Hei!
Kaipaisin tsemppiä ja vertaistukea. Kukapa ei!? Kerron vähän tilanteestamme, yritän pitää sepustuksen tiiviinä, katsotaan kuinka käy… :)
Vuonna 2014 päättyi ensimmäinen raskautemme surullisesti pienikokoisen keskospojan menehtymiseen, viikkoja oli silloin 25. Ongelmia aiheutti tukokset istukassa, joitain raskausmyrkytyksen oireita oli, muttei täyttynyt kaikki tunnusmerkit.
Sittemmin koimme seuraavina vuosina kaksi keskenmenoa, toinen hyvin varhaisilla viikoilla ja toinen keskeytynyt keskenmeno joka havaittiin ultrassa rv 12.
Elämä kulki kulkuaan ja tänä keväänä aivan puskista plussasin, vaikka oltiin jo tavallaan vähän luovuttu toivosta. Lapsettomuuspoliklinikalla oltiin kuitenkin keskenmenojen jälkeen käyty ja saatu ohjeet seuraavan raskauden alkamiseen: heti aspiriini ja klexane käyttöön.
Nyt ollaan rv 17+1, viidesti ultrailtu ja kaikki näyttää toistaiseksi oikein hyvältä. Ollaan asiakkaina myös äitiyspoliklinikalla, olemme riskiraskaus-kategoriassa ikäni (39) ja historiamme takia.
On tämä vaikeata pitää toiveikas ja positiivinen mieli, kokoajan pelottaa aivan vimmatusti. Rakenneultra viikolla 20 oli se, jossa 2014 ensimmäisen kerran huomattiin ongelmia, ja nyt sen häämöttäessä lähitulevaisuudessa muuttuu jännitys yhä hurjemmaksi. Ja viime viikolla ensimmäisellä äitiyspolikäynnillä, määräsi lääkäri klexanen lopetettavaksi. Sekin jännittää aivan kauheasti. Jos rakenneultrassa löytyisi tukoksia, niin olisin mielummin käyttänyt kaikkia mahdollisia lääkkeitä siihen asti, ettei tarvitsisi sitten miettiä olisiko pitänyt. Toisaalta haluaisin luottaa ammattilaisen näkemykseen ja "antautua" tähän prosessiin, lakata pähkäilemästä itsekseen ja yrittää uskoa että kaikki voi mennä hyvinkin.
Eniten haluaisin vain tämän lapsen meille.
Olisiko kenelläkään muutamaa kannustavaa sanaa?
H
Kaipaisin tsemppiä ja vertaistukea. Kukapa ei!? Kerron vähän tilanteestamme, yritän pitää sepustuksen tiiviinä, katsotaan kuinka käy… :)
Vuonna 2014 päättyi ensimmäinen raskautemme surullisesti pienikokoisen keskospojan menehtymiseen, viikkoja oli silloin 25. Ongelmia aiheutti tukokset istukassa, joitain raskausmyrkytyksen oireita oli, muttei täyttynyt kaikki tunnusmerkit.
Sittemmin koimme seuraavina vuosina kaksi keskenmenoa, toinen hyvin varhaisilla viikoilla ja toinen keskeytynyt keskenmeno joka havaittiin ultrassa rv 12.
Elämä kulki kulkuaan ja tänä keväänä aivan puskista plussasin, vaikka oltiin jo tavallaan vähän luovuttu toivosta. Lapsettomuuspoliklinikalla oltiin kuitenkin keskenmenojen jälkeen käyty ja saatu ohjeet seuraavan raskauden alkamiseen: heti aspiriini ja klexane käyttöön.
Nyt ollaan rv 17+1, viidesti ultrailtu ja kaikki näyttää toistaiseksi oikein hyvältä. Ollaan asiakkaina myös äitiyspoliklinikalla, olemme riskiraskaus-kategoriassa ikäni (39) ja historiamme takia.
On tämä vaikeata pitää toiveikas ja positiivinen mieli, kokoajan pelottaa aivan vimmatusti. Rakenneultra viikolla 20 oli se, jossa 2014 ensimmäisen kerran huomattiin ongelmia, ja nyt sen häämöttäessä lähitulevaisuudessa muuttuu jännitys yhä hurjemmaksi. Ja viime viikolla ensimmäisellä äitiyspolikäynnillä, määräsi lääkäri klexanen lopetettavaksi. Sekin jännittää aivan kauheasti. Jos rakenneultrassa löytyisi tukoksia, niin olisin mielummin käyttänyt kaikkia mahdollisia lääkkeitä siihen asti, ettei tarvitsisi sitten miettiä olisiko pitänyt. Toisaalta haluaisin luottaa ammattilaisen näkemykseen ja "antautua" tähän prosessiin, lakata pähkäilemästä itsekseen ja yrittää uskoa että kaikki voi mennä hyvinkin.
Eniten haluaisin vain tämän lapsen meille.
Olisiko kenelläkään muutamaa kannustavaa sanaa?
H
