Yksi vai useampi?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja squiik
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
S

squiik

Satasella mukana keskusteluissa
Olen ainut lapsi ja itselläni on tällä hetkellä yksi lapsi. Olen ollut aina sitä mieltä, että yksi lapsi riittää, mutta nyt olen alkanut pohtia, olenko itsekäs.

Itse nimittäin aina halusin sisaruksia. Toiveissa oli ensisijaisesti isoveli, mutta se toivehan oli vähän vaikea toteuttaa Jotenkin olin aina kovin kateellinen niille, joilla oli sisaruksia. Suurimmalla osalla tuttavistani, joilla on sisaruksia, on myös kovin hyvät välit sisarustensa kanssa ja tuota yhteyttä jotenkin toivoisin lapsellenikin, kun itse en ole sitä kokenut. Miehelläni on veli ja miehen puolella suvussa muutenkin monilapsisia perheitä. Toisaalta tuntuu, että yksi lapsi saa sen jakamattoman rakkauden, mutta toisaalta sitten taas mietityttää juuri tuo oma itsekkyys, sisarusten välinen yhteenkuuluvuus jne.

Mitään vauvakuumetta mulla ei ole koskaan ollut, mutta nyt on sellainen omituinen olo, että pitäiskö "tehdä" toinen. Ensimmäistäkään emme mitenkään suunnitelleet sen enempää, enkä ole oikein koskaan ollut sitä mieltä, että lapsia pitäisi jotenkin erikseen "tehdä" tai ajoittaa tiettyyn elämäntilanteeseen. Nyt kuitenkin alkaa mieli muuttua. Outoa...?
 
Tottakai teet niin kuin itsestäsi parhaalta tuntuu!  Jos tuntuu että olisi ajankohtaista suunnitella lapselle leikkikaveria niin go for it!
Meillä oli alkuun vähän kädenvääntöä miehen kanssa lähinnä lasten ikäerosta.  Miehen perheessä on kaikki lapset tehty neljän vuoden ikäerolla, itelläni taas on siskon kanssa kahden vuoden ikäero.  Mun mielestä oli ihanaa pienenä kun oli aina leikkikaveri omasta takaa (ja tappelukaveri tietenkin myös) ja lastenhoitajana olen pannut merkille että usein on helpompi aikuisena hoitaa vähintään kahta lasta kuin yhtä (niistä on seuraa toisilleen, aikuinen väsyy leikkiin helposti kun ei ole sitä lapsen rajatonta mielikuvitusta).  Itse halusin siis ehdottomasti pienemmän ikäeron sisarusten välille.
Mies oli välillä jopa sitä mieltä että yksi lapsi riittää (tähän nýt oli erilaisia syitä mm. seksin vähyyn odotusaikana...) ja minä sitä sitten surin.  Onneksi meillä sitten mielet kohtasi ja päädyttiin suunnittelemaan kakkosta joka nyt siis on jo hyvinkin matkallaan.
En silti lähtisi ketään neuvomaan siitä mikä on oikea lapsimäärä tai sopiva ikäero.  Sen saa jokainen pariskunta päättää itse oman elämäntilanteensa mukaan.
Päädyittepä sitten mihin tahansa ratkaisuun niin se on oikea.  Lapsi ei siitä suinkaan kärsi jos on ainoa, ei kärsi myöskään sisaruksista.  Tärkeintä on se että saa olla rakastettu.
 
Minäkin olen pohtinut tuota kakkosvauvan mahdollisuutta, mutta en kuitenkaan mitenkään vielä vakavissani. Välillä olen heittänyt miehellenikin kommentteja asiasta jne. Olen ollut siinä ajatuksessa itsekin, että yksi riittää mutta en ole kuitenkaan enää varma siitä. Eilen taisi tulla ensimmäinen myöntyvä kommentti mieheltäni, ilman, että olin itse asiasta puhunut... :) Ja eikä sillä, että olisin joka päivä asiasta maininnut :D

Mietin kuitenkin mahdollisuuksia, ja olen pohtinut myös sopivia ajankohtia. Tahdon nimittäin tällä hetkellä nauttia täysin pojan kehityksestä ja mennä työelämään välillä takaisin. Olen jopa laskenut, että v.2013 aikana olisi hyvä lopettaa taas e-pillerit ja katsoa nappaako. Laskenut = vanhempainpv-rahan muodostuminen v. 2012 ansioista.
Ehkä jonain päivänä vielä, saan nauttia pienen nyytin saapumisesta. Ja jollain tavalla; toivoisin, että näkisin, miltä pieni tyttäremme tulisi näyttämään... mutta jos toisen saisimme, sukupuolellahan ei ole merkitystä. Nämä ovat vain asioita, jotka kumpuavat omaan mieleeni, aina välillä, ihan vähän vain :)
 
Tässä mun hajatuksia aiheesta:

Meillä esikoinen täyttää kahden viikon päästä vuoden ja toinen vauva saa tulla kun on tullakseen. Vielä ei ole tärpännyt. Itse olen kaksilapsisesta perheestä, minulla on puolitoista vuotta nuorempi veli. Olemme tällä hetkellä hyvin vähän tekemisissä, vaikka asumme melkein naapureina :O Olemme veljeni kanssa vaan niin eri maailmoista, että ajatuksemme ja puheenaiheemme eivät enää kohtaa. Pienempänä olimme tietysti enemmän tekemisissä ja silloin myös toisinaan leikimme yhdessä. Tietysti oli myös monia yhteenottoja.

Tällä halusin vain tuoda esiin myös sen puolen, että ei sisarus välttämättä ole aina niin läheinen kuin jollain toisella voi olla :) Mutta siis jos sinusta squiik tuntuu siltä että haluat vielä kaverin lapsellesi, niin ei mikään estä yrittämästä emoticon
 
Tää on just tällaista, kun rupeaa pohtimaan...En osaa ajatella, että lasta pitäisi suunnitella/erikseen yrittää. Ensimmäinenkin tuli yllätyksenä, mutta toivottuna toki. Siksi tuntuu jotenkin hassulta, että tässä oikein rupeaisi suunnittelemaan toista vauvaa.

Ei mun miehelläkään ole ollut parhaat välit veljensä kanssa. Nyt paremmat, mutta ei ne silti kovin usein näe toisiaan. Miehen puolella kuitenkin suku pitää noin yleisesti mielestäni paljon yhteyttä ja ovat läheisiä - miehellä on monta serkkua, jotka ovat suunnilleen samanikäisiä ja miehen suku järjestää paljon juhlia, jonne tulee paljon sukua. Meillä on taas ollut ihan toisin, eikä meillä juuri sukulaisia olekaan.

Toisaalta mietityttää oma jaksaminen, rahatilanne, asuminen, hankinnat, sisarusten suhteet, ja tsekkäästi ajateltuna myös oman kehon "menettäminen" taas, Nytkin vielä tuntuu, että ensimmäisen jäljiltä olen ihan hirveässä kunnossa - fyysisesti siis terve kyllä, mutta jotenkin levinnyt ja venynyt ihan ihme paikoista :)

Ehkä tässäkin on parasta olla miettimättä liikaa ja antaa asioiden mennä omalla painollaan. Ei tässä nyt ihan vielä taida olla toinen tulossa, kun imetys on tiiviisti pitänyt kuukautiset vieläkin (!) poissa...
 
Mulla on isosisko joka on mua vain 1 vuoden ja 1 kuukauden vanhempi (eli kova tahti äidillä ollut kun on alkanut mua odottamaan kun sisko on ollu 4 kk vanha) ja musta on aina ollut aivan ihanaa että on ollut sisarus! Ollaan siskon kanssa tosi läheisiä enkä voisi kuvitellakaan elämää ilman häntä! Ainakin paljon tylsempää olisi ollut :D Sisarus on kuitenkin aina lapselle se luonnollinen läheisin tuki ja turva sitten kun vanhempia ei enää ole (poislukien tietty ne tilanteet joissa sisarukset ovat huonommissa väleissä). Äitini on ainoa lapsi ja hän on monesti sanonut että se on kamalinta mitä lapselle voi tehdä (äitini osaa olla melko dramaattinen, älkää ottako ihan kirjaimellisesti :D ). Mutta itse olen ainakin sitä mieltä että 2 lasta on minimi.. Toki teet niinkuin itsestä tuntuu eikä kukaan muu tiedä mikä sulle parhaiten sopii, kerroinpahan vaan oman mielipiteeni! Oisko se sitten niin että toinen tulee jos on tullakseen? :)
 
Meillä mies on ainut lapsi, eikä oo koskaan kokenu sitä ahistavaks tai huonoks asiaks. On sanonu, et lapsena hällä oli niin paljon kavereita harrastusten ja kerhojen kautta ja nyt aikuisiällä on hyvät välit serkkuihin.
Miulla itselläni taas on kolme nuorempaa sisarusta, ensimmäiseen 5 vuotta ikäeroa, seuraavaan 10 vuotta ja kolmanteen 20 vuotta.. No, mie taas oon kokenu ikäerot hirmu hyviks. Ja luulen, et jos myö oltais parin vuoden ikäeroilla, niin sitten pitäisin sitä vaihtoehtoa hyvänä :) ei voi tietää, kun sitä ei oo kokenu ja kun on olly tyytyväinen elämäänsä. Sama just miehellänikin..ei osaa ajatella asiaa niin, et olisko ollu onnellisempi sisaruksista, kun on kuitenkin hyvä elämä ollu ainoona lapsena.

Miun ajatuksia useammasta lapsesta..(ja huom ei kellekään henk koht vaan täysin miun ajatuksia!) miun mielestä toista lasta ei ikinä pidä tehdä sillä ajatuksella, et tehdään leikkikaveri tai et niistä on sit seuraa toisilleen, kun vanhempi ei jaksa/kerkiä olla. Samallalailla sen tulee olla rakkauspakkaus niinkuin ensimmäinenkin. Eikä se ensimmäinen saa jäähä varjoon, kun uus kullannuppu tulee :)
 
Takaisin
Top