Vauvan syntymämerkit

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Onko vauvallasi ollut ihollaan syntyessään esimerkiksi mansikkaluomi, enkelinsuudelma (otsassa) tai haikaranpurema (niskassa)?
 
Sekä otsassa ett niskasta löytyy tuliluomet, mutta molemmat hiuksien alla. :) nuohan usein kyllä lähtee pois ajan kuluessa joten onko sitten syntymämerkkejå vai ei
 
A-kaksosella oli verisuoniluomi heti syntyessä alaselässä. Toinen tuli niskaan melko pienenä. Olisiko muutaman kuukauden ikäinen ollut. Eivät haittaa mitään, mutta joka kerta joutuu selittämään kaikkialla, että lasta ei ole pahoinpidelty, ovat ihan luomia, kun näyttävät varsin paljon mustelmille. Haalistuvat ilmeisesti ajan myötä, mutta itselläni näkyy yli 30v iässä vielä hartiassa vastaava, joten en mitenkään henkeä pidätellen niiden haalistumista odota.
 
Esikoisella oli niskassa haikaranpurema, en tiedä katosiko ja koska kun tukka kasvoi peittämään. Kuopuksella ei ole mitään varsinaisia näkyviä syntymämerkkejä.
 
Keskimmäisellä oli enkelinsuudelma niin, että molemmat silmätkin olivat ympäriltä punaisia. Punainen alue jatkui otsalle ja koko pään yli ja jatkui haikaranpuremana koko selän mitan peppuun asti. Kasvoista väri haalistui nopeasti, alle vuodessa. Kallon kohdalle tuli hiukset. Niskassa erotti pitkään, yli kymmenen vuotta, tummia laikkuja. Selässä pysyi myös pitkään epätasaisia punaisia jälkiä, joista aina neuvolassa ja lääkärissä kysyttiin, kun epäiltiin pahoinpitelyä. Teininä kaikki haalistuvat pois.

Itselläni oli teini-ikään asti silmien välissä laikku, joka muistutti kastinmerkkiä ja toisen silmän alla tähtikuvio. Selän laikut näkyivät vielä nuorena aikuisena.
 
Päässä, reidessä ja vattassa tuliluomi. Kyynärpäässä iso tumma luomi.
Cafe au Lait-läiskä alavatsassa ja nilkassa. Vitiligo-länttejä kyljessä mm.
Silmäluomessa violetti merkki.
Dalmatialaislapsi :grin
 
Ei ole pojalla minkäänlaisia syntymämerkkejä, en ainakaan ole huomannut. Olen sitä ihmetellyt, kun olen ollut jotenkin siinä käsityksessä, että kaikilla olisi edes jonkinlainen syntymämerkki jossakin, mutta ehkä olen sitten väärässä :)
 
Pojalla on toisessa kankussaan ollut syntymästä lähtien mustelman näköinen läntti, muistuttaa pientä kädenjälkeä. :hilarious:
 
On sekä enkelinsuudelma keskellä otsaa että haikaranpurema koko niskan alueelta. Nyt myös keskellä päälakea kasvanu mansikkaluomi.
 
Esikoisella on pieni syntymämerkki niskassa, mutta ei näy enää, kun on pitkät hiukset. Tällä nuoremmalla en ole huomannut mitään.
 
Esikoisella on kankussa pigmenttiluomi ja kädessä mansikkaluomi. Kuopuksella on kädessä tuliluomi ja niskassa haikaranpurema.
 
Esikoisella oli takapuolessa mansikkaluomi ja näkyy edelleen, ikää 5 vuotta. Kaksosilla ei ollut syntymämerkkejä.
 
Pojallani on kaksi syntymämerkkiä. Yksi oikeassa olkapäässä ja toinen vasemmassa takareidessä. Isällään on aivan samanlaiset
 
lapsella oli mansikkaluomi silmän alla, ei syntyessään mutta kasvoi parin kuukauden ikäisenä. se piti hoitaa pois lääkkeellisesti koska painoi silmää ja olisi voinut vaikuttaa näköön.
 
Toisella tytölläni on tuliluomi silmäluomessa yltäen kulmakarvaan ja vähän nenän varressa punaista. Oli syntyissään kun nyrkkeilymatsista tullut. Lastenlääkäri totesi että se kyllä haihtuu ajan kanssa ja jos ei haihdu niin kuulemma noita on helppo hoitaa vaikkapa laserilla. Nyt kahden vuoden iässä tuliluomea ei juuri näy, ainoastaan jos on pintaverenkierto jostain syystä tehostunut niin sitten tulee esiin. Kerhossa varoitin kyllä tätejä et jos kesken päivän tulee silmäkulma punaiseksi niin kyse on luomesta eikä kolhusta, ei syytä huolestua siis.
 
Takaisin
Top