Vauvan syöminen

Meillä syödään 5 ateriaa + aamuvelli ja maidot (ennen päiväunia, päiväunien jälkeen ja ennen yöunia). Useimmiten itse ruokailu kestää siivoamiset mukaan luettuna noin vartin. Tässä on kuitenkin päiväkohtaisia eroja; välillä sitä lämmintä ruokaa syödään puoli tuntia ja välillä 5 minuuttia. Iltapuuro useimmiten uppoaa parhaiten ja kestää noin 5 minuuttia.

Mä aina vähän kuulostelen typyä, että mistä johtuu se ruokailun kestäminen. Välillä siis muut jutut kiinnostaa, mutta ruoka kuitenkin uppoaa ja siksi homma kestää. Silloin en lopeta kesken. Nyt taas on toinenkin alahammas tulossa ja sen kanssa kuvio on aika selkeä; ruoasta menee noin 1/3 jonka jälkeen alkaa huuto epämukavan olon vuoksi. Silloin en väkisin jatka hommaa vaan korvaan vaikka maidolla.

Ja kyllä meilläkin sillä Ainun trainermukilla juominen on äiskästä kiinni, eli kun mä sitä pidän niin sillä juodaan, muuten leikitään. Ja lentää lattialle joka päivä monta kertaa.
 
Meillä edelleen neljä ateriaa päivässä. Aamulla saa vain maitoa, kun ei saada päivää alkamaan niin aikaisin, että puuron ja lounaan välille jäisi järkevä tauko. Herää siis yleensä 7-8 aikoihin ja nukahtaa tissittelyn jälkeen vielä tunniksi tai pariksi. Kyllä musta tuntuu, että koko ajan on ruoka-aika. Ainakin puoli tuntia menee useimmiten ruokaillessa. Välipala menee nopeammin, jos annan imeä sellaisen hedelmäsmoothien eikä tarvitse syöttää (ohjailen ja pidän pussista kiinni). Lilliputti haaveilee ties mistä ruokaillessaan... jalat heiluu ja katselee ulos ikkunasta mutustellessaan. Unohtaa välillä, että oltiin syömässä. Jos on kova nälkä, selvitään syötöistä siististi ja nopeasti, paitsi jos äiti on liian hidas ja huolimaton (eli neiti nappaa lautasesta kiinni). Välillä on vähän päristellyt, mutta ei onneksi pahemmin. Jos ei halua syödä, nojaa taaksepäin ja sulkee suun. En pakota, sylkisi varmaan, jos koittaisin pakottaa... kaupan lihasoseen sylki, kun tarjosin.

Pitääkö näiden oikeasti syödä niin usein? Lounas 11-12, välipala 14, päivällinen 17 ja iltapuuro 19.30-20. Maitoa joko ennen tai jälkeen jokaisen aterian ja lisäksi siis aamumaito ja yömyssy.
 
Musta tuntuu kanssa että meillä syödään koko ajan. Aamupuuro klo 8-9, lounas 11-12, välipala 15, päivällinen 18 ja iltapuuro 20. Tuntuu että tuo likka on pohjaton kaivo, vetelee ihan jäätävät määrät ruokaa ja aika usein maitoakin.

Meillä nokkamuki on ihan huippu juttu tällä hetkellä, jos se on valmiina pöydässä kun aletaan syömään niin ei tule syömisestä mitään kun tyttö haluis vaan sen mukin. Meillä on myös se ainun trainermuki mutta siitä ei osaa juoda jostain syystä mutta hommasin tavallisen ainun nokkamukin niin siitä osaa juoda hienosti. On se huvittavaa kun tyttö on juonu tarpeeksi niin sitä mukia aletaan hakkaa pöytään tai sit se viskataan lattialle. :)
 
Meillä ainaki toistaseks poika on ollut tosi innokas syömään. 5 ruokaa menee, ruoka-ajat noin: puuro klo 9, lounas klo 13, välipala klo 15, kasvisruoka klo 17:30 ja iltapuuro klo 19. Määrät on niin että puuroo vajaa desi, lounasta puoli pilttipurkillista, välipalahedelmä on vaan pari teelusikallista ja kasvisruoka pari jääpalakuutioo. Määrät on mielestäni aika hyvät kun välillä huomaan just niitä viimesiä lusikallisia syöttäessä et tulee stoppi, poika ei syö enempää. Välillä tulee päristelyä mutta tykkää kai ruuasta niin paljon ettei halua haaskata sitä :) Ollaan juotu vettä tuttipullosta ruuan päälle. Tänään kokeilin pitkästä aikaa nokkamukia ja se sujui ihan hyvin. Aiemmin on pärskinyt vedet pois, tuli kai liian vauhdilla. Nyt annoin varovasti. Itse ei osaa vielä kallistaa pää niin että sais pullosta tai mukista mitään ilman apua.
 
Miten te oikeesti saatte vauvanne syömään puuroa? Meille ei uppoo sit millään vaikka olis jotaa hedelmäsosetta seassa saatika ilman sitä. Vaikkei vellejä suositellakaan niin on sitä sit juonu ns aamupalana tai sit oon antanu banaanijugurttia (näille tarkoitettua).Ennen ap unia vähä hedelmäsosetta jos suostuu ottaa ja sit maitoa. Unien jälkee sit onkin eka lämmin ateria muutaman tunnin päästä siitä välipalaa (hedelmäsosetta) illan suussa toinen lämmin ateria ja iltapalaks jugurttia tai hedelmäsosetta plus ihan ennen yöunia velli-maito seos.
 
Meillä ei alkuun puuro uponnu ollenkaan, rupesin tekee sen korvikkeeseen ja het uppos. Nykyään menee jopa vähemmällä soseellaki:grin
 
Puuro on meidän tytön herkkua. Tarjoon vaihtelevasti kaura-, ohra-, ruis-, vehnä- ja neljän viljan puuroa ja kaikkia uppoo hirvee määrä. Jännä kyllä kun tuntuu että toi söis ennemin puuroa kun soseita. Tattaripuuro oli ainoa mikä ei kelvannu. Aluksi laitoin korviketta ja hedelmäsosetta sekaan, jonkin ajan päästä jätin korvikkeen pois ja yhtä hyvin on maistunut. :)
 
Meillä kanssa puuroa menis illalla ihan hirveästi, normaalisti menee sellainen 0,5dl hiutaleita ja 2 dl vettä-annos. Siihen pari lusikallista marjasosetta sekaan. Me ei olla muita kuin Eloveenaa tarjottu, omasta laiskuudesta johtuen lähinnä. Mutta meillä ei aamuisin toi puuro myöskään mene tytölle alas, en tiedä mistä johtuu.
 
Meillä puuro ei kelvannut aluksi lainkaan. Nyt menee tosi pieni määrä (1,5 rkl jauhetta), kun olen laittanut tyyliin puolet sosetta joukkoon ja joinain päivinä lantrannut vielä vellillä sitä sekoitusta. Velliä sitten päälle, niin on sellainen olo, että selviää yöstä. Ei sitäkään kyllä mene kuin maksimissaan puolikas Onni-annos. Itse inhosin lapsena puuroa. Nyt kyllä uppoaa. En tiedä, miksei maistu neidille.... joinain iltoina menee suht helpolla, mutta aina vaikeampaa kuin muilla aterioilla.
 
Meillä ei mene mikään lusikalla :D Kaikki omin sormin ja puuro ei mitenkään. Lemppareita on avokado, pasta, kurkku, tomaatti ja paprika :)
 
Mä en olis huolissaan jos mun lapsi ei söisi puuroa. Eihän sen ravintoarvo ole mitenkään ylivoimainen, ennemminkin pelkkää mahan täytettä. Varsinkin jos miettii, että alle yksivuotiaalle maidon pitäisi olla tärkein ravinnonlähde, niin puurottomuus ei merkkaa mitään.
 
En mä siitä huolissani olekkaan, mut ärsyttää kun neuvolassa tuputetaan alottaan antamaan sitä. Ja jos ei syö niin ei syö, sit ottaa jotain muuta maidon päälle.
 
Nii, toi puuro ja pottu on kai vähän vastaava asia kun se, että vauvan pitäisi nukkua päiväunet ulkona vaunuissa, kun suomalaisia kerran ollaan...
En tiedä mitä meidän neuvolantäti sanoo kun kuulee, ettei meillä syödä perunaa tai gluteeniviljoja. Päiväunet vaunuissa on edelleen harvinaista herkkua
 
Meillä tyttö saa viljaa esim pastana silloin tällöin. Sen verran mun mielestä on hyvä maistattaa viljoja, että tietää niiden sopivan. Muuten ihan sama mielestäni. Kukin tavallaan :)
 
Toi sopivuuden testaaminen saattaa olla hyvä asia, eipä tullut itselle mieleen! Pannaan harkintaan...
 
Kuinka paljo annatte vettä ruuan kanssa?
Mä nyt päätin että lopettelen imetystä hiljalleen. Meillä on menny jo pidemmän aikaa 5 ateriaa+ imetystä 6 kertaa vuorokaudessa, näistä yksi on yöllä. Eilen ruvettiin antaa nokkamukista tuuti2:sta ja vielä ei oikeen poju oo mielissään ja määrä on pieni, vettä juo kans vähän. Eli lähinnä nyt tässä haen sitä nesteen määrää?? Tietysti vaipoistakin voi arvioida saako tarpeeks??
 
Mä kokeilin kans antaa korviketta nokkamukista ei meinaa maistuu. Vesi maistuisi. Meil oli täs et imetin aina ruuan lisäksi. Mun tekis mieli kans lopettaa pikku hiljaa toi imetys kun 2 kertaa imetän illalla kun jos kasilta imetän ennen nukkumista sit 10 se herää huutamaan ja vain tissi kelpaa. Kunnes se sit nukahtaa ja herää vasta aamulla. Mut päivät vain käy rinnalla. Siksi vesi ollut nyt lisänä. Korvike ei kelpaa kuin puuron seassa.

Ei sitä puuroa voi tosiaan pakottaa jos ei syö ni ei syö. Voihan sitä kokeilla sit myöhemmin. Meilläkään ei syöty perunaa ei missään muodossa. Maisteltiin mut syljettiin ulos. Ei tykänny. Nyt maistuu jo vähän ja 3kk meni totutteluun kun vain jakso tarjota.

Meillä kun on pieni kokoinen vaavi niin ihmiset luule et ei maistu ruoka. Mut neiti syö isoja annoksia 5krt päivässä. Kun oltii kylässä ni laitoin ruokaa siin lautaselle. Sanottii et älä laita noin paljoo eihän sen masuun voi mahtuu. Ni kyllä neiti söi lautasen tyhjäksi. Puoltuntii siitä ni nukku 2h ulkona ja herättyää jaksaa sit touhuta pirteenä.
 
Meidän ruokailuista on tullu yhtä sirkusta.... imetystä oon saanu vähennettyä 4:ään kertaa vrk ja nyt sitte pitäis jotenki saada juippi juomaan maitoa. Joka aterialla menee vaan n.20-40ml,ilmeisesti liian vähän. Aamupuurolle on tullu stoppi, ilmeisesti eipä oo nälkä ku saa maitoa kerran yöllä. ( öistäki on tullu ihan järkkyjä:coffee). Tietysti oon antanu kunnolla aamulla herätä että olis nälkä...mutta menee vaan pari lusikkaa. Lounasta oon yrittäny sitte tarjota pari tuntii aamupalan jälkeen ja siinä on sama tulos:disgust. Päikkäreitä ennen suostuu imetykseen. Välipala maistuu sitte tooosi hyvin, mutta ei maito ku vaan max 40ml. Päivällinen menee vaihtelevasti, söis perunamuusia ja lohta vaikka kuinka. sitäkään ei vissiin voi antaa ku 2-3krtaa vkossa???
iltapuuro menee hyvin. Mutta en tiiä saako tarpeeks kalsiumia ja miten lopettaa imetys jos ei huoli maitoa?
 
En tiiä mikä nyt on, meillä neiti söi ennen niin hienosti kaiken ja tuntu että mikään ei piisaa, yhtäkkiä ei enää mikään muu kelpaa kuin puuro ja sekin vähän vaihtelee. Suu aukee heti kun lusikan näkee mutta hetken vain pyörittelee ruokaa suussa ja sitten sylkee ulos. Onneksi sentäs maito kelpaa, imetys on viime aikoina sujunut ilman ongelmia kun yhes välis siit ei tullu mitään kun ei saanu likkaa edes siksi aikaa pysyy paikallaan.
 
Meillä on ruokailut helpottaneet ja sylkeminen liittyy vain siihen ettei jaksa/halua enää syödä. Jokin aika sitten oli mukana se päristely ruoka suussa, mutta se on loppunut. 3-4 ateriaa menee päivässä ja määrät on ajoittain parin desin luokkaa, joskus vain muutama lusikallinen.

Meillä on rasittava vaihe menossa kun pallero on oppinut kierimään. Se haluaa kieriä koko ajan ja tissiä syödessäkin pitää kieriä. On jotenkin huvittavaa kun se kierähtää pois tissiltä ja sitten yrittää sieltä kaukaa haukata uudestaan kiinni ja mä pyöräytän sen takaisin viereen ja pallero taas itse kierähtää kauemmas ja jää suu ammollaan hönkimään tisille ja mä vedän sen lähemmäs, kunnes taas uusi kierähdys jne...
 
Takaisin
Top