Vauvan temperamentti/luonne

Tanjamus

Näppärä viestien naputtelija
Toukokuun äidit 2019
Minkälaisia persoonallisuuksia muiden vauvat on, onko jo nähtävissä temperamenttia/luonnetta? Ja näettekö vauvassa omaa/puolison luonnetta/ominaisuuksia?

Meidän tyttö taitaa olla melko herkkä/varautunut luonteeltaan. Vierastaa jo nyt, 2, 5kk ikäisenä o_O käytiin isäni luona ja siellä ihan selvästi vierasti, oli tosi itkuinen ja rauhoittui minun syliin. Kummitätin sylissä huusi ihan kiljumalla ja alkoi itkeä kun minun isä katsoi ja jutteli tytölle..tuntui että pelkäsi vierasta paikkaakin. Rauhoittui lopulta kantoreppuun, onneksi oli mukana. Oli samanlainen neuvolassakin, huusi kiljumalla kun terveydenhoitaja otti tytön syliin ja huuto alkoi aina kun terkka rupesi puhumaan, tyttö rauhoittui vasta kun pakkasin kantoreppuun ja lähdettiin kotiin.
Tyttö on aina ollut kovin sylinkaipuinen, nukkui aluksi vain minun vieressä, nykyään nukkuu kapaloituna yöt omassa sängyssä mutta otan herkästi viereen nukkumaan jos nukkuu huonosti. Kotona kyllä on iloinen ja hymyileväinen virkeänä ollessaan, herkästi tosin säikkyy kovia ääniä. Rauhoittuminen tuntuu olevan hänelle vaikeaa: jos itku pääsee kovaksi niin rauhoittuu yleensä hitaasti, välillä tuntuu että itku jää vähän kuin päälle ja myös nukkumaan rauhoittuminen on vaikeaa.

Esikoinen on ihan toisenlainen, hän on sosiaalinen ja hyvin ulospäin suuntautunut ja rohkea. Vauvanakin suorastaan nautti siitä että kiersi sylistä syliin, hymyili ja jokelteli kaikille, mitä enemmän ympärillä oli ihmisiä, sitä enemmän nautti tilanteesta ja huomion keskipisteenä olosta. Oli hänelläkin toki vierastuskausi, mutta se kohdistui oikeastaan vain muutamiin ihmisiin ja meni äkkiä ohi. On myös aina ollut erittäin kiinnostunut muista lapsista, jos jossain on lapsia niin takuulla yrittää mennä tekemään tuttavuutta ja tykkää myös fyysisistä leikeistä kuten painimisesta ja halailee mielellään. Hoitoon meneminenkään ei hänelle ollut vaikeaa, oli ennemminkin riemuissaan päästessään muiden lasten kanssa touhuamaan. Saa nähdä miten tämän pikkusiskon saa ikinä jäämään hoitoon...

Näyttävät olevan sisko ja veli täysin erilaisia luonteeltaan..kieltämättä näen itseni enemmän tytössä, viihdyn ennemmin pienissä, tutuissa porukoissa ja isoissa vieraammissa porukoissa jään helposti hiljaiseksi seurailijaksi. Viihdyn kotona, ja minulla on vain muutamia läheisempiä ystäviä, olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin. Silloin kun poika oli pieni niin mietinkin usein että tämä poika on luonteeltaan ihan erilainen kuin minä. Meillä taitaa tulla tyttö äitiinsä ja poika enemmän isäänsä.
 
Joitain piirteitä olen pojasta pistänyt merkille, saa nähdä mitkä ovat pysyviä.

Tähän asti poika vaikuttaa teidän esikoisen tapaan sosiaaliselta. Hymyilee ja juttelee kaikille, on oikea hurmuri ja hyvällä tuulella ollessaan todella aurinkoinen tapaus. Rakastaa sylissäoloa ja rupattelua. Toisaalta poika on ollut ihan alusta asti myös todella ärhäkkä. Raivostui jo synnärillä silmittömästi siitä jos pidettiin kiinni. Kotonakin kaikki epämieluisa saa aina aikaan ison huudon, esimerkiksi silmien putsaaminen rähmästä on inhokkitouhua ja rattaissa hereillä oleminen suututtaa heti. Väsyneenä erityisesti ottaa kierroksia nollasta sataan ihan hetkessä. Alkuun tuntui ettei pojalla ollut mitään välimuoto-oloa vaan poika oli joko tyytyväinen tai raivoissaan, nykyään poika yhä useammin kokeilee ensin valittaa nätisti ja aloittaa raivoamisen vasta heti sen jälkeen. Mukavana vastapainona rauhoittuu helposti kun epämiellyttävä tilanne on ohi ja kun joku rauhoittelee.

Jo vatsassa poika oli todella aktiivinen potkuttelija eikä tuo ole ainakaan siitä rauhoittunut. Aika menevältä tapaukselta vaikuttaa.

Isänsä kanssa ollaan väitelty siitä kummalta pojan ärhäkkyys voisi olla peräisin, molemmat ollaan kuulemma vauvoina oltu rauhallisia tapauksia mutta mies on vähän sitä mieltä että nollasta sataan kiukustuminen tulisi äidin puolelta. Vähän huolettaa tuleeko poika olemaan samanlaista tulta ja tappuraa myös tulevaisuudessa ja minkälaista vääntöä saadaan aikanaan käydä :rolleyes:
 
Meidän tyttö kuulostaa aika samanlaiselta kuin tanjamuksen. Alkoi vierastaa juurikin 2kk neuvolassa tätiä ja siitä sitten on alkanut aina huuto jos jonkun vieraan syliin laitetaan.. Kotona kyllä oikein hymyilevä ja rohkea neitonen. En ole huomannut että vieraita paikkoja ihmettelis nyt 3kk, mutta vieraat ihmiset on nou..et se siitä että voisi mummo hoitaa vaikka tunnin ku ite kävis esim vaatekaupassa.. Aluks tuntu että vaan kilju,nukku ja söi, nyt on jopa tyytyväisiä hetkiä ememmän kun pahoja, eselleenkin kyllä ärhäkkä on ja pienestä pillastuu. Eli luonnetta löytyy, hyvä vaan niin tulee napakka tyttö, uskoisin.k Kunhan vaan äiti pärjäis tullu molempiin, isään ja äitiin, molemmilla luonnetta löytyy joten mitä muuta ois voinu odottaakaan..
 
Eiksun teksti oli juuri kuin omani, eli tässä kolmen kuukauden iässä alkaa vihdoin löytyä niitä väliolojakin raivolle ja tyytyväisyydelle.

Tosiaan jo synnärillä raivostui heti jos ei esim tissi ajoissa suussa tai pideltiin hänen mielestään väärin. Nykyisin pompottaa meitä mielensä mukaan, vaatii äänekkäästi seuraa itselleen mutta on sitten aivan hurmaava tapaus kun sitä huomiota saa. Jos ei vaikka äidin syli miellytä voi huutaa suunnilleen naama sinisenä ja itku loppuu kuin katkaisimesta kun isi koppaa syliin, saattaapa heittää äidille vielä vinon hymynkin perään. Nykyisin osaa onneksi sellaisen närkästyneen jokelluksen raivoitkun sijaan, jonka esittää ensin jos jotain tahtoo.

Vaikka sanotaan ettei vauva tahallaan itke, on tässä kyllä äidillä ollut välillä hermoissa pitelemistä kun toinen saattaa herätä päiväunilta hirveään raivohuutoon ja kun äiti juoksee paikalle, tulee sellainen pitkästynyt älämölöhaukotus, "saihan sinuun liikettä, nosta!" Onneksi nämä jaksaa yleensä huvittaa.

Minä olen itse tosi sopeutuva ja seuraan ennemmin sivusta kun taas isänsä on juuri tuollainen nollastasataankiihtyjä ja nauttii olla huomion keskipisteenä. Siinäpä sitten mittelevät kun poika isompi:wink
 
Meidän tyttö on pääosin iloinen ja hymyileväinen, naureskelee joka kerta kun näkee tutun kasvot tai kun hänelle juttelee.. mutta on kyllä hyvin temperamenttinenkin. Ollaan myös huomattu, että velmuilee jo nyt melko paljon.. osaa itkeä ns. "Tekoitkua" ;D nauretaankin välillä miehen kanssa sitä kun tyttö vähän parkasee ja sen jälkeen kattoo ympärilleen vähän kuin varmistaakseen että hänet on huomattu :D sit kun pääsee syliin on niiiiin onnellinen ♡ tosin viimepäivinä oon huomannut et viihtyy leikkimatolla paremmin kun sylissä :O niin ne vain kasvaa!
 
Meijän tyttö on itse rauhallisuus. Mutta niin ollaan molemmat miehenkin kanssa :) Ei vähästä itke tai huuda. Ja jos itkeekin niin yleensä se on hyvin hiljaista ja loppuu oikeastaan heti kun ottaa syliin tai juttelee. Yksi ilta loukkaantu kyllä kovin, kun ei saanut katsoa meijän kanssa ohjelmaa netflixistä. Itki oikein kovin makuuhuoneessa isinsä sylissä, mutta kun tuotiin hänet olkkariin niin rauhoittui. Vaikka silloinkin peitettiin näkyvyys ohjelmaan :wink Itse oon ollut sit teini-iässä melkoinen menijä, joten jää nähtäväksi tuleeko tytöstä samanlainen... Toivon, että tulisi isäänsä, niin teini-ikäkin sujuisi yhtä rauhallisesti :D
 
Esikoinen on todella hitaastilämpeävä ja herkkä, ottaa oman aikansa ja harjoittelee. Tekee vasta kun osaa. Tämä poikanen sen sijaan taas taitaa olla sellainen joka menee ennen kuin osaa. :wink En ihan tiedä vielä, jonka helppo vai haastava..
 
Meidän poistu on tosi seurallinen. Ei viihdy itsekseen juuri lainkaan. Mitä enemmän menoa ja meininkiä ympärillä sen parempi. Sylistä tietty tykkää ja melkeinpä se on sama kenen syli kunhan on syli :) Välillä on päiviä kun ei kelpaa kun syli, välillä makoillaan tyytyväisenä lattialla tai sitterissä kunhan seuraa on. Kaiken kaikkiaan on rauhallinen tapaus, mutta antaa kyllä kuulua, jos ei ole kaikki hyvin.
 
Melko rauhallinen poika täällä on, vaikka osaakin ilmaista mielipiteensä asioihin välillä "kovinkin sanoin". Suurimman osan ajasta poika on tyytyväinen ja hymyilevä. :)
Kärsivällisyys on samaa luokkaa isänsä (ja no, vähän äitinsäkin) kanssa. Jos lelu ei käyttäydy niinkuin poika haluaa, tai oma käsi ei mene niinkuin tahto olisi jne., niin alkaa julmettu kiukkuinen höpinä. Yritys jatkuu sen höpinän kera ja höpinä voimistuu pikkuhiljaa itkun suuntaan samalla kun leikkiminen muuttuu jotenkin "agressiivisemmaksi". Lopulta poika takoo lelua tms. oikein olan takaa ja karjuu. Tätä on nähty remontin aikana myös miehen toimesta...
Kääntyilemisessä on samaa nähtävissä. Tiukkaa jokeltelua ja kuulantyöntöhenkistä murinaa samalla kun peppu heiluu puolelta toiselle vatsallaan ollessa.

Kova tarkkailemaan myös tämä poika, päivät menisi ihan mukavasti myös kulkien pitkin taloa ja kertoillen mitä eri asiat ovat. Pojasta on hauska seurata kaikenlaista tekemistä (helpottaa kotitöitä tehdessä).

Jos nälkä tai vatsa harmittaa, menee suu ensin väärinpäin ja jos se ei saa kenessäkään liikettä aikaan, alkaa hyvin pienestä pikkuhiljaa koveneva itku. Väsyitku voi sitten eskaloitua megalomaanisen mittasuhteisiin, niin että poika meinaa tikahtua omaan itkuunsa.
 
Meidän poika on ympäristöstään kiinnostunut, hymyileväinen ja kova juttelemaan. Lelujen heilutteluleikit lattialla vievät usein täysin mennessään ja on hauska katsoa, miten tohkeissaan ja keskittyneesti vauva jaksaa sohia lelujansa :D Näin viihtyy pitkiäkin aikoja ilman, että tarvitsee viihdyttää erikseen. Myös kotitöitä, vanhempien ruokailua, hampaiden pesua ym. hän seurailee mielellään. Varsin tyytyväinen tapaus siis. Se näkyy myös ruokailussa, kun kaikki käy: maito suoraan rinnasta, tuoreena pumpattuna pullosta, pakkasesta sulatettuna, alkuviikkoina kun annettiin korviketta niin sekin oli ihan fine. Joustavuudessaan muistuttaa minua: kaikki on ihan ok, kunhan on hyvä ja turvallinen olla :)

Nälästä, väsymyksestä ja märästä vaipasta ilmoitetaan kovenevalla äänenvoimakkuudella niin, että kun tietynlainen jokeltelu alkaa, tietää itse, että vielä ehtii käydä vessassa tai hakea lasin vettä, mutta sitten onkin jo syytä tapahtua :) Isäänsä on tullut tässä asiassa.
 
Meillä on myös todella sosiaalinen ja ihmisistä kiinnostunut tyttö, välillä saattaa vieraasta sylistä katsella äitiä tai isiä, mutta jos vanhemmat on mukana tilanteessa (hymyillen ja vähän paijaillen) niin jo saa vieraskin syli potkuttelua ja hymyjä osakseen. Useimmiten kaikki sylit on ihan kivoja. Äidin ja isin sylistä hymyilee ja huutelee vieraille jatkuvasti, pikkulapset on tietysti parhaita ja niiden luokse pitäisi aina päästä.

Viihtyy itsekseen ihan ok, mutta harvoin enempää kun 20 min. Autossa istuminen on nykyään ihan peestä, kun ei näe ketään eikä ole leluja. Myös liika makoilu tylsistyttää ja pitää päästä aina seisomaan, eli tuntuu että meneväinen tyttö on kyseessä :)

Samoin kun Jebsun poika, myös meidän tyttö jupisee leluille (tai varmaan itselleen jupisisi jos tajuaisi) kun ne eivät mene minne pitää tai pitävät raukan nyrkistä kiinni, eivät tajua retaleet irroittaa otettaan! Yleensä siitä seuraa itku, jos ei käy pelastamassa.
 
Takaisin
Top