Viimeisin hankintasi vauvallesi?

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Mikä oli viimeisin hankintasi vauvallesi? Tule kertomaan tähän ketjuun aina uudestaan kun hankit jotain pikkuisellesi. :)
 
Kävin ostamassa vauvanpesän. Hiukka ristiriitaisia juttuja oon siitä lukenut puolesta ja vastaan, joten en ollut varma. Mutta ollut nyt jo kolme yötä käytössä ja tykkään kovasti. Jotenkin tuntuu, että rauhoittaa vauvaa ja itsekin nukkuu paremmin kun ei tarvi pelätä että kääntyisi vauvan päälle.
 
Mä harkitsin sellaista, mutta jäi ostamatta. Voisin kuvitella että vauva tuntee olonsa turvalliseksi sellaisessa. :)
 
Mä kävin ostamassa vaipanvaihtoalustoja, niitä kertakäyttösiä imeviä. Ne oli esikoisen aikaan kauheen käteviä esim. ilmakylvetellessä tai matkalla jos sattu pissa ohi vaipan. :)
 
Mä kävin ostamassa vaipanvaihtoalustoja, niitä kertakäyttösiä imeviä. Ne oli esikoisen aikaan kauheen käteviä esim. ilmakylvetellessä tai matkalla jos sattu pissa ohi vaipan. :)

Hei, hyvä vinkki! Mulla on pelkästään sellainen ei-kertakäyttöinen. Se on toiminut kyllä hyvin, mutta noita kertiksiä voisi kyllä myös hankkia!
 
2 kappaletta uusia kantoliinoja [emoji7] ja imetystyyny, koska Inkeri viihtyy yhtä paljon tissillä kuin esikoinen aikoinaan

Ihanat nuo kantoliinat! Haaveilen myös semmosesta, mutta iso kynnys alkaa etsimään sopivia ja itse opetella sidontoja, kun ei lähipiirissä tuttuja, jotka voisivat opettaa. Olen aiemmin hankkinut manducan ja sillä koittanut jo pari kertaa. Oli kyllä kivaa, tykkäsimme vauvan kanssa molemmat!
 
Kantoliinayhdistyksen sivuilta voisi löytyä lähelläsi toimivia kantoliinaohjaajia, heiltä saa vinkkejä ja ohjeistusta. Myös kantoliinatreffeille voi lähteä tutustumaan erilaisiin liinoihin ja kokeneemmat kantajat kyllä neuvoo mielellään. Myös fb:sta löytyy ryhmiä. Rohkeasti vaan tutustumaan jos kiinnostaa :)
 
Löysin tosiaan fb:stä kantoliinaryhmän, katsotaan, ehkä uskallan lähteä kokeilemaan :)
 
Minä saatan ens viikolla lähteä kirppiksiltä shoppailemaan tälle meidän pikku-ukolle koon 62 vaatteita.
Pojan vaatteet ku melkein tuli luovutettua eteenpäin eikä tuo meidän isäntä välltis oikein ilahtuis jos näkis pojun prinsessa hepeneissä :joyful:
Sit joku jumpsuitti ois aika kätevä.. kun näyttää poju maducassa viihtyvän. Hupparit ku menee siin niskasta rullalle. Ja viileiden kelien varalle myös.
 
Hmh ja minä just menin ensikertalaisena tilaamaan h&m nettikaupasta sellaisen hieman paksumpaa kangasta olevan kokopuvun kesäiltoja varten, jossa on huppari. En tullut ajatelleeksi, että ei se huppu tosiaan ole kovin kätevä noin pienellä. Pitänee laittaa palautukseen
 
Meillä yks neulehuppari on toiminu tytöllä hyvin, tosin se huppu on yleensä aina "päässä", ettei siks niskaa paina. Oikeen mitkään hatut ei meinaa vauvan päässä pysyä ja hän hermostuu sit niistä niin tuo huppu on sit hyvin päätä suojannu. :)
 
Niin siis musta huppu on ihan kätevä, mut huppari, ihan niinkuin muutkin paidat tän ikäsillä nousee korviin saakka tosi helposti ihan vaikka sylissä ollessa. Vaikka paidat ja hupparit ja mekot tän ikäsillä kyllä näyttää ihan ekstra suloisille :happy: Ainut vaan tosiaan et nouseevat korviin..
 
Takaisin
Top