Vauvojen neuvolakuulumiset

Keitä vettä kerran kaks päivässä ja säilytä jääkaapissa. Sit lämmitä mikrossa ennen kuin sekoitat :)
 
Pakko vähän avautua, kun näkyy muillakin olevan tuota itkuisuus- / vatsavaivaoiretta... Meillä siis on tyttö potenut refluksia koko ajan, jo sairaalassa, mutta mitään hoitoa ei saada toistaiseksi "koska se kuuluu keskosuuteen". Ei ole edes kunnolla tutkittu, koska oire kuuluu keskosuuteen ja vasta jos jatkuu toiselle vuodelle, aletaan tutkia. Ihan päivänselvät oireet kuitenkin löytyy. Toistaiseksi on vaan kärsittävä, sekä tytön että vanhempien. Oireet haittaa ennen kaikkea nukkumista, ja jostain syystä ihan erityisesti yöllä.
No, nyt on tilanne se, että likka suostuu nukkumaan yönsä vaan vatsallaan. Ja sehän olikin sitten tosi suositeltavaa, eiku... No, onneks on apneahälytin. Selällään / kyljellään likka mesoaa kuin mielipuoli, ja mesoamisensa seurauksena saa ennen pitkää vatsansisällöt suuhunsa ja sit alkaa kakominen, vinkuminen ja ilman nieleskely. Pulautuksia tulee vielä pari tuntia syönnin jälkeen.
Välillä tähän tuli ihan huomattavaa helpotusta siitä, kun syötettiin soseita reilummin, mutta kun soseiden runsas syönti johti maidon ja korvikkeen syöntimäärien laskuun, niin painonnousu hidastui. Eli nyt soseiden määrää alas, maidon ja korvikkeen määrää ylös. Ja sen myötä tervetuloa takaisin, refluksi ja muut vatsavaivat. Kyllä turhauttaa, kun katselee pienen kipristelyä vaivojensa kanssa!
Niin ja siis tavallinen korvike ja tavalliset vellit piti lopettaa, kun tyttö oireilee niistä ihan erityisesti. Nutrilon Omneo tuntuis sopivan, siinä on protskut pilkottu pidemmälle kuin tavallisissa korvikkeissa ja se on sakeampaakin.
 
Voi ei! :( No ei oo helppoa pienen ihmisen alku! Teille jos kelle toivoisi kyllä tuohon asiaan helpotusta.
 
Meillä onneksi yöt on yleensä rauhallisia, ei ollenkaan sellaista useamman tunnin itkeskelyä mitä joskus päivisin saattaa olla.
Mutta oletko Katki varma, että teillä olisi refluksia? Itse olen ymmärtänyt että refluksivauva ei nimenomaan viihdy vatsallaan. Mutta muistaakseni koliikkivauva puolestaan viihtyisi.
Mutta tuo on kyllä aika typerää, ettei tutkita vaan sen takia kun liittyy keskosuuteen. Eihän se sille vauvalle ole mitään mukavaa, kun/jos ruokatorvea korventaa! Entä jos menette vaan yksityiselle, lääkärille joka on perehtynyt maha-asioihin? Niin mekin tehtiin ja oli kyllä asiansa osaava lääkäri ja hyvin ymmärsi tilanteen ja osasi auttaa.
 
Muokattu viimeksi:
Joo näin mäkin muistelisin. Meillä on vähän koliikkioiretta ja tyttö viihtyy mahallaan ja olkapäällä kun pääsee ilma ulos parhaiten. Kun taas jos on refluksia silloin virtaa tavaraa ruokatorveen ja pitäis olla selällään pääty korotettuna parempi. Mut kai nääkin on tapauskohtaisia ja äiti erottaa oireet parhaiten, paha netissä sanoa :)
 
Mä epäilin meilläkin tota refluksiaa, kun pulauttelu meni överiks ja tyttö ei viihdy siis yhtään masullaan, mutta sitten olkapäällä olo on tytön yks lemppareista o_O Nyt kyllä puklut vähentynyt joten mistä lie johtuu ettei mahallaan olla.
 
Rotarokote vol. 2. Neuvolasta tultua tyttö nukahtaa maitopullon puolessavälissä. Herää tuntia myöhemmin rauhallisesta unesta hurjaan parkuun, ja sitten lentää laatta. Rauhoituttuaan syliin jatkaa unia vielä toisen tunnin, herää hurjaan nälkään. Syö ison annoksen maitoa ja alkaa saman tien parkua ja piehtaroida, katse sanoo että "paha olo, auta!" Oksentaa mun paidankauluksesta sisään, parkuu ja vaikeroi. Jotenkin alan lämmetä ajatukselle, että kolmas annos jätetään ottamatta.

Ja siis joo sikäli pitää paikkansa tuo vatsallaan viihtymättömyys, että syönnin päälle on turha yrittääkään, vaan vasta kun on mennyt tunti, pari. Olkapäälle jos nostaa niin likka pulauttaa satavarmasti aina... On meillä koliikkiin sopivia oireita myös, mutta refluksi on selkeesti kyllä kyseessä. Voiks tässä lotossa saada ne molemmat... Mä luulen että se selällään / kyljellään olon vaikeus on tän kohdalla jotain enempi psyykkistä ja se pulauttelu siinä kohtaa tulee siksi kun riehuu niin kovin.
 
Muokattu viimeksi:
Mua pelottaa jo ennakkoon toi rota kun niin moni siitä oireilee.
 
Meillä ois kans rota vuorossa ens viikolla. Vähän alan kallistua sille kannalle että ei anneta, koska tota vatsavaivaa on jo muutenkin. Ja varsinkin kun joutui syömään antibioottikuurin vasta viikko sitten niin toi vastuskyky on heikentynyt muutenkin. Rotarokote kun on kuitenkin elävää virusta niin voi aiheuttaa taudin oireita rajunakin. Toisaalta juuri heikentyneen vastustuskyvyn vuoksi se olisi taas hyvä ottaa, kun poika saa herkemmin nyt kaikkia tauteja... Voivoi ku ei osata päättää! Onks muille jo annettu ja onko tullu oireita?
 
Meillä poika sai rota-rokotteen ja kärttyinen oli sen pari päivää. Mun mielestä ne kahden päivän parkumiset ja huonot unet on pieni hinta siitä, ettei tule todella kipeäksi ja mene huonoon kuntoon.. rota-virus on kuulemma todella paha jos sen saa:confused: Huomenna ajattelin soittaa neuvolaan ja kysyä, kun pojan kakka on ollut ihan armeijan vihreen väristä sen rokotteen jälkeen että mistä voi johtua :eek: Nestehukkaa ei ole koska siitä on pidetty huoli että jos poika ei syö niin sitten saa vettä o_O Ja muutenkin kakka on tullut kolmen päivän välein... parempi tarkistaa ettei tarvi ihmetellä :)
 
Tohon rotaan vielä: meillä eka satsi aiheutti kahden viikon ripuli-oksu-pulautus-kitinämaratonin, mutta nyt tää toka annos oireineen näyttäisi menevän helpommalla ohi. Eilen tuli tosiaan ne rajut oireet mutta yö meni jo jokseenkin normaalisti ja samoin on mennyt tää päivä. Ja meilläkin oli neuvolan sekä keskospuolen lääkäreiden mukaan epätavallisen voimakkaat oireet siitä ekasta, yleensä ei tuu niin pahana. Varmaan vaikutti sekin kun tyttö oli vasta about 2,5-kiloinen ekan rokotteen saadessaan.
Rotaripuli on kyllä sen verran raju kokemus kohdalle osuessaan (sivusta seuranneena) että kallistuisin suosittelemaan rokotetta kaikesta huolimatta, ainakin silloin kun on "normaali" vauva kyseessä.
 
Vauvan 3 viikkoa 4 päivää neuvolakuulumiset:

"Suloinen tyttö! Kasvaa hyvin rintamaidolla. Masuvaivaan auttanut Rela-D-tipat, Iho ja napa siistit."

Paino 3730 (3000)
Pituus 51,4 (48)
Päänympärys 36,5 (32)

Seuraavaksi vasta 18.6 vauvan neuvolaan ja mun jälkitarkastukseen.
 
Meillä tänään lääkärineuvola. Mitat nyt 4750 (3150), 56 (49), pipo 39. Kaikki asiat mallillaan, saatiin eka rota. Saimme kotiläksyksi jumpata päätä vasemmalle, kun vauva on selinmakuulla. Käänteli kyllä päänsä molempiin suuntiin, mutta olen kyllä hoitapöydälläkin huomannut, että yleensä katselee oikealle. PItänee laittaa jotain kiinnostavaa vasemmalle puolelle hoitopöytää :)
 
Hassu juttu meillä kans tykätään katsella oikealle enemmän, ite yritän imettää silleen että kääntyy vasemmalle niin tulee sitäkin treenattua. Sanoko ne siellä mitään onko pahaki juttu jos koko ajan niskat oikealle?
 
Tunnusteli niskaa ja sanoi, että ei siellä mitään kyhmyä/lihasjumia ole, josta voisi johtua. Eli ymmärtääkseni just sen takia jumppausta, ettei ns. mene niskat jumiin. En siis jäänyt mitenkään erityisen huolestuneeksi asiasta. Itse olen kyllä niin sairaan oikeakätinen, että just eilen mietin, mitenköhän se vaikuttaa vauvaan... Ja tajusin tätä kirjoittaessani myös, että lasken vauvan aina hoitopöydälle selälleensä oikean kyljen kautta, pitääkin muuttaa tuota. Imettäessä myös olen vuorotellut tissejä säännöllisesti, joten siinä on kyllä molemmat kyljet olleet tasaisesti käytössä meilläkin!
 
Meillä oli tänään pikkumiehen 2kk-neuvola, vaikka ens viikolla hän vasta oikeasti on sen 2kk. Painoa 5200g (3400g), pituutta 58cm (50cm) ja pipo 38,5cm (35cm). Jäntevä, virkeä, hymyilee ja jokeltelee. Kuulemma motorisessa kehityksessä ikäisiään hieman edellä. Kova yritys kääntyä jo selältä mahalleen! Kyljelle kääntyy hienosti ja melkeen jo siitä mahalleen, käsi vaan jää vielä alle. Mut hetkenä minä hyvänsä sekin onnistuu :) Kovasti koittaa jo ryömiäkin, mut ne kädet valitettavasti siinäkin jää muun kropan alle vaikka jalat potkis jo menemään... :) Rota saatiin kans tänään ja nähtäväksi jää tuleeko oireita...
 
Hienosti oppinut juttuja! Meillä ei vielä käänny selältä kylelleen kovin aktiivisesti, ehkä joku päivä :) Mahalta pääsee kyllä selälleen. Mahallaan myös kädet ja jalat vispaa kovastikin, ilman tulosta :)
 
Ei onneks oo vielä ainakaan havaittavissa mitään ihmeellisiä sivuoireita Rotasta. Ainut, että yöllä heräsi ekan kerran syömään, kun iltaruokailusta oli 4,5h, kun normaalisti syöttöväli on 3,5h :D Ja lisäks kun mies anto aamuyöstä pullosta yhden syötön, niin poika ei ois millään halunu pulloa, vaikka normaalisti vetelee pullosta supernopeaan tahtiin. Tais vähän olla sit kipeä olo, jos ois kerran halunu tissiä lohdutamaan pullon sijaan.
 
Meillä on käännytty jostain kaksiviikkoisesta selältä kyljelleen... :confused: Nyt on kääntynyt myös mahalta selälleen mut epäilen et se oli vahinko. Selältä mahalleen ei oo vielä hoksannu et pääsis, se kyljelleen kääntyessä aina pistää kädet suoraksi eteen niin eipä se siitä vahingossa mihinkään päädy. Kovasti yrittää ryömiä jo, vähän epäilen et kun muut oppii ryömimään 8-10kk iässä ni tää painaa kävellä jo siinä vaiheessa... :grin Tosin esim. juttelemaan on alkanut yhtään aktiivisemmin vasta nyt 7 viikon iässä kun monet on kuulemma jokellellut jo ajat sitten. Et jokainen kehittyy tahdissaan ja sen mukaan mikä eniten kiinnostaa. Tätä ei tunnu seurustelu miun kanssa niin kiinnostavan vaan mieluummin kattelis paikkoja ja ois menossa joka suuntaan koko ajan.
 
Takaisin
Top