Vinkkejä kodin järjestykseen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Selah
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Selah

Asioista perillä oleva
Helmikuiset 2024
Oletko löytänyt joitain oivalluksia kodin siisteyteen ja järjestyksen ylläpitämiseen? Talvi lähestyy ja eteisessä vaatteiden määrä lisääntyy ja ilman kuraeteistä eteinen on märkä ja sukat on märät ja taapero haluaa kuljettaa kenkiä ympäriinsä. Meillä pahin on kuitenkin ihan aikuisten oma laiskuus tai väärät tottumukset. Pölyä kertyy ja tavarat eivät pysy paikoillaan 🫣
Olen miettinyt olisiko hyötyä siivoussuunitelmasta niin että listaa mitä tekee päivittäin, viikoittain, kuukausittain ja neljäsvuosittain. Onko kokemusta tälläisestä? miten muodostaa toimiva tehtävälista?
 
Itse olen kotona vajaan 2v taaperon kanssa. Opetan hänelle että jos lopettaa tavaralla leikkimisen niin se viedään paikalleen tai osat kerätään. Vanhempana saa sitten jättää leikkejä kesken ja jatkaa myöhemmin, nyt ei kuitenkaan palaa samaan juttuun. Olen myös antanut viedä lautasen itse keittiöön ja muuta mitä itse tekisin sekunnissa, mutta opetan hänelle siivoustapoja.

Meillä on kausia kun pidämme sunnuntait "lepopäivinä" mikä tarkoittaa ettei esim siivota tai pyykätä (eikä olla kännykällä vaan vietetään aikaa perheenä). Silloin siivotaan talo hyvin lauantaina ja siihen intoa antaa se että tietää sunnuntain olevan vaan kaikkeen kivaan ja puhtaasta kodista nauttimiseen. Se toimii, mutta siitäkin lopulta alkaa lipsumaan. Ja olisihan se kiva nauttia puhtaasta kodista joka päivä 😏

Yksi oma tavoitteeni olisi saada keittiö puhtaaksi joka ilta ja kerättyä lojuvat tavarat paikoilleen. Monesti olen illalla vain niin vetämätön etten meinaa saada ruoan jälkeen (klo18) mitään tehtyä! Tai juuri niitä pakollisia asioidenhoitoja mitä en tehnyt päivällä, mutta siivoukseen ei meinaa energia riittää. En tiedä onko se tottumus siitä kun mies tulee kotiin ja ottaa vastuun lapsesta ja saan hetken levätä, mutta se lepo kestääkin koko loppuillan!
 
Minä yritin aiemmin suunnitella jotain siivousaikatauluja. En kyllä jaksanut pysyä siinä... Mutta todellisuudessa varmaankin siivotaan paremmin ainoastaan jouluna ja lasten syntymäpäiville. Ikkunoitakaan en ole pessyt pariin vuoteen 🤪 🫣 Keittiötä en välttämättä jaksa siivota valmiiksi, jos tiedän että lapset lähtevät aamulla hoitoon.

Toimivin vaihtoehto meillä arkisiisteyden ylläpitoon on ollut moppaava robotti-imuri. 2-3krt/vk järjestetään tavarat ja lelut pois tieltä, että imuri pääsee hommiin.
 
Minun tärkein siivousvinkki on, että tavaraa ei päästä kertymään liikaa nurkkiin, vaan oikeasti kaikki tavara on tarpeellista ja käytössä. Esim. siellä eteisessä on vain perheenjäsenten sopivat, tämän sesongin käytössä olevat vaatteet ja kengät, muut ovat joko kierrätyksessä, kirppiksellä tai muualla säilytyksessä, jos on kyse vaatteista, jotka menevät vielä seuraavana sesonkina. Sama muissa tavaroissa, kaikkea on sopivasti ja kaikille tavaroille on jokin oma paikka. Jos tavaralle ei ole omaa paikkaa, sellainen täytyy tehdä tai miettiä, onko se tai joku vastaavan tyyppinen tavara liikaa, kun se ei minnekään mahdu. Ei meilläkään varsinaisesti mitään minimalisteja olla, ja esim. lapsella on vähän liikaa leluja ja myös vauvaleluja vielä ympäriinsä, mutta vaikkapa pienessä keittiössä on just kaikki tarpeellinen eikä meillä oo esim. mitään ”parempia astiastoja” odottamassa, että ne kerran vuodessa tai parissa kaivetaan esille, vaan kaapeissa on oikeasti käytössä olevaa tavaraa ja joka kipolle on paikka.
 
Aloitus voisi olla minunkin tekemäni. Meillä vanha talo, jossa kylmä eteinen, eli talvisaikaan kaikki ulkovaatteet ja kengät tuodaan sisälle, jossa ei riittävästi säilytystilaa niille. Ja ollaan kaikki levittäytyjiä. Itse olen levollisempi kun on siistiä, joten koen tämän asian melko tärkeäksi. Siis sen, että jonkinlainen siisteys säilyisi. Kolme lasta, joista esikoinen, kohta 10v, on alkanut oma-aloitteisesti esimerkiksi siistimään ruokapöytää ruokailun jälkeen. Tekee sen ihan loppuun asti, eli myös pyyhkii pöydän. On sen tyyppinen lapsi, että tekee omasta halusta, mutta jos käsketään niin monesti tappelee kynsin hampain vastaan. 😄

Tavaran suhteen teen töitä sen kanssa, että kaikki huomaisivat ne tavarat, jotka meinaa jäädä laittamatta paikoilleen. Ja välillä otetaan sellainen hetki illalla, että siistitään yhdessä. Avainasemassa on tuo @Puar in mainitsema, että kaikella on oikeasti joku paikka. Tämä meillä ei toteudu vielä tarpeeksi.

Viesti lähti etukäteen, jatkuu seuraavassa viestissä… 😄
 
Itse yritän myös kehitellä jonkinlaista siivousaikataulua, mutta se on vasta suunnitteilla. Myönnän myös olevani vähän fiilispohjalta elävä, joten liian tarkat suunnitelmat ahdistaa. Jos haluan siivota kaappeja, mutta sille päivälle lukee ikkunoiden pesu, niin saan aikaan pään sisäisen ristiriidan. 😄

Talvella koen tärkeäksi, että on selkeät vaatteiden ja kenkien kuivatuspaikat, josta ne aktiivisesti nostetaan kuivuttua paikoilleen.

Tämän verran tähän hätään.
 
Komppaan tavaroiden vähentämistä / kiertoon laittoa, kun ne eivät oikeasti ole aktiivikäytössä ja sitä että on tavaroille omat paikat (laatikkoratkaisut, kaapit, kenkähyllyt, naulakot...). Ja ei en ole esimerkkitapaus, vaikka on visio miten homma hoituis. Juurikin tuo et illalla ois hyvä ottaa aina 15-20min laittaa ne levinneet tavarat paikoilleen ja pyyhkiä pöydät, mut monesti ei vaan jaksa. Ja meillä on vaan yks lapsi, jonka ulkovaatteet näin kurakelillä pysyy jotenkin järkässä, kun ne kuivuu tuulikaapin naulakoissa ja sit siitä harjataan ja voi laittaa sit naulakoihin, joita on sisäeteisen kaappien ovissa. Mut jos näitä vaatteita ois viel lisälapsille niin aaaaa 😅 meillä aikuisilla on molemmilla 3-5 takkia ja 5-8 kenkäparia, jotka vielä sesongin mukaan eteisessä/varastossa ja yksi laatikko molemmilla hattuhyllykaapissa, jossa pipot, hanskat jne lisävarusteet. Karsittavaa olisi aina...
 
Mä oon vuosia koittanut keksiä kaikenlaisia systeemejä ja aikatauluja mutta ne ei vaan tahdo toimia. Aika harvoin siivoan isommin oikeasti, mutta kun siivoan niin menee sitten koko päivä. Ja saan jotain aikaan kun poukkoilen jostain syystä hommasta toiseen, hankala tehdä yksi asia loppuun. Viime viikonloppuna esimerkiksi koitin siivota liinavaatekomeron. No sain tehtyä kyllä lähes valmiiksi, mutta siinä sivussa tuli hävitettyä kuolleita kasveja, pyykättyä, tiskattua ja mitä lie vielä. Ei vaan millään yksi asia oikeasti maaliin. Ja se on muuten edelleen vähän kesken.

Mut sit se mikä on tuntunut oikeasti toimivan, on nämä: tuo tullessa ja vie mennessäs ja jos joku homma vie vain 5 minuuttia niin tee se. Pieniä tekoja, jotka ylläpitää siisteyttä yllättävän hyvin. Ja sit toki turhan karsiminen, mutta se on aina oma hommansa.
 
Miun paras oivallukseni on, että aloitan kaiken ajattelemalla, etten vie sitä loppuun. Ajattelen, että tyhjennän tiskikoneesta vain aterinosion ja enhän minä sitä koskaan siihen jätä, mutta kaikki sen yli on suunnatonta reippautta. 😁

Se homman aloittaminenhan on usein se isoin kynnys, etenkin, jos tuntuu, että sitä hommaa on paljon. Mie sitten blokkaan sitä sillä, että tavoittelen vähempiä. 😂 Eli rima alemmas niin voi tuntea suunnatonta itsensä ylittämisen riemua joka ikinen päivä. 🤪
 
Meille yksi ainakin hieman pelastava tekijä on lasten iltasiivous. Eli ollaan opetettu pienestä pitäen lapset keräämään lelut paikoilleen ja se tehdään joka ilta. Meillä on myös viikkosiivous, jolloin siivotaan vessat ja imuroidaan (tai vähintään lakaistaan) lattiat. Tiskit ja pyykit pyörii jatkuvasti (tai siltä se ainakin tuntuu), ruokapöytä pyyhitään ruuan jälkeen ja muita keittiön tasoja koitetaan putsata siinä samalla aina tarpeen mukaan. Muita siivoushommia tehdään paljolti silloin kun inspiraatio iskee. Jos jollain on noihin ei niin jatkuviin siivoushommiin jokin hyvä systeemi niin otan myös mielelläni vinkit talteen. 😊 Kyllähän tämä on vähän hallittu kaaos eikä esim. ikkunoita pestä todellakaan joka vuosi.
 
Tuntuu että avain on olla vain ok sen kanssa ettei kotia saa ikinä pysymään siistinä 😂 Jostain kuulin että saat maksimissaan kaksi kolmesta: siisti koti, tyytyväiset lapset ja järjissään oleva perheen äiti.

Mutta kiitos muutamasta hyvästä vinkistä! Tuo vaatehuolto ulkoa tulon jälkeen kolahti. Olen tosi huono pitämään vaikka kengät hyvässä kunnossa 😔
 
Takaisin
Top