Ostin lapsille Plusplus palikoita ison laatikollisen. 6v tytöt ovat niistä valtavan innoissaan ja osaavat rakentaa paljon sellaisia, mitä äiti ei pysty tekemään perässä. 3v on myös oppinut tekemään isompian seuratessaan.
Esikoinen sai valita kaupasta kohta syntyvälle vauvalle purulelun lahjaksi, itselleen sai palapelin ja hampurilaispaikasta kylkiäislelun. Yhteensä 11 e.
Ikean harmaat kissat kaikille, (á 4€ taisi olla) koska niitä on ollut tähän asti vain yksi ja siitä on viime viikot taisteltu verisesti että kenen sängyssä se minäkin yönä nukkuu.
Magneettikirjaimia pakastimen oveen. Neiti kovin kiinnostunut aakkosten opettelusta nyt, joten nämä tarttuivat hieman extraostoksena kauppareissulla. Hinta noin 6 euroa.
Hiekkalelusetti (ämpäri, lapio, pari hiekkamuottia). Esikoinenkin kiinnostui hiekkaleikeistä, kun tein kuopuksen kanssa hiekkakakkuja ja niitä oli liian vähän kahdelle lapselle.