihin odotusaikana,en uskaltaisi lapsen lähelle päästää.

 

[Milma]

Ensi viikolla on seuraava neuvolakäynti ja päätin nyt rohkaistua ja ottaa asian puheeksi. Tietääkö joku, voiko yhteishuoltajuussopimuksen oikeasti perua vielä ennen lapsen syntymää? Se olisi nyt varmaan ainoa oikea ratkaisu.
Miehen piti eilen tulla käymään ja auttamaan vähän raskaimmissa hommissa, mutta eipä kuulunut koko päivänä mitään. Soitin sitten ja kysäisin milloin olisi tulossa - vastaukseksi sain että illalla vasta ajatteli tulla. Sen verran nousi kiukku pintaan, että sanoin ettei tarvi yötä vasten luokseni lähteä, varsinkin kun hän hyvin tietää että olisin tarvinnut apua päivännäöllä. Ja miehellähän oli tosiaan eilen vapaapäivä, mutta ilmeisesti tämän pirtin työt voi aina siirtää.

Kai se on vaan asennoiduttava niin, että yksin on pärjättävä, kun ei voi toisen apuun luottaa. Eilen kyllä huomasi huhkineensa, kun sain illalla kiusakseni kunnon liitoskivut. Ikinä ei ole ennen ollut alavatsa, selkä ja nivuset niin kipeänä. Onneksi edes aamuisesta ostosreissusta tuli hyvä mieli, ostin vaaville tuttipullon, vauvaöljyä ja vähän muuta pientä tarviketta. Kiitos kaikille vastanneille ja myötäeläneille!

 

[Ilmi88]

Oon samaa mieltä muiden vastaajien kanssa. Nyt kannattaa oikeesti miettiä, mikä on itselle ja vauvalle parasta. Aivan varmasti pärjäät kahden vauvan kanssa paremmin, kuin epäluotettavan, väkivaltaisesti käyttäytyvän miehen kanssa! Parisuhdeväkivalta on rikos! Ja tosiaan yhteishuoltajuuden voi vielä perua 30pv vauvan syntymän jälkeen, näin muistelen neuvolassa sanottaneen.
Paljon voimia!

 

[Hyle-Emo]

Ensi viikolla on seuraava neuvolakäynti ja päätin nyt rohkaistua ja ottaa asian puheeksi.

Kovasti tsemppiä neuvola käynnille. :)

 

[Hippunen2]

Ensi viikolla on seuraava neuvolakäynti ja päätin nyt rohkaistua ja ottaa asian puheeksi. Tietääkö joku, voiko yhteishuoltajuussopimuksen oikeasti perua vielä ennen lapsen syntymää? Se olisi nyt varmaan ainoa oikea ratkaisu.
Miehen piti eilen tulla käymään ja auttamaan vähän raskaimmissa hommissa, mutta eipä kuulunut koko päivänä mitään. Soitin sitten ja kysäisin milloin olisi tulossa - vastaukseksi sain että illalla vasta ajatteli tulla. Sen verran nousi kiukku pintaan, että sanoin ettei tarvi yötä vasten luokseni lähteä, varsinkin kun hän hyvin tietää että olisin tarvinnut apua päivännäöllä. Ja miehellähän oli tosiaan eilen vapaapäivä, mutta ilmeisesti tämän pirtin työt voi aina siirtää.

Kai se on vaan asennoiduttava niin, että yksin on pärjättävä, kun ei voi toisen apuun luottaa. Eilen kyllä huomasi huhkineensa, kun sain illalla kiusakseni kunnon liitoskivut. Ikinä ei ole ennen ollut alavatsa, selkä ja nivuset niin kipeänä. Onneksi edes aamuisesta ostosreissusta tuli hyvä mieli, ostin vaaville tuttipullon, vauvaöljyä ja vähän muuta pientä tarviketta. Kiitos kaikille vastanneille ja myötäeläneille!

Kyllä niitä voi muuttaa. Kerro asiasta neuvolassa ja osaa kyllä auttaa.
Käytännössähän yhteis -ja yksinhuollolla ei mitään merkitystä. Ainoa ettet voi lapselle perustaa tiliä,hakea passia ym ilman isän suostumusta.

Olen itse siis eronnut esikoiseni isästä kun esikoinen oli pieni. Meillä yhteishuoltajuus eikä käytännössä kummemmin vaikuta. Yh korotukset ym tulee kumminkin kun valtio pitää yksinhuoltajana kun kaksin lapsen kanssa elää.