Vauvojen nukutus ja nukkuminen

Välillä koitan vaunuihin nukuttaa, mutta ei sitten herättyään käy sinne uudestaan unille toisin kuin lattialla saattaa käydä. Luulen, että vaunuista kun on rajallinen näkyvyys niin luulee olevansa yksin, siksi tulee hätä.
 
Viime yönä muuten kiltisti kävi nukkumaan joka kerta syönnin jälkeen :) Eli näköjään se vaan vaihtelee. Sitten kyllä viiden maissa oltiin niiiin virkeetä että :D
 
Meillä nukutaan yöt täydellisesti yhdellä syötöllä. Nukahtaa 22-23 ja herää 7-8 aikaa. Tässä välissä syö sen kerran.Mutta päivällä ei sitten nukutakkaan muutakun sylissä tai vaukulenkillä. Herää heti kun tullaan vaunulenkiltä kotiin ja vaunut pysähtyy. Herää heti jos päivällä sylistä lastee sängylle. Ostin vauvakeinun joten toivon, että siitä on apua. Meillä on myöskin keinuva pinnis mutta ei nukahda sinnekkään. Nyttenkin nukkuu sylissä mutta herää samalla sekunnilla kun laskee sohvalle tai sängylle.
 
Meillä ei tänään ilmeisesti nukuta, piste. Parit viiden minsan torkut on ottanut aamun jälkeen, ei yksiäkään kunnon unia. Kauanko kuusiviikkoinen vauva voi jaksaa valvoa...? Ja on ihan hyväntuulinen, ei siis valvo vatsavaivojen tms. takia.
 
Meillä ei tänään ilmeisesti nukuta, piste. Parit viiden minsan torkut on ottanut aamun jälkeen, ei yksiäkään kunnon unia. Kauanko kuusiviikkoinen vauva voi jaksaa valvoa...? Ja on ihan hyväntuulinen, ei siis valvo vatsavaivojen tms. takia.
Meillä ihan sama kun tuli toi 6 vko täyteen. Nyt 7 ja tuntuu alkavan taas takaisin 30 min uniin päivällä
 
Meillä nukutaan vieläkin tosi paljon..elämä on lähinnä syömistä ja nukkumista, vaipanvaihdon ja ruokailun ajan on hereillä, satunnaisesti vähän pidempään, sitten onkin jo selvästi väsynyt. Ainoa muutos alkuviikkoihin on nukahtamisen ja unessapysymisen vaikeutuminen päivällä. Muutamat päivät ovat olleetkin yhtä väsyhuutoa kun nukahtaa, sitten havahtuu muutaman minuutin päästä itkemään ja taas saa nukuttaa uudestaan. Tähän jatkuvaan vauvan unille vispaamiseen ja vatkaamiseen ja kantamiseen kyllästyneenä päätin kokeilla kapalointia (pakko saada päivisin muutakin tehtyä kuin hytkyttää vauvaa nukkumaan, esikoinenkin tarvitsee huomiota..) ja tyttö nukahti jo kapaloidessa o_O , kapalossa sain hänet siirrettyä nukkuvana vaunuihin ja nukkui sikeästi useamman tunnin... eli jos vauvalla on univaikeuksia niin kokeilkaa ihmeessä kapalointia! Enpä olisi uskonut että oikeasti auttaa noin paljon..
Ja vauva on nyt 4 viikkoa vanha.
 
Meillä auttoi tänään tuollaisiin saman tyylisiin ongelmiin mahallaan nukkuminen. Heti nukkui 3,5h ilman inahdustakaan!
 
Eilen tuli äidille itku:oops: miehellä aamuvuoroviikko, joten ihan pakko on mennä ajoissa nukkumaan. Vauvalla oli mahan kanssa koko päivän itkuista ja vaikeaa. Just ennen nukkumaanmenoa sitte helpotti. Hetki kerettiin seurustella mutta jossain vaiheessa oli pakko laittaa poju pinnikseen. Olin jo melkeen unessa kun kuulu sellasta hiljasta jokeltelua. Tein sen virheen että kurkkasin, siellä se reppana seurusteli sitte syöntipyyhkeen kanssa joka roikkuu reunalla ja kauniisti sille hymyili vielä. Byääääh! Tuli sellanen järjetön huonoäitifiilis kun ei ees seurustele oman vauvansa kanssa vaan hylkää yksin sänkyyn :rolleyes:
 
Miulla taas on huono äiti fiilis ku nukutan tyttöö tutin kanssa. Aamupäivällä nukahdettiin normaalisti tissin kanssa mut muuten on sit huudettu tissi suussa (syöty tunnin välein) ja ilman tissii, tutin kanssa rauhottuu kuitenki..vatsa selkeesti taas vaivaa
 
Eilen tuli äidille itku:oops: miehellä aamuvuoroviikko, joten ihan pakko on mennä ajoissa nukkumaan. Vauvalla oli mahan kanssa koko päivän itkuista ja vaikeaa. Just ennen nukkumaanmenoa sitte helpotti. Hetki kerettiin seurustella mutta jossain vaiheessa oli pakko laittaa poju pinnikseen. Olin jo melkeen unessa kun kuulu sellasta hiljasta jokeltelua. Tein sen virheen että kurkkasin, siellä se reppana seurusteli sitte syöntipyyhkeen kanssa joka roikkuu reunalla ja kauniisti sille hymyili vielä. Byääääh! Tuli sellanen järjetön huonoäitifiilis kun ei ees seurustele oman vauvansa kanssa vaan hylkää yksin sänkyyn :rolleyes:
Voi Windy! Ymmärrän ihan täysin, mut poikahan oli oikein tyytyväinen seuraansa, eihän hän muuten olis hymyillyt ja jokeltanut :) Kyllähän sitä ilmoitetaan, jos ei tarjottu seura kelpaa :wink

Mä en kestä kuinka söpö tämä on, kun se jokeltaa, hymyilee ja tanssii mobile-lampaidensa kanssa :D
 
Täällä taas on saanu hengittää syvään välillä, kun mies ei taaskaan malta tytön antaa nukkua rauhassa.. Ymmärränhän sen, että hänellä on ollut ikävä, mutta.. Toisaalta tyttö on aivan älyttömän rauhallinen ollut, kyllä se nyt vain jotenkin hoksaa tämän isin poissaolon ja saapumisen!
 
neiti heräs viime yönä 5 jälkeen , rupes kuulumaan ähinää jne no se oli "ylimääräinen" herätys ni eihän mulla ollut maitoa valmiina kun oletin että on nälkä . Kävin laittamassa maidot valmistumaan ja kun kerta ylös olin noussu ni käytiin vaihtamassa pissavaippakin (se yleensä pelaa aikaa jos meinaa tulla nälkärage. Neuvolasta saatu hymynaama on niin kiva että saa unohtamaan nälän :D) .
Nälkäragea ei kuitenkaan kuulunut sen 7minuutin aikana kun sakeuttaja vaikuttaa ja syöminenkin oli semmosta huitomista ja potkimista ja tutin kosiskelua ja ähisemistä :D kyllä se maito sitten hiljaksiin kurkusta alas meni kuitenkin ja neiti nukahti.. ei kun äkkiä takasin sänkyyn ja mamma kans nukkumaan!

Ei o ennen tullu tommosta herätystä yöllä etteikö heti nälkää huutais :P
 
Siltä se vähän vaikutti kyllä :D silmät suurina tuijotti äippälaatikosta ja ähisi ja heilui kun nousin katsomaan :grin normaalisti olen aina vähän kärttyinen väsymyksestä kun yöllä syötän vauvan mutta kyllä siinä hymyilytti ja ärtymys katosi kun toinen yrittää kertoa juttuja:rolleyes:
 
Täällä ei oo taaskaan äiti saanut moneen yöhön unta kuin max 2,5 tuntia putkeen alkuyöstä ja sit on heräilty tunnin välein tai kähisty, silitelty päätä ja ängetty tissiä suuhun, jota ei kuitenkaan lopulta syödä niin että maha täyttyisi. Jos vauvan herättää kunnolla syömään, ei sekään auta,koska rintaraivarit. Seitsemältä luovutin sen suhteen että olisin saanut nukkua ja tehtiin aamutoimet. Luulin saaneeni vauvan nukahtamaan klo 8 ja ehdin nopeasti suihkuun.heräsi 20 min päästä. Yhdeksään mennessä olin käynyt tyrkyttämässä tissiä kolmesti,koska torkahtaa aina hetkeksi. Välillä oon vaihtanut vaippaa ja antanut olla sitterissä. Kun alkaa itku,niin koitan josko huolis syödä. Yleensä ei huoli. Sitten nukutan taas. Jos luulen nukkuvan, lähden vaikka vessassa käymään niin taas huutaa. Tällaista ollut useampi ilta ja nyt tämä aamukin. Pitäisi lähteä synttäreille 45 km päähän ja jäädä anopille yöksi kun samalla suunnalla on huomenna toisetkin synttärit. Salaisella puolella oli keskustelua siitä onko kyläily muka vaikeeta. No kyllä se nyt tämän kanssa tuntuu tällä kertaa hankalalta,kun en kotonakaan saa muuta tehtyä kuin tätä samaa. Menee pointti ihmisten näkemiseltä kun menee vaan huudattamaan vauvaa toisten nurkkiin. Eikä itse sitä seuraa kuitenkaan saa kun pitää nyhrätä vauvan kanssa jossain hiljaisessa nurkassa. Todella väsyneenä. Miten tää nyt tällaiseksi on mennyt kun aluksi oli niin helppoa,vaikka nukkua en saanut silloinkaan kunnolla. Itkuhan tässä taas tulee,kun ei pysty tai jaksa olla niin hyvä äiti kuin haluaisi.
 
Tsemppii Lyydia, meillä aika sama meininki ja edelleen oon samalla linjalla kyläilystä.. Ei se kiinnosta jos vauva on tuollanen. Meil kyllä selkeesti syy on mahavaivat ja niihi ei pidemmän päälle hyssyttely auta
 
Tsemppiä Lyydia, joskus kylään lähtö saattaa toimia yllättävästi ja vauva nukkuu ja on muutoinkin tyytyväisempi.
Meillä meni eilinen sylissä nukkuessa ja tissitellessä mutta illan sovittu kyläily meni tytön nukkuessa ja ei syönyt ollenkaan kun oli niin tankkaillut päivän. Olin tyytyväinen etten perunut menoa, iltapäivällä epätoivoisena jo sitä harkitsin.
Tänään sitten taas neiti nukkunut ensin kaksi tuntia ja seuraavat unet liki neljä tuntia! Ei siis mitään rytmiä tai logiikkaa meidän päivissä vieläkään
 
Voi lyydia, meillä paha yö ja päivä oli joskus tuollaisia, en ymmärrä miten joku jaksaa tuollaista pitempään.. olet paras jo sillä että jaksat tuota menoa eteenpäin. Valtavasti tsemppiä ja uskoa huomiseen, kyllä se pakosti helpottaa tuosta! Olen lukenut kirjoituksiasi kasvavalla kunnioituksella esimerkiksi siihen että jaksat imettää tuohon tahtiin!
 
Kavereitten synttäreille lähdettiin kuitenkin,vaikka meinattiin jättää väliin. Ajateltiin että käydään ja lähdetään pois jos menee mahdottomaksi. Onneksi lähdettiin, vaikka oltiinkin myöhässä pari tuntia. Kyseessä olikin yllätyshäät, kaikki vieraat luuli tulleensa synttäreille. Tyttö nukahti autossa,nukkui pari tuntia,heräsi syömään ja söi hienosti ilmaan mitään mutinoita. :-) seurusteli aikansa ja nukahti taas autoon. Nelisen tuntia oltiin juhlissa ja hyvä mieli jäi. :-) Pitää varmaan käydä enemmän juhlissa. :-D Muutenkin tosi ihanat, rennot mökkihäät.
 
Takaisin
Top