Vuodot

Inka1234

Jostain jotain jo tietävä
Haluaisin kysellä onko monella ollut vuotoja raskauden aikana? Hematooma, istukka tms. Kuinka teitä on hoidettu ja onko vuodot saatu loppumaan?

Itse olen siis 13+5 viikolla ja olen vuotanut jo 2 viikkoa, eikä sitä ole tutkittu pyynnöistäni huolimatta ja saikullakaan en ole ollut kuin muutaman päivän. Vuodot lisääntyy aina töissä ollessa... raskas työ. Alussa vuosin kuin seula kirkasta verta n. 3 pv, sen jälkeen ruskeaa verta on tullut vaihtelevasti. Välillä hyvinkin runsaasti. Nyt muutaman viimeisen vuorokauden aikana sekaan on alkanut jälleen tulla punaista verta.

Huomenna pääsen onneksi yksityiselle gynelle. Vaadin tilanteen tutkimista, kun tulehdusriskitkin kasvaa koko ajan...
 
Mulla oli rv 13 alk. veristä vuotoa ja rv 15 löyty 2 polyyppia kohdunsuulta. Ne poistettii naistentautien polilla ja vuodot loppu siihe. Mulla ei sen jälkee ole ollu vuotoja. Useasti kävin lääkäreillä kunnes pääsin eteenpäin.
 
En valitettavasti osaa antaa neuvoa näissä vuotoasioissa Pevi, mutta hyvä että menet nyt yksityiselle. Pakkohan tuollaseen on saada joku järkevä selitys, en itsekään jaksaisi viikkotolkulla arpoa ja pelätä. Mitä olen lukenut toisten vuodoista, voi hyvinkin olla että sikiöllä kaikki on ihan hyvin ja vuodot johtuvat tosiaan jostain muusta. Toivotaan että saat tänään yksityisellä selityksen moiseen vaivaan, sekä avun, ja että tulet sieltä takaisin hyvien uutisten kera. Tsemppiä matkaan!
 
Takaisin
Top